Perussuomalaiset

Timo Kallioja

Väestönvaihtoa?

Teemu Keskisarja sai Suomi Areenan puheenjohtajatentissä muut osallistujat triggeröitymään voimakkaasti mainitsemalla sanan ”väestövaihto”. Se näytti saavan etenkin vasemmiston naispoliitikoissa aikaan suorastaan itkupotkuraivari tasoisen reaktion. Keskisarjan esiintyminen oli muutoinkin erikoinen kokemus puheenjohtajatentin kaavamaisuuteen ja ennalta arvattaviin puheenvuoroihin tottuneelle katsojakunnalle. Oli hänen esiintymisestään mitä mieltä tahansa, tuli ainakin selväksi asia, mistä ei saa yleisen konsensuksen nimissä puhua. Se on väestönvaihto. Tai – ainakaan siitä ei saa puhua negatiivisessa sävyssä. Kun professori Kristina Lindström jo useita vuosia sitten kertoi Hufvudstadsbladetille antamassaan haastattelussa, että hänen toiveensa mukaan Suomeen ei tarvitse syntyä enempää lapsia ilmastosyistä, oli se ilmeisen hyväksyttävä lausunto. Näin siitäkin huolimatta, että hän toivoi suomalaiset korvattavaksi muualta tulleilla. [1]

Ulkomaalaistaustaisten henkilöiden määrän kasvu Suomessa alkoi joskus 1990 tienoilla ja se on jatkunut kiihtyvällä vauhdilla. Tällä hetkellä maassamme on n. 11,3 % muita kuin ns. kantasuomalaisia. Pääkaupunkiseudulla luku on tosin n. 24 %. Suomen toiseksi suurimmassa kaupungissa Espoossa erittäin voimakas asukasmäärän kasvu tulee yli 80 %:sti ulkomaalaisesta maahanmuutosta. Tämä on tuonut huomattavasti lisää kuluja kasvaneen palvelutarpeen muodossa tulkkeineen ja maksettavine sosiaalitukineen. Espooseen ei siis muuta pääsääntöisesti verotuloja tuovia, korkeasti koulutettuja ulkomaalaisia kuten 80-luvulla ja osittain vielä 90-luvullakin. Edellinen kaupunginjohtaja on tähän muutamankin kerran kiinnittänyt julkisesti huomiota ja esittänyt huolensa. Nykyistä kaupunginjohtajaa asia ei ilmeisimmin huoleta. Helsingissä tilanne on tätäkin vaikeampi. Muu Suomi isoimpia kaupunkeja lukuun ottamatta on selvinnyt vielä vähemmillä ongelmilla.

Kuten nyt Suomi Areenassa huomattiin, on väestönvaihto sana, joka tuntuu laukaisevan jonkinlaisen primitiivireaktion varsinkin punavihreässä politiikan nurkassa. Poliittisessa keskustelussa on valitettavan yleistä se, että joistain asioista ei saa puhua niiden oikeilla nimillä leimautumatta. Tämä tuntuu vain pahentuvan ajan kuluessa. Asiaa on vaikea ymmärtää, kun samaan aikaan suvaitsevaisuutta ja kaiken hyväksymistä painotetaan yhteiskunnassamme koko ajan voimakkaammin. Voiko tulkita niin, että se paljon puhuttu ja arvostettu suvaitsevaisuus venyykin vain tiettyyn suuntaan?

Moni ilmeisesti luulee, että väestönvaihto on Suomen Sisu -nimisen järjestön tai eduskunnan nykyisen puhemiehen poliittiseen keskusteluun tuoma termi. Näin ei ole. Sitä ei myöskään keksinyt Teemu Keskisarja. Vuonna 2010 Ranskassa julkaistussa kirjassa ”Le grand remplacement” esitettiin teoria väestövaihdosta. Kirjailija oli ranskalainen Renaud Camus. Tiivistettynä hänen sanomansa oli, että muslimit olivat vähitellen olleet syrjäyttämässä Ranskassa kristittyjä ja tämä kehitys on alkanut jo 1970-luvulla. Kansan etnisen ja aatteellisen yhtenäisyyden romahtaessa hänen mukaansa seurauksena on väistämättä yhteenottoja sekä mellakoita länsimaiseen yhteiskuntaan sopeutumattomien takia. Jokainen voi itsekseen miettiä, onko tämän ennustuksen suuntaan Ranskassa menty. Väestönvaihdosta on toki kirjoitettu jo aikaisemmin, vuonna 1973 romaanissa ”Pyhien Leiri” (Jean Raspail). Siinä länsimaat romahtavat kolmannesta maailmasta tulevan maahanmuuton seurauksena. Emme siis puhu täysin uudesta, saati eduskunnan puhemiehen tai Teemu Keskisarjan lanseeraamasta termistä ja ilmiöstä.

