Perussuomalaiset

Vilhelm Junnila

On kotiin tulon aika

Somalian naispuolisen ex-ulkoministerin Fowsiyo Yusuf Haji Adan mukaan tilanne maassa on tasaantunut ja jälleenrakentaminen aloitettu. Nyt Somalia kaipaa osaavaa työvoimaa, mm. koneinsinöörejä. Olisi molempien yhteiskuntien etu, että somalit palaisivat jälleenrakentamaan rakasta isänmaataan. Ehdotan heille ja muille paluumuuttajille kotiinpaluurahaa ja muuta virka-apua omassa maahanmuuttopoliittisessa ohjelmassani.

Tanskan maahanmuuttoviranomaiset (Udlændingestyrelsen) ovat antaneet vastaavansisältöisiä lausuntoja kuin Fowsiyo Yusuf Haji Adan. Etelä-Afrikasta on jo alkanut valtaisa paluumuuttoMogadishuun ja muualle Somaliaan. Afrikan unionin ja Somalian hallituksen mukaan terroristijärjestö al-Shabaab on poistunutpääkaupungista ja maassa on toimiva hallitus ja parlamentti. Suomen ulkoministeriöllä on kuitenkin erilainen tilannekuva.

Ilta-Sanomat kertoi viime torstaina Ugaaso Abukar Boocowista, joka muutti Kanadasta takaisin Somaliaan. Hän halusi näyttää, että elämä Somaliassa on samanlaista kuin missä tahansa muualla maailmassa.

”Olen asunut täällä seitsemän kuukautta ja kuullut yhden räjähdyksen. Uutisten perusteella niitä tapahtuu kymmenen kertaa useammin”, nainen kertoi Helsingin Sanomille, joka tavoitti Abukar Boocowin haastattelua varten. Ilta-Sanomat näyttääkin iloisia kuvia aivan normaalista elämästä.

Lieksan sosiaalijohtaja Soile Syrjäläinen kertoi taannoin sanomalehti Karjalaiselle, että somaleissa on runsaasti korkeasti koulutettuja koneinsinöörejä. Syrjäläisen mukaan heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan. Esimerkiksi Lieksan somali sillanrakentajat ry:n nimi viittaa vahvasti siltainsinööreihin.

Meidän pitääkin osoittaa solidaarisuutta ja toimia aktiivisesti kotiinpaluun edistämisessä. Yhdistysnetin mukaan esimerkiksi Somali Insinööri Yhdistys ry vaihtoi ensin nimensä Somalian Kehitys Foorumi ry:ksi ja on nyt kokonaan kadonnut, ilmeisesti kotimaahansa. Olisi ihmisoikeuksien vastaista, jos emme tukisi tätä positiivista kehitystä. Myös somalialainen Rahma Omar on ehdottanut, että YK:n pakolaisjärjestö avustaisi paluumuutossa.

”Moni ihminen haluaisi palata, mutta heillä ei ole varaa” Omar totesi humanitaariselle uutislehdelle. Kotiinpaluurahalle olisi siis kysyntää myös kansainvälisesti.

Ehdolla Varsinais-Suomessa. Lue vaalisivut: http://vilhelmjunnila.fi

Osallistu keskusteluun!


6 kommenttia
Nimetön
#1

Asiaa.

Kotona he ovat onnellisempia.

Kaksi liian erilaista kulttuuria ja uskontoa samassa maassa – sisällissotahan siitä vain tulisi, jos tänne jäävät. Sosiologisen tutkimuksen mukaan kaksikulttuuria, me ja he , samassa valtiossa, johtaa epäluuloon ja vihaan.
Molempien kansojen pölkkypäät kuitenkin aina ottavat yhteen ja valtio tuhoutuu – oma maa on jokaisen kansan oikeus, niin meidän suomalaistenkin!
Parempi olla hyviä ystäviä naapureina kuin sotia samassa asunnossa liian erilaisine tapoinemme!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

suny
Hämmentynyt
#2

Eikö osa somalitaustaisista ihmisistä ole jo Suomen kansalaisia ja näiden Suomen kansalaisten perheenjäseniä? Oletan, että tämä tarkoittaa sitä, ettei Somaliasta oteta enää uusia pakolaisia Suomeen.

Mielestäni tämä on kokonaisuudessaan hyvä asia somaleille. Mutta heitä ei ole niin suuri määrä Suomessa, jotta sillä olisi iso merkitys kansantaloudellisesti.

Asiaa korostetaan nyt kun Suomessa on liikaa työttömyyttä.Suomen poliitikkojen pitäisi keskittyä ennen kaikkea saamaan Suomi nousuun taloudellisesti, ja sen jälkeen voidaan keskittyä näin marginaaliseen asiaan.

Tärkeämpi asia olisi uudistaa Suomen ulkomaalaislaki kokonaisuudessaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

I, Robot
Utelias
#3

Illaksi kotiin -Finnair-
Tähän kehitysyhteistyöhön löytyy suomalaisilla ymmärrystä. Ensin ko. asia vapaaehtoiseksi ja lahjoituksia alkaa somaleille löytyä. Saa syrjäläinen pidellä hameenhelmoista kiinni.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Suomityttö
#6

Uskon että suomalaiset ovat valmiita vaikka maksamaan että saamme sossupummi somalit pois tästä maasta, minä ainakin olen.
Heidän käyttämät suitsukkeet pitäisi kieltää, junassa ei voi istua somalin lähellä taikka kaupungilla kulkea heidän takana, haju on järkyttävä. Persut tehkää loisijoille jotain, näyttäkää esimerkkiä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pekka
#4

Iso osa maahanmuuttajista on perheellistynyt kantasuomalaisten kanssa ja paluumuutto ei ole näin ollen mahdollista. On myös hyvin ristiriitaista palauttaa muita maahanmuuttajia takaisin kotimaahan, koska eivät ole perheellistyneet tai työllistyneet täällä. Maahanmuuttoa ei pysty enään nykyiseltään rajoittamaan tarpeeksi, koska jo nykyiset maassa asuvat maahanmuuttajat, joita on n. 300 000 ihmistä pystyvät tuloillaan ja oikeuksillaan myös tuomaan perheenjäseniään Suomeen. Virhe on sattunut jo 30 vuotta sitten, kun demarit astuivat valtaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Suomityttö
Iloinen
#5

”Telttailijat” ulos tästä maasta. Sotia ei käyty jotta somalit voivat tulla tänne köyhdyttämään tämän maan, varastamaan ja raiskaamaan naisiamme. Loisija lähetettävä kotiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000