Perussuomalaiset

Teemu Liukkonen

Vihervasemmiston ilmastokiima

50 kommenttia

Tekeekö Suomen hallitus tai Eu tarpeeksi ilmastotekoja jotka oikeasti vaikuttavat ilmaston lämpiämiseen. Eu maat lähinnä miettivät omia hiilinielujaan ja päästötavoitteitaan samalla kun esim. Intia, kiina, itä-euroopan maat ja usa pistävät piipuistaan urakalla saastetta taivaalle. Suomen CO-2 päästöt ovat promillien luokkaa maailman mittakaavassa. Päästöt ovat laskeneet vuodesta 2003 yhteensä 44 prosenttia.
Eu: n kannattaisi kohdistaa voimansa niihin eu maihin ja niihin valtioihin missä saastuttaminen on kaikkein pahinta. Suomi on jo osansa tehnyt ja vaikea keksiä mistä vielä revitään päästösäästöjä.

On totta että ilmastonmuutos on osaksi ihmisen vauhdittamaa ja sen eteen pitää tehdä paljon, mutta ei niin että kuritetaan omia kansalaisia. Kiimaisesta ilmasto- ja veropolitiikasta kärsii eniten pienituloiset.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


50 kommenttia
Nimetön
#1

Keskisessä Afrikassa hiilidioksidipitoisuus on keskimäärin 440 ppm EU:n laajuisella alueella, kuten oli eilenkin, kun EU:N alueella keskihiili on luokkaa 416 ppm. Jokaisen olisi ymmärrettävä, että hiilidioksidin vähentäminen vaikeutuu sen lähestyessä maapallon keskihiiltä, joka esim. Tyynenmeren päiväntasaajan osalla on luokkaa 420 ppm. Kaikella on rajansa, alle keskihiilen meno vaatisi kaiken polttamisen lopettamista, myös ihmiskunnan ravinnon käyttö pitäisi lopettaa, sehän tuottaa miljardeja tonneja hiilidioksidia. Maapallon mannermaisen pohjoisen pallonpuoliskon jääkauden loputtua, lämpötilan noustua, biljoonat biljoonat biljoonat mikrobit ovat heränneet ja tuottavat hiilidioksidia, eikä sen estämiseen ole muita keinoja, kuin myrkyttää maapallo elinkelvottomaksi kaikelta elämältä. Voisi laskea, että hehtaari mätänevää maaperää, kariketta tuottaa yhtä paljon hiilidioksidia, kuin pieni hiilivoimala, ja hehtaareita maapallolla riittää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Tämä persu-fyysikko voisi laittaa näihin (epä)tieteellisiin horinoihinsa lähteet ja mielellään myös oman nimensä ja oppiarvonsa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Mihinkäs hittoon sinä niitä tarvitset, ei niistä ole kukaan muukaan kiinnostunut?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Eli tänne saa kuka vaan kirjoittaa mitä vaan soopaa kun lähteiden perään ei saa kysellä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

En ota kantaa hoopolta kalskahtavaan kysymykseesi, mutta oletko kiinnostunut asiasta vai viestin tuojasta?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#12

PS merkonomi kun perustelee ilmastomuutosta niin jälki on tällaista Normi ihmiset nauraa, hörhöt komppaa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Suomessa yksi ilmastoteko olisi yleisen lemmikkieläin veron käyttöönottaminen joka koskisi vain seuraeläimiä, eikä hyötyeläimiä.
Samalla saataisiin vihervasemmistolaiset ja ilmastoalarmistitkin maksamaan nykyistä enemmän veroja. Tutkimusten mukaan esim.koirat aiheuttavat lähes yhtä paljon ilmastopäästöjä kuin yksityisautoilu.
https://www.latimes.com/science/sciencenow/la-sci-sn-cats-dogs-environment-20170802-story.html
Lisäksi YLE oli julkaissut uutisen 7.12.2009.Koira on katumaasturia suurempi ympäristökuormittaja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Asia ei tietenkään minulle kuulu,mutta kysynpähän vaan.
Utelias
#13

Vihreiden lemmikit Suomen sudet,aiheuttavat myös päästöjä,kun syövöt pääasiassa lihaa.Valtionkoiriksi niitä myös kutsutaan,jotenka eikö Valtio voisi määrätä koirillensa päästöveroa???

