Perussuomalaiset

Timo Vornanen

Nyt tarvitaan tolkkua päätöksentekoon.

Sanomalehti Karjalainen kirjoitti 8.2.2023 Vihreiden puheenjohtajan Maria Ohisalon Joensuussa pitämästä vaaliavauksesta. Artikkelissa puheenjohtaja Ohisalo haluaisi asettaa planeetan talouden rajoihin ja pelkää, että Suomeen tulee vihreästä siirtymästä pakittava hallitus.

Lisäksi hän lupaa, että vuonna 2035 Suomi on hiilineutraali ja valtion talous on tasapainossa. Melkoisia talouslupauksia.

Puheenjohtaja Ohisalo vastustaa valtiontalouteen tehtäviä säästötoimia, koska ne kohdistuisivat Vihreille tärkeisiin asioihin.

Kansanedustajaehdokkaana haluan lyhyesti kommentoida näitä puheenjohtaja Ohisalon ajatuksia.

Suomessa asuu noin 5,5 miljoonaa ihmistä. Me kaikki sopisimme johonkin maailmalla olevista suurkaupungeista. Nykyiset ”johtajamme” ajattelevat, että tällainen Suomessa asuva yhteen suurkaupunkiin sopiva porukka voi pelastaa maapallon ja ihmiskunnan. Tästä syystä suomalaisia ollaan valmiita verottamaan rajummin ja jopa lopettamaan ammattialoja, kuten turveteollisuus.

Ihme, kun suurkaupunkien pormestareille ei ole tullut mieleen samanlaista ajatusta koko maapallon pelastamisesta oman kaupunkinsa populaatiolla. Toki syynä voi olla se, että jos pormestarit alkaisivat höyrytä samalla tavalla maailman pelastamisesta ja jakaisivat miljardi tolkulla kaupunkilaisten verorahaa ympäri maapalloa, niin he saisivat kenkää parissa viikossa.

Tällaista Suomea kurjuuttavaa idologiaa on tällä hallituskaudella edistetty mm. lopettamalla turvetuotanto ja hätistelemällä suurteollisuutta Suomesta pois. Seuraavaksi meinataan hyökätä metsäteollisuuden ja metsäalan kimppuun. Tämä kohta edesmennyt hallitus on tehnyt Suomelle sellaista tuhoa, että toista tällaista me emme tänne tarvitse.

Jatkossa Suomen päätöksentekoon tarvitaan enemmän maalaisjärkeä ja ”suomalaiset ensin”-ajattelua. Tässä taloustilanteessa emme voi jakaa verorahojamme ympäri maapalloa, ne tarvitaan täällä kotimaassa.

Valitettavasti valtiontalouden vakauttamiseksi joudutaan tekemään Ohisalon vastustamia leikkauksia.

Tämän hallituksen Laina-Bileiden aika on nyt ohi, Suomelle tarvitaan uusi suunta.

Timo Vornanen

Kansanedustajaehdokas (ps.)

Joensuu

Osallistu keskusteluun!


46 kommenttia
Nimetön
#1

Jos vihreät ovat hallituksessa, niin tolkku on poissuljettu. Tolkku ja älykäs päätöksenteko eivät mahdu viherkommunistihallitukseen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Juuri näin, jos väestö olisi edes vähän välkky, niin eivät olisi koskaan äänestäneet demareita, jotka ovat johtaneet meitä jatkuvasti harhaan. Ilman demareita meidän velkamme olisi vähentynyt, vientimme kunnossa, syntyvyys parantunut ja ihmiset onnellisia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vaaleista pitäisi jo alkaa puhumaan
#14

