Perussuomalaiset

Antti Jalomäki

Sodassa faktat eivät välitä tunteistasi

“Facts don’t care about your feelings” on yhdysvaltalaisen poliittisen kommentaattori Ben Shapiron usein käyttämä fraasi. Haluamme uskoa mielipiteitämme myötäileviin uutisiin ja kommentteihin, mutta suljemme silmämme epämiellyttäville totuuksille. Se on ihmisen luontaista käyttäytymistä.

Republikaanien ja demokraattien presidenttiehdokkaat eivät vaaliväittelyjen ja haastattelujen perusteella vaikuta tyytyväisiltä siihen, kuinka Yhdysvaltojen veronmaksajien rahaa on käytetty liian paljon Ukrainan tukemiseen. Syyskuussa 2023 Donald Trump NBC:n haastattelussa sanoi Yhdysvaltojen antaneen 200 miljardia ja Euroopan vain 20-25 miljardia, jotka ovat usein toistetut luvut Yhdysvaltain mediakeskustelussa. Kuitenkin jo huhtikuussa 2023 Newsweek teki faktantarkistuksen ja ei löytänyt lähdettä 200 miljardin väitteelle. Newsweekin tarkistuksen mukaan todenmukainen luku olisi 113 miljardia. Oliko 200 miljardia kenen keksimä luku?

Viro, Liettua ja Latvia ovat yhdysvaltalaisen ajatushautomo Council on Foreign Relations heinäkuun 2023 tilastojen mukaan käyttäneet suhteessa bruttokansantuotteeseensa eniten rahaa Ukrainan sotilaalliseen apuun. Rajanaapurit tietävät parhaiten miksi tukea ja maiden suhteellinen BKT-osuus laskee nopeasti mitä kauemmas siirrytään itärajasta.

Euroopan bruttokansantuote on 24,22 biljoonaa, eli 24’220 miljardia, kun taas Yhdysvaltojen BKT on lähes identtiset 26,85 biljoonaa. Kuitenkin Yhdysvallat on selkeästi suurin sotilaallisen avun antaja Ukrainalle. Kun mukaan lasketaan humanitaarinen apu, vertailu vaikeutuu, mutta eniten Yhdysvaltojen veronmaksajaa ja äänestäjää kiinnostavat sotilaallisen avun määrät. Facebook-tykkäyksillä, thoughts and prayersillä ja siltojen valaisulla jos voisi tuottaa sotilaallista kineettistä vaikutusta, olisi Krimin niemimaa jo oikealla omistajallaan.

Yhdysvaltain presidenttiehdokkaat perustelevat aseavun välitöntä lopettamista Euroopan vapaamatkustamisella. Heidän mielestään sota on Euroopan omalla tontilla, eivätkä Euroopan maat itse tee asian eteen riittävästi, vaan odottavat yhdysvaltalaisen veronmaksajan kattavan koko laskun. Presidenttiehdokkaat sanovat, että Euroopan sotilaallisen tuen on oltava suurempaa kuin Yhdysvaltojen, tai muuten he valtaan päästyään lopettavat tuen mahdollisimman nopeasti.

Emil Kastehelmen ja hänen Black Bird Groupin ylläpitämän tilannekartan, sekä Liveuamap.com mukaan Ukrainan taistelujen rintamalinjat eivät ole muuttuneet joulukuun 2022 jälkeen. Pian on kulunut vuosi ilman minkäänlaista edistymistä. Suomalaisissa uutisissa asiantuntijat vuorollaan käyvät kertomassa, kuinka Venäjä on huono taisteluissa, hajaantunut, sotilaat niskuroivat, eivätkä yksinkertaisesti osaa mitään. Suomalaiset media-upseerit jakavat rintamavideoita sirkusmusiikilla säestettynä. The Art of War, Sun Tzu kirjoittaa, “Appear weak when you are strong, and strong when you are weak.” Olikohan Venäjän armeijaa pilkkaavien sirkusvideoiden tekijä varmasti lännestä? Korkea-arvoisten asiantuntijoiden kuuntelemisesta saamme hyvänolontunteen, että tilanne on hallinnassa ja Ukraina voittaa kuitenkin. Samaan aikaan läpi Euroopan keskitymme sisäpoliittisiin kiistoihin verotuksen oikeudenmukaisuudesta.