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#7

Koohotus mm. sähköautojen ihanuudesta sai lisävauhtia, kun Suomen ilmastopaneelin Phj. ehdotti, että näiden ”hankintatuki” pitäisi nostaa 2000eurosta 6000euroon. Samaan aikaan Vihreiden Puheenjohtaja Ohisalo moittii muita puolueita, kun eivät ymmärrä ilmastokriisin laajuutta, koska se koskee koko maailmaa.
Kysyisinkin miten maailman ilmastokriisiä auttaa se, että me hankimme uusia sähköautoja ja samaan aikaan meillä on jatkuvasti ilmoituksia lehdissä, että ostetaan vanhoja dieseleitä Afrikan vientiin?
Sama vanhojen autojen vienti on toki paljon laajempaa muista EU maista. Järkevää ilmastopolitiikkaa?
Mitähän tuumaa EU:n Afrikkakomissaari Jutta Urpilainen?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#28

Polttomoottoriauto on ilmastoteko.
https://www.youtube.com/watch?v=SN2Rkx8V9q8

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Aito tiedemies
#8

Australia on kieltäytynyt lisäämästä ilmastotoimia, eikä mikään ihme, mannerta vaivaa erittäin kylmät säät. Lämpötilat vaihtelevat leveysasteesta riippuen 2-13 C asteeseen mantereella. Kuivuus ei ole mitenkään tuntematon aihe, ja johtuu maapallon suurimman ilmankuivaimen, Etelämantereen läheisyydestä. Ilmastoaktivistit väittävät lisäksi, että koralli kuolee lämmenneen meriveden takia, ei pidä alkuunkaan paikkaansa. Suurin syy korallien huonoon vointiin ei ole tämän hetken muutokset, vaan se, että merenpinnan nousu on hidastunut rajusti jääkauden jälkeisenä aikana, ja korallit jatkavat kasvuaan, josta ne pintaa lähestyessään ovat myrskyille ja säälle alttiita, ja kasvu pysähtyy. Jokainen ymmärtää, että korallit eivät kasva merenpinnan yläpuolella, ja ainakin asiantuntijat ymmärtää, että korallin vertikaalinen kasvu on nykyisin merenpinnan nousua nopeampaa. Korallit eivät kuitenkaan maapallolta mihinkään katoa, atollien korallitkin ovat peruja syvänmeren koralleista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kiina ja ilmastolupaukset:)
#9

Näin on, ja Malediivit kärsii merenpinnan noususta, joka on tietenkin valitettavaa faktaa jääkauden jälkeisenä aikana. Malediiveja on asutettu jo pari tuhatta vuotta ennen ajanlaskun alkua, eikä kellekään ole ennen tullut mieleen, että valtamerien pinnan nousu koskee myös Malediiveja. Kyse ei kuitenkaan ole pelkästään merenpinnan noususta, vaan atollit ovat romahtaneiden tulivuoriketjujen oheiskasvua, jota koralliksi kutsutaan. Jo taannoinen Intian valtameren pohjan maanjäristys aiheutti jättitsunamin saarilla, ja osoitti saarten mataluuden. Korukivikaivannon ja makeanveden käsittely ym. on kuluttanut mm. Malen aluetta jo vuosisatoja, eikä parannusta tilanteeseen ole odotettavissa kuin vasta seuraavan jääkauden ajoilla. Väestönkasvu ja turismi kiihdyttävät edelleen atollien kulumista, ei asialla ole mitään yhteyttä yleiseen ilmastonmuutokseen, joka luonnollisesti ei pysähdy maapallolla koskaan. Media hehkuttelee nyt Kiinan lupauksilla ottaa osaa ilmastotoimiin, naiivi media uskoo.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#10

VMP!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Ilmastokiima on siitä hankala, että se ei katoa sormin tai voiteilla. Ainoa lääke kiimaan on kirkas ja järkevä ajattelu, ei IPCC:n ja koplan propagandan kuuntelu. Suomettuminen on muuttunut kiimailuksi, jota mm. yle kuljettaa eteen päin päivittäisillä propaganda esitelmillään. Suomessa vihervasemmistolainen ilmastokiima on kiihtynyt suorastaan mätänemiseksi, joka rampauttaa koko poliittisen ja taloudellisen järjestelmän. Joka ainoan vielä älyissään olevan poliitikon on aika ottaa etäisyyttä vihreisiin, siis oikeasti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hiilineutralismi modernin ajan uusi uskonto?
#15