Näin, vaalilupauksetkin antaa odottaa, joku sanoi, että ei leikata toinen sanoo että leikataan. Voisi suoraan sanoa, kuten vain yksi puolue, että vähennetään sellaisi menoja, jotka eivät koske välttämättömiin palveluihin. Näistä esimerkki, emme anna Ylelle kuin sata miljoonaa, jotta kykenee laihduttamaan itsensä edes jotenkin salonkikelpoiseksi, ja siitä säästyy väestön rahaa jo 400 vai oliko se jo 500 miljoonaa euroa. Meillä on miljardien säästökohteita, jotka eivät vahingoita palvelujamme mitenkään jne.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Kyllä näin, Suomessa ei ole varaa maksaa sairaanhoitajille kilpailykykyisiä palkkoja, ja siksi pitäisi tuoda vaikka Afrikasta osaamatonta ja kielitaidotonta porukkaa, kokoomuskin vaatii. Eikö meidän pitäisi unohtaa ne miljardien eurojen lähettäminen maailma turuille ja toreille, ja maksaa kunnon palkka sairaanhoitajille ja muulle hoitohenkilöille, kuin tuhlata eurot jonnekin missä rahoilla hankitaan aseita jne. gebardihatuille rolsseja? Meillä ei olisi mitään pulaa hoitohenkilöistä, jos palkat maksetaan kansainvälisesellä tasolla, kuten Ruotsissa. Suomen tulee puristaa ylimääräiset kulut pois valtion taloudesta, eikä laskeutua ruplatalouteen, jossa sekä elämä on helvetin kallista ja palkat minimitasolla, jolla ei tule toimeen. Myös välilliset verot on saatava alas, jotta luukun saranat lakkaavat narisemasta. Tuo onnistuu vain, jos valtion menot oikeasti laihdutetaan vain tarpeellisiin asioihin, jotka on helppo määritellä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Maahanmuuttaja ja piilokulut
#23

Juuri näin, kunnon palkka sairaanhoitajille tuottaa valtiolle nettotuloja, kun ei tarvita erilaisia tukimuotoja, kun kielitaidoton maahanmuuttaja saa kaiken käteen, valtion maksaa ylläpidon, verot, terveydenhuollon, eläkemaksut jne., eli maahanmuuttajan kulut nousevat jopa suuremmaksi, kuin mitä valmiille suomalaiselle sairaanhoitajalle jouduttaisiin maksamaan. Maahanmuuttajan piilokulut eivät tietenkään näy, ne ovat piilossa, ja ainahan verojen korotuksia voidaan perustella yleiskuluilla, jotka sälytetään veromaksajien harteille, hyvinvoinnin perusteella.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#26

Niin se on, pienemmät menot voi tulkita jopa tuloiksi, ja jos valtion menoja saadaan vähennettyä vaikka kymmenellä miljardilla, tuon summan tekemiseen nettotuloina pitäisi tehdä paljon enemmän bruttotuloja. Siksikin valtion jokainen säästetty euro on arvokkaampi, kuin euro. Vaikka ylen viiden tai kuudensadan miljoonan euron maksamiseen väestön on tehtävä paljon töitä, kun saman rahan voisi käyttää vaikka ruuan ostoon, eikä tarvitsisi tukea päivittäiseen elämiseen. Yleläisistä voisi kouluttaa vaikka sairaanhoitajia ja muuta maahanmuuttajien tilalle, ylellä on paljon läskiä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#29

Kyllä sitä Eduskunnassakin löytyy. Pitäisi laittaa valokuva 4 v. sitten ja nyt.
Varsinkin vihervassarit ovat olleet Eduskunnan viinereiden ääressä.😉

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#12

Tässä on totuus turvapaikanhakijoista. On saksaksi, mutta kokeile google kääntäjällä,.
12.02.2023 06:00 |
NACHRICHTEN
>
ÖSTERREICH
FEHLER IM SYSTEM
Ex-Spitzenbeamter zu Asyl: „Alle haben gelogen“
https://www.krone.at/2927688

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

Pieni ote tekstistä:

Turvapaikanhakijoiden temppuja
Nämä ”temput” ovat itse asiassa melko yksinkertaisia: keksi uusi henkilöllisyys äläkä näytä asiakirjoja. Väärä nimi, väärä alkuperämaa, väärä ikä. Ja oletettu alkuperämaa estää ja kieltäytyy paluumatkasta. Noin 85 prosenttia turvapaikanhakijoista matkustaa ilman asiakirjoja, sanoo sisäministeriön entinen huippuvirkamies (Itävallassa).