Faktat eivät välitä tunteistamme – Sodan rintamalinja ei edisty Ukrainan eduksi, ja suurin tukija uhkaa lopettaa avun. Vuonna 2018 Trump kritisoi Euroopan liian pientä sotilasbudjettia ja riippuvuutta Nord Stream -kaasuputkesta, mutta sai silloin Euroopan poliitikoilta vain naurua ja pilkkaa. Onko tilanne nyt sellainen, että rahat loppuvat länneltä ennen kuin miehet Venäjältä? Vai luotammeko, että Venäjältä loppuvat keinot tuottaa tykinkuulaa rintamalle ennen presidentinvaaleja?

Sanotaan, että Eurooppa tuottaa jo kaikki mahdolliset ammukset mitä kapasiteetista on milloinkaan mahdollista tuottaa. Upseerit ja ekonomit perustelevat valtion televisiokanavalla, että kaikki on jo tehty, kun yhden hovitoimittajan tilauskirja on täynnä. Tykinammus on kuitenkin vain tangosta sorvattu ontto kuppi, ja siihen työhön kykeneviä resursseja on tänäänkin joutokäynnillä. Suomen kriisinsietokyvyn suunnittelijoiden ajantasaisuus olisi nyt viimeistään hyvä tarkistaa uusilla silmillä, eikä käyttää joka kerta samoja vanhaan tarkertuneita ideoijia.

Olemmeko Euroopassa taas tilanteessa, jossa kompastumme omaan ylimielisyyteemme? Mielestäni Euroopan tulisi niellä ylpeytensä ja käydä Yhdysvaltain kongressin istunnossa pyytämässä anteeksi laiskuuttaan sotilaallisessa tuessa. Lupausten ja näyttöjen pitäisi osoittaa, että Eurooppa tukee sotilaallisesti Ukrainaa kaksi kertaa enemmän kuin Yhdysvallat, jotta presidenttiehdokkaat voisivat harkita avun jatkamista. Valitettavasti ei ole varmuutta siitä, onko jo liian myöhäistä näinkin suurille ja epäsuosituille lupauksille.

Osallistu keskusteluun!


35 kommenttia
Nimetön
#1

Sodassa on ollut aina sama kaava jo ennen ajanlaskun alkua ja tulee olemaan myös tulevaisuudessa.
Siis Hallitsijat (Kuninkaat, Presitentit ja nykyisin Hallitus Ministerit ) provosoi ja aivopeseen kansan sekaisin ja tekee naapurista vihollisen ja sitten Hallitsijat laittaa tyhmän kansan taistelemaan ja tappaaan ja tapattamaan itsensä.

Hallitsijat ei koskaan itse sodi vaan ne käskee omia kansalaisiaan kuolemaan.
Hallitsijat ei koskaan vihollis Hallitsijoita tapa,koska olisi vaara että koko sota Loppuisi. vaan ne tappaa viatonta kansaa ja särkee niiden asunnot,koulut, tiet ,sillat ,sairaalat jne..
Näin on ollt aina ja tulee olemaan .
Miksi Hallitsijat sitten aivopesee kansaa sekaisin ja tapattaa omaa kansaa?
No siksi että saisi enemmän valtaa ja varsinkin RAHAA !

