Perussuomalaiset

Teija Makkonen

Kehitysapua summamutikassa - nykyjärjestelmä lakkautettava

Taas uutinen, kuinka Suomen rahoittamissa kehitysapuhankkeissa (Tansaniassa) on valunut rahaa vääriin tarkoituksiin (Talouselämä-lehti).

Yllätyitkö? Varojen käyttöä ei valvota eikä vaikutuksia arvioida. Myös korruptio rehottaa. Kehitysapu voi olla saajalle bisnestä, eikä tässä kohtaa tule olla liian sinisilmäinen.

Koko kehitysapujärjestelmä tulisi rakentaa uudelleen siten, että rahaa annetaan vain toimintaan, jonka vaikutukset ovat mahdollista todentaa.

Mm. vuonna 2021 valmistuneessa kehityspolitiikan ylivaalikautisessa selonteossa annettiin ymmärtää, että demokratiakehitys olisi kehitysavun myötä vahvistunut. Kuitenkin kehitysavun kohdemaissa köyhyys on jopa lisääntynyt ja demokratia vähentynyt. Koska siis ymmärretään ettei länsimaisten demokratiakäytäntöjen väkisin tunkeminen köyhiin kehitysmaihin tuota tavoiteltua tulosta?

Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka kyseenalaistaa nykyisen kehitysavun vaikuttavuuden. Linja on selkeä. Jos kehitysapua maksetaan, sitä pitäisi maksaa vain budjetin ylijäämästä. Ei koskaan velkarahalla.

Vaihtoehtona on myös muuttaa kehitysavun maksaminen kansalaisille kokonaan vapaaehtoiseksi esim. verolomakkeen kautta.

Suomen tulisi jokatapauksessa vaatia kehitysapurahojen sitomista palautuspolitiikkaan. Jos lähtömaa ei ota vastaan Suomessa laittomasti oleskelevia kansalaisiaan, tulee kehitysapu katkaista välittömästi.

Pelkän maksajan roolin sijasta kehitysavussa pitäisi ennen kaikkea ottaa enemmän toimijan rooli. Ylirehottavaan väestönkasvuun tulee puuttua vaatimalla kehitysavun kohdevaltioilta suunnitelmia väestönkasvun saamiseksi kuriin.

Auttaminen on edullisempaa lähialueilla. Tämä ei kuitenkaan tarkoita nykymuotoista rahan heittämistä summamutikassa kankkulan kaivoon.

Kehitysavun painopisteiden tulisi olla suomalaisen koulutusosaamisen ja digitaalisen ratkaisujen (koulutus ja terveydenhuolto) viennissä, kriisinhallinnassa ja pakolaisleirien olojen inhimillistämisessä.

Taloudellisesti haitallista muuttoliikettä Suomeen ja Europppaan tulee hillitä. Turvapaikkaperusteisen ja kehitysmaista saapuvan muun maahanmuuton kustannukset suomalaiselle yhteiskunnalle ovat miljardeissa. Tähän meillä ei ole varaa. Pakolaisuuden tulisikin olla tilapäistä suojelua, eikä pysyvää muuttoliikettä pois lähtömaasta. Siten myös suomalainen sosiaaliturva tulee muuttaa asumisperusteisesta kansalaisuusperusteiseksi.

Kun kehitysmaiden taloudellinen perusta (verotus) ja ihmisten toimeentulo (teollistuminen ja kaupungistuminen) on lähtömaassa turvattu, suvun ei tarvitse lähettää nuoria ulkomailla paremman toimeentulon perässä.

#kehitysapu #ulkopolitiikka #tansania #eduskuntavaalit #ps2023 #pelastasuomi #pshelsinki

Osallistu keskusteluun!


