Eilen lauantai-iltana Marlboro-mies, minä, olin palaamassa työntäyteiseltä karjanajokeikalta Euroopasta. Marlboro-miehen takin taskussa lämmitti hyvien sujuneiden karjakauppojen ja muiden liiketoimien seurauksena paksu tukku seteleitä.

Marlboro miehen palattua kotimaahansa pääkaupungin lentokentälle, eri yhteensattumien seurauksena, hän oli matkalla yksin lentokenttäjunan vaunussa kaupungin keskustaan.

Pikkukylän kohdalla, nimeltään Malmi (Malm på svenska), junavaunuun astui yhdeksän afrikkalaistaustaisen miehen ryhmä. Matkustajien asetuttua paikoilleen alkoi epäluuloinen Marlboro-miehen vilkuilu. Hyvin pian tunnelma alkoi tiivistyä: ilmapiiri alkoi muistuttaa lännen elokuvan leirinuotiota, jossa muukalaiset saapuvat yksinäisen matkustajan leirinuotiolle. Marlboro-mies alkoi aistia painostavan tunnelman. Aikaisemmin taskua lämmittävä setelitukku onkin muuttunut painostavaksi ja kuumeiseksi ajatukseksi, minne kiven alle tai hiekkaan setelitukun voisi sujauttaa. Miten tilanteessa pääsisi niskan päälle? Marlboro mies voisi hakea aarteensa tilanteen mentyä ohi huomenna, viikon kuluttua tai ensi vuonna.

Parin minuutin sisällä yksi ryhmäläisistä alkaa liikehtiä leirinuotion äärellä tavoitellen UFC-kamppailijalle luonteenomaisia lämmittelyliikkeitä ennen finaaliottelua. Tässä vaiheessa Marlboro mies alkaa laskea voimasuhteita; hän havaitsee ylivoiman olevan yksi Marlboro mies vastaan yhdeksän henkipattoa. Tilanne näyttää vakavasti siltä, että Marlboro mies saattaa joutua jopa luovuttamaan tukun seteleitä. Tämäkään ei varmasti riittäisi. Kaikki tämä olisi liian katkera pala kaikkien karjanajomatkalla koettujen vastoinkäymisten jälkeen. Kaiken lisäksi Marlboro-mies joutuisi paikkailtavaksi jo aikoja sitten eläköityneen kaupungin lääkärin keittiön pöydälle. Viski ryypyn jälkeen olisi odotettavissa lääkärin neulan kivuliaat tunkeutumiset useita kertoja ihon läpi lukuisten haavojen sulkemista varten. Ajatus ei yksinkertaisesti kiinnostanut; tänään ei ollut se päivä, jonka Marlboro-mies haluaisi päättää makaamalla lääkärin tammilankkuisen pöydän karkeasti höylätyillä lankuilla. Mies halusi jotain muuta. Siispä Marlboro-mies käänsi katseensa viereisiin junavaunuihin.

Eipä aikaakaan, kun hän havaitsi mieltään rauhoittavan näkymän viereisestä junavaunusta. Näkymä muistutti metsänreunassa siintävän, ystävämielisen naapurileirin nuotion rauhoittavaa näkymää. Nuotion äärellä liikkui useita hahmoja iltatoimissa. Marlboro-mies saattoi nousta hitaasti, säilyttäen täydellisen kontaktin molemmilla jaloilla lattiaan ollakseen valmis nopeisiin, kontrolloituihin väistöliikkeisiin. Askel askeleelta hän pääsi pois oman nuotionsa valopiiristä pimeyteen, muutti liikkumislinjaa toistuvasti edelliseen ja alkoi varovaisesti lähestyä viereistä leirinuotiota. Hetken tilannetta tarkkailtuaan naapurin leirinuotion kajon ulkopuolella, Marlboro mies huomasi joukkion kuuluvan omaan heimoonsa, joiden esi-isät jo vuosi satoja sitten olivat saapuneet uudisraivaajina alueelle. Alun varautunut keskustelu muuttui kohta iloiseksi pulinaksi; leirinuotion äärellä istui myös Marlboro-miehen serkku. Marlboro-mies saattoikin leppoisissa tunnelmissa liittyä viereisen junavaunun matkustajien joukkoon.

Hetken kuluttua Käpylä- ja Pasila-kylien ohittamisen jälkeen junassa kuulutettiin päärautatieasemaa päätepysäkkinä; kaikkia pyydettiin nousemaan vaunuista. Illan kääntyessä loppuaan kohti ja heimoveljien nuotion alkaessa hiipua, Marlboro-mies nukahti levollisena, vartiovuorojen sopimisen jälkeen, serkkunsa viereen.