Tätä on sota ollut tuhansia vuosia sitten ja tätä on sota tuhannen vuoden kulutuakin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Tästä Syystä mm. Sanna Marin lietsoi sotaa Pääministerinä jotta saisi lisää rahaa. Ei Sanna itse eturiviin lähtisi vaan olisi käskenyt tyhmiä kansalaisia sinne.
Sellaisia on Hallitsijat.
Sanna sai nyt niin paljon rahaa että ei sitä enään Politiikka eikä mikään kiinnosta,ei edes oma perhe eikä omat äänestäjät …
Mutta uusia tyhmiä Politikkoja tulee tilalle sotaa haastamaan ja Sanna panee rahat haisemaan ja tyhmä kansa taputta ja maksaa sodan aiheuttamat kustannukset mukisematta vaan…
mm Korkojen nousut, työpaikkojen väheneminen,hintojen nousu,energian hinnan nousu,Inflaatio,asumisen kallistuminen jne.,… Kaikki nämä kansalaisilta ryöstetyt rahat menee suoraan lyhentämättöminä sotaan…
KYLLÄ SUOMEN KANSA ON TYHMÄÄ !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Sota tarjoilee aina yllätyksiä mm Erikoista on se että Natsit ja Juutalaiset on nyt samalla puolen käsikädessä, jota kukaan ei olisi uskonut muutama vuosi sitten.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Kyllä se on nyt niin, että Hamas ja Putin mallaavat natseja. Trump on ihan oikeassa, Euroopan kuuluu itsekin ottaa osaa alueensa turvaamiseksi, ei aina amerikkalaisten vastuulla. Nyt mennään pers edellä puuhun kaikkien vihersiirtymineen ja Hamasin kannattajineen, jossa viherperseet ovat Hamasin puolella ja selkeästi natseja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Juuri näin, vihreät ovat kansallissosialistien aktiivisia jälkeläisiä, terroristeja laidasta laitaan, jotka kaiken lisäksi hamuaa lisää afrikkalaisia terroristeja Suomeen. Ja kaikkein härskeintä, vasemmistokommarit koettavat saada maahan kommunistipresidenttiä, mokomatkin murhaaja Leninin ja Stalinin vaalijat, ja sak yrittää kaataa maamme talouden, voi helvetti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

SAK:n johto joutaisi vankilaan vaarantamalla koko hyvinvointijärjestelmämme, jossa syyte kuuluisi olla talousterrorismi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

SAK vastaa Hamasta, joskin aseet ja hyökkäys yhteiskuntaa vastaan on taloudellinen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#24

SAK:lle leninismille ei pidä antaa missään tapauksessa periksi, vastaa samaa, kuin antaisi Putinin kasakoiden tulla joukkoineen vapaasti maahan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#25

Meillä ei tällä hetkellä vaan ole varaa SAK:n kaltaiseen yhdistykseen, ehkä joskus sitten, kun talous saadaan kuntoon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#27

Suomen kansallissosialistinen liike, SAK on aloittamassa omaa sotaansa yhteiskuntaa vastaan. Törkeää maan talouden romuttamista. Vastaa täysin Hitlerin vallanhimoa, keinoilla millä hyvänsä talous nurin, ja kommunistit valtaan. Suomalaisten ei pidä mennä samaan retkuun, kuten tekivät saksalaiset ennen toista maailmansotaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#28

Näin on, demareiden maapallon laajuisen Sosialistisen internationaalin tavoite on ajaa markkinatalous nurin, on kirjoitettu selkeästi heidän tavoitteisiinsa.

Vain täys mäntti uskoo demareiden tuovan jotain hyvää kansalle, ei todellakaan ole heidän tavoitteensa, jossa tavoite on mieluummin pakkotyöorjuus kaalipelloilla, ja tietysti viherkommunistit tukevat kehitystä, mm. vihreällä siirtymällä ja muulla sonnalla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#29

Demarit ovat yhtä mätä puolue, kuin sen juutalaisvihaaja Husu Hussein. Tällaista ihmisvihaa ei voi odottaa muilta kuin demareilta, joita SAK tukevasti kannattelee ja tukee. SAK ja demarit tulisi häätää maastamme, jossa meillä on nollatoleranssi näissä asioissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Viherfasismi; autoilijat tuhottava
#18

Väestöltä viherkiimaa vastaan väestöltä on katkaistu puheoikeus, kaikissa medioissa. Esim. Etelä/Pohjois-Espalla auto/huoltoliikenne on tehty liki mahdottomaksi, vaikka kahvilat ja pyörätiet ovat käytössä vain pienen kesähetken ajan. Mallia on otettu suoraan aurinkorannikolta, vaikka ääliökin tajuaa, että Suomi ei ole aurinkorannikkoa, vihreät eivät tajua, ääliöiden ääliöitä. Sanelupolitiikka ja mielipidevapauden palautus on välttämätöntä, kommunistinen media rajoittaa yleisökirjoituksia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

