Perussuomalaiset

Vesa-Pekka Sainio

Pakolaiskriisin hintalappu

Pakolaiskriisin hintalappu
EU-alueelle kohdistuva massiivinen ja hallitsematon muuttoliike pysyy uutisotsikoissa ja herättää tunteita myös paikallisesti. Maahanmuuttoa ja maahanmuuttajia on kuitenkin moneen lähtöön.
Haetaan turvaa, tullaan töihin, opiskelemaan tai ihmissuhteiden perässä. Toisaalta on myös yhteiskunnallisesti haitallista maahanmuuttoa joka voi ilmetä mm. eriytymisenä, lisääntyneenä rikollisuutena ja huoltosuhteen heikkenemisenä.
Erityisen haitallisia Suomelle ja EU:lle ovat liikkeellä olevat valtavat ihmisjoukot, jotka eivät ole suojelun todellisessa tarpeessa. Kuten sisäministeri Petteri Orpokin arvioi (Yle 11.11.), jopa 2/3 turvapaikanhakijoista on liikkeellä paremman elintason perässä. Kuitenkin heistä muodostuu veronmaksajille satojen miljoonien eurojen lasku ja huomattava yhteiskunnallinen rasite.
Millään maalla ei ole varaa tai kykyä vastaanottaa rajatonta määrää ihmisiä vaikka jotkut niin haluaisivatkin. Ruotsissakin tämä lopulta tajuttiin, tosin vasta aivan tuoreeltaan. Suomen taloustilanne on jopa surkeampi kuin 1990-luvulla eikä yhteisvaluutta eurokaan auta, sillä se on ollut meille elpymisen hidaste.
Vaikka maahanmuuttoasiat eivät ole olleet paikallisesti näkyviä teemoja lähivuosina, me kirkkonummelaiset ”persut” olemme puolueen tavoin olleet aktiivisia. Esitimme Perussuomalaisten puoluevaltuuston kokouksessa 3.5.2014 aloitteemme ”Esitys oleskeluluvan saaneiden henkilöiden ylläpitoon ja kehitysyhteistyöhön varattujen varojen käytöstä”.
Esitimme mm. kehitysavun kohdistamista suoraan maailman suurille pakolaisleireille infrastruktuurirakentamisen muodossa. Kokonaisten kansakuntien ongelmia ja niiden seuraamuksia ei voida korjata täällä tuhansien kilometrien päässä. Suomalaista huippuosaamista tulisi hyödyntää vientihenkisesti siellä missä apua tarvitsevia on eniten.
Voimavarat pakolaiskriisin hoitamiseksi ovat Euroopan laajuisesti äärirajoilla. Majoitustilojen loppuessa Suomen sisäministeriö on aloittanut hiljattain selvittämään teltta- ja konttimajoituksen mahdollista laajamittaista järjestämistä. Aivan talven kynnyksellä!
Rasistiksi parjatun mep Jussi Halla-ahon esitys (HS 24.9.) suuren parakkikylän rakentamiseksi Ruotsin vastaiselle rajalle oli enemmänkin realismia kuin vihaa. Myös rajavalvonnan palauttamisen julkinen vaatiminen ko. rajalle on leimattu kyseenalaiseksi mielipiteeksi. Ruotsi palautti Tanskan rajalleen valvonnan, joten tuskin valvonnan lisääminen meilläkään lienee kaukana?
Suurin ja kallein urakka tullee olemaan kielteisten oleskelulupien saaneiden (pakko)palauttaminen sekä oleskeluluvan saavien kotouttaminen ja työllistäminen. Myös me Perussuomalaiset olemme vastuullisesti mukana päätöksenteossa mainittujen väistämättömien haasteiden selvittämisessä.
Vesa-Pekka Sainio
Kirkkonummen Perussuomalaiset ry, puheenjohtaja

