Perussuomalaiset

Vesa-Matti Junnila

Tolpparengin mietteitä

Olen saanut luvan henkilöauton kuljettamiseen ammattiliikenteessä helmikuussa 2006. Alkuun ajelin viikonloppuisin lisätienestiksi paikallisten autoilijoiden autoja. Pääasiassa kuljetukset olivat kotoa ravintolaan ja ravintolasta kotiin. Myöhemmin olen työllistynyt alalle täysipäiväisesti ja uskon että mulla on jonkinverran kompetenssia alasta kirjoittaa.

Tuohon uran alkamisen aikaan asiakkaat soittivat (pääasiassa) taksiasemalle josta lähti jonossa kauimmin ollut auto liikkeelle. Kun aseman jono oli tyhjä välitettiin tilaukset LA-puhelimella lähimpään vapautuvaan autoon. Toki tuolloinkin kyydin sai tilattua soittamalla suoraan autoon, mutta systeemi oli tällainen pääsääntöisesti. Autoille oli määrätty työvuorot ja näin taattiin se, että kaikkina vuorokaudenaikoina oli takseja saatavilla. Myös arki-iltoina ja -öinä kun liikennettä ei ollut. Ei ole ihan vähäisiä ne arkiyöt jotka olen viettänyt taksikopilla ilman yhtään keikkaa. Mutta pakko oli nekin vuorot hoitaa; muuten olisi autoilijan taksilupa peruttu eikä olisi saanut ajaa silloinkaan kun töitä oli.Hinnan määräsi ministeriö ja sillä ajettiin. Välillä kuuli kitinää kuinka onkaan kallista ja rahaa tulee kuin tukinajosta. Ja että merkillinen monopoli kun valtio suojaa ettei ole kilpailua ja takaa että hinnat ovat korkealla. Asiakkaat saivat tarpeeseensa taksin yhdestä numerosta ja takseilla oli töitä. 

Ensimmäinen isompi uudistus tuli 2010 vuoden tienoilla. En jaksa etsiä päivämäärää, mutta kelakyydit muuttuivat sähköiseen välitykseen noihin aikoihin. Jokaiseen autoon tuli kyydinvälityspääte ja tilaus tehtiin erityiseen kelatilausnumeroon. Eurassa aseman puhelin otettiin pois toiminnasta ja kyydit tilattiin samasta keskuksesta. Tosin kelatilaukset eri numerosta ja muut kyydit toisesta numerosta. Asemalta hävisi puhelinpäivystäjä sekä LA-puhelin. Töihin mennessä kirjauduttiin järjestelmään ja kyydit tulivat tietokoneen näytölle. Ajot ajettiin ministeriön vahvistamalla taksalla niinkuin ennenkin ja työvuorot pyörivät niinkuin aiemminkin. Nolla-liikevaihdolla tuli vietettyä tälläkin systeemillä öitä asemalla. Kritiikkiä tuli hinnoista ja monopoliasemasta asiakkailta niinkuin ennenkin. Asiakkaat saivat kyydin yhdestä numerosta ja takseilla oli töitä. 

Kansalaisten kritiikki oli saavuttanut poliitikot. Valtio suojasi yhtä alaa ja takasi monopoliaseman ja korkeat hinnat. Tosin jos alasta oli joku ymmärrys niin ei se ollut ongelma ymmärtää miksi tällainen järjestely oli tehty. Asiasta tehtyjen tutkimusten mukaan Suomen taksi oli ostovoimaan suhteutettuna keskihintainen verrokkimaiden joukossa. Ja laadultaan parhaimmistoa. 

Minulle ei ole ollenkaan selvää mikä oli se poliittinen agenda joka oli syynä taksilain uudistukseen. Ruotsissa taksiala vapautettiin muutamaa vuotta aiemmin ja oli nähtävissä mitä seuraa. Oliko syynä se, että haluttiin markkinatalouden säännöt määräämään vaiko se, että haluttiin helpottaa alalle pääsyä. Ehkä haluttiin vaikeasti työllistyville helppo työpaikka. En tiedä, mutta joku syy siihen varmasti oli koska oli olemassa jo esimerkki mitä vapautuksesta seuraa. Ja se esimerkki ei ollut kannustavaa sorttia.

