Perussuomalaiset

Risse Koponen

Ideologinen Kaavoitus- ja rakentamislaki

”Vihreiden” Kaavoitus- ja rakentamislaki tulee korvaamaan nykyisen maankäyttö- ja rakennuslain

Valmisteltavassa Kaavoitus- ja rakentamislaissa on sisällytetty paljon vihreän liikkeen ideologiaa. Sinänsä se ei ole ihme sillä Parlamentaarinen seurantaryhmän puheenjohtajana toimii vihreiden ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen.

Uudistuksen päätavoitteiksi on kirjattu: hiilineutraali yhteiskunta, luonnon monimuotoisuuden vahvistaminen, rakentamisen laadun parantaminen ja digitalisaation edistäminen. Tämänhetkisen arvion mukaan uusi laki voisi tulla voimaan vuonna 2024.

Uuden lain myötä rakentaminen tulee vaikeutumaan asemakaava-alueiden ulkopuolisilla alueilla. Lisäksi kun Ely-keskuksille annetaan rakennuslupiin valitusoikeus, voi tämä tarkoittaa sitä, että poikkeusluvilla tai suunnittelutarveratkaisuilla ei enää voi rakentaa. Ratkaisut, jotka eivät tukisi päästöjen vähentämistä koko yhdyskuntarakenteen näkökulmasta eivät olisi lähtökohtaisesti mahdollisia. Rakentaminen tulisi jatkossa ohjata ensisijaisesi olemassa olevien palveluiden ja joukkoliikenteen piiriin.

Käytännössä kylät kuolevat pikkuhiljaa, kun kyliin ei saada uusia asukkaita. Uudet asukkaat pakotetaan ahtaisiin kaupunkimaisiin lähiöihin joukkoliikenteen piiriin.

Alla on muutamia otteita lakiesityksestä https://mrluudistus.fi/kysymyksia-ja-vastauksia/

-Kaavoituksessa olisi edistettävä ilmastonmuutoksen hillintää vahvistamalla yhdyskuntarakenteen eheyttä erityisesti kaupunkiseuduilla ja ohjaamalla olemassa olevan infran hyödyntämiseen.

-Kaavoituksella olisi myös luotava edellytyksiä vähähiiliselle liikenteelle sekä uusiutuville ja vähähiilisille energiamuodoille kuten aurinkoenergialle ja tuulivoimalle. -Luonnon monimuotoisuuden, kulttuuriympäristöjen sekä maailmanperintökohteiden turvaaminen on huomioitava kaikissa kaavoissa.

-Yksi lain päätavoitteista on luonnon monimuotoisuuden vahvistaminen, ja se huomioitaisiin jatkossa niin kaavoituksessa kuin rakentamisessa.

-Luonnon monimuotoisuuden turvaaminen sisältyisi jatkossa kaikkien kaavatasojen laadullisiin vaatimuksiin, eli se otettaisiin huomioon kaavojen laillisuutta arvioitaessa. Erityisesti panostettaisiin viheralueiden jatkuvuuteen ja kytkeytyneisyyteen, jotta eliölajit voisivat liikkua alueelta toiselle.

-Maakuntakaavassa esitettäisiin: maakunnan aluerakenteen kehittämisen periaatteet, valtakunnallisen ja maakunnallisen liikennejärjestelmän ja -verkon kehittämisen periaatteet, sekä maakunnan viherrakenteen kehittämisen periaatteet.

-Myös kaavan oikeusvaikutukset koskisivat jatkossa vain aluerakennetta, liikennettä ja viherrakennetta.

-Kaavoituksen olisi hillittävä ilmastonmuutosta erityisesti kaupunkiseuduilla. Käytännössä se tapahtuisi vahvistamalla yhdyskuntarakenteen eheyttä ja hyödyntämällä kestävästi olemassa olevaa infrastruktuuria ja rakennetta.

-Rakentaminen tulisi jatkossa ohjata ensisijaisesi olemassa olevien palveluiden ja joukkoliikenteen piiriin, mikä vähentäisi liikennettä ja kasvihuonekaasupäästöjä.

-ELY-keskusten alueidenkäytön valvontatehtävä palautettaisiin siihen laajuuteen, kuin se oli maankäyttö- ja rakennuslaissa vuoteen 2017 saakka. ELY-keskuksella olisi jälleen oikeus valittaa kaikista maakuntien ja kuntien kaavapäätöksistä ja eräistä lupapäätöksistä, riippumatta siitä koskeeko asia valtakunnallisia tai merkittäviä maakunnallisia kysymyksiä.

-Lakiin lisättäisiin kokonaan uusi säännös ilmastonmuutoksen hillinnästä ja siihen sopeutumisesta kaavoituksessa ja rakentamisessa. Säännös vastaisi kaavakohtaisia laadullisia vaatimuksia ja olisi näin pohjana kaavojen laillisuuden arvioinnille.

-Kaavoituksen olisi hillittävä ilmastonmuutosta erityisesti kaupunkiseuduilla. Käytännössä se tapahtuisi vahvistamalla yhdyskuntarakenteen eheyttä ja hyödyntämällä kestävästi olemassa olevaa infrastruktuuria ja rakennetta.

-Rakentaminen tulisi jatkossa ohjata ensisijaisesi olemassa olevien palveluiden ja joukkoliikenteen piiriin, mikä vähentäisi liikennettä ja kasvihuonekaasupäästöjä.