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


25 kommenttia
Hande Kansalainen
#1

Hintalappu tulee olemaan iso kaikissa tapauksissa – jäävät maahan tai palautetaan.
Työllistyminen on melko mahdotonta koska tod.näk. nämä eivät ole ammattihenkilöitä aloilla joihin Suomessa voisi työllistyä. Kilpailu on kova peruskoulupohjalta korkeakoulutettuihin.
Kaikilla ammattialoilla kilpailu työpaikasta on mahdoton ja takuusti suomalainen on pätevämpi kuin nuo irakin ym poijaat.
Jopa bussikuskejakaan ei enään rekrytoida enempää kuin luonnollisen poistuman kautta.
Kotouttaminen on myös aito kompastuskivi ja epäilen sen onnistumista. Työrekrytointiin ei mitään tph-kiintiöitä pidä ottaa kuntiin. Yksityinen ei heitä palkkaa ellei ole hakijoista se huippu.
Summa summarum; nuo tulijat tulevat kaiken todennäköisyyden mukaan olemaan samaa kastia kuin aikaisemmin vuosia jo maassa olleet maanmiehensä. Vaikeuksia on joka alalla ja kaiken sen me maksamme erittäin kalliisti.
Siksi suosittelen palautusten pikaista toimeenpanoa kysymättä siinä henkilön mielipidettä.
Maan etu on tärkeintä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Suomalainen
#2

Eikö tätä järjettömyyttä saada loppumaan? Pieni Suomi on pian totaalisessa kusessa. Taloutemme ei kestä lisääntyvää pakolaisten elättämistä ja vaikka kestäisikin ei siihen ole mitään velvollisuutta. Työperäinen maahanmuutto on ok ja sitä on ollut aina. Nyt maahan saapuu väkeä joka sopeutuu huonosti länsimaiseen yhteiskuntaan. Heidän kulttuurinsa, perinteensä, tapansa ja uskontonsa ovat vastoin lakejamme, demokratiaa, ihmisoikeuksia, sananvapautta ja sivistystä. Täällä he vaativat saada harjoittaa primitiivisiä ja vastenmielisiä tapojaan. Yhteiskuntarauha ja järjestys ovat uhattuina kuten monissa maissa on nähty. Mitään huoltosuhdetta tämä parasiittilauma ei tule parantamaan, päinvastoin. Tämä pelleily maksaa jo nyt ainakin miljoonan joka päivä ja kalliimmaksi käy koko ajan. Puhumattakaan rikollisuudesta ja muusta epäjärjestyksestä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Hintalappu noin 43€ /vrk on alimitoitettu.
Kustannukset kiitävät kohti korkeuksia kun tph saa oleskeluluvan ja siirtyy kunnan hankkimaan asuntoon. Kuka maksaa vuokran ja elämisen laajan skaalan? ME.
Siinä 43 euroa ei riitä mihinkään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jaassu
#4

Ruotsista tuli juuri tällainen uutinen:
Jos nykyinen tulijoiden hyökyaalto ei hellitä, valtiontalous romahtaa, mitä ruotsalaiset poliitikot eivät näytä tajuavan, kirjoittaa talousjulkaisu Affärsvärldenin kolumnisti Jon Åsberg

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Expersu
#5

Samaan hintaan sisältyy Perussuomalaisen puolueen romahdus marginaaliin. Soini on pettänyt äänestäjät. Onko se lahjottu, aivpesty vai muuten seonnut?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut "ei" persettä myy
#6

Soini on seonnut tulevasta Brysselin miljoona virasta !
Soini pelaa Suomalaisten ja sitä äänestäneiden kustannuksella nyt upporikasta tai rutiköyhää koska näin se lunastaa Brysselin miljoona palkkaisen viran jos hallitus pysyy kasassa ja jos Hallitus kaatuu ennen aikojaan se on Soinin poliittisen uran loppu !
Ajatelkaa jos vaalit tulisi ja Soini avaisi suunsa kuka sitä uskoisi kaikkihan sille nauraisi tämän puolen vuoden jälkeen !

Suomen Persun mies on Paavo Väyrynen !
Se on ainoa Mies tässä maassa joka ajaa Suomalaisten etua (ja meidän Persuja äänestäneiden asiaa ) eikä vaihda mielipiteitään oman edun takia kuin kaikki muut ja joka uskaltaa sanoa asiat juuri niin kuin ne on.
Muutkin Persu politikot syyllistyy tähän samaan kun ne Soinia yrittää miellyttää !
Meidän äänestäjien äänillä on suoraan sanottuna pyhitty persettä !

Näin Brysselin mennään !!!
Hyysätäään pakolaisia ja homoja ja muslimeja ,Haukutaan Venäjää,Velkaannutetaan maa tuhotaan työpaikat kehutaan merkkeliä…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000