Perussuomalaiset

Toni Seppänen

Juha Sipilä - yksi askel eteen ja sata loikkaa taakse

55 kommenttia

Juha Sipilä tuli tunnetuksi ja tutuksi nallemaisena Keskustan uutena keulakuvana tullessaan lähes puskista puolueensa puheenjohtajaksi.

Inssinööri ja yrittäjäkin vielä, mikä voisi mennä pieleen. (no se että Kepu pettää aina, AINA)

Rehdiltäkin tuo saattoi vaikuttaa kun ei kovin tarkasti syynännyt, ja kun ei mitään sano ei kai oikein voi valehdellakaan

Nyt jo muutamien vaalien läpi puolueensa luotsanneesta nallesta ei kukaan olisi osannut aavistaa kuinka haitallinen Suomen ja sen kansan kannalta inssinöörismiehemme on.

En minä ainakaan.

Viimeisin Sipilän idioottimainen kaikkien luonnonlakien ja todennäköisyyksien vastainen lausunto oli että kestävä pohja elintasopakolaisten vastaanottamiseen vuositasolla olisi 10.000 henkeä joka käytännössä tarkoittaa perheenyhdistämiset mukaan luettuna 20.000-40.000 henkeä.

Juha Sipilä, miten tämä on kestävällä pohjalla kun me kaikki tiedämme tämänlaisen maahanmuuton olevan kokonaisuutta tarkastellessa pelkkä taloudellinen ja sosiaalinen kuluerä ?

Viidessä vuodessa Juha olisi siis valmis ottamaan 100.000-200.000 elintasopakolaista samalla ehdottaen sinulle suomalainen harrastamaan tuottavuusloikkaa.

Pidennä päivää, maksa enemmän veroja, pienennä palkkaa ja niin edelleen hamaan hulluun loppuun jotta Juha saa kantaa vastuuta irakilaisista, somaleista ja muista eläteistä.

Juhalta on unohtunut kenestä hänen vastuuta tulisi kantaa.

Juha, Suomi hyvinvointikansallisvaltiona ja suomalaiset sen selkärankana ovat sinun vastuusi kannettavaksi. Ainoastaan he.

Näillä loikilla ei ole mitään merkitystä kansantalouden kannalta koska kaikki potentiaaliset ”tuotot” on jo korvamerkitty ja syöty ennen kuin ne ovat edes syntyneet.

Yksi askel eteen ja sata loikkaa taakse.

Luulisi inssinöörin osaavan edes yhteen- ja vähennyslaskutaidon ? Miksi säästää miljardi, lainata viisi lisää ja lahjoittaa ne pois jotta voi aloittaa saman alusta.

Hyvinvointikansallisvaltion rakenteet romahtavat ja velkamäärä räjähtää käsiin eikä mitään hyvää synny. Syntyy paljon negatiivista.

Yhtäkään yritystä ei johdeta eikä voida johtaa tavalla jolla Suomea nyt johdetaan. Yrityksissä poistetaan rönsyjä ja keskitytään ydinosaamiseen ja toimintaan.

Siinä mielessä Suomeakin tulisi johtaa kuin yritystä vaikka johtamistapa ei kaikkinensa olekaan samanlainen.

Kansan ja valtion kokonaisvaltainen hyvinvointi kuuluvat ydintoiminnan piiriin, kaikki muu on rönsyjä jotka voidaan ja tulee leikata.

Varsinkin jos kyse on yrityksen selviämisestä.

Yhtenä miehen mittana pidetään kykyä tunnustaa omat virheensä, tähänkään Juha ei ole kyennyt.

Hän kun edelleen puheidensa mukaan toistaisi virheensä ja tarjoaisi uudelleen ”asuntonsa” elintasopakolaisille ja siten loisi täysin väärää kuvaa Eurooppaan ja Suomeen pyrkiville.

Juha esitti kutsun tanssiin ja sai halukkaita partnereita 100% enemmän kuin kansa olisi halunnut.

Toni Seppänen – kotisivu

Osallistu keskusteluun!