Suomi on myös todellakin pieni tekijä mihin tahansa ns. ilmastotoimiin maapallon laajuisessa systeemissä. Suomea mahtuu maapallon pinta-alaan noin 1423 kappaletta, eikä Suomi pysty muuttamaan edes oman maansa ilmastoja mihinkään suuntaan, aina tulee kuuma idästä ja sateet lännestä. Jos alarmistit keksivät keinon estää tuulia ja pilvien liikkeitä ilmakehässä, uskon sen jälkeen, että kyllä he ovat varmasti jumalia, nimittäin ilman jumalvoimia maapallon ilmastoa tai ilmastoja ei muuteta mihinkään suuntaan ihmisvoimin, ei edes taikakaasulla hiilidioksidi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Asia ei tietenkään minulle kuulu,mutta kysympähän vaan.
Utelias
#14

Luin maikkarin uutissivustolta,netin ihmeellisestä maailmasta.Että tutkijat ovat saaneet selville,että golfvirta saattaa pysähtyä?Arvatkaapa vuan onko meillä Suomessa sen jälkeen lämmintä jos näin käy?!Ja oliko jääkausikin aikoinaan ihmisten aiheuttama???

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Golfvirran pysähtymien on vain hatarien teorioiden luomaa mielikuvaa. Itsessään lämmin Golfvirta haihduttaa runsaasti matkallaan ja josta irtaantuva vesi on mm. Grönlannin jäätiköiden raaka-ainetta, eli virtauksessa merivesi väkevöityy, kunnes siihen kierros sekoittuu myös rannikon sulamisvesiä. Me, tai jotkut kuvittelevat, että Grönlannin jäätiköt olisivat jotain ikijäätiköitä, ei todellakaan ole, jäätiköt valuvat kohden merta ja uutta jäätä muodostuu kylmillä seuduilla tilalle. Jääkausien kuluttama alusta voi kuljettaa jäämassoja jopa metrejä vuorokaudessa, ja alempana myös sulamisvedet kiihdyttävät jäämassojen liikettä. Mutta on huomioitava, että varsinainen mannerjäätikkö ei ole vain valkoinen lumipeite vuoristoissa, vaan sitä muodostuu hitaasti jopa 50 metrin lumipeitteen painon ansiosta, ja Grönlannin osalta puhutaan saaresta ja sen jäätiköistä. Vanha jäätikkö valuu aina alas uuden jäätikön painon vuoksi, ei sulamisen takia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Juuri näin, Grönlannin sulamisvesiä pelätään kuin yön kummituksia, mutta kyse on varsin pienestä makeanveden valumasta. Venäjän puolelta tulee jokivesiä jäämerialueelle mm. Ob-joesta (valuma 12500 m3/s), Jenisei (19800 m3/s), Lena (valuma 17000 m3/s) ja Kanadan puolelta Mackenzie (valuma 9700 m3/s), eli suurimpien jokivalumien yhteissumma on noin 59 000 kuutiometriä/sekunti. Jäämerialueen transpolaarinen kierto ei siitä muutu miksikään, vaikka Grönlannin jäätiköt muuttuisivat ikijäätiköiksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Ilmatieteenlaitos ja ympäristöministeriö ovat Golfvirran suhteen pihalla kuin lumiukko. Golfvirta ei tule pysähtymään, ei lähimpien miljoonien vuosien aikana. Virtaus jatkuu eikä Suomen ilmastossa tapahdu käytännössä mitään, joka johtuu siitä, että virtauksen suunta muuttuu Norjan edustalla kohden etelää, eli se, mitä se oli viimeisen jääkaudenkin aikana. Tuo lämmittää edelleen pohjoista Eurooppaa Suomi mukaan lukien. Pahin, mitä voi tapahtua, on Barentsin meren jäätyminen, joka voimistaisi polaarista kiertoliikettä Suomen tappioksi, jossa matala-korkeapaineparina toimisi napakorkeat ja Atlantin matalat. Suomen ilmasto voisi muuttua, samoilla leveyksillä Grönlannin kanssa, varsin tai äärimmäisen kylmäksi ja ylivuotinen jäätiköityminen alkaisi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#24