Taksilaki uudistettiin. Hinnat vapautuivat ja luvat samaten. Ei ole enää päivystysvelvollisuutta. Ainoastaan Kela ja kunnat työllistävät suunnilleen samalla tavalla kuin aiemmin. Hinnat ovat nousseet yksityisasiakkaille varmaan vähintään 20%. Taksia ei saa enää yhdestä numerosta; ei ainakaan Eurassa ja muissakin maaseutukunnissa on sama ongelma. Kun Kela kilpailutti kuljetukset niin yksi vaikutus ”meillä” oli sellainen että jos autoon asennettiin Kela-kuljetusten vaatima laitteisto niin kyseinen auto erotettiin aseman kyydinvälityksestä. Työvuoroja ei enää ole joten jokaisena arkipäivänä autoni on töissä. Viikonloppuyöt myös ihan lähiaikoihin asti, mutta nyt töitä on niin vähän että ei saa palkkaansa päivystämisestä. Arkiöinä mun on pakko huilata. Niinkuin muidenkin kuljettajien koska aamulla on lähdettävä töihin, joten arkiöinä ei olisi mitään mahdollisuutta päivystää jos tulisi kuitenkin yksi pikku tilaus. Myös heidän jotka ajavat lakiuudistuksen mahdollistamalla tavalla osa-aikaisesti taksia viikonloppuisin on oltava leipätyössään arkipäivinä eikä voida olettaa heidän päivystävän arki-iltaisin tai öisin.

Ei ole enää yhtä numeroa josta taksin voisi tilata. Takseilla ei ole töitä lukuunottamatta toki kela, sote sekä kouluajoja. Asiakkaat eivät saa taksia yhdestä numerosta edes ruuhka-aikaan ja taksit ihmettelevät tolpalla tai kotonaan työn vähyyttä. Yli kahteen vuoteen ei ole kukaan valittanut hinnoista. Ainoa kritiikki tulee autojen saatavuudesta. 

Poliittisesti omalta osaltani koitin saada kunnan velvoittamaan sote-ajoja hoitavat autot päivystämään. Aiheutti vastustusta isossa osassa autoilijoita tietysti, mutta juttu törmäsi lakeihin ja säädöksiin. Työvuorot tulkitaan monopoliksi, ja jos asiakas tilatessaan sotekyytiä joutuisi sanomaan että kyseessä on vammaispalvelukuljetus olisi se rikkomus henkilötietosuojaan.

Taksilakia aiotaan korjata. Autoihin tulee mittaripakko ja jotain vaatimuksia luvan saantiin lisätään. 

Yksikään todellinen ongelma ei korjaannu näillä toimilla. 

Valvontaa ei ole eikä luvattomaan liikenteeseen pystytä puuttumaan. Autoja ei tule saataville.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


6 kommenttia
Lasse Hietanen
Iloinen
#1

Hei. Kiitos Vesa- Mattikin. Sana Sanoo: Ihmisten viisaus tulee heidän hulluudekseen: ja: Siinä se on. Ratkaisu kaikkeen hulluuteen löytyy taas Raamatusta: Matt. 6:33,34. Sitä on vaan ylpeän ihmisen vaikea ottaa ja omaksua Elämän ohjeekseen. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#4

0nko se olematon olio persun ratkaisu

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Joonas
Vihainen
#5

Miten valheet Antikaiselta ja huhtasaarelta sopii lasselle

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Joonas
Vihainen
#2

Rikkaat persut pois Suomesta. tekevät pahaa meille tavan kansalaislle. Tunnusten mukaan persut on hyvä tuloksia. N. 6000 ekeä hankkiivia ihmisiä. Todistaa oikeistalaisuuden. Köyhät kyykkyyn.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Arvelen poliittisen agendan muutoksen takana olleen sama meininki kuin postilla: töitä lukutaidottomille ja nielitaidottomille maahanmuuttajille.

Saatiin sekaisin sekä posti että taksiliikenne. Nyt kirjeet kulkevat postissa viikkokaupalla (ja tulevat perille, jos tulevat) ja ulkomaalaiset kuljettajat huijaavat Haartmanin sairaalan tolpalla mummoja.

En uskalla enää taksia tilata. Epämääräisen palvelun lisäksi saattaa ”ryhmäeläjiltä” tulla nyt korona. Kaipaan vanhaa, turvallista ja luotettavaa kantasuomalaisten hoitamaa taksiliikennettä.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/d388bf6e-73bb-434d-b2c0-b82eda639b7e

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

kielitaidottomille

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000