Purra vastasi huutoon – Muut puolueet ovat hiljaa
Pakko antaa kiitosta valtiovarainministeri Riikka Purralle ulostulosta valtion heikosta tilanteesta.
Fakta on, että valtion ja kuntien budjetit ovat liian suuria ja täynnä diipa daapaa. Tästä olen saarnannut useaan otteeseen viimeisen kolmen vuoden aikana.
Julkinen sektori kippaa rahaa vuosittain miljarditolkulla etupiireille, jotka eivät sitä ole ansainneet. Syynä tähän on heikot ja korruptoituneet perinteisten puolueiden johtajat, vuosikymmenien aikana synnytetty rakenteellinen korruptio ja poliittisella mandaatilla istuvat virkamiehet.
Julkinen sektori lihoo ja kansa köyhtyy
Suomalaisen julkisen sektorin mädännäisyydestä käy esimerkkinä oma kotikuntani Vantaa. Vantaan SOTE vapaa budjetti on noin 1,1 mrd. € vuonna 2024. Vuonna 2000 budjetti oli noin 600 milj. €, joka sisälsi Sote palvelut. Kun Sote kustannukset putsataan pois, niin Vantaan budjetti on kasvanut vaatimattomat 175 % 24 vuodessa.
Vantaalaisten palkkatulot sitä vastoin eivät ole juuri kehittyneet mihinkään, kuten alla oleva tilastokeskuksen kuvaaja kertoo.
Vuonna 2000 asuntokuntien tulot 42 842 € ja Vuonna 2022 42 703 €.
https://pxdata.stat.fi/PxWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__tjt/statfin_tjt_pxt_118w.px/chart/chartViewLine/
Minne rahat katoavat?
Valtio on kerännyt 24 vuodessa veroja ja muita maksuja noin 1,1 biljoonan euron edestä. Tämän lisäksi julkisen sektorin velka on kasvanut yli 200 mrd. euron.
Julkisen sektorin menot voidaan jakaa karkeasti kahteen eri osaan. Henkilöstökuluihin ja hankintoihin.
Esimerkki hankintakustannuksista: Kotikuntani Vantaa maksaa esim. asiantuntija- ja konsulttipalkkioita vuodessa noin 50 milj. €. Tämä on lähes 5 % koko budjetin koosta. Merkittävä osa näistä maksuista menee globaaleille konsulttiyhtiöille. Näitä on mm Deloitte, KPMG, Newsec jne.
Tämän lisäksi Vantaa maksaa IT-järjestelmistä ja niiden ylläpidosta kansainvälisille ICT-yrityksille toisen vastaavan summan. Nämä kaksi kustannuserää putsaavat vuosittain noin 10–15 % osuuden kuntani verotuloista. Suomen 309 kunnassa, 21 hyvinvointialueella ja valtiolla meno on yhdenmukaista. Perinteiset valtapuolueet ja heidän virkamiehet on lobattu hengiltä.
Toinen rahareikä on hankintojen ja kilpailutuksien ammattitaidoton toiminta eli ”tietoinen vedättäminen”. Kun kunta esim. rakentaa koulun, niin se tekee siitä ensin hankesuunnitelman. Hankesuunnitelma kertoo, että koulu tulisi maksamaan noin 30 milj. €.
Etukäteen suunniteltu ja ohjattu kilpailutus antaa hankkeen sovitulle yritykselle. Koulu maksaa siis 30 milj. € + sopimuksessa sovitut budjetin ylitykset, ”jotka toteutuvat lähes aina”. Mitä jos koulun todellinen hinta olisikin ollut vain 10 milj. €?
Hankintoja ohjataan ennen kaikkea kunnissa ”markkinapuolueen” lähipiirille, rahoittajille ja puoluetta lähellä oleville tahoille mitä moninaisin keinoin. Kilpailutuksista ja monesta muustakin ihmeellisyydestä voit lukea lisää tulevasta julkaisustani. Voit varata sen alla olevasta linkistä.
Turhat henkilöstökustannukset: Julkisen sektorin toinen murheenkryyni on turhan hallinon, lainsäädännön ja mitä ihmeellisempien hallinnollisten rakenteiden kehittäminen. Nämä kaikki tarkoittavat työkustannuksia, jotka satavat lähes aina kaikkien puolueiden lähipiirille.
