Perussuomalaiset

Toni Rintala

Perussuomalainen vastuullisuus on nyt pop!

Perussuomalaisuus on kotimaisuuden ja paikallisuuden suosimista

Ei siitä kauaa ole, kun me perussuomalaiset aloimme esittää kotimaisuuden ja paikallisuuden suurempaa suosimista kuntien hankintoihin. Aluksi sen väitettiin olevan mahdoton vaatimus – suorastaan rasistinen! Paikallisuuden suosimisen korostettiin olevan lailla kielletty! Onhan se, tavallaan.

Vuosien ajan toiselta laidalta ammuttiin, että paikallisuuden ja kotimaisuuden vaatiminen on populismia eikä sellainen sovi suomalaiseen demokratiaan. Pahimmillaan ilkeiltiin, että kotimaisuuden suosiminen ei mitenkään sovi länsimaiden arvojen pariin. Siihen aikaan myös sanonta ”maassa maan tavalla” oli monien mielestä rasistinen ilmaisu.

Kirosanaksi noussut paikallispatriotismi eli paikallisuuden suosiminen oli etenkin EU-uskovaisten mielestä paheksuttavaa, jopa vaarallista ajattelua.

Kunnan tehtävä on lisätä omaa ja alueensa elinvoimaa. Mikä kunta ei nykyään haluaisi lisätä omaa elinvoimaisuuttaan suosimalla paikallista tuotantoa? Kyse on lopulta vain tahtotilasta!

Paikallisuuden suosimisesta tuli vastuullista. Vähitellen kunnat ovat lisänneet hankintalinjauksiinsa lauseen: ”lisää hankintojen paikallisuutta”. Nykyään todetaankin näin:

”Laillista tai ei, paikallisuus on näkökulmana aina läsnä kunnan hankinnoissa. Paikallisen elinvoiman edistäminen voi vaikuttaa tavoitteena yksiselitteiseltä: paikallista yrittäjyyttä pitää mahdollisuuksien mukaan tukea ja veroeuroja pitää pyrkiä jättämään seudulle. Tämän tavoitteen jakavat yleensä niin virkamiehet kuin paikallispoliitikotkin – eli kaikki, jotka seudun hankinnoista ylipäänsä päättävät.”Hallintoakatemia.fi

Paikallisuus otetaan nykyään huomioon vastuullisena toimintana. On suorastaan vastuutonta olla suosimatta paikallisuutta ja kotimaisuutta! Jopa SDP ja Vasemmisto korostavat paikallisuuden ja kotimaisuuden suosimisen olevan fiksun kunnan toimintatapa.

”Paikallisuus saa ja pitääkin silti näkyä kuntien hankinnoissa.”, toteaa Suomalaisen Työn Liiton toimitusjohtaja Tero Lausala.

Nykyään hankinnoissa on mukana ”suora ja välillinen ympäristövaikutus”. Toinen vaatimus on ”sosiaalinen vastuullisuus” Sosiaalisesti vastuullisessa hankinnassa on kyse siitä, että julkisessa hankinnassa otetaan huomioon hankinnan vaikutukset paikallisesti. Hankinnassa ei siis vain arvioida hintaa, vaan myös hankinnan tuottamisen myönteisiä vaikutuksia kunnalle. Näistä kertoo työ- ja elinkeinoministeriön Opas sosiaalisesti vastuullisiin julkisiin hankintoihin.

Perussuomalaisuus on vastuullista!

Nykyään suomalaiset vaativat tuotteita, joissa on ”Hyvää Suomesta” -joutsenlippu, ”Puhtaasti kotimainen” -sirkkalehtilippu tai ”Tehty Suomessa” -avainlippu. Nyt halutaan kotimaisia tuotteita. Puhutaan suomalaisen työn suosimisesta.

On kuitenkin vaarana, että paikallisuus katoaa, kun tulee maakuntauudistus ja päätösvaltaa hankinnoissa siirretään kunnilta maakunnille. Jo nyt on päätösvaltaa viety pois terveyspalveluista (Keusote) ja jätehuollosta (Kolmenkierto).

