Monikulttuurisuuspropagandaa nuorille
Allianssi ry on on nuorisotyön palvelu- ja vaikuttajajärjestö, joka on virallisesti poliittisesti sitoutumaton nuorten edunvalvontajärjestö. Järjestön toiminta on melko hintavaa (2,5 miljoonaa euroa/vuosi) ja toiminta rahoitetaan valtaosin veronmaksajien sekä Veikkauksen rahoilla.
Allianssi ry kuuluu kuitenkin jäsenyyden kautta useaan varsin poliittisesti sitoutuneeseen järjestöön, kuten nationalismia vastustavaan Unitediin ja EU:n kehitysyhteistyötä ajavaan Kehys ry:seen.
Täytin juuri Allianssi ry:n nuorille suunnatun eduskuntavaalikoneen. Kysymysasettelut olivat varsinkin maahanmuutto-, kehitysyhteistyö- ja ympäristöasioissa täysin vanhojen puolueiden linjan mukaista propagandaa, joista on poliittinen sitoutumattomuus kaukana.
Allianssi ry:n poliittisesti sitoutumaton kanta on vaalikoneen perusteella selvästi, että Suomi tarvitsee hallitsematonta maahanmuuttoa alikehittyneistä maista. Tämä kanta selittynee esimerkiksi sillä, että pienen googlettelun perusteella on todettavissa, että järjestön puheenjohtaja on mokuttaja (monikulttuurisuuden hehkuttaja).
Allianssi ry:n tekemässä nuorten vaalikoneessa on esimerkiksi seuraavanlainen kysymyksenasettelu:
”Nykyistä aktiivisempi ulkomaalaisen työvoiman rekrytoiminen on tarpeen, kun väestö vanhenee ja yhä pienempi osuus suomalaisista on työikäisiä. – Kun maahanmuuttajista valtiolle kertyvät tulot, kuten verot sekä sosiaaliturva- ja eläkemaksut, lasketaan yhteen, tuovat maahanmuuttajat kokonaisuudessaan julkiselle taloudelle enemmän tuloja kuin saavat takaisin erilaisina palveluina ja tulonsiirtoina. Ilman maahan- ja maastamuuttoa työikäisen väestön määrän on arvioitu vähenevän vuoteen 2030 mennessä 393 000 henkilöllä ja vuoteen 2050 mennessä 556 000 henkilöllä.”
Yhtä hyvin kysymyksenasettelu voisi olla tällainen:
”Suomi tarvitsee nykyistä vähemmän humanitaarista ja sosiaalista maahanmuuttoa, kun puoli miljoonaa suomalaista on työttömänä, eikä maahanmuuttajillekaan ole tarjolla töitä. – Kun maahanmuuttajista valtiolle syntyvät menot, kuten erilaiset sosiaalietuudet, kotouttamiskulut, erityiset kustannukset, maahanmuuttobyrokratian kulut, terveydenhoitokulut ja oikeusministeriön kulut lasketaan yhteen, kerryttävät maahanmuuttajat kokonaisuudessaan julkiselle taloudelle enemmän menoja kuin tuovat verotuloina. Ilman perussuomalaisten voittoa eduskuntavaaleissa Suomen on arvioitu olevan konkurssissa ja EU:n liittovaltion metsätuotannollinen joutomaa vuoteen 2050 mennessä.”
Tuo jälkimmäinen kysymyksenasettelu olisi ainakin lähempänä totuutta.
Mutta aidosti puolueettomassa vaalikoneessa kysymyksenasettelun pitäisi tietysti olla objektiivinen, esimerkiksi näin:
”Tuleeko Suomen pyrkiä saamaan nykyistä enemmän työperäisiä maahanmuuttajia?”
”Tuleeko Suomen ottaa nykyistä enemmän humanitaarisia maahanmuuttajia?”
”Tuleeko Suomen sallia nykyistä laajemmin jo Suomessa oleskelevien ulkomaalaisten sukulaisten muuttaminen Suomeen?”
On mielestäni todella valitettavaa, että nuorten puolueettomana edunvalvojana esittäytyvä järjestö pyrkii aivopesemään nuoria valmiiksi pureskellulla monikulttuurisuuspropagandalla.
Tekstin aiheet:
allianssi eat ass. sanol nuoret. nykynuorille ei sanella mielipiteitä. prussupmalaisten kannatus nuorissa on yli20 prosenttia, kiitos mm pakkoruotsin..
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Monikulttuurisuus johtaa luokkajakoon, käyutännössä rotujen mukaiseen herra-keskiluokka-työläiset-orjat-jaotteluun, jossa vain herroilla piikkilankalinnoissaan hyvät olot, joskin ikävän yksinäistä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti