Perussuomalaiset

Toni Rintala

Miten saadaan Suomesta hiilineutraali maa helposti?

On kaksi eri tapaa laskea: poliittinen tapa ja tieteellinen tapa. Luonnontieteen laskutavalla Suomi on hiilineutraali maa. Jos poliitikot vain hyväksyisivät tieteen – mutta ei, he haluavat laskea omalla tavalla.

Poliittisesti on päätetty, että Suomessa ei soiden turpeen kasvua lasketa hiilinieluksi. Poliittisesti on päätetty, että maaperän kasvua ei lasketa hiilinieluksi. Poliittisesti on päätetty, että puuston kasvua ei kaikelta osin lasketa hiilinieluksi. Kaiken lisäksi järvien pohjiin kertyy jatkuvasti hiiltä varastoon – ja ei, sitäkään ei huomioida hiilinieluksi.

Eduskunnassa tehtiin aikoinaan poliittinen päätös, että turve ei ole uusiutuva luonnonvara. Luonnontieteellisesti se kuitenkin on sitä niin kauan, kun uutta turvetta muodostuu enemmän kuin mitä vanhaa käytetään. Suomme ovat kasvaneet hitaasti tuhansien vuosien ajan ja kasvavat yhä.

Esimerkiksi Ruotsissa on päätetty, että turve on uusiutuva luonnonvara ja sen päätöksen on myös EU hyväksynyt. Ruotsin Ympäristötutkimuslaitos on laskenut, että on ilmastoteko käyttää energiaturvetuotannossa sellaisia vanhoja soita, jotka muutenkin ovat päästölähteitä.

Luonnontieteellisesti laskettuna Suomessa jatkuvasti kasvavat turvesuot sitovat vuodessa hiilidioksidia 5 milj. tn. Kasvavat metsät sitovat 35 milj. tn. Maaperä sitoo 15 milj. tn. Yhteensä Suomen luonto sitoo 55 milj. tn hiilidioksidia vuosittain. Poliittisesti on huomioitu vain metsän osuus ja siitäkin vain 29 milj. tn.

Suomen laskennalliset hiilidioksidipäästöt ovat viime vuosina olleet 52 – 55 milj. tn. Stat.fi kertoo 2019: Liikenne 11 milj. tn + teollisuus 16 milj. tn + rakentaminen ja asuminen 7 milj. tn + muu käyttö 12 milj. tn + maatalous 6 milj. tn = 52 milj. tn hiilidioksidia. Luonnontieteellisesti Suomi on jo hiilidioksidin osalta hiilineutraali maa.

Suomessa on poliittisesti päätetty jättää huomiotta suot, osa metsästä, vesistöt ja maaperä hiilinielua laskettaessa. En ymmärrä miksi jotkut poliitikot eivät halua hyväksyä tosiasiaa, että Suomi on hiilineutraali maa. Miksi he haluavat kieltää faktan ja rangaista suomalaisia?

Osallistu keskusteluun!


29 kommenttia
Nimetön
#1

Itse laskin muutama vuosi sitten, että Suomen maaperän karikkeeseen ja puustoon sitoutuisi noin 120 miljoonaa tonnia hiiltä vuositasolla, eikä siinä ole edes turpeen sitomaa hiiltä mukana. Puuston osalta on mainittava se tosiseikka, että puustoa pitää elossa maaperän sienirihmasto, ja siitä muodostuu myös valtava hiilinielu, kasvaahan sienirihmasto jatkuvasti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Näillä ilmastohihhuleilla ei tosiaan toimi aivot, tai Suomen poliittinen systeemi on täysmätä. Vähintäänkin suurin ja aggressiivisin ilmastopropagandisti ilmatieteenlaitos olisi ajettava alas. Mihin helvettiin me tarvitsemme, ylen tavoin, näitä umpikommareiden laitoksia?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Niin, kokoomuksen Häkkäsellä oli tv:ssa jo vihreä kravatti, mihin lienee viitannee, vihreiden ja kokkareiden yhdistymiseen?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Jos kokoomus on liimaamassa puolueensa punafasisti vihreään liikkeeseen, siitä seuraa, että hiilinieluja ei ole Suomessa kohta mitään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Kolmen vanhan kopla, vihreillä täydennettynä haluaa kyniä suomalaiset perinpohjin verotuksella. No, eihän meillä muuta verotettavaa tuloa olekaan, niin verotetaan ihmisiä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Poliitikkomme ovat niin vahvasti IPCC, CLC, POW yms. ilmastojärjestöjen lisäksi ilmastoaktivisti greta thunbergin, median kuten YLE:n yms. aivopesemiä. Ettei heihin oikein mitkään faktat uppoa. Siksi turvetta ei hyväksytä uusiutuvaksi, eikä suomen vieläkään uskota olevan hiilineutraali.