Väestönvaihto ilmestyi keskusteluun myös USA:ssa 2010 tienoilla Barack Obaman presidenttikauden aikana. Etenkin Republikaanipuolueen oikealla laidalla katsottiin, että maahan ns. kolmansista maista tuleva kasvava ihmisvirta tulee olemaan Demokraattipuolueen kannattajia ja siksi heidän sallitaan tulevan maahan varsin vapaasti. Poikkeuksena tästä olivat Kuubasta tulevat, jotka olivat kommunismin todellisuuden kokeneina oletetusti Republikaanipuolueen äänestäjiä. Heitä oli kuitenkin vähemmistö ja silloinen USA:n hallinto jopa pyrki rajoittamaan näiden maahan tuloa. Donald Trumpin aikana maahantuloa rajoitettiin voimakkaasti, mutta sen jälkeen Joe Bidenin kaudella maan eteläraja avattiin käytännössä täysin auki.

Kuten todettu, on Suomessakin väestönvaihto terminä politisoitunut. Osa tulkitsee väestövaihdon olevan jonkin eliitin suunnittelemaa ja toteuttamaa. Tätä samaa teemaa tosin toisti jo aikoinaan Renaud Camus. Voisi tietenkin esittää kysymyksen, miksi mikään oletettu eliitti haluaisi vaihtaa eurooppalaisen, pääosin länsimaiseen demokratiakäsitykseen nojautuvan, korkean sivistystason väestön johonkin muuhun, selkeästi erilaiseen, demokratiaa ja tasa-arvoa väheksyvään kulttuuriin. En itse usko mihinkään tarkoitukselliseen ja suunniteltuun väestönvaihtoteoriaan. Ei ole loppujen lopuksi eurooppalaisten edun mukaista vaihtaa väestöä erilaiseen yhteiskuntajärjestykseen kiinnittyneisiin.

Kuitenkin aivan kuten muuallakin Euroopassa, kolmansista maista tuleva väestö lisääntyy koko ajan Suomessa samaan aikaan, kun suomalaisten syntyvyys laskee. Suomalaisten osuus vähenee niin maahanmuuton kuin myös tulijoiden korkeamman syntyvyyden vuoksi. Jos tälle kehitykselle ei tule muutosta – ja miksi tulisi – tulee Suomen väestö ja ennen kaikkea yhteiskunta näyttämään kovin erilaiselta tulevien vuosikymmenien aikana. Tavat ja kulttuuri tulevat tulijoiden mukana ja suomalaiseen tapaan on kuulunut joustaa aina tulijoiden mukaan, ei päinvastoin. Tätä voi kutsua väestön vaihtumiseksi, koska siitähän on loppujen lopuksi kyse. Mitään eliitin salaliittoa ei taustalla kuitenkaan ole. Kehitys johtuu anteliaasta maahanmuuttopolitiikasta yhdistettynä hyvään sosiaaliturvaan, joka alun perin oli tarkoitettu meidän suomalaisten heikko-osaisten turvaksi. Suomessa voi tulija elää lähtömaan tilanteeseen verrattuna hyvin tekemättä työtä ja opettelematta kieltä. Tässä Suomi eroaa oleellisesti esimerkiksi USA:sta, jota usein pidetään hyvänä kotoutumisen esimerkkimaana.

