Perussuomalaiset

Tero Ahlqvist

Venäjän pakotteet ja Putinin katoaminen: Kuka kyykyttää ketä

Länsi on laittanut Ukrainan kriisin vuoksi Venäjän ahtaalle. Venäjää on rangaistu talouspakotteilla ja erilaisilla matkustusrajoituksilla. Venäjää on myös uhkailtu kaavailemalla Ukrainaan vielä aseapua rahallisen tuen lisäksi.

Osana Euroopan Unionia meidät suomalaisetkin on saatu mukaan näihin tehottomiin pakotteisiin. Sitä mukaa kun länsi kiristää ruuvia, Venäjä avaa uusia kauppasuhteita Aasiaan ja alkaa rakentaa kaasuputkea Kiinaan. Jos OPEC-maiden sopima petrodollarin asema murtuu ja öljyä ja kaasua myydään muissakin valuutoissa. USA:n dollarin asema maailman ykkösreservivaluuttana romahtaa ja talouskaaos on valmis. Venäjä on niin suuri ja vauras, että ei Eurooppa sitä saa polvilleen lopettamalla kaupankäynnin ja peruuttamalla pari viisumia. Ihmettelen, että Venäjä ei ole vielä laittanut kaasuhanoja Euroopan suuntaan kiinni.

Pahinta on, että meidän annetaan ymmärtää, että USA ja Eurooppa voisi kyykyttää Venäjän pakotepolitiikallaan. USA:n ulkoministeri esittää uusia pakotteita toinen toisensa perään, joilla vaan halvaannutetaan mm. Suomen idänkauppa, mutta Venäjä vaan porskuttaa. Meidän annetaan ymmärtää, että pakotteet ovat jo tepsineet, koska Putin on saatu rauhanneuvotteluihin Poroshenkon kanssa.

Mutta mitä tapahtuu, kun Venäjän presidentti kertoo harkinneensa ydinaseen käyttöä ja on sitten viikon poissa julkisuudesta? Huhumylly Venäjän tilanteen ympärillä alkaa pyöriä ja tiedustelupalvelut laittavat langat kuumiksi. Putin on kidnapattu, tapettu tai vakavasti sairas, ydinkoodit sisältävä salkku on varastettu ja ties mitä. Jos Venäjä olisi todella saatu talouspaketeilla kyykkyyn, länsi vain nauraisi näille huhuille. Mutta kuka oikeastaan kyykyttää ketä? Jos Putin saa lännen näin sekaisin vain piiloutumalla viikoksi, mitä sitten tapahtuisi, jos hänet oikeasti syrjäytettäisiin tässä maailmantilanteessa?

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
Mika
Iloinen
#1

Hyvä kirjoitus! Täysin samaa mieltä.

Olin kyläilemässä siskollani, jolla on useita pieniä lapsia. Minulla on bordercollie koira. Lapset ovat useita kertoja lenkittäneet ja silittäneet koiraani, joten eivät osanneet pelätä/varautua. Menin sisälle kahville ja kytkin koiran liiterin oven kahvaan, ettei se lähde oravien/jäniksien ja ohi kulkevien hevosten perään. Lapset lähestyivät koiraa hieman myöhemmin puolikaaressa. Ikkunasta huomasin, että häntä oli jalkojen välissä ja liikahtamatta paikoillaan. Riensin pihalle ja juuri silloin koira hyökkäsi. Onneksi naru oli lyhyt, ettei aivan yltänyt säihkähtäneisiin lapsiin..

Tämä on hyvä muistaa myös maailmanpolitiikassa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Pelottelemalla Venäjällä Euroopan maat pyritään pitämään ja loputkin saamaan Yhdysvaltojen ja sen yritysten määräysvallan alla. Kaikki pitää yksityistää eli antaa pilkkahintaan ulkomaisille (yhdysvaltalaisille) suuryrityksille, joita varten palkkatasokin pitää romauttaa maahanmuuttotulvan, hyvinvointivaltion ja koulutuksen romuttamisen ja ”kilpailukykyvaatimusten” vuoksi. Oma valuutta, joka oilsi ainoa oikea ratkaisu, ei käy, koska se irrottaisi maat Yhdysvaltain määräilemän EU:n sortovallan alta huolehtimaan omista kansalaisistaan kunkin maan omista tavoitteista, arvoista ja lähtökohdista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Rajajääkäri. Evp
Hämmentynyt
#3

Vänäläiset vasta harjoitteleva demokratiaa. Mietin että mitä tolkkua olisi hyökätä Suomeen. Metsää ja suota on Venäjällä ihan omasta takaa. Itämeren hallinta? Pöh. Ainoa joka isoja maita kiinnostaa on pohjoisemeren öljy. Turha tänne on Venäläisten invaasiota tehdä kun eihän meillä sinne ole muuta yhteyttä kuin kapea ja kuoppainen tie. Kuitti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000