47 kommenttia
Nimetön
Iloinen
#1

Harmi, että Uudessakaupungissa ei tuoteta osia Mercedes Maybach sarjaan, jolloin osa kehitysavusta valuisi edes Uudenkaupungin kautta takaisin Suomeen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Skeptikko
Hämmentynyt
#7

Eivätkö kehitysmaiden johtajat osta myös Rollseja ja Cadillaceja? Kuka tulevista presidenttiehdokkaista lenteli yksityiskoneella Afrikan maissa kehitysapua tarjoilemassa?
Toki terävä kommentti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

olen samaa mieltä
Vihainen
#16

Niin kehitysmaan johtajat omissa maissaan ostavat cadillaceja, samoin tänne tulleet maahanmuuttajat, maahantulijat yhteiskunnan rahoittamat, ajelevat mersuilla, bemereilla, ooppeleilla ym. Eivät ajele millään autonromuilla kuten omat veronmaksajamme. Miten on varaa ostaa autot, maksaa kaikki auton käyttömenot ja pakolliset vakuutukset? Olisiko Kelalla ja virkavallalla töitä perehtyä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#24

Ihmettelen tätä suuresti. Yhteiskunnan ja veronmaksajien piikkiin elävä partapakolainen huristelee kylillä kymppitonnien range roverilla. Miten hemmetissä tämä on mahdollista? Jos suomalainen hakisi kelalta tuke elämiseen, pitäisi hänen ensin realisoida omaisuutensa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

Kyllä ne Rolssit ja Cadillakit on menneen talven lumia 40 v. sitten ne oli vielä muotia.Ei ne ota ilmankaan niitä sinne vastukseksi.
Suomessakin saa Museorekisteri kuntoisia Cadillakkeja ja rolss royseja aivan naurettavaan hintaan. Toyota celica ,Opel kadet 1900 Coupe Museoreksiterissä maksaa enemmän esim. Ford eskord rs 2000 tai Datsun z240 hinnalla saa monta Rolss rousea tai cadillakia jopa pihan täyteen.
Toyotalla ne Afrikassa ajaa ja herrrat siellä ajaa v8 Land cruiserilla. Muut autot ei siellä ole mitään…Ennen oli Peugeot myös suosiossa mutta Toyota on syrjäyttänyt senkin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pate
Vihainen
#12

Katsokaa seuraavalta Youtube-videolta, miten laiton maahanmuutto lopetetaan pysyvästi JA TOIMIKAA!

Former Australian PM Tony Abbott says ONLY way UK can stay secure is by keeping control of borders

https://youtu.be/LNdoiKG-M6A

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

EUROERO HETI!!!!!!!!!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#23

Väyrynen ehdotti silloin kun Euroon liityttiin että laitetaan markat talteen varalta koska niitä saatetaan vielä tarvia !
Paavolle naurettiin !
Nyt Italia on menossa konkurssiin ja Euro siinä mukana Ukrainasta sodittaessa.
Ei Eu tule voittamaan sitä sotaa Venäjää vastaan vaan Eu menee konkurssiin ennen kun Venäjä ja iihen loppuu Euron tarina !

OISITTE USKONEET SUOMEN KOKENEINTA JA VIISAINTA JA PUOLUEETTOMINTA POLITIKKOA !

Kaikki muut politikot on joko Eu-Trolleja tai Venäjän Trolleja !

Ehkä Persujen Niikko on toinen puolueeton politikko tässä maassa !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#29

Jopa Eu-Trollit / Eu:n Propakanda koneisto tunnusti viime viikon uutisoinnissaan että Venäjän pakotteet ei ole tuottaneet tulosta.mutta sen sijaan Eu ampui omaan nilkkaan pakotteilla !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#30

Italiassa perussuomalaisten veljespuolueet ovat vallassa. Siksi konkurssi uhkaa. Täällä meillä on sikäli luottamusta tulevaisuuteen, että voimme pitää hyvin epätodennäköisenä Italian valtaapitävien veljespuolueen Suomessa pääsevän sotkemaan ja hämmentämään päätöksentekoa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#33

Eihän ne ole ollut vallassa kun muutaman kuukauden vasta !
Viher-Kommunistithan maan talouden on vuosien aikana ajaneet tuohon pisteeseen !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#37

Venetsuelassa on viher-Kommunsien veljespuolueet vallassa !!!!