. Miksi ihmiset, joilla ei ole oikeutta jäädä Itävaltaan, eivät voi silti (eivät) palata kotimaahansa – se saa Schabhüttlin hymyilemään. ”Koska on temppuja, jotka jokaiselle yksilölle opetetaan etukäteen”, hän sanoo. Salakuljettajat, mutta myös kansalaisjärjestöt.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#2

Jatkossa tarvitaan Suomen hallituksessa , tervettä arkijärkeä eikä verovarojamme huusata , ympäri maailmaa !?! Ne tarvitaan muumaassa , valtion velan lyhennyksiin !? Kun rahamme on huussattu ympäri maailman !!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hiilinielu! (!)
Vihainen
#3

Kun seuraa Ohisalon touhuja,niin sillä ei ole mielessä mitään muuta kun kiilusilmäinen ilmastouskonto.Se on huomattavissa jokaisessa hänen haastattelussaan.Ja naurattaa niin perkeleesti kun seuraa eduskunnan kyselytuntia,ja näkee kuinka tää kanalauma nyökyttää päitään niinkuin”suokurppa”ruokaa etsiessään.Jonkun samanhenkisen edustajan/ministerin puheenvuoron aikana.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Kanahaukka naurattaisi enemmän.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Vuoteen 2035 on turvallista asettaa tavoitteita ja lupauksia. Poliittinen muisti kun ei kanna edes loppuvuoteen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#8

Vihreä sisäministeri, joka ei tunne tätä ongelmaa:

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/alaikaisten-ryostorikosten-maara-kasvoi-vuodessa-93-prosenttia-poliisiylijohtaja-ilman-yhteiskunnan-valiintuloa-lapset-kulkevat-kohti-ammattimaisia-rikollisjengeja/8629806#gs.p6wouj

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vihreät eivät ole pelkästään hölmöjä..
#10

Nykyiset lupailijat ovat todennäköisesti kaukana politiikasta vuoteen 2035 mennessä. Samoin tuohon aikaan ymmärretään jo yleisesti, että ilmastonmuutos ei johdu ihmisestä, ei lihansyönnistä, ei mummon kahvinkeittämisestä tai muusta, josta meidän pitäisi nyt paskoo housuihimme.

Vihreät saivat meistä useat tuntemaan häpeää olla ihminen, lopettamaan lisääntymisen, että seuraava hallitus ei voi olla yhtä typerä, kuin tämän hetkinen katastrofihallitus, olemme tällä hetkellä pohjassa, kuin Titannic ja sinne ruostumme, jos emme osaa tähystää paremmin, ajamme täysillä kohden ilmastonmuutosta, joka ei ole käsissämme.

Kaikki tieteelliseksi katsottava tutkimus osoittaa modernin ajan tekniikalla, että paljon muuta tapahtuu, joista seuraa kuumaa, kylmää, sateisuutta ja kuivuutta, maanjäristyksiä, joista vihreiden väite oli yhteen aikaan, että ne johtuvat sateista. No mitenkähän ne sateet vaikuttavat merenpohjan maanjäristyksiin yli jopa kuuden sadan kilometrin syvyydellä, jne.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Hölmöjä on ne, jotka uskovat kaiken vihreiden suoltaman sonnan faktoiksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vihreät höystää nuoria
#13

Vihreillä on nyt oma vappusatanen opiskelijoille ja se löytyy seuraavasta artikkelista:

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/uutiset/fadbf990-5522-459d-9691-9dba90062cee

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Vihreet on outoa porukkaa. Sellaisia rajat auki porukkaa, joka ei ymmärrä talousasioista mitään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Mitä voit odottaa natsien ja marxistien ”jälkeläisiltä”?
Ohisalo ei pelkää natseja, mutta unohtaa oman puolueensa taustat:

Saksan Die Grune Partei (Vihreät) perustettiin Offenbachissa vuonna 1979. Sen perustivat karkeasti ottaen kaksi poliittista ryhmää: 1) marxismiin pettyneet äärivasemmistolaiset ja 2) vanhat natsit.
https://oikeamedia.com/o1-156700

