Perussuomalaiset

Veijo Oinonen

Ei huolta , miksi tehdä itse kun voi teettää muilla

Taloussanomat: Huoltovarmuus­keskuksen ex-toimitus­johtaja kertoo, miksi sähköpula yllätti suomalaiset: ”Eihän tässä näin pitänyt käydä”

Niimpä. Voiko paremmin sanoa että näistä päätöksistä vastuussa olevat ovat hyväuskoisia typeryksiä. Jo perusmaalaisjärkikin sanoo että sähkön, lämmön, veden, kanavaliikennöinnin, puolustustarvikkeiden ja puolustuksen siirtäminen toi toisen maan vastuulle on erittäin riskaapeli asia. Minäkin olen kirjoitellut vuosien varrella tästä riskistä mutta kun on oltu kaikkien kanssa eurooppalaisia niin luotettu että kaikki antaa ensin edut meille ja sitten ottavat itse mitä pöydälle jää. 

Kertaan vielä:

Norja myy sähköä jos itse ei tarvitse. Sähkö tosin kulkee Ruotsin kautta ja Ruotsi antaa sähkön tulla Suomeen asti jos itse ei sitä tarvitse. Tämä on tosiasia vaikka meillä olisi muitakin saman mielisiä sateenkaari ministereitä Ruotsalaisten kanssa. Sitten ollaan pulassa jos sähkö ei virtaa Suomeen. Sähkön omavaisuudesta olen kirjoitellut kymmeniä kertoja mutta jotkut ovat kommentoineet että miksi tehdä itse kun voi ostaa. Näin se on jos on myyjiä ja hinta on sopiva. Olen tarjonnut ideaa että sähkölinjoilla kasvatettaisiin pajua ja se kaasutettaisiin ja Wärtsilän voimala jauhaisi sähköä etäohjatuissa voimaloissa.

Reilu vuosikymmen sitten touhuttiin pohjaveden myymistä sijoittajille jotka oli luvanneet rakentaa joka torppaan vesijohdot, hintaa vain ei kukaan älynnyt kysyä. No hinnasta viis kun oletettiin että kuluttaja sen maksaa.

Saimaan kanavan korvaaminen Suomen alueelle rakennettavalla Mäntyharjun kanavalla olisi elvytetty kanavan varren asutuskeskuksia ja matkailustakin olisi plussapuolelle jääty. Mutta ei, minulle vastattiin että Saimaan kanava on historiallinen kanava. Niin. Nyt se maksaa vajaa viisikymmentä miljoonaa ja infran hoito sen päälle puolenkymmentä miljoonaa. Tiet on aurattava ja hiekoitettava ja päivärahat juoksee työmiehille.

Täällä facebookissakin kävin keskustelua aseiden ja ammuksien ostamisesta Atlantin takaa. Siellä on varmaankin isot varastot ja viidessä viikossa saadaan täydennystä jos tarvitaan. Tosin viisi viikkoa on pitkä aika kriisitilanteessa kun tilannetta ei voi jäädyttää toisen ammuspulan takia. Entä jos sinne tulee toisenmielinen presidentti joka kääntää meille peukalon alaspäin. Isossa maissa mielenvikaisetkin pääsee pitkälle niinkuin Capitolin kukkulan tapahtumat osoitti. Mutta Suomalaisia tämä ei näytä huolestuttavan.

Nyt kun näyttää siltä että pikkuhiljaa kansa vaihdetaan uussuomalaisiin kun oma lapsituotanto hiipuu niin jokaisen on nautittava nykyhetkestä ja jätettävä murheet seuraavalle sukupolvelle ratkaistavaksi.