Esimerkkejä turhasta hallinnosta. Kunnissa valtuutettujen ajasta suuri osa menee erilaisten ohjelmien sisällön muokkaamiseen. Kunnalla voi olla kymmeniä satasivuisia ohjelmia, joita virkahenkilöstö työstää etukäteen valmiiseen rakenteeseen. Tämän jälkeen valtuutetut pyörittelevät näitä lautakunnissa, hallituksessa ja valtuustossa. Ohjelmia pidetään tärkeinä ja niihin käytetään suhteettoman paljon aikaa niin virkamies valmistelussa kuin valtuutettujen osalta. Valitettavasti yksikään ohjelma ei tue kuntalaisen elämän laatua mitenkään. Ohjelmat eivät myöskään ole johtamisen välineitä vaan pelkää byrokratiaa.
Toinen esimerkki turhasta hallinnosta on erilaisten ilmasto-ohjelmien ja ilmastostrategioiden tekeminen. Näitä tehdään kaikissa 309 kunnassa, 21 hyvinvointialueessa ja valtion ministeriöissä sekä virastoissa. Miksi valtiorahoitteisten yliopistojen tutkijoista ei yksikään ole uskaltanut ottaa tarkasteluun, mitä nämä kaikki sadat ”ilmastotyöt” yhteiskunnalle maksavat?
Suomi on matkalla kohti konkurssia. Kysymys on enää ajasta, milloin se tapahtuu.
https://www.veronmaksajat.fi/tutkimus-ja-tilastot/suomen-verot-ja-menot/valtion-tulot-ja-menot/#09a80399
Tekstin aiheet:
On hyvin hoitanut, nyt on vain huolehdittava siitä, että valtion rahapulaa ei suoraan siirretä köyhien riesaksi. Sitten kaikki olisivat persaukisia. Valtion tulee ensi sijaisesti karsia omia kulujaan, ei kasata ne kevyen kaavan mukaan maan rutiköyhien maksettavaksi, kuten sosialistit sen hoitaisivat.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Yksi, mistä pitäisi säästää, on ULKOMAILLA tehtyjen kauneusleikkausten komplikaatioista johtuneet korvaukset.
Suomessa pitää hoitaa, mutta korvaus sairaanhoidosta pitää veloittaa todellisten kustannusten mukaan. Mitä tämäkin tuli oikeasti suomalaisille maksamaan, kun turkkilainen perhe meni leikkaukseen Turkkiin? Yli 3 kk pelkillä sairaalamaksuilla?
Turkkilaisella kauneusklinikalla Sara Karimizadehille kerrottiin, että hänelle oli tehty väärä leikkaus. Siitä alkoi neljän kuukauden mittainen taistelu elämästä.
https://yle.fi/a/74-20076845
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Siis kaikkia turhia menoja / jotka ei edes Suomalaisille kuuluisi tippaakaan , niin pois !! Hirvittää ajatellakkin , kun sekin 1 miljartti on jo 1000 miljoonaa , näin se tulisi esittää , niin ihmiset paremmin sen ymmärtäisi !!!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Samoin musliminaisten silpomisen seurauksena suoritetut korjausleikkaukset.
Tytöt on viety Suomesta lähtömaihin ja siellä silpominen suoritettu, joten korjausleikkaukset maksettava täyteen hintaan.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tässä taitaa tulla vastaan turkkilaisen miesten hallitseman yhteiskunnan tiukka ei, jos heille sälytettäisiin korjausleikkaukset.
Naisia voi auttaa tässä asiassa, mutta muutoin: mitä hyötyä afgaaninaisille on avusta kun miehet torpedoi avun?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Niin, alvin nosto ei juurikaan tuo valtiolle lisää rahaa, koska haittaverot vähentävät kulutusta, ja ainakaan lyhyellä ja akuutilla tähtäimellä terveysmenotkaan eivät juuri alene, sokeri tai suolan vähentämisen hyödyt näkyvät ehkä vasta vuosien päästä, jos sittenkään. Kulutukset vaihtelevat iän ja makutottumusten mukaan ja vaikka sokeripaholaisen kuluttamat hampaat tai maksaviat voi johtaa ongelmiin monesta muustakin asiasta, kuin jostain sokeria sisältävästä, kun keinomakeutusaineissakin saattaa olla syöpää aiheuttavia aineita runsaasti kulutettuna. Kokonaiskulutus ei kerro totuutta, kuluttaminen voi olla liiallista keskimäärin, mutta jo vientiin kulutettu sokeri sekoittaa laskelmat yksilöä kohden. Joka tapauksessa kulutuksen väheneminen hinnannousun takia vie herkästi pohjan veronkorotuksien tuotto-odotuksilta. Suomi tarvitsee lisää vientiä, ja tuotantokuluja on saatava alenemaan, jotta vienti kykenee kilpailemaan markkinoilla. Ainoa tapa saada talous kuntoon, on karsia menoja.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Mikä saatana nyt maksaa ? Eikö näitä Lakkoilevia Kommunisteja saada irtisanottua ?
