Perussuomalaiset

Ukko Bamberg

EU TYKKÄÄ

EU tykkää hölmöistä maista, Suomesta ja meidän rahoista. EU tykkää susista, tarkastuksista, raporteista, lomakkeista, konferensseista ja virkamiesten hulppeista eduista. Omien sääntöjen kiertämisestä. Ja Suomen hallituspuolueet tykkäävät tietenkin EU:sta.

EU tykkää myös lobbareista, oikeassa olemisesta, selvityksistä ja lisäselvityksistä. Käsittelyajoista. Rahanpainamisesta. Yhteisestä velasta, jota ei sanota yhteiseksi. Elpymisrahastosta, joka on kertaluonteinen, paitsi ettei sitä ole. Sähköautoista. Käyttöohjeista, jotka on oltava kumisaappaassakin 12 kielellä.

EU ei tykkää rekkamiehistä, maanviljelijöistä, saunasta, metsänomistajista, saunapalvikinkusta, suomalaisesta tehtaanpiipusta, kansanäänestyksistä, käyristä kurkuista ja tummista ranskanperunoista. EU ei tykkää myöskään hehkulampuista. Eikä Suomen hallitus tykkää välikysymyksestä, jolla mitataan hallituksen tai ministerin luottamusta.

Suomen hallitus on kovin pahoillaan, jos muistellaan vanhoja! Muistellaan kuitenkin. Pitikö ruuan halventua, taloudellisen ja sotilaallisen vakauden lisääntyä ja pitikö vientiyritysten investoida Suomeen, jos kansa ymmärtää äänestää oikein.

Nyt kuitenkin pelastetaan euroa sekä Italiaa ja Espanjaa. Paraneeko Suomen kilpailukyky sillä, että avustamme kilpailevien maiden teollisuutta? Ja pelastaako Välimeren maat myöhemminmeidät? Älä unta nää. Etelä-Euroopassa jatketaan taloudenpitoa vanhaan malliin, vaikka jokaisen maan tulisi kantaa vastuunsa taloudestaan. Nyt siellä korotetaan eläkkeitä ja virkamiesten palkkoja sekä otetaan perustulo käyttöön.

Milloin viimeksi kuulit hyvän uutisen EU:sta? Mitä EU tai Sanna Marin on neuvotellut hyväksemme? Muuta kuin elvytyspaketin, tuon suuren puhalluksen ja rokotteita, jotka Englanti vie nenän edestä. Tiedän mitä tähän vastataan; asiat voisivat olla huonomminkin. Se on totta. Asiat voisivat olla huonomminkin, mutta niiden pitäisi olla paremmin.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


41 kommenttia
Nimetön
#1

EU on kertaluonteinen, paitsi yhteisten velkojen ottamisessa. EU on vararikko, joka leviää maasta toiseen, ennen kuin useimmat älyää irrottautua taloustuhon yhteisöstä. Euro on se jonka piti kierrättää happea entisiin itsenäisiin valtioihin, mutta kiertää vain hiilidioksidia, josta on päästävä eroon, muutoin sulamme kuumuudessa..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ukko Bamberg Projektineuvoja
#6

Juuri niin. Varsinkin rahaliitto oli kaamea virhe.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Kokoomus voisi anoa Perussuomalaista jäsenyyttä, kun vihreät kuitenkin nappaavat koko vasemmiston äänet kuntavaaleissa. Ei ole mitään hyötyä kokoomukselle jäädä yksikseen kuin nalli kalliolle, kun ei se demareiden akateeminen sontakaan saa enää tuulta purjeisiin, fossiilista kamaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Nyt olisi korkea aika yhdistyä, keskusta oikea siipi Suomessa on hajallaan, ja vasemmisto johtaa liittoutumiskykynsä ansiosta, ei paremmuudellaan. Äärimmäisenä vaarana on, että seuraavakin hallitus on kommunistihallitus, äänien taas hajotessa eduskuntavaaleissa. Sitä ei kestäisi edes Erkin sielunmaailmakaan toista kertaa. Nyt on myös kokoomuksen syytä laskea aseensa, ja käydä yhteistyöhön Suomen kansan eduksi, ei kuitenkaan sosialistien kanssa. Kohta olemme kypsiä yleislakkoon, kansalla kun on se viimeinen sana joka tapauksessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#3

Kuinkahan kauan tämä Eee Uuuu , oikein pystyssä pysyy ?? Nyt jo horjahtelee / säröilee uhkaavasti !? Viisaammat maat ovat poistuneet , takavasemmalle , koko Eee Uuuusta !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vihreä rutto mädättää EU:n ja kivihiili tervehdyttää
#7

EU:ssa vallitsee vihreä rutto, en ole moisesta kuullutkaan, mutta sopii hyvin kuvaan. Veikkaukseni on, että EU on pystyssä noin kolmen vuotta, enintään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Jos noin on!Niin hyvä on!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Veikkaan Ukkoseni että tuollaisesta kitisijästä ei tykkää kukaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ukko
#8

Nimettömälle: Voit tykätä vapaasti EU:n suurista ansioista. Kukaan ei estä sinua juhlimasta niitä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

EU on paska juttu. Kuin löysä, haiseva ulosteläjä. Ylitsepursuava ulkokäymälä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000