Puolueet valmistautuvat vaaleihin. Tämä tarkoittaa sitä, että hallituspuolueet välttelevät vaikeita keskusteluja – erityisesti taloudesta. Opposition onneksi keväällä odotetaan laajoja lakkoja ja mielenosoituksia, jotka voivat horjuttaa hallituksen asemaa. Talousasiantuntijoiksi itseään kutsuvat kommentaattorit ja ideologisesti köyhä, politisoitunut media ovat kuitenkin hiljaa – heidän taitonsa eivät riitä talousratkaisujen esittämiseen, vaan keskustelu jää ulkopoliittisten uhkien ja Trumpin varjolla pelotteluun. Onko tämä tyyntä myrskyn edellä?

Realismia vai unelmointia?

Työjärjestöjen ja liittojen palkkavaatimukset ovat epärealistisia nykyisessä taloustilanteessa. Julkisen sektorin paisunut ja tehoton koneisto tarvitsee jatkuvasti lisää rahaa rattaisiin, mikä kasvattaa velkataakkaa. Suomi on tilanteessa, jossa talouden suuntaa on mahdotonta kääntää: inflaatio kasvaa nopeammin kuin BKT, ja julkiset rakennushankkeet ja raiteiden rakentaminen eivät luo pysyvää kasvua.

Rakentamisen vanhoihin huippulukuihin ei ole enää paluuta. Nuoret jäävät asumaan vanhempiensa luokse, sillä asuntovelkaantuminen tuntuu liian suurelta riskiltä maassa, jossa sosialismi, feminismi, woke-kulttuuri ja taloudellinen epävarmuus ovat arkipäivää. Saman epävarmuuden vuoksi yrittäjyydestä on tullut pelottava vaihtoehto – erityisesti korkean verotuksen ja jäykän byrokratian takia.

Miksi Perussuomalaiset eivät uskalla?

Perussuomalaisten virhe oli hallitukseen meneminen. Suomea ei muuteta muutamalla virkamiesnimityksellä, kun tuhannet julkisen sektorin johtopaikat ovat Kokoomuksen ja SDP:n kontrollissa. Hallitusohjelma on kuin pehmeää lunta – kauniilta näyttävää mutta helposti sulavaa.

Maahanmuuttajat tekevät yhä suuremman osan suorittavista töistä, koska kantasuomalaiset eivät enää halua tai jaksa. Samalla elintasopakolaisten vastaanottaminen ilman työpaikkoja on paitsi kallista, myös ihmisoikeusrikkomus.

Suomi taloudellisen mahdottomuuden edessä

Suomen suuntaa ei enää muokata. Laskelmat ovat armottomia: tarvittaisiin yli 10 % talouskasvua vuosittain seuraavan vuosikymmenen ajan sekä vähintään viisi Nokian kaltaista menestystarinaa, jotta maa saataisiin takaisin raiteilleen. Näköpiirissä on kuitenkin vain kurjuutta ja hammasten kiristystä.

Vaikeat päätökset edessä

Suomen nykyinen järjestelmä ei kestä. Vaikeat päätökset ja uudistukset tarkoittavat, että järjestelmää on muutettava perusteellisesti. Julkisen sektorin rakenteellinen korruptio on juurisyy nykyiseen tilanteeseen. Perussuomalaisten on esitettävä konkreettisia ratkaisuja, miten päätöksentekoa ja johtamista voidaan parantaa. Julkisen sektorin on aina mukauduttava vallitsevaan taloustilanteeseen – aivan kuten yritykset tekevät. Ottamalla oppia esimerkiksi pankkien liiketoiminnan modernisoinnista voitaisiin saavuttaa merkittäviä hyötyjä.

Maassamme on yksinkertaisesti liian paljon julkiselle sektorille koulutettuja korkeakoulutettuja, joiden työpanos ei tue talouden kestävää kehitystä. Suomessa on yli 200 000 turhaa työntekijää, joilla on terveet kädet ja jalat – tätä reserviä tarvitaan yksityisellä sektorilla ja terveydenhuollossa. Näin voitaisiin vähentää mm. riippuvuutta kielitaidottomista maahanmuuttajista, jotka tällä hetkellä tekevät töitä, joihin suomalaiset eivät hakeudu.

Opposition rooli ratkaisijana

Perussuomalaisten ei tule siivota Kokoomuksen, SDP:n, RKP:n ja Keskustan aikaansaamaa talouskatastrofia. Ratkaisukeskeinen oppositiopolitiikka on ainoa oikea tie eteenpäin. Valtaan on pyrittävä vasta silloin, kun kannatus ylittää 30 % ja tavoitteet ovat kirkkaasti selvillä. Nykyinen hallitusvastuu oli toiveajattelua, ja tulokset puhuvat puolestaan.

Ministereille toivoisin selkärangan kohotusta, jos oma taloudellinen etu ja lakeijoiden nöyristely ovat ottaneet vallan. Tarvitaan selkeä linja muutos ja rohkeutta repiä hallitusohjelma. Korruptoituneelle Kokoomukselle ja RKP:lle on esitettävä ainoat toimivat ratkaisut julkisen sektorin tervehdyttämiseen. Mikäli he eivät muutoksen tielle lähde, niin hyvällä omalla tunnolla voidaan palata takaisin oppositioon.