Valtiovarainministeri Riikka Purra kirjoitti eilen illalla oivan analyysin kirjasta, joka käsittelee Keskustan hallinnoiman Nuorisosäätiön tapahtumia vuosilta 2002–2009. Nämä tapahtumat johtivat syytteisiin ja puolueen nykyisen puheenjohtajan Antti Kaikkosen tuomioon.

https://www.facebook.com/100053034697034/posts/1285253916585753/?rdid=tW7fVPCwPw7SQAVq#

Riikka pohtii myös, millaista on oman aikamme poliittinen korruptio ja mitä jää piiloon.

Tässä kohtaa onkin hyvä minun ottaa kantaa. Nuorisosäätiön tapaus on vain jäävuoren huippu. Olen tutkinut laajasti ennen kaikkea oman kuntani Vantaan, mutta myös valtionhallinnon sekä koko julkisen sektorin korruptiota ja saanut tuntea sen seuraukset nahoissani.

Poliittiset puolueet ja niiden ohjauksessa olevat julkisen sektorin rakenteet Suomessa ovat täynnä väärinkäytöksiä. Tämä johtuu ennen kaikkea puutteellisesta lainsäädännöstä, joka on tietoista.

Erityisesti kunnat ja nykyiset hyvinvointialueet ovat tästä hyviä esimerkkejä. Valtion budjetista suurin osa ohjataan näihin organisaatioihin, joita johtavat ennen kaikkea vanhat valtapuolueet kuten Kokoomus, SDP, Keskusta sekä RKP. Kaikilla näillä puolueilla on yhteinen intressi. Ylläpitää nykyisiä rakenteita, koska ne on rakennettu palvelemaan puolueiden sisäpiiriä ja lähipiirien taloudellisia intressejä.

Ketään ei valvo

Valtiontaloutta valvoo VTV eli Valtiontalouden tarkastusvirasto, jonka pääjohtajan valitsee eduskunta. Kuntien ja hyvinvointialueiden toimintaa ei suoranaisesti valvo kukaan.

Tarkastuslautakunnat, jotka tulivat pakollisiksi kuntiin vuosituhannen vaihteessa, on lain hengen vastaisesti miehitetty aina valtuutetuilla eli puolueiden edustajilla. Tarkastuslautakunnan suorittamaa arviointia kutsutaan ulkoiseksi tarkastukseksi, vaikka käytännössä he valvovat itseään. Lautakunta ei siis pyri puuttumaan väärinkäytöksiin. Sen toiminta keskittyy siihen, onko kunnan toiminta ja tuloksellisuus toteuttanut valtuuston päätöksiä. Kyseessä on kumileimasin, jolla ei ole yhteiskunnallista merkitystä.

Kuntien sisäinen tarkastus on kaupunginjohtajan alainen organisaatio. Sisäinen tarkastus voisi periaatteessa olla se taho, joka puuttuisi korruptioon tai rakenteelliseen korruptioon eli pyrkisi ennaltaehkäisemään päätöksiä, joissa taloudellista hyötyä ohjataan lähipiireille, vaikka toiminta ei olisi suoranaisesti rikollista. Ongelma on kuitenkin se, että virkamiehet, kuten yleensä myös kaupunginjohtaja ovat poliittisesti valittuja. He ovat jo lähtökohtaisesti alisteisessa asemassa, ja Suomessa tämä toteutuu aina. Julkinen sektori maksaa johtajille niin suuria palkkoja, ettei yksityinen sektori palkkaisi saman tasoisia osaajia vastaaviin tehtäviin. Lisäksi johtajavirat ovat lähes aina käytännössä pysyviä eläkeikään saakka.

Kuntien toimintaa valvoo myös toinen ulkoinen tarkastuselin eli tilintarkastajat. Myös tässä termi ”ulkoinen” on harhaanjohtava. Tilintarkastajat toimivat aina yhteisössä sen edun mukaisesti. Toiminta keskittyy kirjanpidon asianmukaisuuteen ja lausunnon antamiseen tilinpäätöksestä. Tilintarkastajat eivät selvitä esimerkiksi sitä, onko hankintahintoja tietoisesti nostettu, ovatko hankinnat välttämättömiä tai onko kilpailutus tehty aidosti lain mukaisesti. Juuri näihin kysymyksiin kiteytyy se, minne veronmaksajien rahat katoavat.

Aluehallintovirastojen, Valviran, eduskunnan oikeusasiamiehen ja oikeuskanslerin harjoittama valvonta on kuntien ja hyvinvointialueiden osalta pitkälti kosmeettista. Lainsäädäntö on heikkoa, ja Suomesta puuttuu eurooppalaisittain keskeinen demokratian turva: selkeä korruptiolainsäädäntö sekä sitä valvova riippumaton viranomainen.

Tämä on vain yksi esimerkki kuntien ja hyvinvointialueiden toiminnasta, joiden vuotuinen yhteinen budjetti on karkeasti arvioiden 66–71 miljardia euroa.

Lisää ajankohtaista tietoa voit lukea kirjastani Kadonneen poliitikon paluu, joka avaa tarkemmin julkisen sektorin toimintaa niin kunnissa kuin valtiontaloudessa.

👉 https://www.avarakustannus.fi/tuote/kirja-2/