Nykyään Hyvinkäällä kaikuu slogan: ”Hanki hyvää Hyvinkäältä” – Paikallisuutta suorastaan kannustetaan suosimaan! Olisi vastuutonta tehdä toisin!

”Hanki Hyvää Hyvinkäältä” -tunnuksen tarkoituksena on lisätä hyvinkääläisten yritysten ja palveluiden käyttöä sekä auttaa kehittämään paikallista yhteistyötä.”uutisoi Helsingin Uutiset 2.8.2019.

Hyvinkään kouluissa käytettävistä elintarvikkeista liha on 88,8% suomalaista. Joskus ei kotimaista lihaa ole riittävästi saatavilla. Tällöin hankitaan Euroopassa tuotettua lihaa täydennykseksi. Yleisesti kuntien hankinnoissa lihan kotimaisuus on 90 %:n luokkaa.

Lihan lisäksi kala on vastuullisesti kalastettua, juurekset ja peruna ovat kotimaisia, salaateissa tarjottavat vihannekset ja hedelmät ovat satokauden mukaan kotimaisia tai EU-alueella kasvatettuja, marjat ovat kotimaisia, viljatuotteista hiutaleet ovat kotimaisia, riisi ja pasta ovat Italiasta, tuore leipä on Suomesta, kuivaleipä on Suomesta tai Ruotsista, ravintorasva on Suomesta, maito on Hämeenlinnasta.

Vielä kun saisimme arveluttavien soijan ja riisin tilalle vaikka kotimaista perunaa tai kauramakaronia. Ja miksei myös italialaisen pastan voisi vaihtaa kotimaisiin vaihtoehtoihin. Ja norjanlohen voisi myös vaihtaa kotimaiseen kalaan. Sitten olisi tosi perussuomalainen, siis vastuullinen, elintarvikevalikoima kouluruoan pohjaksi. Vastuullisuus olisi huipussaan!

Perussuomalaisuus on nykyään vastuullista! Näin Hyvinkääkin on muuttunut vastuullisemmaksi ja perussuomalaisemmaksi. Hyvä niin.

Osallistu keskusteluun!


7 kommenttia
Nimetön
#1

Rintalalta erinomainen kirjoitus! Juuri näin. Siitäkään ei ole kovin kauan aikaa, kun mediassa (jopa valtasellaisessa) kerrottiin nuorten kannattavan perussuomalaisia oikein kasvavassa määrin. Tosin nyt kai jo yleisemmätkin kannatusmittaukset kertovat PS:n olevan ykkönen. Pikkuhiljaa punavihreä mädätys alkaa hiipua vaikka vielä on vallankahvassa kiinni, mutta jälki on sen verran tahraista, että siivoukseen menee. Terveen Suomen puolesta – PS!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Kela taksit tulee helsingistä lappiin siinä on sitä paikallisuutta kerakseen. 100 paikallista jää ilman KELA kyytejä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#3

Kaikki puolueet ovat , haukkuneet ja räksyttäneet persuja jo vuosia !! Kuitenkin mielitekee peesata persuja !? Mutta kun se on vähän vaikeeta !!? Kun ei uskalleta tunnustaa , että persut taitaakin olla , oikeassa !!?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Charlie Black
Hämmentynyt
#4

Mistä perussuomalaisten vastuullisuudesta oikein kirjoitat, mitä se on? En ainakaan minä ole sellaista tähän päivään mennessä huomannut, päinvastaisia tapauksia sen sijaan useitakin. Eihän persut ole koskaan ottanut mitään vastuuta sanomisistaan, tai tekemisistään. Timo Soini sen aloitti, eikä meno Halla-ahon aikana ole ainakaan parempaan suuntaan mennyt, päinvastoin. Naurettavaa tekstiä, ei voi muuta sanoa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Toni Rintala tietojenkäsittelytieteen maisteri
Tyytyväinen
#5

Kotimaisuuden ja paikallisuuden suosimisen lisääntyminen kuntatasolla. Se on vastuullista. Ja sitä perussuomalaiset ovat tuoneet sitkeästi esille. Nyt se kelpaa muillekin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Jore! Jore!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Ennen kuin punavihreästä leiristä huutelee ulos päin niin pitäisi se Pekka + muut altaeet putsata…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000