Makeanveden lisääntymisestä ollaan huolissaan, vaikka juuri se on tärkeä osa Jäämeren jäätiköiden synnyssä. 1960-luvulla makeavesi ryöpsähti jäämerialueelle, kun mm. Baikalia alettiin purkaa kiihtyvällä tahdilla Venäjän vesivoiman ja teollisuuden tarpeisiin, kuten on kiihtynyt keskisen Venäjän viljelyksien kastelu ja yhdyskuntien vedenkäyttö. Makeanveden purkautuminen Jäämerelle vähenee edelleen aiemman huipun ajalta, ja suolainen Atlantin vesi valtaa aluetta, joka ohentaa jäätiköitä. Grönlannin jäätiköiden makeanveden purkaumat eivät pelasta Jäämeren jäätiköitä, ja jääkarhut palaavat kylmemmille alueille, eli suurimpien jokialueiden makeanveden jäätiköiden alueille, tuo on historiaa ja tulevaisuutta. Jääkauden jälkeen mantereiden pohjaveden taso on alentunut noin 24 metriä, ja sillä on ollut osansa jäätiköiden synnyssä, eli meidän on hyväksyttävä, että elintärkeät pohjavedet eivät enää nykyisestä laskisi, vaikka Jäämeren jäätiköt sitten vähenisi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#25

Juuri näin, Grönlannin jäätiköistä purkautuva makeavesi on vähentynyt rajusti, ja tuosta johtuu osittain Jäämeren jäätiköiden vähenevä määrä. Kun tilalle tulee meren albedo, joka on luokkaa 10%, ja jään albedo jopa 95%, niin lämpötilat voivat nousta alueella vain muutamassa vuodessa rajustikin, muistaen Jäämeren laajuuden, ja muutoinkin mittasuhteet. Luin juuri jostain, Jäämeren suolapitoisuus olisi laskenut noin 20% (kommentti vuodelta 2011), juuri makeanveden lisääntyminen lisäisi jäätikköjä, mutta ei vaikutusta. Tapahtunee samaa, kuin mannerjäätiköidenkin osalta, kaikki eivät ole firniä, kerran vuodessa läpisulavat tai alta kuluu ja päälle kiteytyy uutta jäätä, kiteet ovat kaukana historiallisista kiteistä, eli vaikka jäätikkö tuntuu olevan vanhaa, sen rakenne on jatkuvassa muutoksessa. Lisäksi kaikki valkoinen ei ole mannerjäätikköä, vaan sen muodostuminen vaatii pysyviä kymmenien metrien painoisia lumikuormia, ja siltikin mannerjäätikköä muodostuu ehkä vain senttejä vuodessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

IPCC:ltä rahat takaisin, täysi huijari
#47

Asiaan liittyy oleellisesti myös Gibraltarin salmen virtaus Välimeren suuntaan alentaa valtamerien pintaa miljoonan kuutiometrin sekunti vauhtia. Tuo keskimäärin, siksi että Bosporinsalmen kautta tuleva sadevesi ei pysty korvaamaan suolaisen pohjavirtauksen poistamaa merivettä samaan tahtiin, mitä Välimerestä ja Bosporinsalmesta tulee lisää, josta johtuu se, että keskimäärin Välimeren pinta on noin 1,5 metriä Atlanttia alempana, eli Gibraltarin salmi toimii kuin valtameren ylivuotopaikkana. Jos Gibraltarin salmi sulkeutuisi, sillä olisi merkittävä vaikutus valtamerien pinnan korkeuteen, kun välimerialue kuivuisi. Merenpinnan nousu on ollut jääkauden jälkeisenä aikana lineaarisesti noin 13 mm/vuosi, ja jonkun tiedon mukaan se olisi nyt noin kaksi mm/vuosi, ja nyt se olisi IPCC:n mukaan noussut neljään millimetriin. Pinnan nousuja on monenlaisia, riippuen siitä, kuka ja miksi sitä esitetään. USA:N länsirannikolla pinta nousee luokkaa 2 mm, ja itärannikolla merenpohja laskee 5 mm/v.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Asia ei tietenkään minulle kuulu,mutta kysympähän vaan.
Utelias
#20

Vielä selvennykseksi.Niin jos golfvirta pysähtyy?Niin sitten meillä Suomessa ja muissakin pohjoismaissa hytistään todella kovissa pakkasissa.Ja ilmastonmuutosta ei sitten tullutkaan?!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

