Perussuomalaiset

Vuokko Hämäläinen

Hoitajamitoitus ei saa jäädä paperille

Tulevat aluevaltuustot ovat haasteiden edessä. Palvelujen saatavuutta pitäisi parantaa ja samanaikaisesti hillitä kustannusten kasvua.
Henkilökunnan rekrytointivaikeudet ovat levinneet syrjäisimmiltä alueita maakuntakeskuksiin. Henkilökuntavajetta ollaan korjaamassa työperäisellä maahanmuutolla, joka ei ole ongelmatonta. Suomen kielen hallitseminen on ensiarvoisen tärkeää. Kielimuuri hoitotyössä lisää merkittävästi väärinymmärrysten ja hoitovirheiden riskiä. Suomen ja suomalaisen kulttuurin ymmärtäminen ja arvostaminen edistävät yhteistyötä hoitosuhteessa.
Palkkakannustin on haasteellinen kysymys. Saadaanko korkeammalla palkalla houkuteltua päteviä työntekijöitä? Lähtökohtaisesti samasta työsuoritteesta pitäisi saada sama, elämiseen riittävä palkka, ja pysyvyyttä pitäisi edistää muilla keinoilla.
Riittävät hoitajaresurssit ovat avainasemassa. Vuoden alusta astuu voimaan hoitajamitoitus, 0,6 työntekijää asiakasta kohden, joka on saatava toteutumaan muutoinkin kuin vain paperilla. Lisäksi työtehtäviä pitäisi selkeyttää ammattitaitoa parhaiten hyödyntävällä tavalla.
Kirjoittaja on sairaanhoitaja, terveystieteiden maisteri, kaupunginvaltuutettu, hyvinvoinnin ja edistämisen lautakunnan jäsen, PSSHP:n hallituksen varajäsen 2017– ja aluevaaliehdokas perussuomalaisten listoilta.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


8 kommenttia
Mari Laaksonen
#1

Vakituisia paikkoja on koko ajan vähennetty, vaikka ns. hoitajapula lisääntyy. Käsittämätöntä touhua, koska tavallaan keikkalaisistakin aiheutuu turvallisuusriskejä, koska he eivät tunne asiakkaita/potilaita.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Taitaa olla vaikea yhtälö toteuttaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#6

HEI. KIITOS NIMETÖNKIN, NIIN TAITAA OLLA VAIKEA TOTEUTTAA, MUTTA RUKOILLAAN KUITENKIN:JEESUSTA KRISTUSTA APUUN: HÄNHÄN, EI JÄTÄ KETÄÄN PULAAN. KIITOS. SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#3

Vuokolle , onnea ja menestystä pyrkimyksissään ! Toivottavasti sitä rahaa / varoja piisaisi myös , Suomen käyttöön !? Eikä vain ulkomaailmaan !!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#4

Kaikki arvostus hoitotyön ammattilaisille. ”Entisenä teollisuuden saaneeraajana” on pakko kysyä, että milloin alalla on viimeksi mietitty ihan tosissaan työtehtävien päivitystä ja järkeistämistä.?
Oikein ”tieteellisen tutkimuksen” pohjalta. Onko aina vaan jotenkin sovellettu vanhoja toimintamalleja muuttuneisiin olosuhteisiin? Palveluja käyttämään joutuneena on tullut tunne, että melkoinen osa hoitotyöstä kohdentuu päätteen kanssa työskentelyyn? Ovatko johtamismallit ja vastuunottoon kannustavat asiat ajantasalla? Onko joitakin toimintoja yliorganisoitu?
Vaikka tuon Koronarokotteen tuikkaamisen vaatima koulutus. On varmaan rokotuksia joissa pistoksen antaminen vaatii laajempaakin näkemystä ja osaamista, mutta kyseisessä tapauksessa tulee mieleen, että vaatiiko se kolmenvuoden koulutusta? Lyhyempikin riittäisi? Vaikka sitten hoitoalan kokemuksella kartutettuna? Sama koskee tuon näytteen oton ylidramatisointia. Saksassa hommaa hoidellaan parin päivän opastuksen jälkeen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#5

HEI. KIITOS VUOKKOKIN. HYRÄILLÄÄN VIRTTÄ 170 ”JUMALA OMPI LINNAMME . . . JOS’, VEIS HE HENKEMME, OSAMME ☮️ ONNEMME, NE HEIDÄN OLKOHON, VAAN MEIDÄN, ❤️ IÄT ON, ❤️ JUMALAN VALTAKUNTA.” JULKISHALLINTO, ON, ❤️ JUMALATON, VAAN PYRITÄÄN ME SÄILYTTÄMÄÄN: KRISTUS SYDÄMESSÄMME: ”RUOKKIKAAMME” HÄNTÄ, ETTEI HÄN KUOLE: ”IHMINEN, EI JEESUSKAAN ELÄ YKSIN LEIVÄSTÄ, VAAN JOKAISESTA SANASTA, JOKA ISÄN JUMALAN SUUSTA LÄHTEE. KOTISEURAT OVAT HYVÄ RUOKINTAMUOTO SUOMESSA, UNOHTAMATTA HURSTEJAKAAN. KIITOS KIITOS 😕, SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000