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Juuri näin, vihreät ovat perimältään aggressiivisten terroristien jälkiparvia, jossa veri on aikoinaan roiskunut mm. Saksassa. Miten helvetissä tänne meille on pesiytynyt näitä terroristisia polvia, eikö kenelläkään ole leikannut, ja pääsivät kuin koira veräjästä jopa hallitukseen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vihreät selkärangattomat nilviäiset
Vihainen
#18

Kyllä!Yksi perustajajäsenistä oli Petra Kelly ilmeisesti kiihkeä äärikommunisti.Jonka hänen miesytävänsä ent,natsikenraali Gert Bastian ampui,ja sen jälkeen ampui itsensä.Ja syy oli se,että Bastian oli kuullut tuon surmapäivän aamuna paljastuneensa Stasin vakoojaksi.Että semmoista porukkaa vihreiden alkulähteillä Itä-Saksassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#11

Joku, tai useampi juttu tuossa Vihreiden koohotuksessa mättää. Ilmastopaneelin Ollikainen uhoaa, joudumme maksamaan miljardien päästökauppamaksuja, hiilinielut katoaa, metsiä hakataan liikaa!
EU vaatii ympäristön ennallistamista, maksaa Vihreiden mukaan miljardeja vuodessa.
Samaan aikaan rakentavat ulkomaiset sijoittajat Suomeen, valtavia määriä Tuulivoimaloita, jotta voisimme viedä enegiaa muualle.
Ne vaativat kymmenien tuhansien hehtaarien metsien hakkuita. Hakkuita jotka tuhoavat metsät altaan täysin.
Eli ”puhdasta” enegiaa muille, maksut haitoista meille? Näinkö todella ”ennallistetaan”?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jos maaseutu menisi lakkoon...
#17

Kyllä totuus on niin, että jo Teslan ostoon on myytävä parituhatta mottia puita, ja harvennuksella ei saa kuin muutaman ruisleivän. Jos eläminen olisi halvempaa, metsää ei tarvisisi myydä, eli aukot ovat yleensä inflaation syy. Hullukaan ei myy puitansa ihan huvikseen. Jo verot vie puiden arvosta kolmanneksen, ja jos tilipäivää pitää odottaa vaikka 80 vuotta, niin sekin on liian lyhyt aika hihhuleille, onhan tuo metsä pitänyt hoitaa kuitenkin sukupolven ajan, ja lisäksi on pitänyt ruokkia myös Kallion pussikalja lusmut. Jo maaseutu menee lakkoon, pysähtyy maan tärkeimmät tulot, metsäala ja ravintoketju, jolloin viherlusmut joutuvat odottelemaan eteläisen Amerikan ruokalaivoja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Maaseudu tulee olla kannattavaa
#21

Juuri näin, maatilat yksi toisensa jälkeen lakkaavat olemasta, tuottamasta, eläminen on niin helvetin kallista, mm. korkean energian verotuksen takia, että paitsi kaikki verot puristuvat ruoan hintaan, tai ruokaa ei enää ole varaan kenenkään tehdä, paitsi keskittynyt kaupanketju tilaa tavaran muualta Euroopan alueelta, joten työn tulokset menevät muiden kuin Suomen hyvinvointiin. Maaseutu tulisi asettaa erityisasemaansa entisajan alkutuotannon malliin, jossa luonto on ratkaisevassa asemassa, luonto antaa ja luonto ottaa, satoriskit häilyy, eikä ne ole ennakkoon vähennettävissä. Investointivaraukset tulisi ottaa myös uudelleen käyttöön verotuksessa, maaseutuakin olisi kehitettävä, onhan sen oltava edes jollain aikataululla kannattavaa, eli verotuksen raju keventäminen ja riskien pienentäminen on verotusasiaa suurimmalta osin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#22

Näin on, tuulivoimainvestoinnit jopa kiihdyttävät metsäkatoa, saahan hehtaarista tuulivoimapuistoa selvää rahaa, ja metsät on myyty ennen sitä, kuin se olisi sovittu kunnan saunoissa. Kepulainen korruptio toimii hyvin maaseudulla, kuin rasvattu, ja vihreät syöttää vaseliinia koneeseen, hyvä olo ja ilmasto pelastuu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#24