Valtiohan menee entistä enemmän konkurssiin näiden kusipäiden takia.
Eihän kenenkään ole pakko töitä tehdä se on selvää,mutta ei niiden saa antaa seisoa portilla esteenä jos työhaluiset olisi menossa töihin !
Nykyisen lain perusteella nämä kusipäälakko vahdit voidaan pidättää mm. virkavallan anastuksesta,laittomista uhkailusita jne..
Mikään laki ei anna oikeutta niille estää ihmisten vapaata liikumaista ei työnantajan tontilla eikä sen ulkopuolella katu alueella.
Miksi poliisit katsoo läpi sormien tätä rikollisuutta samaan aikaan kun maa menee konkurssiin ?
OIKEA AIHE OLISI LAKKOILLA UKRAINAN SODAN JA TAPPAMISEN JA 3. MAAILMAN SODAN HAALIMISEN RAHOITUS !
Siihen voisi osallistua kaikki politikkoja lukuun ottamatta ! niin työnanatajat kuin työntekijät kuin työttömät !
SODASTA EI HYÖDY KUKAAN MUU KUIN POLITIKOT !
Nämäkin kaikki säästöt tehdään Sodan rahoituksen tekemän aukon takia !!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Miten työntekijät on niin tyhmiä että isopalkkaisimmat työntekijät (ahtaajat,Metallimiehet, Metsäteollisuus työntekijät jne.) on alkaneet lakkoon sen takia että sosiaali pummeilta ei saisi leikata yhtään ?
Nämä työntekijäthän ne elättää nämä siivellä eläjät !
Vaikka ei ne niin tyhmiä ole,kyllä suurin osa tämän tajuaa mutta ne ei vaan uskalla näille ay kommunsitelle sanoa vastaan.
AMMATTIYHDISTYKSEN VERO VÄHENNYS ON POISTETTAVA !
Sillä rahalla nämä isopalkkaiset (200.000,- vuodessa tieneevat Ay- Kommunsitit juhlii ja rellestää !
Epäilen että tässä on nyt taustalla sama homma kuin politikoilla… tuhotaan oma maa omien etujen takia ja tuoetaan jopa sotaa koska haaveissa on Brysselin Miljoonat !
Ay- Kommunsitit varmaan kuvittelee että tuleveisuudessa ne istuu Brysselissä Miljoona virassa Eu:n Ammattiyhdistys pöydissä joita väistämättä väsätään kun Eu yhtenäistyy ja laajenee kun maita ja matuja yritetään sotia lisää…
TÄSSÄ SE TODELLINEN SYY ON LAKOILLE !
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ammattiyhdistys maksun verovähennyksen poistaminen tarkoittaa käytänössä sitä että Liiton jäsen maksu Prosenttia on pudotettava puoleen (jollaoin Ay yhdistysten tulot tippuu puoleen) jotta työntekijöiden netto maksu osuus pysyy entisellään.
