Perussuomalaiset

Tomi Salonen

Koulutuksen alasajo on lopetettava.

1 kommenttia

Keskusta ja Kokoomus toteuttivat massiivisen koulutuksen alasajon. Työssäni olen havainnut koulutuksen tason laskun viimeisten vuosien aikana. Työharjoittelijoiden kädentaidot ovat heikentyneet merkittävästi, syynä tähän on liian pieni työnopetus. Monesti oppilas opetetaan käyttämään työkaluja, vasta kun hän menee ensimmäiseen harjoittelupaikkaansa. Tämän kaltaisia viestejä kuuluu joka puolelta Suomea ja useilta eri aloilta.
Samaan aikaan hallitus olisi halunnut helpottaa työperäistä maahanmuuttoa ja poistaa tarveharkinnan. Suomalaiset ansaitsevat parempaa koulutusta, kädentaitojen opettamiseen pitää panostaa. Meillä ei ole varaa hukata yhtään käsiparia, sillä tekeviä käsiä tarvitaan jatkossakin, mikä on selkeästi koulutuspolitiikassa unohtunut. Hyvä ammatillinen peruskoulutus antaa myös tärkeän pohjan jatko-opiskeluille, ilman riittävää ammatillista osaamista on paljon vaikeampaa opiskella esimerkiksi insinööriksi. Suomalaisia osaajia tarvitaan tekijöiksi ja työnjohtajiksi, jos halutaan ylläpitää laadukasta palveluverkostoa, jossa palvelua saa omalla äidinkielellään.
SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne on ehdottanut pitkäaikaistyöttömien käyttämistä hoitoalalla. Todella käsittämätöntä puhetta, sillä kaikkeen työhön olisi saatava koulutusta. Mielestäni pitkäaikaistyöttömille pitäisi ensisijaisesti tarjota koulutusta, jolla on mahdollisuus työllistyä. Seudulliset eroavaisuudet olisikin otettava entistä paremmin huomioon. Esimerkiksi Rauman seudulle tarvittaisiin laivanrakentajia, tekemään telakan saamia tilauksia, vai meinataanko nämä laivat tehdä ulkomaalaisten voimin? Olkiluoto 3 toimikoon surullisen huonona esimerkkinä tästä.
Suomalaisten on saatava tasokasta koulutusta, vain näin voimme tehdä tasokkaita tuotteita ja palveluita ja vain näin voimme päästä työllisyydessä lähemmäksi tavoiteprosenttia 75%.

Suomalainen on nostettava tärkeimmäksi!

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
Nimetön
#1

Pakkoruotsin poistaminen olisi selvä askel kohti koulutuksen parantamista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000