55 kommenttia
J. Sipilän -Turhan Tuotteen Tehdas Oy-
Vihainen
#1

Oletetaanko, että kaikki alkaisivat tienaamaan noilla tulijoilla?
Siitä vaan pukkaamaan heitit kaikkiin tyhjiin asuntoihin ja taloihin ympäri maan. Kyllä valtio maksaa vuokrat, kuljetukset, ruuat ja huvit.
Tosin tuo ei ole kannattavaa kuin asunnon- tai talon omistajalle. Valtio maksaisi kaiken.
Näinhän tämä tph:iden sijoittelu kuntiin meneekin. Tulijoita voi hyvinkin verrata tuotteeseen joka ei mene kaupaksi.
Tuottamatonta ei kaupaksi menevää tuotetta (tph) tehdään yhä lisää, varastoidaan kuntien asuntoihin.
Kukaan ei sitä halua ostaa.
Tuotettu tuote ei tuota mutta hölmön firman hallitus jatkaa tuotantoa lisäämallä sitä vaikka varastotilakin on loppu.
Joudutaan ostamaan uutta varastotilaa (kunnan asunnot) joista pitää maksaa helv..iso hinta.
Näin Sipilä toimii.
Leikkauksilla sieltä ja täältä tarpeellisesta saadaan aikaiseksi 300 milliä (ansioturvaleikkaus) laitetaan sekin ”pikkuraha” kunnnissa asuvien tph oleilijoiden (tuote) asuttamiseen (varasto) ja elättämiseen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Väiski Saha
#54

Liity mukaan keskusteluun

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

yritys ja valtio
#2

Ajattelepa Toni hieman laajemmin :
Jokaisen yrityksen toimintaan kuuluu yhteiskuntavastuu. Yhteiskuntavastuu jakautuu taloudelliseen, sosiaaliseen ja ympäristöstä kannettavaan vastuuseen.
– Tuo yrityksen sosiaalinen vastuu kohdistuu myös muihin kuin yrityksen omiin työntekijöihin.
– Jos valtiota johdetaan kuin yritystä sosiaalinen vastuu kohdistuu myös muhin kuin omiin kansalaisiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Toni Seppänen Rivikansalainen
#8

Yritys ja valtio

Ajattelepa sitä että yritys ei tunnusta taloudellisia realiteettejaan ja palkkaa koko ajan lisää väkeä jopa ammattitaidottomia vaikka tilauskanta hupenee.

Konkurssi.

Se ei ole vastuunkantoa, se on syvää tyhmyyttä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

yritys ja valtio
#11

Edelleenkin : sosiaalinen vastuu kohdistuu myös muihin kuin yrityksen omiin työntekijöihin.

Se ei tarkoita sitä, että yritys palkkaisi lisää. Edelleenkin yritys tekee sitä mitä parhaiten osaa ja pyrkii optimoimaan voittonsa. Kuitenkin yhteiskuntavastuu säilyy.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Toni Seppänen Rivikansalainen
#12

Tämän yrityksen omistajia on suomalaiset jotka eivät halua ajaa yritystään tietoisesti konkurssiin.

Me vastaamme omasta yrityksestämme, hoitakoon muut omansa.

Niin makaa kuin petaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

yritys ja valtio
#14

Nyt et ilmeisesti ymmärrä lainkaan mistä puhun. Sääli. Jos haluat jatkaa keskustelua, lue ajatuksella se mistä kirjoitan. Muuten ei kannattane jatkaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Toni Seppänen Rivikansalainen
#15

Tismalleen samat sanat, toinen ei nyt ymmärrä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Toni Seppänen Rivikansalainen
#16

”Siinä mielessä Suomeakin tulisi johtaa kuin yritystä vaikka johtamistapa ei kaikkinensa olekaan samanlainen.”

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Uskotko. tosiaan
Iloinen
#23

Joko Toni ei yksinkertaisesti ymmärrä tai sitten ei halua ymmärtää! 🙂 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Toni Seppänen Rivikansalainen
#24

Valitan, ratakisko on tukusta loppu.
Ei pysty siis teille taivuttamaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Uskotko. tosiaan
Utelias
#25

Kysyitkö Toni milloin sitä olisi mahdollista saada?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

joopa joo.........
Vihainen
#3

Juha Sipilä ei ole saanut aikaan kuin vahinkoa. Hänet tullaan muistamaan Suomen historian surkeinpana pääministerinä. Sipilä on Suomen tuhoaja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Outoa
#10

Ei Sipilä ainakaan tyhmä ole, hän otti adjutanteikseen kaksi vielä surkeampaa poliitikkoa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

utelias
#27

On se vaan Persuilla näköjään vaikutusvaltaa tuolla hallituksessa. Persut selittää, että he ovat yksi kolmesta puolueesta ja on tehtävä kompromissejä, jotta saadaan edes jotain läpi. Sit työ hakutte milloin mitäkin hallituksen jäsentä, milloin Orpoa milloin Sipilää ym. Kyse on siitä, et jätkillä on munaa tehdä itsenäisiä päätöksiä. Toisin kuin kuin persuilla, etenkin Soinilla, jolla on tapana mennä korvat luimussa puun taakse piiloon esittäen tietämätöntä

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Toni Seppänen Rivikansalainen
#32

Niitä arvostellaan jotka omalla toiminnallaan hajoittavat hyvinvointikansallisvaltiotamme.