Korjaan, sanelupolitiikasta on päästävä eroon. Vain kuuntelemalla väestön mielipiteitä syntyy myönteistä kehitystä, kun sosialistisessa väestön mielipiteille ei anneta mitään arvoa, eikä siihen annetta edes mahdollisuutta, kuin vaikka näissä blogialustoissa, joka toki on erittäin hyvä asia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#22

Nykyajassa kahviloita voitaisiin rakentaa enemmän korkeiden rakennuksien päälle kattoterasseihin kaupungeissa, näihin kattoterasseihin sitten pääsisi portailla ja hisseillä. Sitten kattoterasseille lisäksi vielä kasvejakin parantamaan estetiikkaa ja myös ilmanlaatua. Lisäksi vielä aidat tai läpinäkyvät paksut pleksilasit estämään itsemurha kandinaatteja hyppäämästä kattoterasseilta alas kuolemaansa. Nykyisinhän näitä kattoterasseja on lähinnä vain suurimmissa kaupungeissa vaikka näiden olisi hyvä yleistyä myös pienempienkin paikkakuntien keskustoissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#23

Niin, autoja syytetään kasvihuoneilmiöstä, joka tosin on ollut olemassa jo miljoonia vuosia. Ilman kasvihuoneilmiötä lämpötilat olisivat 33 C astetta alemmalla tasolla. Toisaalla näyttää voimakkaasti siltä, että maapallon ilmasto on tällä hetkellä alenemassa, josta päätelmä päiväntasaajan poikkeavan pitkästä matalapainevyöstä. Tuo tarkoittaa paitsi ilmaston viilenemistä niin myös haihtumisen lisääntymistä ja tuosta pilvisyyden lisääntymistä ja sateisuutta. Meret pysyvät vetenä ainoastaan ilmakehän paineen avulla, ja paineen laskiessa se höyrystyy ja maapallo menettää ajan mittaan vetensä. Hiilidioksidia laskevat autot pitävät pääosan maapallon kasvillisuudesta yllä, tai nelihenkinen perhe tuottaa keskimäärin saman määrän hiilidioksidia, kuin auto keskimäärin. Ihminen tuottaa hengityksessään noin tuhat kiloa hiilidioksidia vuodessa, joten päästöistä eroon pääsy on käytännössä mahdotonta. Kun väestö netto lisääntyy noin sadalla miljoonalla vuositasolla, tuo tarkoittaa CO2 kasvua kum.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pienimmässä ja suurimmassa suuri ero
#26

Aikaisemmin pelättiin aikaa, jolloin Kiinan miljoonat polkupyörät vaihtuisivat autoihin, ja niinhän siinä kävi. Se ei paljon auta, jos Suomessa autot vaihtuvat polkupyöriin. Miljoonalla ja miljardilla on suuri ero. Liikenne teknologiat ovat suurten ongelmien edessä, eikä se juurikaan auta, jos suomalaisten päät pannaan pölkylle tai autot paaliin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Juutalaisethan ne nykyään Natseja on !
Esim. Ukrainan Presitenttinä on Juutalais-Natsi !
Pelle Joka tuhoaa koko oman kansan ihmiset ja asunnot ja tiet ja satamat ja kaiken ,itse vaan lentelee ympäri maailmaa paskaa jauhamassa ja elää kuin kuninkaat !

Suomikin on Juutalais-Natsien puolella ihan kuin olimme 1939 Saksalais Natsien puolella 100 % mukana.

SUOMEN PITÄS OLLA PUOLUEETON !

NE ON PIRUJA KAIKKI NATSIT,JUUTALAISET,RYSSÄT,MUSLIMI TERRORISTIT ,KOMMUNSITIT JNE…
EU:N PERSEEN NUOLIJAT MYÖS ! JA AMERIKKALAISETHAN ON OLLUT SOTAHULLUJA AINA Täysia paskoja kaikki !

