Luin taannoin Joonas Kuikan 2.10.2020 kirjoittaman näkökulma-artikkelin Kaleva-lehdestä. Artikkelissa kirjoitettiin koronaviruksesta ja se herätti minussa paljon ristiriitaisia ajatuksia. Mielestäni artikkeli oli perusesimerkki asenteiden vaikutuksesta ihmisten toimintaan ja logiikan muodostumisesta sen mukaan, mitä itse halutaan logiikan lopputulemana.

Koronaviruspandemia tuntuu olevan osalle meistä ihmisistä jo kirosana. Väsymys yhteiskunnan rajoituksia ja jatkuvaa koronauutisointia kohtaan on hyvin havaittavissa eikä sitä moni enää peittelekään. Väsymys on ymmärrettävää, sillä liki vuosi on pitkä aika koronakurimuksessa siitä huolimatta, että kesä oli rauhallisempaa aikaa koronarintamalla.

Väsymys koronauutisointiin on vaivannut välillä itseänikin. Koronasta olisi jo aika päästä eroon, mutta se ei tapahdu itsestään. Virus on olemassa ja se tulee myös olemaan niin kauan, kunnes jokainen maailman ihminen on rokotettu sitä vastaan tai virus itsessään muuntuu ihmiselle vaarattomaksi tavallisen flunssan kaltaiseksi pöpöksi.

Kun koronaviruksesta lopulta päästään, ennen pitkää ilmestyy jokin toinen virus. Näin on ollut ja tulee aina olemaan. Koronavirukseen pitää suhtautua kuitenkin maalaisjärjellä. Hysteerinen suhtautuminen ei auta ketään, kaikista vähiten hysteeristä ihmistä itseään.

Joonas Kuikka totesi kirjoituksessaan, että koronavirus ei uusimman tutkimustiedon mukaan ole kovin hallitsemattomasti tarttuva. Tutkimuksissa on sellainen ominaispiirre, että kun yksi tutkimus toteaa yhtä, pian toinen tutkimus toteaa toista kumoten ensimmäisen tutkimuksen tulokset. Vain pitkän aikavälin käytännön kokemukset viruksesta tuovat asiaan varmuuden. Toivottavasti meidän ei tarvitse odottaa sitä.

Kuikan mukaan koronavirus ei myöskään tartu kovin herkästi ihmisestä toiseen. Tartuttavuutta ei voida arvioida pelkästään sen perusteella, kuinka moni koronaviruspositiiviseksi todettu ja oireinen ihminen tartuttaa virusta eteenpäin lähipiiriinsä tai työkavereihinsa. Suurin osa sairastaa taudin hyvin lievin oirein tai jopa oireettomana. He eivät välttämättä hakeudu koronatesteihin eivätkä siten koskaan tule merkityksi tilastoihin. Silti he levittävät koronavirusta aivan kuten oireisetkin.

Koronaviruksen pirullisuus piilee sen arvaamattomuudessa. Kukaan ei voi tietää etukäteen sairastuuko siihen ja jos sairastuu, miten vakavasti. Niille, joille tauti puhkeaa vakavana, koronavirus voi hyvinkin olla henkeä uhkaava sairaus. Lievemmänkin muodon sairastaneet voivat hekin oirehtia kuukausia mitä erilaisimmin tavoin. On myös niitä onnekkaita, joille sairaus aiheuttaa vain muutaman päivän nuhan.

Kuikan mukaan koronavirukseen on vajaan vuoden aikana kuollut maailmassa reilut miljoona ihmistä, kun maailmassa on kuitenkin 7800-kertainen määrä ihmisiä koronakuolleisiin verrattuna. Vertailu on ontuva, sillä kuolleisuutta ei pidä verrata koko väestön määrään maailmassa. Eihän esimerkiksi haimasyöpään kuolleisuuttakaan arvioida koko maailman väestön vaan haimasyöpään sairastuneisiin verraten.

Toisaalta vertailu koronavirukseen kuolleiden osuudesta koronaviruspositiivistakaan ei ole ongelmaton. Kuolleisuustilastoihin rekisteröityvät kaikki koronapositiivisen tuloksen antaneet potilaat. Kuolleisuutta lisää muun muassa ikä ja muut sairaudet. Koronaviruksen aiheuttamiin kuolemiin voivat siten tilastoitua nekin kuolleet, joiden primaari kuolinsyy on jokin muu kuin korona.

Kuikka myös kyseenalaisti artikkelissaan kannattaako koronaviruksen leviämistä rajoittaa yhteiskuntaa sulkevilla toimilla. Tämä on niin laaja yhteiskunnallinen kysymys, ettei siihen liene tyhjentävää vastausta kenelläkään.

Kuikan kommentin nostin esille lähinnä hänen perusteluidensa vuoksi. Hänellä oli yhteiskunnan asettamista rajoituksista selvä näkemys. Hänen mukaansa yhteiskunnan toimintoja ei kannata rajoittaa, koska suurin osa kuolleista on kärsinyt jo valmiiksi vaikeasta perussairaudesta, joka itsessään on uhannut elämän jatkumista. Perusterveille koronavirus ei sen sijaan ole hänen mukaansa tappava.