Itse näkisin asian niin että suomen hiilinieluja voitaisiin parantaa nykyisestä lisäämällä pensasaitojen määrää suomessa, aloittaen suomen suurimmista kaupungeista.

Tieliikenteen päästöjen vähentämisessä olisi vaihtoehtona etanoli, butanoli, biokaasun, biobensiini, toisen sukupolven biodieselin(yleisesti haukuttu FAME ei kuulu tähän) lisäksi vetyautojen yleistyminen(esim. Toyota Mirai) suomessa. Vetyauton päästöinä on lähinnä höyryä ja melkein juotavan puhdasta vettä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Bensiinikin on pääosiltaan vetyä, ja öljynjalostuksen lopputuotteita. Polttoöljyn polttaminen litrasta muodostuu luokkaa 0,7 litraa vettä, ja lopuista saa varsinkin maapallon kasvikunta voimaansa. Mitä puhtaampaa vetypolttoainetta, sen enemmän se vaatii energiaa valmistuakseen, kuten myös sen varastointi vaatii oman kirjan verran suojatoimenpiteitä. Maapallon asukkaille tuskin kannattaa jakaa puhdasta vetyä yleiseen käyttöön. Toisaalla Saudeissa öljy valuu mereen, jos sitä ei käytetä, ei se öljy sieltä maan sisältä mihinkään hautaudu. Maan sisäiset öljyvarat saattavat jossain vaiheessa aiheuttaa valtameren laajuisia katastrofeja vaikka maanjäristyksien ym. toimesta, jos nuo öljyvarat jäävät merenpohjan kerroksiin. Lisäksi mistä saadaan niitä lopputisleitä, joilla rakennetaan maan tieverkosto, jos ei öljynjalostusta? Päin vastoin, maaöljyn käyttöä on lisättävä, jotta maahan kertyneet hiilivarat saadaan liikkeelle ja kiertoon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Juuri näin, puhtaan vedyn varastointi miljooniin autoihin on järjettömin asia, mitä ihmiskunta voi koskaan keksiä. Jo autojen alkuaikoina autojen bensasäiliötkin aiheuttivat valtavan määrän autopaloja, jotka aiheutuivat kolareissa vapautuneista bensoista. Paristoautot sisältävät edelleen hirvittävän riskin, sähköautojen lisääntyessä ja räjähdysvaaran vuoksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Suomi joutunee ostamaan tiebituminsa ulkomailta, kun lopettaa oman öljyjalostuksen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Maapallon kylmyyspisteissä on jopa korkeampia hiilidioksidipitoisuuksia, kuin lämpimillä seuduilla. Näin hiilidioksidilla ei todellisuudessa ole mitään tekemistä ilmastojen lämpötilojen kanssa. Totuus on myös se, että mitä lämpimämpää ilma on, sen pienempiä ovat hiilidioksidipitoisuudet. Tuo johtuu kasvikunnan elosta, jossa kasvit yhteyttävät ja tarvitsevat hiilidioksidia. Ikävä on todeta, että seuraavillakin viikoilla näyttää tulevan lunta oikein kunnolla ja pakkaset kiristyvät ennätyslukemiin, jopa Suomen historian kylmimpiin. Tällä hetkellä on havaittavissa, että noin 60 asteen leveyksillä yleistä on, että sen sijaan että pohjoisen pallonpuoliskon mantereiden itäiset osat ovat kylmyyspisteitä, jossa planetaarinen ilmakehän kiertoliike, jossa suuri vaikuttaja on napapyörre, niin sen tasoittuminen aiheuttaa myös läntisten ilmavirtausten hidastumista, jossa pakkasia kehittävät korkeapaineet alkavat vaikuttaa myös mannerten läntisiin osiin, jossa mm. Suomeen siperialainen ilmasto.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Vety on kaiketi fossiilista energioista vanhinta. Näin vety on luokiteltava fossiilisiksi, ei uusiutuvaa. Vety on maailmankaikkeuden yleisin atomi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Joskus arvellaan, että kuivuus estää sienien kasvua tai nousua syksyisin. Osittain näinkin, mutta totuus on kuitenkin monimutkaisempi. Veden hyvä hiilidioksidin absorptiokyky tulee avuksi sateiden lisäksi. Sienirihmasto tarvitsee puulta saamiaan hiilihydraatteja, joista se voi sulattaa vain sateiden tuoman rikin avulla. Sienirihmasto on yksi mantereiden merkittävimmistä hiilinieluista, kun puusto saa hiilensä sadevesistä, josta se hiilihydraatti muodostuu. Teoriassa sadevedet tuovat mantereille sadeveden avulla noin 135 miljardia tonnia hiilidioksidia, mutta siis vain teoriassa. Ylempien ilmakerroksien hiilidioksidipitoisuus on huomattavasti alempi, mitä maan pinnan tasolla. Veden määrä on laskettu maapallon suurimpien jokivaluminen perusteella, jossa sama määrä on sadettava, mitä mantereilta valuu poiskin. Heikompi hiilidioksidin taso ylempänä tyrmää myös hiilidioksidin lämmittävät vaikutukset teorian tasolle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Asiantuntija
#15