Väestön vaihtumisesta puhuminen ei ole mikään pienen äärioikeiston provokaatio toisin kuin vasemmistoon kallellaan oleva mediateollisuus näyttäisi väittävän. Siitä puhuminen ei myöskään ole rasismia. Se ei edes ole mikään teoria vaan havaittava, olemassa oleva muutos – väestörakenteen muuttuminen on pragmaattinen, tilastollinen fakta. Sitä ei pidä politisoida. Voi tietenkin politisoida ja arvottaa sen, onko asia tavoiteltava vai vastustettava. Itse kallistun jälkimmäiseen.

En näe tälle kehitykselle muutosta, ellei poliittisessa kentässä nykyistä laajemmin asiaan puututa voimakkaasti. Ruotsi on hyvä esimerkki siitä, mihin olemme menossa. Kyllä siellä ongelmat tiedostettiin jo vuosituhannen alussa, mutta asioista puhuminen ja toimenpiteet estettiin rasismipelolla. Ruotsi on myös hyvä esimerkki siitä, että rahaa kotouttamiseen kaatamalla ei tuloksi juurikaan tule. Muutos tuo tullessaan rinnakkaisyhteiskuntia, lisää jengiytymistä, koululaitoksen alasajoa, valtion lisääntyvää velkataakkaa jne. Olemme olleet Ruotsin tiellä jo pitkään.

[1] Hufvudstadsbladet 16.11.2018

Osallistu keskusteluun!


57 kommenttia
Nimetön
Iloinen
#1

Vasemmistohan on aina ollut koirapilli porukkaa, kun ei osata argumentoida puhalletaan pilliin, kun esiintyy tietty sana. Sampanjasosialisti näkee vain siivoojia ja muita matalapalkka-aloilla työskenteleviä ulkomaalaisia ja ihailee sitä. Ruotsinkieliset ovat tyytyväisiä, kun Närpiön tomaattitarhoissa ahertavat ulkomaalaiset ja isännälle jää mukava kate. Ankkalammen lapset tietävät myös, että ruotsi 2 kieli ei uhkaa heitä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Suomi jälleen Saksan ”Ylen” sivuilla.

Finnlands sorgenvoller Blick in Richtung Russland
Stand: 28.06.2025

https://www.tagesschau.de/ausland/europa/finnland-grenze-aufruestung-100.html

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Rkp kannattaa väestön vaihtamista, koska he haluavat lisää pakkoruotsitettuja palvelijoita, joilla ei ole mitään tietoa Suomen sairaasta kielipolitiikasta.

PAKKORUOTSISTA ON PÄÄSTÄVÄ EROON!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#22

Närpiön salonkeihin ei ole mitään asiaa. He pysyvät kiltisti kasvihuoneen puolella ja ahertavat kun isäntä tulee tarkastamaan. Ei heidän tarvitse osata ruotsia kuin muutama sana: hårdare, förlåt Herr slavägare

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#23

Rahat Ukrainaan ja velat ja pakolaiset Suomeen politiikkaa ajaa kaikki puolueet.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#29

Rahan vaihto politiikkaa siis (velkakirjoiksi)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#35

Pakolaiset aiheuttaa velkaa jatkossakin kun niitä pitää elättää loputtomiin

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#39

Kysymys on siirtolaisista, elintasosiirtolaisista, jotka ovat naamioituneita pakolaisiksi.

Ja tyhmien suomalaisten pitäis viimein lopettaa kaikkiin satuihin uskominen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#41

Pakolaiset palaavat – oletusarvoisesti!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#43

Kotimaihinsa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#44

Tietenkin!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Suojelupoliisi on menettämässä arvostuksensa kokonaan.

Vai ei väestö vaihdu https://www.vaestokello.fi

Eikö suojelupoliiseilta edellytetä vähäisintäkään matematiikan osaamista?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#25

Olisi alettava puhumaan VÄESTÖN VAIHTUMISESTA, se todellisuutta, mitä tapahtuu koko ajan.

Useimmat ihmiset myöntävät, että väestö vaihtuu.
Jopa toimittajat voivat jo sujuvasti kirjoittaa väestön vaihtumisesta.