Tuo tuulivoima yhdistää sekä vihreitä että kepua, sillä saadaan maaseutu kannattavaksi, tekemättä muuta kuin paperitöitä. Ei enää kyntämistä ja auraamista, ei nää säiden seuraamista tai yöpakkasten pelkoa, hymyssä suin odotellaan tuulia, ja Teslan laataaminen on halpaa pörssisänkön avulla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#27

Tesla on ihan hyvä auto, mutta minä vaihtaisin siihen bensakoneen heti, ja akut kierrätykseen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#30

Kauanko maaperästä löytyy akkuihin käytettävia aineosia? Eivät ole uusiutuvia, niinkuin turve.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#32

Aikaisemmin joku kaivosteollisuuden artikkeli mainitsi, että yhden sähköauton akkuihin tarvittaisiin louhia keskimäärin 1250 tonnia malmia, koska alkuainepitoisuudet ovat suhteellisen pieniä. Totta kai jossain pitoisuudet voivat olla rikkaampiakin, kun tutkimukset etenee. Johonkin suurempaan huippuautoon tarvitaan alkuaineita jopa yli tuhat kiloa, ja tarve kasvaa, työkoneita kaivosteollisuuteen, lentokoneisiin ym. miljooniin kohteisiin, puhumattakaan ihan jokaisen käsikoneen akkutarpeisiin. Hullun lailla ala kiihtyy, ei missään tapauksessa mitään tekemistä ympäristön suojelun kanssa. Sähköisten henkilöautojen osalta patterihenkilöautojen valmistus pitäisi lopettaa välittömästi, jos yhtään ajatellaan ympäristöä, kaivosala kasvaa ja vähentää maapallon viljeltävää pinta-alaa ratkaisevasti, johtaa paitsi ympäristökatastrofiin, niin myös happikatastrofiin. Kyse on biljoonista tonneista malmin kaivuuta, jota ympäristö ei tule koskaan kestämään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#25

Ja kuinka monta miljoonaa hyöteisiä/eläimiä kuolee, kun lentävät tuulimyllyjen lapoihin? Miksei Vihreät suojele niitä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#28

Kukaan ei osaa sanoa tai edes arvioida, paljonko vaikka vuorokaudessa kuolee hyönteisiä tai lintuja yhden tuulivoimalan lapojen ruhjomana, mutta tuo on kerrottava tällä hetkellä Suomessa jo 1400:lla, ja kymmenillä tuhansilla pelkästään Euroopan alueella. Kivihiili ei tapa lintuja eikä hyönteisiä, mutta pitää huolen siitä, että energiaa riitttää, ja puu kasvaa, sadoiksi vuosiksi eteenpäin. Kumma, että putkipaavolaiset onnistuivat tuomaan muka halvan maakaasun kivihiilestä tuotetun kaupunki/keittiökaasun tilalle, mutta kun maakaasuntuonti päättyi, niin kiviihiilestä tehty keittiökaasu muuttui myrkylliseksi, vaikka tuo kelpaa muualla maailmassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#31

Juuri näin, kivihiilestä tehty keittiökaasu on juuri niin puhdasta kuin halutaan. Tekninen kehitys on pysähtynyt maakaasuun, kun juuri se loppuu ensimmäisten joukossa. Kun maakaasu kaivos on tyhjä, se hylätään, sieltä ei pumpata enää yhtään, mutta tulpattu kaivos jää kuitenkin vuotamaan ja lisää metaanipäästöjä. Metaanituotannon sivupäästöt on luokkaa 10% kaikesta maakaasutuotannosta, joten ei se niin helvetin paljon puhtaampaa ole, kun kivihiilestä saadaan kaikki liki päästöt talteen ja hyötykäyttöön, joka johtuu tietysti mm. hiilidioksidin hyvästä vesiliukoisuudesta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Luonnolle parasta kivihiiltä
#33