Suomalaisten tulisi olla iloisia Golfvirran lämmittävästä vaikutuksesta. 60 N asteen leveydellä lämpimin piste löytyy Golfvirran keskisellä osalla kyseisellä leveydellä, plus 8,8 C astetta, kun saman leveyden keskilämpötila, siis samaan aikaan maapallon ympäri on miinus 13,14 C pakkasta. Suomen eteläisellä kärjellä lämpötila on noin miinus 3,7 C astetta. Ilman Golfvirran lämmittävää vaikutusta energiankulutuksemme olisi varmasti vähintään kaksinkertaista nykyiseen nähden, lämmityskulumme kasvaessa. Myös metsiemme tuotto on siitä samasta syystä nykyisen tasoinen, läntisten tuuliemme ansiosta. Suomen lämpöjä ei kuitenkaan voi ottaa verotuspohjaksi, emme pääse luontaisesta lämmittimestä eroon, vaikka meidät verotettaisiin orvasketeen saakka.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

GWE, ilmastotieteen huippua.
#16

Täsmälleen näin on suorastaan säälittävää hölmöyttä verottaa itsensä kuoliaaksi syystä, että elämme alueella, johon vaikuttaa noinkin massiivinen lämmitin, joka aiheuttaa sääilmiöitä, ja samalla pitää maapallon mitassa mikroilmastoa ympäristöä lämpimämpänä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Vihreät ovat ”kuulemma” suostumassa siihen, että biokaasun tuotantoa voidaan käyttää tuulivoimaloiden lämmitykseen, niitä kun on lämmitettävä pakkaselle, mm. lapoja ja voimalan sisätiloja. Pakkasella ei tuule, ja sähkön tuonti on tällä hetkellä liki 4000 MW. Viekö ne mahdollisesti tuhannet tuulivoimalat meidän koko oman sähkötuotannon verran sähköä, ja joudummeko ostamaan kaiken karvaista sähköä ulkomailta, kun rakennamme tuota sattuma sähköä jatkuvasti lisää, ja kaiken lisäksi verovaroin tuemme sitä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Vihreiden ilmasto- ja energiapolitiikka perustuu sähköpulan kautta vähentämään kulutusta. He ovat onnistuneet täysin. Nyt meillä on massiivinen sähköpula, ja joudumme kerjäämään sähkömme mistä hyvänsä, tietysti kovalla rahalla. Kun katastrofiin lisätään sähköautojen lataukset tulevaisuudessa, autojen akkuihin ei riitä sähköä, ja kaikista tulee fillarikommunisteja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

Mielenkiintoinen ilmiö Siperian alueella. Kun kaksi laajaa korkeapainealuetta törmää toisiinsa, toinen joutuu antamaan periksi. Ongelma on siinä, että nämä kaksi lopulta laajentuvat yhdeksi massiiviseksi korkeapaineeksi, ja pakkaset voivat kiristyä huomattavasti, koska valmiiksi kylmät nousevat virtaukset edelleen kylmenevät kierrossa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen.
Iloinen
#4

Hei. Kiitos Tonikin. Täällä Maanpäällä on olemassa, vain yksi: Henkilöitynyt Totuus, ja, jos se puuttuu ihmisen sydämestä, ihmiseltä puuttuu Elämästään, kaikkein tärkein, ja oleellisin. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000