Syy ja seuraus.

Jos Sipilä ja Orpo olisivat laittaneet rajat kiinnni kuten Unkari ja noudattaneet lakeja kehuisin heitä vuolaasti.

Nyt arvostelen koska ovat ryssineet pahemman kerran.

Orpoa touhua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

utelias
#33

Orpo Sipilä ja Stubb kykenee ja tekevätkin omia ratkaisuja. Toisin on SoInIn ja muidenkin Persujen laita. Jää aina suunnittelu vaiheeseen. Ai niin Perussuomalaisten sanoin olemme ensimmmäistä ja viimeistä kertaa hallituksessa, joten olemme vielä opettelu vaiheessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Toni Seppänen Rivikansalainen
#38

Ratkaisun teko, huonon sellaisen ei ole itseisarvo. Hyvä ratkaisu sen sijaan on itseisarvo.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

matti
Hämmentynyt
#4

Toni. Naulan kantaan taas kerran. Tärkeätä olisi nyt saada kansalle selvät rätingit, mitä maksaa rikastuttaminen/yksikkö. Kun tämä mennee köyhtymisen puolelle noin 20000 euroa per yksikkö, luulisi insinöörimatikalla asia avautuvan.
Kun bonuksena tulevat kansan voimakas jakautuminen, rikokset ja koulutustason lasku, kansakunta miinustaa reilusti. Vain kansa, jolla on tapana aliarvioida itseään ja pyydellä anteeksi olemassa oloaan, voi harkitakaan tällaista itsetuhoa. Se unelma integroitumisesta on jo moneen kertaan todettu illuusioksi. Siperia se vaan taas opettaa. Tulijat ovat vielä sitä parasta c-luokkaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jari Niemi
#5

Minun käsittääkseni sinä ajattelet, että

1) pakolaisia ei tarvitse auttaa (koska ovat elintasosellaisia) ja
2) pakolaisista ei ole Suomelle muuta kuin haittaa.

Itse en allekirjoita kumpaakaan noista väitteistä. Ajattelen, että aluksi tulijat toki ovat Suomelle taloudellinen rasite mutta meillä on humanitaarinen velvollisuus ottaa heidät vastaan. Myöhemmin (tämä riippuu pitkälti meistä itsestämme) pakolaisista voi olla paljonkin hyötyä Suomelle. Monet heistä ovat valmiita tekemään sellaisia töitä, jotka suomalaisille eivät kelpaa ja vieläpä selvästi nykyistä alhaisemmalla palkkatasolla. Kilpailukykyloikalla ja maahanmuutolla saattaa olla yllättävänkin läheinen suhde.

Mitä sitten tulee pääministerin sättimiseen, niin huomautanpa vaan, että ilman perussuomalaisten tukea Sipilän hallitus menee nurin välittömästi. Jos siis perussuomalaiset eivät halua olla Sipilän politiikan takuumiehenä, niin ei muuta kuin hallitus nurin ja maahan ennenaikaiset vaalit. Annetaan kansan päättää jatkosta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

srvstr
#6

?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Toni Seppänen Rivikansalainen
#9

Suurin osa tulijoista on Irakista ja Somaliasta siinä järjestyksessä.

Aiemmin tulleet heimoveljensä ovat aliedustettuina työllisyystilastoissa ja yliedustettuina rikostilastoissa.

Annetaan siis tilastojen puhua myös tässä asiassa.

Todennäköisyys katastrofiin on suurempi kuin todennäköisyys onnistumiseen.

Mitä tulee elintasopakolaisuuteen on se todellinen ongelma, toki aidosti hädänalaisiakin on mutta ongelmat kokonaisuudessaan eivät ratkea sillä että puoli Afrikkaa ja Lähi-Itää muutta Eurooppaan tuhoten sen hyvinvointirakenteet.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mikael
Hämmentynyt
#30

Sano nyt vielä, että on suomalaisten vika, etteivät ”pakolaiset” työllisty täällä. Sano nyt ja syytä, kun mielesti tekee Jari Niemi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#7

Varmaankaan kaikki eivät ole sitä paljon puhuttua ”elintasopakolaisuutta” ja nyt puhutaan siitä että kellä on vaadittavaa ammattitaitoa voisi nopeammin työskennellä omassa ammatissaan Suomessa.
Mutta onko heidän ammattitaitonsa sillä tasolla jolla voitaisiin työskennellä täällä. Ainakin kielikysymys on kaiken A ja O,sillä se on kyllä perusedellytys työelämään jossa sitä vaaditaan.
Pitkä kuin turhauttava oleilu rapauttaa ellei ole mitään pitemmälle menevää suunnitelmaa asua kuin elää Suomessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tyldum
#13

