Perussuomalaiset

Tero Ahlqvist

Ratkaiseeko SOTE seuraavan hallituspohjan?

Näyttää vahvasti siltä, että tämä hallitus ei saa SOTE-uudistusta valmiiksi. Eduskunnalla ja istuvalla hallituksella on niin vähän työpäiviä jäljellä, että olisi viisainta nyt olla nuijimatta mitään hätiköityä pöytään, vaan jättää SOTE-uudistus suosiolla seuraavalle hallitukselle.

Tästä seuraakin se, että seuraavan hallituksen ensisijainen tehtävä on viedä SOTE-uudistus maaliin. Nykyisen viiteen erityisvastuualueeseen perustuvan ratkaisun perustuslaillisia ongelmia on ruodittu jo ihan liian pitkään, ja puolue toisensa jälkeen on ollut peruuttamassa jonkinasteiseen maakuntamalliin, joka perustuisi nykyisessä SOTE-esityksessä oleviin 19 tuotantovastuualueeseen.

2013 Perussuomalaiset esittivät oman peruskunta-piirikuntamallinsa ja Keskustapuolue maakuntamallin. Näissä oli oleellisimpana erona aluerajat. Missä Keskustapuolue käytti maakuntarajoja Perussuomalaiset olisi jaotellut alueet enemmän toiminnallisin perustein.

Suomen kuntamalli on aikanaan kopioitu Ruotsista, mutta maakuntahallintoa ei tuolloin kopioitu. Olisiko nyt aika viedä tuo malli loppuun asti? Toimiva maakuntahallinto tekisi erilaiset kuntayhtymät ja ehkä AVI:n ja ELY:n turhaksi. Nyt meillä on paljon erilaisia hallintoelimiä, joissa kaikissa istuu eri luottamushenkilöt.

Luopioisten Rautajärven kylällä pidetyssä vaalipaneelissa tuli esille kysymys, pitääkö sosiaalihuolto myös keskittää SOTE:ssa? Lonkkaleikkausta tekevän kirurgin tai antibiootteja angiinaan määräävän lääkärin ei tarvitse tuntea asiakastaan kovin hyvin, mutta sosiaalihuollon puolella – etenkin lastensuojelussa – on hyvä, jos paikalliset toimijat tuntevat koko perheen ja heidän elämäntilanteensa hyvin. Voidaanko tämä tehdä keskitetyn organisaation kautta paikallisilla sosiaalityöntekijöillä? Ehkä, mutta varhaisen puuttumisen kynnys tulisi edelleen kunnissa olla matala.

Ruotsin mallissa sosiaalihuolto on edelleen kuntien vastuulla. Pitäisikö sitä vielä kerran miettiä, vai mennä väkisin päin seinää vain siksi, että alkaa olla kunniakysymys saada laki aikaan oli se susi tai ei? Jos SOTE-lain viimeisteleminen jää seuraavalle hallitukselle, veikkaan että yksimielisyys SOTE-mallista tulee olemaan tulevan hallitusohjelman avainkysymyksiä.

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000