Toinen vaihtoento että Prosentti pysyy entisellään ,silloin työntekijöiden nettomaksu kaksinkertaistuu…
Loimaan kassasta saa täysin saman työttömyys turvan 105,- euroa /Vuosi
https://www.ytkkassa.fi/?gad_source=1&gclid=EAIaIQobChMIha_clqeDhQMVLayDBx2E5AUcEAAYASAAEgKmbfD_BwE
Mitä järkeä on maksaa TYÖPAIKKOJA TUHOAVILLE Kommunsiteille monin kertainen määrä ?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ei heillä kyse ole sosiaalipummeista, vaan vasemmisto ei hyväksy vaalitulosta ja on kutsunut ay-liikkeen kaatamaan hallituksen. Mielipidettä heistä ei saa sanoa, tai syyllistyy karkeaan vihapuheeseen. Sen verran voi avautua, että kutsuu heitä raukkamaisiksi, vallanhimoisiksi lieroiksi, jotka toivottavasti näkevät painajaisia, kun tietävät varmasti miten paljon tätä maata he tuhoavat täysin naurettavista syistä. Heidän käytöksensä ei hevin unohdu. Häpeisivät, mutta eivät ymmärrä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
AY-liike yhdessä SDPn kanssa on päättänyt kaataa hallituksen. Hintana on konkursseja, työttömyyttä, kynnellekykenevien muualle muuttoa. Siitä on SDPn hyvä jatkaa, kun AY-liike on onnistunut hallituksen kaatamisessa. Lainaa ottavat kaikille rahan jakamiseen, kiristävät veroja, jotta saavat harvojen työtätekevien rahat jaettua muille. Kun lainahanat sulkeutuvat ja viimeinen tuottavan työntekijä sammuttaa valot, ovat saavuttaneet tarkoituksensa.
Yleishyödyllinen ay-väki voi onnitella itseään, tuhosivat työpaikat ja yhden maan siinä sivussa.
AY-liike on edesvastuuton rikollisuuteen asti.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Sdp politiikka perustuu kaikki Velkaan ja tulevaan konkurssiin !
Velaksi Homotetaan,Huumeistetaan Soditaan ja Haalitaan Pakolaisia sikamaisilla sosiaali turva korvauksilla (Jopa monin kymmen kertainen raha määrä kk mitä lähtä maan kuukausi palkka on !!!!) tänne sikailemaan !
VITTU MITÄ POLITIIKKAA !
Vihreät on samassa veneessä ! ja Vasemmistoliiton kommarit vielä hullumpia !
Nämä Punaiset piruthan yritti liittää Suomen Neuvostoliittoon !
(Vasemmistoliiton ex. nimi oli Skdl )
Onneksi Valkoiset anto kyytiä ja laittoi kurin niille !
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Näin on, demarit on maamme vihamielisin ja petollisin puolue, jonka tavoite on ajaa maamme talous konkurssiin. Demareiden petollisuus on perua jo historiasta, räjäyttelivät rintamille muonaa vieviä junia joidenkin arvioiden mukaan, historioitsijat tietävät tarkemmin. Punakaarti tappoi tavallisia ihmisiä, työläisiä Stalinin tapaan. Maailman laajuisesti sosialistinen internationaali pyrkii kaatamaan markkinataloutta, jossa Suomen demarit ovat tuon rikollisiakin piirejä sisältävän järjestön aktiivijäsen. Muissa maissa demarit ovat irtaantuneet järjestöstä, mm. Ruotsi, Tanska, Norja ja Kanada, vain muutamia mainitakseni. Demareita pitäisi osata pelätä, siihen on aihetta.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
SAK:n johto ovat ihmissusia, pahempia kuin yhtenäisen Venäjän prätkäjengit.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Näin on, sosialistisessa internationaalissa on aseellisia terrorijärjestöjä. Tuntuu oudolta, että Suomen demarit ilmeisesti ainoana länsimaista kuuluu tuohon talouden romuttamiseen keskittyvään järjestöön. Marxismi-leninistinen sosialistinen internationaali tavoittelee markkinatalouden romuttamista, paitsi Suomessa, niin myös ympäri maapallon. Markkinataloudelle vastakohta on jotain stalinistinen Neuvostoliitto, kolhoosijärjestelmä kaalimaineen ja vankileirit mm. Siperiassa. Järjestelmässä tapettiin länsimaisesti ajattelevia miljoonia Stalinin aikoina.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Socialist International perustettu 1956, sijaitsee Lontoossa. Siihen kuuluvat useimpien maiden sosialistipuolueet, mm kaikkien Euroopan demokraattisten valtioiden sosialidemokraattiset puolueet.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Mm. Norja, Tanska, Ruotsi, Viro ja Kanada ovat eronneet järjestöstä, vain muutamia mainitakseni. Listan täysjäsenistä ja eronneista voi itse jokainen tarkistaa. Mm. Venäjä kuuluu ovat tuon täyskommunistisen järjestön täysjäsen, kuten Haiti jne. ja monet terroristivaltiot.