Tehkää joku palvelus. Lähettäkää sinne facebookkiin tai jonnekin kuvia esim. Dubaista, Kuwaitista tai Arabiemiraateista! Loistokasta infraa, maailman korkein rakennus, sisähiihtokeskus aavikolla ym ym, Ja VAIN TUNTIEN PÄÄSSÄ SYYRIASTA JA IRAKISTA. Ja kaikki ovat samaa pyllistelijäkulttuuria, mikseivät hakeudu sinne

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Käsittämätöntä
Hämmentynyt
#17

Nyt puuhaillaan huhujen mukaan uutta vastaanottokeskusta Bomban Kylpylään Nurmekseen?! Toimijana ilmeisesti tämä sama yritys mikä hääräilee asian parissa Kirkkonummellakin? Eikö mikään ole enää pyhää tässä maassa? Käsittämätöntä toimintaa suorastaan!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Toni Seppänen Rivikansalainen
#18

Ainut pyhä asia on ns. kunniakansalainen joka tulee elämään tänne suomalaisen veronmaksajan kustannuksella tuhoten hyvinvointikansallisvaltiomme rakenteet.

Se jos jokin on sairasta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ent. VOKit boikottiin
#31

Tulen boikotoimaan kaikkia hotelleja, kylpylöitä ja lomapaikkoja jotka ovat majoittaneet tph.
Entinen hotelli / kylpylä, nykyinen VOK ja tuleva kylpylä ei minua asiakkaakseen saa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Haittamaahanmuuttokriittinen
#19

Sipilä on seonnut. Niin myös perussuomalaisten Lindström. Facebook on pullollaan näiden elintasopakoloisten elvistelyä, tämä muslimien vastenmielinen, lainvastainen, ihmisoikeuksia polkeva kulttuuri leviää kuin syöpä yhteiskuntaamme. Minne tässä voi suomalainen paeta? Takuulla täältä aletaan muuttamaan pois jos vielä löytyy islamilta vapaita paikkoja maailmassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Toni Seppänen Rivikansalainen
#20

Suomalainen ei pakene vaan taistelee, elintasopakolainen pakenee.

Pakenee sitä että tarttis tehdä jotain itsensä ja maansa eteen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

utelias
Utelias
#34

Vois se tulla Toni pojalle vellit housuun ja äitiä ikävä, jos tosi paikka tulis. Näin se vaan tuppaa olee täs elämäs, että suurimmat uhoajat ne karkuun juoksee ja lupauksensa pettää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Toni Seppänen Rivikansalainen
#35

Tai sitten ei.

On muuten harvinaisen munatonta pojitella nimimerkin takaa.

Säälittävää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

utelias
Iloinen
#36

On täs kuule sen verran, ikää ja elämän kokemusta tullut, et lapsekseni kävisit. Mut luojaa on kiitettävä kun näitä sun lapsellisia omasta mielestäsi varmaan kehittäviä ja asiallisia uhoja lukee, ettet lapseni oo. Ei muuta kuin hyvät yöt sinä ehkä tuleva kansanedustaja, kuten olet kirjoittanut. Mut nyt pikku Toni nukumaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Toni Seppänen Rivikansalainen
#37

Et taida polo tietää mitä uho tarkoittaa.
Kun lapsista puhut on toivottavaa ettei sinulle niitä ole siunaantunut ulosantisi huomioiden.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

srvstr
Iloinen
#39

Toni, päivitä pärstäkuvas nykypäivään, ni ei kukaan pojittele 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tumppi
#21

Vastaanottokeskus,entinen paratiisihotelli. Nykyään PARASIITTIHOTELLI!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Uskotko. tosiaan
Tyytyväinen
#22

Mitäs toi köyhien puolustajaksi ja pakolaiskriittiseksi itseään kutsuva SOINI?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

utelias
Hämmentynyt
#26

Asiasta toiseen. Ons sulla mitään havaintoa siitä, ettei tota Saarakkalan juttua siitä hänen saamastaan varoituksesta voi vapaaasti kirrjoitella, vaan siihen tarvitaan joku kirjautuminen? Onko se kuinka yleistä, et pitää kirjautua?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

srvstr
Hämmentynyt
#28

aika pahasta sensuurista jäi Suomen Uutiset kiinni, ensin naapurimedia vuoti viikon vanhan puoluetiedon julkisuuteen ja sitten puolueen verkkolehti estää uutisvuodon kommentoinnin. https://www.suomenuutiset.fi/mtv-eduskuntaryhmalta-saarakkalalle-varoitus/

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Eikka
Hämmentynyt
#29

Pääministeri teki hirvittävän virheen ja kohtalokkaan väärinarvioinnin luvatessaan Kempeleen kotinsa tp-hakijoiden majoituspaikaksi, olen vahvasti tätä mieltä. Myös hänen arvionsa kestävästä tulijamäärästä on käsittämätön.

