Perussuomalaiset

Ville Tavio

Eliitti myy tämän maan

Poliittinen eliitti myy tämän maan. Digita, Caruna, Posti, VR… ja vuoden 2019 eduskuntavaalien jälkeen Finnair, jota ei vaalikannatuksen laskun pelossa uskalleta myydä ennen eduskuntavaaleja.

Vähän aikaa sitten uudessa postilaissa vaarannettiin jakelu ja huoltovarmuus samalla kun yksityiset kuriirifirmat juhlivat hallituksen ratkaisuja.

Nyt Sipilän hallitus purkaa VR:n, joten sitä on tietysti tulevaisuudessa helpompi myydä tai luopua toiminnasta. Kaukoliikenteen reitit pyritään yksityistämään joka tapauksessa, jopa selvemmin kuin yhdessäkään muussa EU-maassa!

Kalustoyhtiön osalta pakkososialisointi on niin suoraan kommunististen maiden mukaista, että hälytyskellojen pitäisi soida, kun sitä ajaakin yltiöliberaali ministeri Berner (kesk.).

Suunniteltu huoltoyhtiö ja kiinteistöyhtiö taas ovat sellaisia outolintuja, että niiden menestys valtion erityisyhtiöinä on jo kättelyssä tuhoon tuomittu. Periaatteena siinä on yhtiöitä ja privatisoi -malli.

Junaliikenteessä kilpailutus ja vapaa kilpailu ovat täysin eri asioita. Kilpailutus johtaa yksityisten yritysten monopoleihin, koska junia tulee ajamaan vain yksi yhtiö. Kuluttajalla ei ole Bernerin mallissa lainkaan valinnanvapautta. Parempi olisi antaa ensin kilpailun tulla jo nyt vapaille reiteille ja raiteille. Kannatan vapaata kilpailua tasapuolisin pelisäännöin.

Mistä sitten oikeastaan tulevaisuudessa kilpaillaan? Suomalaisen työn näkökulmasta ongelma on, että ulkomaalaiset suuryritykset pyrkivät halpuuttamaan henkilöstöpolitiikalla, eli duunaria kurittamalla.

Osallistu keskusteluun!


9 kommenttia
keinovarakas
#1

Hirvittävä tunne on, että tämä isänmaani ajetaan kaikella tapaa alas. Jo nyt kaikkialla on rahastamisen meiniki. Pelkkä asuminen yksityistämisen vuoksi maksaa maltaita.
Moni elää kulutuskuplassa luullen olevansa kokoomuslainen kun roinaa ja matkoja on…
Kuplat alkavat jossain vaiheessa puhjeta. Mitä silloin tekee perhe jolla velkainen asunto, auto ja kulutusluotot?
Tulevatko taas 1990-luvun realisointikeskukset joissa takavarikoidut irtaimistot myydään?
Kansa pidetään tyytyväisenä tarjoamalla sirkushuveja ja etelänmatkoja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#2

Oiskohan sitä velkavarakkuutta kun otettaessa on niin halpaa mutta maksamiseen menee koko elinikä eri ”terveyskertoimilla” ?
Vimmainen Suomi myynti alkoi jo vuosituhannen vaihteessa että kilpailutukset eri myynteineen ovat saaneet jopa sairaat mittasuhteet kun ei muutoin pärjättäisi.
Kuin poliittista Lasse Virenin juoksua mutta voittaako Suomi tämän – poliittisen kujanjuoksun kaatumalla voittoon ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Mies kuvittelee olevansa varakas katsoessaan asuntonsa velkaisen ikkunan läpi pihalla seisovaa velkaista liian suurta ja prameaa autoaan. On hiukan harmistunut ja mielessä on vaihtaa vielä isompaan koska kun naapurin ruutuun on ilmestynyt isompi ja kalliimpi…

Emäntä puolestaan olohuoneen osamaksusohvalla lueksii matkaesitteitä.
Vuoden kaukomatka mahd. kauas ja kalliisti on pakko taas tehdä, jotta sillä voisi kehuskella…
Kumpikin elää kuplassa ja kuvittelee olevansa varakas.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Muistoissa 1990 vuosikymmenen lama
#6

Taitavat nuo olla niitä entisiä kommareita tai esdeepeeläisiä? Nyt antavat äänensä kokoomukselle kun kerran kaikki on niin hyvin?!

Laskua maksetaan karvaasti viimeistään silloin kun seuraava lama johtaa kortistoon. Todellinen elämä on silloin erittäin karua! Pankit eivät armoa anna!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Punasininen
Iloinen
#4

Paskan marjat, nykyhallitus on saanut upeita juttuja aikaan ja koko ajan saa enemmän. Kauppojen aukioloajat vapautettiin, työpaikkoja tuli kasa lisää. Kuluttajien tilanne helpottui. VR ja taksiliikenne uudistuu ja vapautuu. Miten käy hintojen ja palveluiden? Sote menee eteenpäin, miten se vaikuttaa? Aikoinaan, kun EU:n liityttiin, niin tuli LIDL ja vaikkapa IKEA, miten tämä vaikutti hinnoitteluun ja palveluihin? Jokainen puusilmäkin ymmärtää, että vain kilpailu ja sääntöjen ja rajotteiden purkaminen vie maata eteenpäin, luo lisää mahdollisuuksia ja työpaikkoja. Breznevin aika on ohitse, vaikka sitä jotkut kaipaavatkin.
Viva vihreät, viva SDP, viva Hallitus!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Kyllä LIDL ja IKEA olis muutenkin tulleet…
Enemmän on ollut haittaa valtion tasolla. Suomessa ei ole oikein enään mitään isompaa yritystä jonka pääkonttori on Suomessa. Raha valuu ulkomaille. Tuottoisat firmat joissa valtio on ollut osa- tai pääomistaja on suurin piirtein myyty ulos tai pilkottu.
Muistat kai Elop nimisen pomon kierot toimet?
Rahapajakin on ulkomaisessa omistuksessa.
Tänään myytiin ulos ORAL.
Kaikki KAIVOStoiminta on ulkomaisilla.
Tekstiilitehtaat menneet ulos…
On tullut ARLA Onko se Suomelle hyvä asia?
Nokialta lähti NANSO Viroon.
NOKIAN RENKAAT on japseilla.
NOKIAN PAPERITEHDAS on kanadalaisilla.

Luettelo ei tähän mahdu.
Suomesta on helppo lopettaa laitos jos sellainen ulkomailla olevassa pääkonttorissa katsotaan aiheelliseksi.
Maailman tilanne voi muuttua sellaiseksi että täällä suljetaan fabriikit.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

ei kommari
#8

miten vihreät ja sdp liittyy VRään, soteen ja yleensäkään hallitukseen? nehän ovat oppositiossa…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#5

Sen verran että monopoli se taitaa vasta tulla kalliiksi,jos ei ole tervettä kilpailua käytännön tasoilla. Ei kaikki kilpailu ole sentään pahasta mutta varmaan tietyissä tapauksissa on pelko ns.pilkun viilaamisista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Raja se pitää olla kaikessa. Yksityistämisessäkin.
Fortum ja Elenia ovat tässä hyviä/pahoja esimerkkejä siitä. Monopoli tietyillä alueille tuli ja rahastus alkoi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000