Planetaarinen ilmakehänkierto ratkaisee ilmaston, jossa säät toimivat ilmaston alaisuudessa. Läntiset tuulet ovat lauhkeita, mutta talvet äärimmäisen ankaria, kuten kasvukausi lyhentyy jne. Koillisesta vallitsevat polaariset tuulet syrjäyttävät nykyiset vallitsevat läntiset tuulet, kun kesät juuri ja juuri ennättävät sulattaa edellisen talven lumet. Kokonaisuutena Suomen ilmasto viilenisi, mikäli Golfvirta muuttaisi suuntaa samaa tapaan, mitä se oli 18 miljoonaa vuotta sitten sen aikaisen jäämerialueen järven aikoihin. Kylmeneminen tapahtuu joka tapauksessa perihelikiertymän aiheuttamassa maapallon asennon muutoksessa, jossa maapallon rata pysyy ennallaan, mutta pohjoisen pallonpuoliskon napa-alueen kaamosaika pidentyy merkittävästi, siksikin, että maapallo on navoiltaan hieman litistynyt, kesät ovat lyhyitä ja muu aika säteilykulma pieni, eli varjot pitkiä. Tulevat 10 000 vuotta n. 3/4 osaa vuodesta pohjoisnapa on suuntautunut pois päin auringosta, ja juuri se viilentää pohjolan

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Cartman
Utelias
#22

Beaufort pyörre (eng. gyre) on ilmeisesti suurin syy , reilun viiden vuoden välein , suuntaa muuttaen
On nyt reilun 17 vuotisessa syklissä, vahvistuen, makean veden , jään sulamisen, jokien virtaus, sekö Barentsinmeren laimeamman suolaveden sekoittuminen, kylmyys lisääntyy koska makea vesi jäätyy suolaista nopeammin, kyseinen pyörre muuttaa suunta kuten 60-70 luvulla,
https://e360.yale.edu/features/how-a-wayward-arctic-current-could-cool-the-climate-in-europe

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jäätiköiden heikkous johtuu mannerjalustojen mataluudesta
#37

Siperian jokivalumat on sen verran suuria, ja mannerjalustojen syvyys vain luokkaa 140 metriä (ulottuu osalta jopa yli tuhat kilometriä), että virtauksen voimakkuus vie voiton veden makeutumiseen suhteutettuna. Mannerjalustojen mataloituminen on myös pysyvä ilmiö, ja johtuu eroosiosta, kuten pintavirtaus siis kasvaa. Tiedämme kokemuksesta, että virtapaikkojen jäät ovat heikkoja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#38

Juuri näin, ja eroosio on lisääntynyt voimakkaasti ihmisen maanmuokkauksen johdosta, jossa ihmisen vaikutus on kasvanut kymmeniin miljooniin neliökilometriin alle vuosisadassa jokivaluma-alueilla. Sameat jokivedet lämpenevät myös helpommin kesäaikoihin, ja täysin ihmisen aiheuttaman maanmuokkauksen seurausta. Jäämeri lämpenee Venäjän toiminnan seurauksena, jossa vettä ei kuitenkaan lisäännyt valtameriin ja lämpölaajenemisen aiheuttama merenpinnan nousu on lähinnä kosmeettista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#39

Siperian mannerjalusta ulottuu jopa 1500 km päähän rannikosta, joten jokien aiheuttamat virtaukset ovat syy alueiden heikkoihin jäihin talviaikoihin. Vedenkäytön lisääntyminen (esim. vesivoiman vuoksi), jossa mm. Baikal on kuivumassa, aiheuttaa virtauksen voimistumista merialueilla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#19

Keskustelijoiden tyylistä jo näkee, että USA:n demarien propagandaa on omaksuttu ja sitä pelottelukampanjaa välitetään. Kun on lukenut monta kirjaa ja käynyt muutaman seminaarin, niin pelko poistuu. Kehota tutustumaan Mikko Paunion mainioon kirjaan Hourulan väen ilmastovallankumous ja päivittäin ilmestyvään Grand Solar Minimun nettisivuun, niin prlko lähtee ja nykyajan Tiltun puheet tulevat naurunalaiseksi kuten Neuvostoliiton radiokanavat sota-aikana.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tuomo
#23

Keulakuva tämä ilmastopelleily on – näkeehän sen jo niistä ’asiantuntijoista’ jotka paasaavat kurkku suorana pöyrön yksinoikeudella; kärjessä kuuluisa koulupinnari Reetta Turperi jolla on useita mielenterveyden häiriöitä oikein virallisesti diagnostisoituina ja jonka luku- ja kirjoitustaito on enemmän analfabetismia kuin sitä taitoa.