En ymmärrä nyt uutisoituja hakijoiden siirtoja Italiasta. Mihin tällaiset sopimukset perustuvat? Miksi siirtoja tapahtuu, vaikka Schengen-ulkorajat ja Suomen läntinen valtakunnanraja ”vuotavat?”

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

utelias
Iloinen
#40

Voi sie poikanen. Käyppä katsomassa peiliin kuka täällä uhoaa ja lapsellisesti kirjoittaa? No sehän on pikku Toni, joka on kenties joskus kansanedustaja. Kuinka monta kertaa muuten joudut päivässä vaahtosi suupielistäsi pyyhkimään. srvstr pyysit Tonin päivittämään pärstäkuvansa. Todettakoon, että tokkopa se muutamassa päivästä tosta on muuttunut.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Toni Seppänen Rivikansalainen
#41

Se että sinulla kuola valuu rinnuksille ja suu vaahtoaa ei tarkoita että kaikilla on sama ongelma.

Noteraan enään tämän viestisi ellet miehisty ja ala esiintyä omalla nimelläsi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

utelias
Iloinen
#42

Paljonko tuli muuten ääniä peruskristittyjen ehdokkaana olleelle Tonille seurakunta vaaleissa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

srvstr
Utelias
#43

Olari
46. Seppänen, Toni, Espoon Peruskri 26/37.750 Ei valittu

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

kfffd
#48

Eikö tämä blogi ole olemassa ihan oikeita asioita varten, eikä vain muiden ihmisten ulkonäön pohtimista varten?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

utelias
Utelias
#44

Mistäs myö srvstr löydettäis jotkut vaalit, josta Toni sais riittävästi ääniä päästäkseen läpi?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

srvstr
Hämmentynyt
#46

STOP!!, kohta Toni vaatii minuakin tulemaan blogiinsa omalla nimelläni kommentoimaan!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

pääpoispärs estä
#45

Riittä että viesti menee läpi, politiikka on minulle isänmaanedun ajamista ja siihen on monia keinoja.

Ja se toimii.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

nkjb
#47

Suomen valtio on olemassa vain ja ainoastaan suomalaisia varten. Päättäjillä ei ole minkäänlaista mandaattia käyttää verorahoja muunmaalaisten hyväksi. Enhän minäkään voi mennä ottamaan työpaikkani kassan rahoja ja antaa niitä elintasopakolaisille, vaan on tarkkaan rajattu mihin niitä rahoja käytetään.

Sipilä on vuoden mokaaja ja maanpetturi – Jos hän haluaa jakaa rahaa irakilaisille ja somaleille tehköön hän sen omilla rahoillaan – Hänellä ei ole oikeutta käyttää siihen minun verorahojani.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#49

Se on ny persujen maahanmuuttokriittinen jäsen erotettu puolueesta, mitäs siihen sanot, Toni?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

srvstr
#50

anteeks ?, nikki unohtui.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Toni Seppänen Rivikansalainen
#51

Minä en tiedä asian faktoja joten se rajaa kannanottomahdollisuuttani.

Silti, ei mennyt nyt aivan putkeen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

?
#52

Jos Suomeen perustetaan Suomidemokraatit – puolue niin olisiko sinulla kiinnostusta liittyä siihen? Siellä voisi olla käyttöä kaltaisellesi ihmiselle jota kiinnostaa Suomen tulevaisuus.

PS on Soinin toimesta täysin tuhottu. Oma näkemykseni on että Soinin tavoitteena oli ministeriys – hallituspolitiikasta viis kunhan saa ministerin tittelin.

Risto Ryti uhrasi aikoinaan itsensä Suomen edun vuoksi – Soini uhrasi äänestäjänsä ja puolueensa, jotta itse pääsisi ministeriksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

srvstr
#53

Mietihän nyt yön yli millaisen blogauksen seuraavaks tänne perussuomalaisten kotisivuille pykäät. Tämä ei ole uhkaus eikä varoitus vaan neuvo 😉

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#55

jaa?, taisin vaan provota .. teen sellaisen johtopäätöksen 😉

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000