Rikkasta öljyntuottaja maasta on tullut maailman köyhin maa jossa tapetaan eniten ihmisiä koko maailmassa maista joissa ei ole sotatila ! Jopa Etelä-Afrikka on jäänyt kakkoseksi !!!! Ajatelkaa mitä kommunistit saa aikaan ,semmoisia ne nistit on !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Äänestäjä
#2

Päivän hs esitteli puolueiden vahvuudet ja heikkoudet. PSn heikkous oli, ettei maahanmuutosta ja kehitysavusta voi leikata loputtomasti. Lauseen kun lukee, saa käsityksen, että niistä on leikattu jo nyt ja PS haluaa leikata lisää. Pienellä faktantarkistuksella selviää miten asia oikeasti on. Summa kasvaa myös itsestään tällä hetkellä, sillä vuotuiset miljardikustannukset on katettu lainoilla ja lainojen korot paisuvat tällä hetkellä.
Samaisen artikkelin mukaan PS on ainoa puolue joka leikkaisi maahanmuutosta ja kehitysavusta. Eli ainoa puolue, jolla on vielä järki tallella.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Säännökset Suomeen muutosta ja Suomen kehitysapu ovat merkittävä osa Suomen suhteita ulkovaltoihin: tärkeimpänä tietysti on mainittava Ruotsi ja EU sekä Yhdysvallat (Nato). Maahanmuuton osalta Ukrainan sodan myötä säännösten merkitys myös suhteissa Venäjään on kasvanut. Olen varma, että mikään suomalainen puolue ei kiistä Suomen ulkopolitiikan nykyistä varsin onnistunutta tilaa. Lisäksi olen varma, että tähän onnistuneeseen Suomen linjaan ei mikään puolue käytännössä halua juurikaan puuttua sitä muuttaakseen. Vaalipropaganda ja kansainvälinen käyttäytyminen ovat kaksi toisistaan riippumatonta asiaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Olisi hyvä tietää, miten muut eu-maat tarjoilevat maassa asuville sosiaalipalvelujaan.
Löytyykö jostain taulukkoja?
Saako jokainen maassa asuva heti täydet maan ”kela”palvelut, vaikka eivät ole kansalaisia?
Onko jossain luettavissa ”laki”, jossa sanotaan, että kaikki ovat oikeutettuja heti Suomen sosiaaliturvaan?
Tarja Halosen aikaan tehtiin muutos tähän lakiin, jossa sanotaan KAIKKI?
Ei Suomen perustuslaki voi koskea muita, kuin Suomen kansalaisia?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Äänestäjä
#15

En ihan ymmärrä pointtia. Pelkästään rahalla ostetut suhteet eivät kestä. Edistääkö se suhteitamme ulkovaltoihin, että kehitysavun nimissä maksamme maan vallanpitäjille, jotta suhteemme ulkovaltoihin toimisi? Onko silloin kyse kehitysavusta vai mistä?
On maahanmuuttoa ja sitten jotain muuta, joka muistuttaa lähinnä kansainvaellusta. Päivittäin luemme ympäri Eurooppaa mitä seurauksia liiallisella siirtolaisuudella on. Olemme nähneet vasta alun.
Onko jossain paikka, jossa ihmissalakuljettajat yhdessä kohdemaissa ihmisillä rahaa tekevien kanssa yhdessä viettävät mukavaa elämää? Paikka, jossa värillä, uskonnolla tms ei ole väliä, raha ratkaisee ja raha on peräisin ihmiskaupasta ja suuresta huijauksesta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Kaikessa ihmisen tekemisessä puoluekannasta riippumatta lienee kehittämisen tilaa. Sen myönnän. Kuitenkin on varmaan niinkin, että ajassa vallitseva ympäristö on huomioitava. Silloin oma etu ei välttämättä tarkoita, että kaikki ikävä ja vaikea jätetään muille. Monestakin päätellen Suomi ja muut Pohjoismaat nähdään maailmalla luotettavina vastuunkantajina samalla kun nykyhetkeä leimaa Venäjän sotaan saakka puhjennut aggressiivisuus. En usko, että edes perussuomalaiset haluavat käytännössä (muutoin kuin vaalipropagandassaan) pilata Suomen pitkäjänteisellä sisulla ja ahkeruudella rakentaman kansainvälisen maineen varsinkaan nyt, kun Venäjä kiihtyvästi rakentaa omaa ’kehitysapuaan’ ja yhteyksiään esim. Afrikassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Äänestäjä
#27