Väestönvaihdosta on vaan tullut sellainen torjuttu sana.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Paskan saa pyytämättäkin
#31

Kokoomuksen puisto-osasto – Perussuomalaiset – on vaatimassa, että omien pienituloisten kansalaisten tai työnsä menettäneiden on muutettava ”halvempien” asuntojen perässä periferiaan ja veneiden alle asumaan. Sieltä onkin kiva hakea vaikka uutta työpaikkaa, kun ei ole sen paremmin julkisia kulkuhteyksiä eikä mitään palveluita. Oikeistosopulien lauma kun on päässyt unohtamaan, että sieltä maaseudulta on aikoinaan jo 60-70 luvuilla lähdetty kaupunkeihin työpaikkojen ja palveluiden katoamisen vuoksi. Mutta, eihän oikeistosopulilta ymmärryksen suhteen voi liikaa vaatia.

Samaan aikaan maahan rynnivät tulijat asutetaan Kokkoreiden ja nousukas-Persujen omistamiin sijoituskämppiin sekä rahastaen KELAa myös ukrainalaisilla tarjoamalla näille huoneita – ja KELA maksaa helposti sen 500-600 euroa/lurjus – täysin eri summia kuin omille veroja maksaneille kansalaisille. Taannoi Migri lopetti Suomesta pelkästään 26 pakolaiskeskusta, joten KELAn maksamaa rahaa on ollut yllin kyllin tarjolla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Garbage in Soho
#2

Britannia
Katso mies mamujen määrää katukuvassa
oliko tämän näköistä esim 1980
no ei ollut vaan mies Väestö vaihtuu *kameleihin*

Garbage in Soho
https://www.youtube.com/watch?v=k0oiXYnc1m8

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vertaa 2025 VS 1980
#6

Old Compton Street | Soho | London in the 80’s | 1985
https://www.youtube.com/watch?v=qhDBf2qNHWo

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Garbage in Soho
#17

What it was like to live in Great Britain in the 1970s
https://www.youtube.com/watch?v=ZIWndJqQIt4

VS
Sekopäinen mamu Great Britain 2025
HS
Britannia kipuilee paisuneen maahan­muuton kanssa – ei ratkaissutkaan työ­voima­pulaa
Maahanmuutto|Britanniaan muuttaa vuodessa jo yli 600 000 ihmistä enemmän kuin maasta lähtee. Brexit lopetti EU-kansalaisten vapaan maahanmuuton, mutta EU:n ulkopuolelta tulevien määrä on suuri. Osa opiskelijaviisumilla tulleista on tuonut perheensäkin.

EU-eron eli brexitin piti vähentää olennaisesti maahanmuuttoa Britanniaan, mutta todellisuus on toista.

EU-kansalaisten sijaan Britanniaan saapuu nyt paljon maahanmuuttajia EU:n ulkopuolelta.

Britannian tilastokeskuksen (ONS) torstaina julkistamien alustavien lukujen mukaan nettomaahanmuutto oli viime vuonna ennätykselliset 606 000 henkilöä.

HUOM
EU-kansalaisten sijaan Britanniaan saapuu nyt paljon maahanmuuttajia EU:n ulkopuolelta.

SEHÄN EI OLE VÄESTÖNVAIHTUMISTA EIHÄN

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Nasima Razmayr kiihtyi keskustelussa, vaikka on itse yksi väestönvaihdon yksikköluku. Demarit eivät ymmärrä yksinkertaistakaan matematiikkaa, vaan elävät omassa ”salaliittokuplassaan”.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#7

Myös koko Nasiman perhe, isä, äiti, veli ja muut sukulaiset.
Nasima ei halua ymmärtää olevansa maahanmuuttaja Afganistanista ja luulee olevansa suomenruotsalainen rouvashenkilö Lauttasaaresta.
Suomessa on jo yli 10 000 afgaania. Miten ovat Eldoradomaahan eksyneet? Hyvät taskurahat mamuille?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Pitää kiittää Mikael Jungneria, joka Nasiman toi SUOMEN politiikkaan.
Mies, joka ei osaa päättää minne kuuluu: entinen demari, sitten liike nyttiläinen ja nyt on päätynyt Kokoomukseen.
Ehkä on pian perussuomalainen?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Razmyar **Kuppaa hyvyyttään**
#9

Nasima Razmyarin VOK-bisnes kuittasi 2 790 255,00 e veronmaksajien rahoja vuonna 2015!