Ei niitä kannata tukea ketään !
Suomen olisi pitänyt olla puolueetttomana, kuten Suomen kokenein Politikko neuvoi !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

Nauraisin jos pystyisin! Valkoinen alkaa olla mustaa ja musta valkoista, niinkuin Iso Sana tiennyt kertoa ajat sitten.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#13

Totta jännä nähdä, kuinka pesukarhut ja juutalaiset jakavat saman mielipiteen. Sen sijaan paremmisto huutaa kuolemaa. Hauskinta tässä on kuitenkin se, että meidän paremmisto homo-Pekan johdolla lentäisi katolta alas, jos heidän tukema puoli voittaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#10

Edellinen hallitus sulki silmänsä epämieluisilta asioilta , tämäntästä ja otti lisää / teki uutta velkaa ja nyt ollaan aikamoisessa ” velka helvetissä /orjuudessa , jos näin voi kuvailla Suomenkin tilannetta ?!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Juu, eikä sitä yhteisvelkauniota sitten taida tullakaan… sitä ajatellenhan velalla ei ollut mitään väliä. Ajat muuttuu, nopeasti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

On tyhmää, ja sinä olet huippuluokan tyhmyyden mannekiini.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Israelin valtio on perustettu 1948,siis 75 vuotta sitten.Ja siitä lähtien siellä on kähisty jatkuvasti pienin väliajoin.Sanotaan,että Israel on pyhä maa,eikä siihen saa koskea.Koska Raamatun mukaan vapahtaja on syntynyt siellä.Mutta eihän vapahtaja Israelissa syntynyt.Vaan Raamatun mukaan Juudeassa Betlehemin kaupungissa.Mutta siis itse asiaan,en ole kummankaan puolella.En sen koommin Israelilaisten tai Plestiinalaisten/Hamasin.Kun minusta tuntuu,että molemmat tappelevat osapuolet.Ovat samaa rotua,toiset ovat kristittyjä ja toisen muslimeja/islamin uskovaisia.Ja sehän nyt on nähty täällä Euroopassa ja varsinkin viimeaikoina Ruotsissa.Että(ählämit)eivät tule toimeen edes keskenään,saati(vääräuskoisten)kanssa.Vaan jatkuva kähinä on käynnissä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

TV7 Arkki (eli arkisto) löytyy faktahistoriaa: ”Kenen maa” ja toinen ”Totuus palestiinalaisista” . JOS siis faktat kiinnostaa. Eipä taida kiinnostaa päätellen tuosta säälivirrasta ”palestiinalaisille”.
Ps. Palestiina -nimi annettiin Israel-nimen tilalle juutalaisille kun roomalaiset halusi hävittää 300-luvulla (jo silloin!) israelin nimen maa päältä. Nyt muslimi kutsuu itseään palestiinalaiseksi. Tämä on mahdollista vain emävaleen ollessa kyseessä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#8

Israil on pyhämaa , mutta siksipä , ne siis Saatana / saatanan lähetit pyrkivät tuhoamaan Israilin , niinkuin tappoivat , myös Jeesuksen Rristuksen !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Muistatteko vielä Kiasmaan kohdistuneen työnseisauksen.
Syynä taideväen juutalaisviha.
Nyt tulivat jälleen koloistaan, vetoavat hallitukseen, jottei seisottaisi väärällä puolella. Haluavat kaikkien seisovan hamasin puolella.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Sanovat, että erilaisuus tuo yhteisöihin ja työpaikoille rikkautta.
Mitä erilaisuudella ja rikkaudella tarkoitetaan? Onko se sitä, että yhteisössä on erilaisia ajattelijoita, vai sitä, että ihmiset yhteisössä ovat eri värisiä, mutta kaikki ajattelevat samalla tavalla. Jälkimmäinen on maamme taideväen käsitys erilaisuudesta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Mitä taideväellemme tarkoittaa poliittinen satiiri. Nykyisten hallituspuolueiden (pl rkp, josta kukaan ei uskalla tehdä satiiria, vaikka aiheita olisi roppakaupalla) pilkkaamista.
Edellisen hallituksen puolueista taideväkemme ei löydä satiirin aineksia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000