Venäjän Afrikka suhteet on oman keskustelun paikka. Kehitysapuun se kuuluu vain siltä osin kuin lähetämme rahaa maihin, jotka tukevat Venäjää. Sillekin löytyi perustelu, kuten aina kaikille muille ristiriitaisuuksille.
Myöskään en puutu lauseeseen, kaikkea ikävää ei voi jättää muille jne.
Mikä on kansainvälinen maineemme, joka on uhattu, jos emme maksa voitelurahoja?
Ihan sama kun sen ihmisen maine, joka ystäviä saadakseen lahjoo toisia ihmisiä. Potentiaalisia ystäviä voi olla jonoksi asti, mutta maine ei ole kovin imarteleva.
Kyseinen ihminen ystäviä saadakseen joutuu lainaamaan rahat, ja jotkut joutuvat lainojen takaajiksi pyytämättä, niin että lapset joutuvat maksumiehiksi. Suosio väkisin maksavien piirissä ymmärrettävistä syistä ei ole korkealla.
Ei kukaan ajattele positiivisesti hyviä suhteita rahalla ostaviin.
Lahjomisen lopettaminen ei pilaa mainettamme, nykyinen rahan lykkääminen kaikille jotka keksivät pyytää pilaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#32

Kuten sanottu: vaalipropaganda on aivan tyystin eri asia kuin vastuun kantaminen Suomen ulkosuhteista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Äänestäjä
#36

Miksi kutsutaan todellisen ongelman kieltämistä ja sen esilletuomisen kutsumista vaalipropagandaksi?
Eikä sillä todellakaan ole mitään tekemistä ulkosuhteista vastuun kantamisen kanssa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#39

Sama koskee Suomen roolia muissakin globaaleissa ongelmissa = vaalipropaganda ja todellinen toteutunut käytäntö eivät välttämättä toisiaan kohtaa ollenkaan. Tämä koskee kaikkia puolueita ja tuoreimmat esimerkit löytyvät Ruotsista ja Italiasta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kankkulankaivot kyllä imevät
Vihainen
#34

Hyvin sanottu! Enemmän mainehaittaa maallemme on aiheuttanut ”epähämärissä” bileissä vajaan spagaatin tehnyt kassatyttö, josta uutisoitiin Uudessa Seelannissa asti!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

Eu ei noudata omia sääntöjään.
Turvapaikkaa pitää hakea ENSIMMÄISESTÄ eu-maasta, johon saapuu.
Schengen(vapaa kulku) on vain eu kansalaisille, mutta turvapaikanhakijat(kehitysmaista) kulkevat vapaasti parasta sosiaaliturvaa tarjoamaan maahan.
Esim. Unkari on ottanut viime vuonna alle 50 turvapaikanhakijaa, kun taas naapurimaa Itävalta n. 100 000.
(https://www.krone.at/2895491) ja suurin osa tulee Unkarin kautta.
Koko turvapaikkasysteemi on RIKKI. Se pitää uusia nykypäivää vastaavaksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#26

Pitää myös muistaa, että jokainen juhlapaikanhakija (vaikka negaa saanut) on myös potentiaalinen elätettävä myös suomaisille.
Niin kauan, kun vihervasemmisto on puikoissa, ketään ei palauteta (Ylva Johansson).
99,9 % tulijoista on nuoria miehiä. Mikä tulevaisuus heillä on länsimaissa, joissa länsimainen nainen ei yleensä koske heihin edes tikulla (jollei ole tosi epätoivoinen)?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#31

Miksi nämä Ylvat (jäännöksiä Ruotsin vihervassarihallituksesta) saavat jatkaa, kun Ruotsissa on oikeistohallitus?
Miksei Ylvaa korvata oikeistolaisella komissaarilla, joka noudattaa nykyhallituksen politiikkaa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#38

EU on kommunistien ja viherstalinistien luomus, siksi siinä ei ole eikä sieltä tule mitään hyvää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Harmin paikka
#3

Eniten tässä rahan syytämisessä ympäri maailmaa harmittaa se, että meillehän nauraa jo ”naurismaan aidatkin”. Sieltä sitä hynaa saa kaikki jotka sitä älyävät pyytää. Ollaanko me tosiaan näin tyhmiä?
Mutta hyvä kirjoitus Teijalta