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Saat ilmeisesti tietosi perusnatsien pikkupoikien rakastajalta. Mainitsemiesi valtioiden sosialidemokraattisten puolueiden kotisivuilla he kaikki kuitenkin ilmoittavat olevansa internationalin jäseniä. Toki perSSujen smallboy loverin tiedot ovat tosia ja näiden puolueiden kotisivujen tiedot ovat kusetusta. Eläköön natsit, eläköön peruSSpetukat.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Internationaali haluaa kaataa maapallon markkinatalouden, ja suistaa valtiot umpisosialismiin. Demarit haluaa maailmaan kommunistista järjestelmää, joka ei ole toiminut milloinkaan, eli se vihaa yksilön oikeuksia. SAK:n ajamat lakot ovat osa maapallon sosialisointia ja kommunismiin kasvattamista. Kumpi sinä haluaisit olla, natsikommunisti, vai vapaa ihminen, liikkumisen ja sanan vapautta?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Näin on, Venäjällä näistä poliittisista lakoista tuomittaisiin keskitysleireille, joka totta kai sopisi hyvin AKT:n tyypeille, sen verran aneemista ja sopeutuvaa porukkaa, että uivat vaikka paskassa, kun Lenin käskee.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
AKT:n porukalla ei ole omia aivoja, ne on aivopesty ja kuivamassa demareiden pyykkinarulla.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Eivät halua, taistelivat vuosiarintamalla demokraattisen Suomen puolesta. Silloin perusnatsit olivat käpykaartissa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Demareiden demokratia on hevon paskaa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kyllä Maikkarin Jan Andersson kuuluu vassariporukkaan. Tänäänkin jatkuvasti puhui Riikka Purran päälle ja keskeytti hänet ”Asian ytimessä”.
Surkea jo Ylellä ja nyt jatkaa Maikkarilla perussuomalaisten mollausta.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kyseinen toimittaja kuuluu RKPporukkaan.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Biaudet linjan kannattaja?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Demokraatista voi käydä lukemassa, ketkä ovat AY liikkeen taustavoimat.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Vaikea on kuvitella enää tyhmempää hallitust, kuin mitä meillä nyt on Suomessa. Ei tietenkään edes kiitävässä korkeasuhdanteessa saati nykyisessä velkatilanteessa ja taloussuhdanteessa tulisi väen väkisin torpetoida työmarkkinoita pysähdyksiin siksi, että saa pilkata köyhiä lehtien palstoilla naama virneessä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Meillä on nykyisin PARAS hallitus aikoihin.
Tämä hallitus ei kannusta elämään tuilla.
Itse en ole saanut, kuin äitiysrahan säädetyltä ajalta. Töitä tehty, enkä koskaan ole saanut senttiäkään asumistukea tai muita kelaetuisuuksia.
Miksi työtä tekevän pitää kustantaa muiden asumiset ja elämiset?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
No kattos ku ei suomi muuten olisi maailman onnellisin maa, buahhahhaa
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
On meillä maailman onnellisimmat sosialistit.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ja maahanmuuttajat! Valittavat kohtaamastaan rasismista, mutta eivät palaa kotimaihinsa. Syynä Suomen hulppea sosiaaliturva?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Äänestän Kokoomusta. Olen äveriäs ja onnellinen, repikää siitä luuserit.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tälläinen aivopieru pääsi tänään maailmanhalaajalta.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Vaimon lisäksi kaksi rakastajatarta, sähköauto, purkkari ja stuuga Fugessa. Revi siitä katkera perusköyhä😁
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tietysti hallitusta voi haukkua, mutta mitä pitäisi tehdä? Jatkaa samaan malliin, lisää velkaa? Neuvoteltava SAK:n ehdoilla? Eiköhän tässä maassa ole neuvoteltu ja neuvoteltu, tulos on, velkaa, kurkkua myöten. Näin ei voi jatkua. Vanhat buumerit kyllä selviää, ”kongi” pelastaa, mutta ajatelkaa vaikka koulunsa päättäviä muksuja. Hitonmoinen velkalasti niskassa heti elämänsä alkuun. On turha pettää itseään ja muita, ”joku” nämä velat maksaa, takuulla.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Se on juurikin noin.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Jos hallitus kieltäytyy neuvottelemasta edelleen, itse ennustaisin yleislakkoa. Saa nähdä. Itse tietysti olen valmis.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Me muut mennään lakon ajaksi auringon lämpöön.