Kun suomalaista julkisten hyvinvointipalvelujen verkostoa ryhdyttiin rakentamaan sotien jälkeen, oli vallalla ymmärrys siitä, että sosiaali- ja terveydenhuoltopalvelut luodaan suomalaisia varten. Oman kansan – sen veronmaksajien ja vähäosaisten – edunvalvonta on vähitellen vaihtunut vaaralliseen ajatukseen, että Suomi onkin avoin sosiaalitoimisto.

Vasemmistolainen talouspolitiikka ylivelkaannuttaa nyt maatamme niin, etteivät hyvinvointipalvelut ole enää itsestäänselvyys. Kun täällä tarjotaan kaikille – jopa laittomasti maassaoleville – palveluja, rahat loppuvat, eikä sen jälkeen kukaan saa mitään. Velaksi emme voi loputtomasti elää.

Rahaa menee jatkuvasti yhä enemmän valtionvelan korkomenoihin, jotka ovat jo 2,6 miljardia vuodessa. Lisäksi julkista taloutta rasittavat kuntien velat. Suomi ottaa käytännössä lisää velkaa voidakseen maksaa velkojen korkoja. Jos joku yksityishenkilö hoitaisi talouttaan tällä tavalla eli uusia ja uusia vippejä ottaen, hänen lähipiirinsä kehottaisi häntä hakeutumaan asiantuntija-avun äärelle.

Valtion köyhtyessä iso kysymys on, saako työntekijä tulevaisuuden Suomessa enää veroilleen vastinetta. Toinen suuri vaara on alueellinen epätasa-arvoisuus eli heikompi palvelujen saatavuus suurten kaupunkien ulkopuolella.

Yksityisen puolen Kela-korvaukset on SDP-keskusta-linjalla jo useimmissa tapauksissa poistettu eli entistä useampia työssäkäyviä on ajettu julkiseen terveydenhuoltoon. Lapsiperheet on jo pitkälti ajettu terveyskeskuksista oman rahan vakuutusjärjestelmään.

Sote-uudistus näyttää lähinnä lisänneen byrokratiaa ja kasvattaneen johdon palkkoja. Kuka enää muistaa sote-uudistuksen yhteydessä annettuja lupauksia?

Suomalaisten tulisi ymmärtää, että he eivät hyödy päättäjien katteettomista lupauksista vaan oleellista on valita päättäjät, jotka keskittyvät siihen, miten resurssit käytetään tehokkaasti ja tuottavasti. Perussuomalaisten suomalainen ensin ja asiat tärkeysjärjestykseen -linja toimii myös sote-sektorilla. Sosialismi ei toimi.