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Ei me olla niin tyhmiä. Edustajamme vain tulkitsevat meitä haluamallaan tavalla, koska saavat tuntuvaa palautetta vain neljän vuodenvälein.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Kehitysapu on solidaaridemokraattista politiikkaa, jossa tulos mitataan tuuleen kylvettyjen miljardien reaalivaikutuksilla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Ylen uutisissa tänään haastateltiin SDP:N änkyräsuomea puhuvaa mamunaista, joka on eduskuntavaaliehdokkaana. Sai ilmaista mainosta meidän veronmaksajien rahoilla.😣

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Ei pitäis koskaan antaa puhdasta rahaa, vaan olisi järjestettävä jotain toimintaa, jota rahoitetaan. Silloin tulos nähdään konkreettisesti.

Esim.
– rakennetaan kaivoja. Hankitaan tekijät ja rakennustarpeet. Valvotaan kaivojen tekemistä.
– rakennetaan kouluja ja käymälöitä. Hankitaan tekijät ja rakennustarpeet. Valvotaan rakentamista.
– rakennetaan piensairaaloita. Hankitaan tekijät ja rakennusmateriaalit. Valvotaan rakentamista.

Mitä tahansa sitten tehdäänkään, niin hankitaan tekijät ja materiaalit. Valvotaan tekemistä.
Jos annetaan rahaa esim. ambulanssien hankintaan ja sairaalahenkilökunnan palkkaukseen, niin valvotaan ambulanssien tulo ja sijoitus tiettyyn paikkaan. Hyväksytään henkilökunta ja järjestetään heidän palkkauksensa suoraan työntekijöille maksaen, Ei mitään välikäsien kautta annettavaa palkkarahaa, ei koskaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Todella asiallista ja vastuullista puhetta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Käymälät / kompostointi huussit ja niitten asiallinen hoito olisi hyvin tärkeää !? Mullat maan parannukseen , niin vesistöt ei saastuisi ja voisi viljellä , kasvattaa puutarha kasveja !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Suomalainen hormoonikierukka jokaiselle kehitysmaan naiselle, joka ei itse pysty lapsikatrastaan elättämään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Äitini kertoi lapsuudestaan kokeneensa ennen sotia nälkää. Nälkä loppui vasta sotaan ja evakuointiin. Perussuomalaiset olisivat antaneet isoäidilleni rangaistukseksi leskeydestään ja kykenemättömyydestään elättää lapsikatraansa ruoan sijaan ’hormoonikierukan’ (mikä se nyt sitten onkaan) . Nyt jo edesmennyt enoni oli sotimisessaan kunniamerkein arvostettu. Mikähän perussuomalaisten mielestä olisi hänen rangaistuksensa köyhyydestään pitänyt olla? Suomalaisena häpeän syvästi perussuomalaisuutta ja olen varma, että tämän epäisänmaallisen hihhuliporukan vuoksi Suomi ja sukulaiseni eivät silloin aikanaan sotineet.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#22

Oletko maanpetturi vai miksi suollat täyttä potaskaa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#28

Opettele lukemaan! Vai leimaatko äitini häntä näkemättä tai häntä tuntematta valehtelijaksi? Ja väitätkö, että perussuomalaiset eivät kirjoita: ’Suomalainen hormoonikierukka jokaiselle kehitysmaan naiselle, joka ei itse pysty lapsikatrastaan elättämään.’ Isoäitini ei kyennyt lapsikatrastaan elättämään ja nykyiseen Suomeen (jonka siis ovat rakentaneet aivan muut kuin perussuomalaiset) verrattuna Suomi 20- ja 30 -luvuilla oli kehitysmaa. Kun nykyisiä maailman nälkää näkeviä pilkataan, pilkataan samalla mennyttä Suomea ja minun ikäpolveni suomalaisia. Kuten sanottu: ’Suomalaisena häpeän syvästi perussuomalaisuutta ja olen varma, että tämän epäisänmaallisen hihhuliporukan vuoksi Suomi ja sukulaiseni eivät silloin aikanaan sotineet.’

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#35

Sinut on todella helppo leimata.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mistähän sullekin eläkettä maksetaan?
Tyytyväinen
#25

,,, epäselvästä ryssästähän tässä on kysymys,,,

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000