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Demarit ajavat joka tapauksessa Suomen talouden alas, että parempi on vain kipata omaisuutensa auringon lämpöön.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Näin on, demarit ja ryssät sopivat Suomen luovutuksesta Venäjän käyttöön aikanaan.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Näin demarit harjoittelevat Suomen luovutusta Venäjälle, mm. suur- tai yleislakot ovat suurharjoitus heikentää maa venäläisten hyökkäystä varten. Kun ruoka ja polttoainejakelu on saatu pysähtymään, harjoituksessa mitataan, kauanko välttämättömyystuotteet, kuten energia riittävät AKT:n aiheuttaman sulun avulla, aikanaan katsotaan vain kelloa, koska maahamme on otollisin hetki iskeä. Demareiden sotarikolliset aivot eivät ole vain puhdasta valtionpetosta, vaan juonikasta suunnittelua yhtyä ryssän marxismi-leninistiseen vallankumoukseen, jossa maamme punakaartikin on ottanut historiasta opikseen.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
SAK:n johto vaikuttaa olevan Putinin miehiä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
SAK ajaa Suomeen leninististä sosialismia, joka siviilivanhuksille tarkoittaa kasarmihoivalaitoksia, kymmenien vanhuksien huoneissa ja palvelut kuin Siperian keskitysleireissä, vesivelliä ja kuset vaipoissa. Lämmitys tuulivoimalla, ikkunoista vetää ja lämpöä kuumetaudista. Luteita, täitä ja torakoita, osa päivän proteiinitarpeista. Ruoka vaihtelee veden ja kaalin välillä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
sakin johdon puttis lähettäis samantien siberiaan, siellä ei muut kukkoile
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Lakot iskevät kansatalouteen ja duunarin talouteen, rikkaat hevon paskat välittää niistä. Valtiontalouden romutus koskee eniten heikompiosaisiin, kun rahaa palveluihin ei ole.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Näin on, lakot tyrehdyttävät viennin ja työpaikat vähenevät raketin nopeudella.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Suomalaisille ei voi sanoa muuta kuin että menkää töihin, voin vakuuttaa, että ryssissä asiat ovat todella huonosti (tutustuin venäläiseen terveyden- ja vanhushoidon laitoksiin aikoinaan), siellä mentiin marxismi-leninismi edellä ja tuo vastaa hyppyä asfalttiin kymmenennestä kerroksesta pää edellä. Taloutemme on korjattava kiireellä, joutavat valtion rakenteet on purettava, ja väestölle enemmän käyttörahaa, kun sosialismissa käteen jäävällä rahalla ei saa mitään, tilalle tarjotaan vain välttävän tasoisia palveluja. Lakot eivät ole syötävää, vain työ tuottaa ruokaa, elintasoa ja palveluja. SAK:n johto ovat ääliöitä pahemmasta päästä, täysin irrallaan todellisuudesta.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
sakin johto on nyt onnensa kukkulolla saa ryypätä ja rellestää ja näyttää keskisormea hallitukselle.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ja valitukset sitten oikeaan osoitteeseen Hakaniemeen!!!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ota sitten perunatalikko mukaan,kun menet lakkolaisten kanssa hihhuloimaan. 😉
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Miksi hallituksen pitäisi neuvotella?
Ammattiyhdistysliikkeet on tehneet itsestään hallitusta vastaavan ja luulevat voivansa sanella pelisäönnöt Suomessa.
Hallitus/eduskunta säätää lait.
Ammattiyhdistykset työehdot.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Se on täsmälleen näin, SAK ei ole kansaneduslaitos, johon valitaan kansanedustajat, mutta ongelma on nyt siinä, että demarit eivät hyväksy muuta kuin oman politiikkansa, ja nyt ovat ottaneet opposition joutuneena SAK jäsenistön työkalukseen rikkomaan parlamentarismimme. Tämä on vaarallista kehitystä ja SAK uhkaa selkeästi maan demokratian perustaa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Näin on, sosialistit ovat nyt tosissaan tuhoamassa maamme talouden, kuten aikovat päästää kaikki maahanmuuttajat itärajan yli maahamme. Olemme sisällissodassa, jossa punakaarti on ottamassa vallan käsiinsä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ja se joku ei taatusti ole sak! Ahtaajat ja trukkikuskit ehtineet vetää kaikkien liittoon kuuluvien jäsenmaksut kurkusta alas lakon aikana!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti