Tällä hetkellä keskustelu Natoon liittymisestä käy kiivaana. Kannanottoja asian suhteen etsitään tarkemmin perehtymättä seurauksiin, joita liian hätäisesti tehdyistä päätöksestä voisi pahimmillaan seurata. Kuulun itse 1960-luvun alussa syntyneeseen ikäluokkaan. Meidän nuoruuden ”hokema” muodostui poliitikkojen tiedoitusvälineissä jatkuvasti toistamaan teemaan, jossa tärkeänä pidettiin Suomen puolueettomuutta ja luottamuksellisten suhteiden tärkeyttä silloiseen Neuvostoliittoon. Isäni omakohtaiset sotakokemukset niin talvi- kuin jatkosodastakin, vahvistivat omaa näkemystäni siitä, että silloinen puolueettomuspolitiikka oli oikean suuntaista ja perustui tosiasioiden tunnustamiseen ylivoiman edessä.Puolueettomuuspolitiikan toimivuus tuli testattua niin Unkarin kuin Tsekkoslovankin kansannousujen aikana, jolloin Suomen puolueettomuutta ei kyseenalaistettu.

Euroopassa sen sijaan muodostui kaksi vastakkaista sotilasliittoa, minkä seurauksena suurvallat aseistivat ”hampaisiin” asti omat blokkinsa. Pahin tilanne oli Itä-Saksan ja Länsi-Saksan välinen raja, joka lännen puolelta varustettiin keskipitkänmatkan Pershing-2 ohjuksilla ja vastaavasti idän puolelta Venäläisillä SS-20 keskimatkan ohjuksilla. Silloin 1980-luvulla oli kummankin Saksan alueella mielenosoituksia, joissa yritettiin torjua kyseisten ohjusten sijoittaminen Saksojen maaperälle. Saksalaiset itsekkin ymmärsivät, että kriisitilanteessa kummankin valtion maa-alueet olisivat olleet se pääasiallinen taistelutanner. Nykyisin yhdistyneen Saksan kansalaiset kummallakin puolella vanhaa rajaa muistelevat silloista asetelmaa kauhun sekaisin tuntein. Helpottuneita ollaan siitä kun Naton ja Venäjän välinen raja on jossain muualla kuin Saksan maaperällä.

Perustellusti voidaan kysyä voisiko tämä tilanne toistua myös Suomen rajalla, jos päättäisimme liittyä Naton jäseniksi? Naton jäsenenä Suomikin voisi joutua ottamaan korkealuokkaista ja tehokasta aseistusta länsimailta, koska toimisimme Naton etuvartioasemana Venäjän vastaisella rajalla. Suurvaltojen ajautuessa aika-ajoin ristiriitoihin eri puolilla maailmaa niin koskettaa se aina myös niitä Natomaita joilla on yhteistä rajaa Venäjän kanssa.

Vastaavasti Venäläisiltä voisimme hyviin suhteisiimme vedoten kysyä, mihin toimenpiteisiin he ryhtyisivät tilanteessa, missä Naton raja olisi lähellä heidän miljoonakaupunkiaan sekä tärkeitä kaasu- ja öljyterminaaleja. Lisäisikö Nato jäsenyys rajan läheisyydessä asuvien Suomalaisten turvallisuuden tunnetta jäisi nähtäväksi. Tällä hetkellä itärajaamme pidetään yhtenä maailman rauhallisimmista ja siellä voi törmätä helpommin luonnossa liikkuviin petoeläimiin kuin naapurin sotilaisiin.

Tärkeää olisi huomioda myös muutokset rauhanturvaanistehtävissä. Suomalaiset rauhanturvaajat ovat maamme puolueettomuudesta johtuen saavuttaneet monesti kummankin konfliktin osapuolen kunnioituksen. Tämän ei välttämättä enää onnistu kaikissa maissa, koska rauhanturvaajamme mielletäisiin tiettyyn sotilasliittoon kuuluviksi armeijan sotilaiksi. Näitä asioita olisi hyvä pohtia kokonaisvaltaisesti ennen kuin liittoutumisesta lopullisesti päätetään.

Venäjällä ei nykyisessä tilanteessa ole paljon ystäviä eikä liiemmin ymmärtäviä. Sillanrakentajan rooli voisi sopia paremmin Suomelle EU:n ja Venäjän välisiä ongelmia ratkottaessa. Venäläisten tiedotusvälineiden kautta Suomalaisista on annettu vuosien varrella muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta erittäin positiivinen kuva. Sen huomaa Venäläisten suhtautumisessa Suomalaisiin silloin kun he liikkuvat täällä turisteina ostosmatkoilla tai liikematkoilla. Taloudelliset näkökulmat Suomen venäjänkaupan suhteen ovat niin merkittävät, että harkittavaksi jää kannattaako ennenaikaisilla Natokannanotoilla sotkea vielä nekin asiat jotka tässä ajassa tuntuvat vielä toimivan. Myöhemmin voisi arvioida sitä kannattaako Suomen luopua koko sodanjälkeisestä liittoutumattomuuspolitiikasta. Määrärahojen lisääminen puolustusvoimille olisi tässä tilanteessa nopein tapa saada jotain konkreettista aikaiseksi. Koti, Uskonto ja Isänmaa on niitä arvoja joita puolustamme itse ja itsenäisesti.