Yleinen käsitys on, että kivihiiltä poltetaan, ja sen polttaminenkin kielletään tämän vuosikymmenen lopussa. Todellisuudessa kivihiiltä ei ole koskaan poltettukaan, vaan se kaasuuntuu, ja näitä kaasuja poltetaan, eli niiden kemialliset reaktiot ja lämpöenergia tuosta prosessista. Palamiseen lisätään myös vesikaasua, joka tehostaa palamista, josta muodostuu lisää vettä, jossa piipuista ilmakehään päätyvät ja näkyvät ”savut” ovatkin vettä, joka sitoo myös kylläisyytensä verran hiilidioksidia. Tuo vesi on luonnolle parasta mahdollista kasvumateriaalia, siis parasta. Huonointa voisi olla tislattu vesi, ja seuraavana hapettomat pohjavedet, ns. kova vesi. Kivihiili nykytekniikalla on huomattavasti ympäristöystävällisempää, kuin vaikka maakaasu, joka on vain kivihiilitaskuista vapaita ylijäämä hiili vetyjä, kun kivihiili on se luonnon itsensä tarjoama äärimmäisen luontoystävällinen ja ravitseva energiamuoto. Tuo nimen omaan maapallon kasvillisuuden kannalta, joka on oltava lähtökohtana.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#34

Juuri näin, se on aivan sama, oliko se kivihiili tai kinkunrasva, kaasuja me poltellaan. Vain sairas ideologia estää kaasuttamasta juuri vaikka kivihiiltä, energiasisältö ratkaisee, ei ideologia. Miksi sitten vihreille juuri kvihiili on jäänyt hampaankoloon, no kun aivoista puuttuu ravinteet, jotka auttaisivat ymmärtämään elämän faktat. Kivihiiltä riittää kaasutettavaksi vielä sadoiksi vuosiksi. Jos ravinto on luokkaa hedelmäapinan, niin ihminen selviää tutkimuksen mukaan vain luokkaa kolme kuukautta tuon puussa elävän eläimen ravinnolla, ja puutostila laittaa kovemmankin kommunistin vuoteenomaksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#35

Näin on, St. Helens- tulivuoren purkauksessa tuhkaa pääsi ilmakehään luokkaa 540 miljoonaa tonnia, kerralla, ja tuo kiersi maapallon useampaan kertaan, saamatta aikaiseksi maailmanloppua, vaikka on sitä tuhkaa edelleen jäämerialueella ja Grönlannin lumipeitteessä, ei se historiallinen tai muinainen tuhka ja noki mihinkään ole hävinnyt. Nyt se on niin helvetin tarkkaa, että pitäisi ajaa sähköautolla, jotta maailma ei loppuisi, vaikka juuri sehän se on kaiken lopun alku, nuo kun tarvitsevat sähköä jostain, eikä se sähkö mistään ilmaiseksi tule.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#36

Tämän hetkiset säät vaihtelevat rajusti karanneen polaari pyörteen takia. Tuon ydin pyörii tällä hetkellä peräti Lapin alueella, kun normaali on noin magneettisen pohjoisnavan seuduilla. Sama havainto on tehty myös Kanadassa. Merkille pantavaa tuossa on se, että Siperian yllä lämpötilat ovat olleet plus viidestä tämän hetken miinus 15 C asteeseen, ja tuolla lämpötilat ovat jälleen noususuunnassa. Onko kyse maapallon napakäännöksestä, on vielä arvailua, mutta säihin tällä tällä tapahtumalla on valtaisa merkitys. Ilmeisesti asia liittyy maapallon ytimen seisahtumiseen ja koko magneettikenttä multipolisoitumiseen, jossa magneettivuot vaihtelevat kuin auringon roihupurkkausissa. Kanadassa ilmiö aiheutti erittäin kylmät kelit, joka johtunee siitä, että vahvan kentän alueella aurinkotuulen plasmavirtaukset jää yläilmakerroksiin, jossa vahvempi m-kenttä viilentää ilmastoa rajustikin, jota vihreät toivovat. No, oli asia miten hyvänsä, ilmastonmuutos ei nyt ole ihmisen käsissä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#37