Osallistu keskusteluun!


5 kommenttia
Lasse Hietanen
Iloinen
#1

HEI. KIITOS RISSEKIN. KYLLÄ TAVALLISELLA: JERSUKSENKÄSIIN KUOLEVALLA IHMISELLÄ ON ❤️ OLEMISTA, KUN HALLITUS PALVELEE ILMAVALLAN HALITSIJAA, ELI SAATANAA, JOSTA KERRONTAA LÖYTYY RAAMATUSTA. ON ❤️ SE, NIINKUIN VÄHÄN IHME, ETTÄ NÄITÄ VAHVOJA ATEISTEJA EI HETKAUTA OIKEIN MIKÄÄN ISÄN JUMALAN TEKOKAAN: VAIKKA HÄN AVAA NOITA ”LAAVAHANOJAKIN” JA ANTAA TUHOUTUA MONIA KOTEJA: NIIN NÄMÄ ”KYLMÄSYDÄMISET” PERKELEEN YSTÄVÄT, TOUHUAVAT VAIN ”MUINAMIEHINÄ” YHÄ HÄNEN: PERKELEEN KANSSA, KUN, ETTÄ KIIREESTI LUKISI RAAMATUSTA: MATT. 6:33,34. JA AJATTELISI, VÄHÄN, MIHIN ON ❤️ ITSE MENOSSA, KUOLEMANSA JÄLKEEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Kyliin ei saada joukkoliikennettä, vaikka koko maaseutu kerääntyisi keskustaan. Joukkoliikenteen kehittäminen harvaan asutulle alueille on täysin järjetön ajatus, tyhjän bussin liikuttelussa kun ei ole mitään järkeä suurimman osan ajasta vuorokaudessa. Sama se on kaupungeissa, käyttökapasiteetti on luultua paljon heikompi, koska bussit kulkevat lähes tyhjinä vaikka yöaikaan, ja kilometrejä kertyy bussin mittariin. Henkilöautot ovat varsin käytännöllisiä, se korvaa bussin, ja pienellä kulutuksella. Henkilöauto tuottaa saman verran hiilidioksidia, kuin nelihenkinen perhe vuositasolla hengityksessään, joten auton poistaminen ei todellakaan lopeta hiilidioksidin tuottamista. Yksi ainoa iso koivu kuluttaa kasvuunsa noin yhden henkilöauton tuottaman hiilidioksidin, laskettuna karikkeen sisältämään hiilen ja puun kasvun määrään, kun lisäksi karike hautautuu maaperään. Suomessa on näitä koivuja miljardeja, paljon muitakin puita.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Ilmastonmuutoksen estäminen tai luonnon monimuotoisuuden turvaaminen eivät ole ideologisia vaan hyvin pragmaattisia tavoitteita. Ne on pakko saada toteutumaan, jotta elämän mahdollisuudet säilyvät.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Systeemi on varsin monimutkainen, olisi tiedettävä, mikä tai mitkä toimenpiteet todellisuudessa auttavat säilyttämään mahdollisuudet, ja onko niitä? Maapallon tulivuoritoiminta on täysin ihmisestä riippumatonta tapahtumia, ja niiden esiintyminen tulee yleistymään rajusti tulevassa. Tähän liittyy voimakkaasti maapallon pohjoisen puoliskon palautuminen jääkauden ajoista, jossa maankohoaminen vapauttaa maapallon ytimen asennon muutosta prekession aiheuttamaan momentin muutokseen. Jääkauden mannerjäätiköiden poistuminen aiheuttaa palautumista ylemmässä vaipassa, joka tulee aiheuttamaa merenpohja laskua suurella osin merialueita, kuten myös osalla manneralueita. Tuosta seuraa lisääntynyt tulivuoritoiminta, jota nyt ollaan todistamassa. Ihmiskunnan on sopeuduttava samoihin savuihin, joita tulee kivihiilen poltosta, tulivuori toiminnan seurauksena, koska polttoaine on sama. Maapallon ydin on myös litistynyt navoiltaan, joka muotoilee liikkeillään litosfääriä, ja käynnistelee tulivuoria..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Juuri näin, viime jääkauden jälkeen prekession argumentti ja momentti on kasvanut noin 152/360 astetta, eli aste/72 vuotta, joka on jo varsin voimakas momentti, ja kun rauta/ferriitti ydin seuraa painovoimaisesti aurinkoamme edullisimmalla asennollaan, kuten tiedämme magneetit ovat ovelia, ytimen tahto on kääntyä sille edullisimpaan asentoonsa, haitoista huolimatta, kunnes se kiristyy Euraasian alle noin reilun 15 tuhannen vuoden ajaksi. Näitä vanhempia ytimen asennon muutoksia tai niistä syntyviä jälkiä nähdään jopa kolme aikaisempaa liikuntaa Jäämeren pohjanmuodoista, ja Siperian tulivuoritoiminta liittynee siihen myös, ja johtuu ytimen rajusta kiilavoimasta. Niitä näkyy satelliittikuvista useampia suuria. Magneettisen pohjoisnavan liike on tällä hetkellä noin kilometrin viikossa, josta johtuu heikentyvä geomagnetismi, joka heikentää kokonaismagneettikenttää, joka johtaa suurempaan määrään hiukkasia suojattomaan pohjoiseen napaonkaloon, jäämeri ja mm. Siperia pohjois-osat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000