Perussuomalaiset

Tomi Salonen

Sote tulee vaikka ei ole valmis, vai tuleeko sittenkään?

Elämme mielenkiintoisia ja pelonsekaisia aikoja, maamme hallituksen sotelinjaukset kun ovat lievästi sanottuna sekavia. Samaan aikaan kun tavoite on luoda säästöjä, ollaan luomassa uusia kuluja. Palkkojen harmonisaatioon ja uusiin tietojärjestelmiin hukkuu jo alkuunsa yli 1000 miljoonaa euroa, kun tavoitteena on siis edelleen hakea säästöjä, niin miten ne tehdään?

Satakuntaa kohtaa todella tyly kohtalo, maakunnaltamme ollaan leikkaamassa valtionosuuksia jopa 100 miljoonaa euroa 5-6 vuodessa, jos siis huhut pitävät paikkaansa. Palveluverkkoamme tullaan heikentämään merkittävästi, mikä tarkoittaa tason heikentymistä ja palvelupisteiden vähentämistä.

Maamme hallituksessa istuvat Keskusta, Kokoomus ja Siniset, näistä puolueista satakunnasta eduskuntaan tulivat valituiksi Laitinen-Pesola, Kalli ja Juhantalo, Sinisten Jalonen taasen tunnetuin keinoin.

Nyt olisikin muidenkin kuin opposition ja Harkimon herättävä todellisuutteen, varsinkin oman maakuntamme edustajien, sote on mahdollista toteuttaa ilman totaalista muutostakin, kehittämällä nykyisiä hyviä käytänteitä julkisten palveluiden pohjalla, sekä tottakai yksityisen- ja kolmannen sektorin avustamana.

Maakuntavaalit voidaan aivan hyvin siirtää joko Eduskunta- tai Eurovaalien yhteyteen vuodelle 2019, näin saadaan lisää aikaa tärkeiden uudistusten huolelliseen suunnitteluun ja lakien säätämiseen.

Eurajoen Perussuomalaisten puheenjohtaja

Kunnanvaltuutettu, kunnanhallituksen jäsen, maakuntahallituksen varajäsen.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000