Miksi isänmaallisuudesta on tullut kirosana? Miksi isänmaallisuus luokitellaan nykyisin hieman samaan kategoriaan kuin rasismi tai jopa natsismi? Miksi emme saa enää sanoa olevamme isänmaallisia ilman negatiivisen leiman saamista otsaamme? Vielä vuonna 1976, kun itse aloitin oppivelvollisuuteni, isänmaallisuus oli suuri hyve. Nuorimmat sotaveteraanit olivat saman ikäisiä kuin minä nyt. Toisen maailmansodan päättymisestä oli tullut kuluneeksi hieman yli 30 vuotta, jossa noin 95 000 kaatunutta sotilasta ja tuhansia kuolleita siviilejä oli ollut itsenäisyytemme hinta. 1970-luvulla noita uhrauksia pidettiin vielä suuressa arvossa.

Tuolloin vielä tunsimme, ettei itsenäisyys ole itsestäänselvyys. Neuvostoliiton uhka oli paljon voimakkaammin läsnä kuin nykypäivänä Venäjän. Pieni nassikkakin tiesi, mikä on YYA-sopimus, tuo Neuvostoliiton kanssa solmittu ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimus. Miksi se oli kaikille tuttu? Koska se toi lohtua ja turvallisuuden tunnetta, iästä riippumatta. Myös kouluissa laulettiin isänmaallisuutta korostavia lauluja, korkealta ja kovaa, onnellisena ja ylpeänä.

Vaikka isänmaallisuus tuntuu nykypäivänä olevan kirosana ja se liitetään negatiivisiin asiayhteyksiin, isänmaallisuus on todellisuudessa jotain aivan muuta kuin kielteinen ominaisuus. Isänmaallisuus on rakkautta omaa Suomeamme kohtaan. Se on tunnetta siitä, että kuulumme kansaan nimeltä suomalaiset ja meillä on omat perinteemme ja tapamme. Se on myös kunnioitusta kaikkia niitä miehiä ja naisia kohtaan, jotka olivat rintamalla taistelemassa tai auttamassa taisteluihin osallistuvia, jotta meillä olisi yhä olemassa kotimaa nimeltä Suomi. 

Silti nykypäivänä on kunnioitettavampaa korostaa kansainvälisyyttä ja omaksua uusia kulttuureja niin, että ne pikkuhiljaa sulautuvat osaksi omaa kulttuuriamme muuttaen sitä. Ei siinä sinänsä mitään pahaa ole, mutta rakkaus Suomea ja suomalaisuutta kohtaan ei saa tuntua väärältä kansainvälistymisen kustannuksella. Miksi meidän pitäisi hyväksyä mukisematta nekin vieraat vaikutteet, jotka ei ehkä lain tai moraalin näkökulmasta ole hyväksyttäviä? Miksi me emme saisi varjella omaakin kulttuuriperintöämme?

Maahanmuuttokriittisyys taas yhdistetään rasismiin ja yleiseen suvaitsemattomuuteen. Todellisuudessa maahanmuuttokriittisyydessä pureudutaan yhteiskunnallisiin epäkohtiin ja siihen miten näitä epäkohtia voidaan korjata. Kyse on asioista, ei ihmisistä. Maahanmuuttokriittisyys ei myöskään kohdistu kaikkeen maahanmuuttoon, vaan siihen osaan, joka voi olla yhteiskunnallisesti ongelmallista. Suvaitsemattomuus ja rasismi taas kohdistuvat vähemmistöihin kuuluviin ihmisiin tai ryhmittymiin heidän ominaisuuksiaan vähätellen tai kieltäen. Toki maahanmuuttokriittisyyskin voi ilmetä rasistisena tai suvaitsemattomuutta korostavana toimintana, mutta lähtökohtaisesti maahanmuuttokriittisyys on laajempi käsite eikä missään nimessä rasismin synonyymi.

Kun yhdellä sanalla on monta määritelmää, hyvästäkin saadaan helposti pahaa ja toisaalta pahasta saadaan helposti hyvää. Minulle isänmaallisuus on yhä hyve, joka ilmenee rakkautena Suomea ja sen kulttuuria kohtaan. Minulle isänmaallisuus on kunnioitusta sotaveteraaneja kohtaan, jotka oman isänmaallisuutensa siivittämänä takasivat jälkipolville itsenäisyyden. Maahanmuuttokriittisyys on minulle maahanmuuttopolitiikkaan liittyviä yhteiskunnallisia ongelmia ja niiden ratkaisua, jotta kaikilla olisi hyvä elää Suomessa. Mitä väärää voi olla siinä, että rakastaa omaa maataan ja haluaa sen parasta?