Näin on, eräs ilmastohihhuli mainitsee, että muutosnopeus ratkaisee ilmastonmuutoksessa. No, se on totta, vaikka ollaan lähempänä säiden muutoksia. Aamulla pohjoinen massiivinen plaaripyörteen sijainti oli klo 10,47 ytimen koordinaatit noin 67,9 N 22,4 E. Tällä hetkellä ydin sijaitsee 68,0 N 29,0 E. Huomattavaa on se, että tuo ydin kiersi päivän aikana Norjan luoteisrannikon merialueella, ja palasi nyt takaisin. Viime viikolla tuo samainen polaaripyörteen ydin ylitti Grönlannin, värisi aikansa, ja vaellus jatkuu. Tämän hetken säätilanne johtuu siis polaaripyrörteen erittäin erikoisesta käyttäytymisestä, joka on nopeaa ja liittyy kokonaan eri asiaan, kuin hiilidioksidin vaikutukset, siis ei mitään tekemistä hiilen kanssa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#38

Polaaripyörrettä ohjaa tällä hetkellä raju magneettikentän hajanaisuus, joka näkyy mm. moninapaisena silmukoitumisena polaaripyörteen ytimen alueella. Kyse on todennäköisesti eräänlaisesta Cathode Ray Tube-ilmiöstä, eli tuo pelkistyy tällä hetkellä yksinomaan pohjoiselle positiiviselle magneettiselle navalla. Tuo aiheuttaa mm. mystisen kuumenemisen esim. Suomen säihin, m-kentän multipolisin käyttäytymisen ollessa syyllinen, joka ei varsinaisesti haittaa pinnan elämää näin talven aikana, mutta jatkuessaan kesällä voi tulla todella kuumat paikat. Muualla pohjoisella pallonpuoliskolla talvi jatkuu normaalina tai hieman kylmempänä. Hiilidioksidilla ei ole vaikutusta asiaan, pitoisuuden ollessa yläilmakehässä liki olematon, eli liian harvaa mitä tahansa kaasua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#39

Maapallon ytimen asento muuttuu normaalitilanteessa jatkuvasti, joka näkyy pinnalla magneettisen pohjoisnavan jatkuvan liikkeenä. Nyt kuitenkin uutiset Australian suunnastakin antoi ymmärtää, että maapallon ydin on jumittunut. Samaan aikaan Turkissa järisi, ilmeisesti maapallon kuoren aaltoliikkeet seurauksena. Tilanne voi johtaa siihen, että tuo ytimen jumi laukeaa entistä voimakkaampana vain lyhyen ajan sisällä, ja näin olisi odotettavissa megamaanjäristyksia, mutta myös uinuvien supertulivuorten purkauksia, aivan missä tahansa. Viimeksi suuri tulivuorenpurkaus Yellowstonessa tapahtui noin 11 000 vuotta sitten, joskaan ei megapurkaus, joka on täsmälleen puolet perihelikiertymän ajasta. Tuo kertoo, että maapallon 180 asteen muutos perihelikiertymässä paitsi vaikuttaa rajusti ilmastonmuutokseen, se vaikuttaa myös ytimen ja auringon painovoimasuhteisiin. Tuossa vuorovaiktuksessa myös Tyynenmeren tulirengas aiheuttaa jatkuvaa merenalaisia tulivuorten toimintaa, josta CO päästöjä jne.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Polaaripyörre karkasi
#40

Pohjoisen pallonpuoliskon polaaripyörteen ydin sijaitsee tällä hetkellä Suomen Porin edustan merialueella (historiallinen tapahtuma), kun Siperiassa 10 hPa:n korkeudelle on lämpötilat ovat nousseet jälleen plussan puolelle. Maailman kirjat ovat nyt enemmän kuin sekaisin. Säät tulee muuttumaan, ei ihmisen toiminnan seurauksena vaan luonnon itsensä aiheuttamana kauhunäytelmänä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#41

Juuri näin, polaaripyörteen ytimen/silmukkakeskittymän liike on tällä hetkellä noin 600 km/h, sijaiten tällä hetkellä noin Suomen Tampereen alueella. Näyttää yhä todennäköisemmältä, että ilmiö liittyy maapallon magneettikentän toimintaan silmukkamaisesta käyttätymisesta päätellen, jossa silmukoiden havaitseminen indikoituu aurinkotuulen hiukkasten avulla lämpötilaerojen avulla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000