Kuikan näkökulmaan sisältyy perustavanlaatuinen asenneongelma. Yhteiskunnan rajoitusten vastustaminen siksi, että koronavirukseen kuolleet ovat sairastaneet jo aiemmin vakavaa perussairautta, on kuolleiden elämän merkityksen vähättelyä. Sain Kuikan kommentista kuvan, että iäkkäiden ja vaikeasta perussairaudesta kärsivien elämä olisi jotenkin vähemmän arvokasta kuin nuorten ja terveiden.

Joonas Kuikka kirjoitti artikkelissaan myös, että Suomessa koronavirukseen kuolee muutama ihminen per päivä syksyn aikana ja vuoden loppuun mennessä tuskin tuhatta enempää, jos viruksen vain antaa elää omaa elämäänsä. Minä taas uskon, että jos viruksen antaa elää omaa elämäänsä vapaasti, se myös leviää nopeasti eivätkä kuolinluvut jää Kuikan arvioimiin lukemiin.

Kommentillaan Kuikka tuntui unohtaneet myös jokaisen yksittäisen ihmisen ihmisarvon ja oikeuden elämään. Muutama kuollut päivässä ja tuhat vuodessa ovat kukin yksittäinen kuolemantapaus liikaa. Turhiksi kuolemat tekee erityisesti se, että ne olisi voitu jollakin tavalla estää.

Yhteiskunnan asettamat koronarajoitteet ovat mielestäni tarpeen, jos epidemiaa ei saada muuten kuriin. Silti rajoitteiden pitää olla oikeasuhtaisia eli sellaisia, että ne ovat tilanteessa aivan välttämättömiä. Jos toimintoja rajoitetaan liikaa, siitä kärsivät niin yksittäiset ihmiset kuin elinkeinoelämä. Jos toimintoja rajoitetaan liian vähän, ne tuovat ihmisille haittaa, terveydenhuolto kuormittuu liikaa eikä tuloksia silti synny.

Yhteiskunnan rajoitusten tarve on suorassa suhteessa ihmisten omaan toimintaan. Jos ihmiset eivät omalla toiminnallaan itse kykene tai halua ehkäistä tartuntojen leviämistä, yhteiskunnan täytyy valitettavasti puuttua tilanteeseen. Näin siksi, että voidaan suojella etenkin iäkkäitä ja sairaita ihmisiä sekä varmistaa yhteiskunnan välttämättömien toimintojen ylläpitäminen.

Joonas Kuikan mielestä ihmiset osaavat itse arvioida oman henkilökohtaisen koronariskinsä ja pitää sen mukaan etäisyyttä muihin, jos itse katsovat sen tarpeelliseksi. Ongelma on siinä, että oman tilanteen arviointi riittää vain silloin, jos olet täysin oireeton ja juuri koronatestistä negatiivisen tuloksen saanut. Silloinkin voit olla varma koronanegatiivisuudestasi vain muutaman päivän ajan. Viikon kuluttua tilanne voi jo olla toisin.

On myös kohtuutonta olettaa, että iäkkäät ja sairaat, jotka arvioivat olevansa riskiryhmää, pysyvät visusti kotona. On paljon ihmisiä, joiden täytyy asioida esimerkiksi kaupassa. On ihmisiä, joilla ei ole sellaista turvaverkkoa, jotka toimittaisivat ruokaostokset kotiin tai joilla olisi mahdollisuus ruokien kotiinkuljetukseen. Monelle vanhukselle kaupassakäynti voi myös olla viikon ainoa sosiaalinen kontakti muihin, eikä siitä haluta noin vain luopua.

Kuten Kuikka itsekin totesi, koronaviruspandemian pitkittyessä monen vanhuksen ja pitkäaikaissairaan elämänlaatu kärsii. Sosiaaliset kontaktit vähenevät ja yksinäisyys painaa. Eristäytyminen voi aiheuttaa mielenterveyden häiriöitä, jotka tulevat näkymään terveydenhuollossa yhä enemmän. Puhumattakaan siitä inhimillisestä kärsimyksestä, jota esimerkiksi vaikea masennus aiheuttaa.

Kannan huolta myös yrittäjistä, joilta koronapandemia on vienyt tai tulee viemään toimeentulon yrityksen kaatuessa. Olen huolissani työntekijöistä, joilta pandemia vie työt alta ja niin ikään toimeentulon. Myös siksi koronaviruksesta on päästävä eroon ja siinä työssä meidän jokaisen on tehtävä osamme. Emme voi ummistaa siltä silmiämme tai ajatella, että emme enää jaksa koronavirusta. Se ei ajattelemalla häviä, ellemme itse tee asialle jotakin. Yritetään vielä välittää lähimmäisistämme enemmän kuin tunnumme välittävän itsestämme.