Nämä mädättäjät leimaavat meitä kaikkia “rasisteiksi” ja rikollisiksi, vain sen takia, että ne ajavat heidän tarkoitusperiään saada tehdä liiketoimintaa.

VOK-bisnes Viittakivi OY teki yhteensä 2 790 255,00 euron kustannukset veronmaksajille.2015

Heinola 200 paikkaa 925 569,00

Lentiniemi/Kerimäki 350 paikkaa 774 204,00

Lahti 100 paikkaa 651 870,00

Parikkala hätämajoitus 250 paikkaa 438 612,00

Tämä on varmasti hyvää tietoa kaikille realisteille, joita Nazima haukkuu rasisteiksi.

Tämä Afganistalainen kommunistisesta perheestä tuleva rasisminvastustaja, siis petraa puheillaan ja rasismisyytöksillään itselleen isompaa lompakkoa. Kaikki on kiinni siis rahasta.
ESIM
2023
Nasima Razmyar pöyristyi hallituksen päätöksestä
siirtää maahanmuuttotutkimusta
Razmyar kertoo **rehellisen** syyn
näyttää surulliselta, koska maahanmuutto on keskeinen teema Suomen tulevaisuuden kannalta

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

google suomi. suojelee demareita
#18

Nasima Razmyarin VOK-bisnes

ihmeelistä google ei löydä kuin 2 sivun veran aiheesta juttuja

pelkällä hakusanalla *Nasima Razmyar* niitä on satoja

todella omituista google suomi…..vai onko sittenkään

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#26

Löytyy kyllä.
https://mvlehti.net/2020/03/09/jarkeeni-ei-mahdu-vok-busineksessa-mukana-ollut-nasima-razmyar-vastustaa-helsingin-vastaanottokeskusten-sulkemista/

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#32

Kannattaisi tutustua Nasiman ”tutkintoihin” eri opistoista.
Onko oikeasti kulttuurituottaja ym.

https://nykysuomi.com/2017/06/08/afganistanin-entinen-kommunistieliitti-hamuaa-korkeita-virkoja-suomessa/

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#38

Nasima on muslimi!
Muslimin pitäisi suhtautua kriittisesti homoihin ja lesboihin.

Helsinki Pride 2017 -tapahtuman virallinen suojelija Helsingin apulaispormestari Nasima Razmyar.

Eduskunnassa ”paras kaveri” istuu oikealla puolella, Elisa Gebhard, joka nyt odottaa lasta naispuolisonsa kanssa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#42

Hesarin ja Iltasanomien ikioma mannekiini aukoo taas suutaan:

Nasima Razmyar naljailee Purran joukoille: ”Kaksi vuotta kokoomuksen asiamiehenä toimineet perus­suomalaiset”

https://www.is.fi/politiikka/art-2000011334340.html

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

Ei ihme, että Suomeen rantautui valtavasti lukutaidottomia ja alaikäisiä afgaanipoikia.
Kuka heitä auttoi tänne saapumaan?
Voisi Supo aloittaa tutkinnan?
Suomessa on jo nyt yli 10 000 afgaania, käsittämätön määrä, kun ottaa huomioon Afganistanin koulujärjestelmän, jossa tuskin mainitaan Suomi nimistä maata kaukana pohjoisessa. Joku on täytynyt heitä tänne houkutella.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#28

Suposta ei ole enää mihinkään!

Supo on vihervassareiden ja hurrien käsissä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Ettei olisi Nasima peräti kiihottunut?🤔🤣

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#24

Aikakin kovasti tuijotti yleisöön. Ettei vain yleisön joukossa olisi ollut neuvoa-antava henkilö, joka opasti Nasimaa?
Rkp:n porukka siinä eturivissä istui, demukoita en tunnistanut.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#30

Väestön vaihtuminen nousi jälleen kiivaaksi puheenaiheeksi Teemu Keskisarjan lausunnon myötä. Mistä väestön vaihtumisessa oikeastaan on kyse?

https://pt-media.org/2025/06/26/vaestonvaihto-vai-vaeston-vaihtuminen-termien-merkitys-maahanmuuttokeskustelussa/

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Blogisti tapansa mukaan johdattelee lukijoitaan harhaan: väestönvaihto- käsitteenä nimenomaan tarkoittaa salaliittoa: ’Väestönvaihtoteoria (engl. Great Replacement theory) on salaliittoteoria, jonka mukaan ”alkuperäiskansojen” – usein valkoisten eurooppalaisten – väestöä pyritään tarkoituksellisesti korvaamaan maahanmuuttajilla, erityisesti muslimeilla ja afrikkalaistaustaisilla ihmisillä. Teorian mukaan tämä väestönvaihto tapahtuisi poliittisten, taloudellisten tai kulttuuristen eliittien suunnitelmana.’ Blogistin itkupotkut sanan käyttöä arvostelevia kohtaan on surkuhupaisa. Tekstinsä epärehellisyyden hän todistaa toteamalla: ’Mitään eliitin salaliittoa ei taustalla kuitenkaan ole.’ , vaikka hyvin tietää sanan yleisen määritelmän = aitoon ps-tyyliin äärimmäisen kieroa ja vaarallista sana-agitaatiota. Täydellä varmuudella Suomi v. 2125 on aivan eri kuin tänään. Yhtä varmaa on, että Suomi oman etunsa nimissä kiihdyttää maahanmuuttoa piankin nykyisestä moninkertaiseksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Timo Kallioja
#10

Uskallatko laittaa nimesi kommenttiisi, niin jatketaan argumentointia eteenpäin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Voit aivan hyvin lopettaa pakoilusi: et tarvitse nimeäni mihinkään, kun kiistät väitteeni yleisestä väestönvaihto -sanan sisällöstä/ sen virheelliseksi todistat. Kysy Keskisarjalta, jollet itse todistukseen pysty. Pyrkimykset ja pyrkimyksesi väestönvaihto ym. sanojen hyväksytyksi ja tavalliseksi tekemiseksi ovat askeleita kohti arkea, jossa sanat kuten esim. rasismi, fasismi, natsi-marssi, yltiönationalismi, äärioikeisto tai -vasemmisto, kansalliskiihko, radikalisoituminen, kommunismiuskonto, ps-uskonto jne. eivät ketään hetkauta ja saa ajattelemaan. Sitten ollaankin yhtäkkiä diktatuurissa ja toistemme kurkussa kiinni.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Timo Kallioja
#27

Et siis uskalla kirjoittaa omalla nimelläsi.
Myös kommenttisi ovat silloin aika tyhjän päällä.

Iloista viikonlopun jatkoa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#33

Et tarvitse nimeäni argumentointiisi eivätkä omani muutu täyden tai tyhjän päällä oleviksi olinpa esim. vaikkapa Jorma tai Liisa.
En usko alkuunkaan toivotuksiisi. Hah hah.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#36

Kertoo Jore Keravalta.
Jos löytyy kommentista sana ps-uskonto, on varmasti tämä kirjoittaja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#34

Vaikka täällä ei saisi kertoa kenenkään henkilöllisyyttä. Niin kyseessä on Jorma” Jore” Puusa Keravalta. Eläkkeellä oleva entinen valokuvajournalisti.Sairaalloinen persuvihaaja numero uno.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#37

Et siis uskalla kirjoittaa omalla nimelläsi.
Myös kommenttisi ovat silloin aika tyhjän päällä.

Iloista viikonlopun jatkoa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#40

Hojo hojo!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Oletko höperö ? Kukaan ei pyri vaihtamaan väestöä, vaan se vaihtuu itsestään voimakkaan maahanmuuton seurauksena. Kannattaako tätä suomalaista kulttuuria tuhoavaa maahanmuuttoa tukea ? Onko islamistinen Suomi niin arvokas, että sen valtaanpääsyä pitää edistää ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

VÄESTÖN VAIHTUMISTA.

Väestö vaihtuu http://www.vaestokello.fi

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Lukemisen ymmärtäminen?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000