Hyvin se kyllä tienaa humpuukisidonnaisuudella ja naama iloisessa virneessä kipittää pankkiin palkkioitaan tallettamaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#26

Hei. Kiitos Teemukin. Kiima on ❤️ yleensä Sellainen ❤️ ❤️❤️ Asia, että Se tuolla lehmämaailmassakin, piti: AIKA reippaasti HOITAA, ETTEI asiassa myöhästynyt. MUTTA kyllä Se sonnikin, no, TIETYSTI siemenetkin, olivat erittäin tärkeät valita, että kantava 🐄 lehmä: Pystyi kooltansa vasikan poikimaan. VAAN Nyt Tuntuu, vähän sille Kuin Hallituksen ✋ ”kiima”OLISI Niin polttavalaatuista, että siemenistä kasvaa liiankin iso ”vasikka”, Joka Ei sovikkaan tulemaan ”lehmästä” pois. ”JUMALA on ❤️ ylpeitä vastaan, mutta nöyrille Hän antaa armon. Ohjeet Isän ❤️ ❤️ ❤️ Peruskirjasta RAAMATUSTA, Niin ”Vasikoista”, ei kasva liian kookkaita. JA Isäkin ILOITSEE MYÖS.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#27

Ilmastouskonlahkosta ja muut maailmanlopulla manaamisesta elantonsa kuppaavat ovat ”ennustaneet” Golf-virran pysähtymistä jo vuosikymmeniä, jotta voisivat ilmuverottaa meitä myös jos kylmeneekin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Aito Asiantuntija, kokemuksella tulevaisuuteen
#30

Juuri näin, ilmastouskovaiset väittävät, että Grönlannin jäätiköiden sulamisvesi pysäyttäisi Golfvirran, ei siis mitään järkeä tuossa väitteessä. Ensinnäkin lämmin Golfvirta haihduttaa matkallaan vettä, jossa meriveden suolaisuus kasvaa, ja sulavedet vastaavasti palauttavat meriveden suolaisuuden ennalleen. Kyse ei kuitenkaan ole mistään uudesta asiasta, jo Titanic upposi Grönlannista purkautuvista jäävuoreen törmäyksestä, ja noihin aikoihin pohjoisen Atlantin jäävuorista oli myös haittaa meriliikenteelle, eli jäävuoria oli paljon noihin aikoihin. Jotta asiaan saadaan jotain tolkkua, on tunnettava myös jäämerialueen makeanveden valumat yleisestikin, ne ovat jokivalumien mukaan noin 1860 640 000 000 kuutiometriä vuosittain. Tuokaan määrä makeaa vettä ei takaa jäätiköiden olemassa oloa, niin ei siihen pysty myöskään Grönlannin makeat vedet. Tutkimuksen (vanha) mukaan makean veden valumat olisivat vähenneet noin 20%, jossa Jäämeren suolaisuus siis kasvaisi, ja jäätiköt ohentuisi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Oikea Asiantuntija, rehellisyydelle tulevaisuuteen
#29

Grönlannin jäätiköiden sulamista ylen propagandassa perustellaan usein mm. USA:n entisen tukikohdan jäätiköiden sulamisella. Asiassa ei ole muuta totuutta kuin tukikohta. Tuo on rakennettu tai kaivettu ei jäätikölle, vaan lumihankeen, joka onnistuukin hyvin lapiolla ja lumitykillä. Nykyisin entinen tukikohta on peittynyt edelleen lumeen, kymmeniä metrejä lunta päällään, joka kulkeutuu alla olevan oikean mannerjäätikön mukana kohden merta. Yleinen virhe ns. jäätikkötutkijoilla on verrata jäätikköä lumihankeen. Täysin ilmastosta tai sen muutoksista riippumatonta on sen sijaan alla sijaitsevat ydinjätteet, jota edelleen säteilevät ja sulattaa lunta altaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jenisei kuumentaa saasteineen Jäämerta
#31

Jäämeren ongelmat liittyvät Jenisei-joen valumiin, kuten alueella sijaitsevan Norilskin kaivoskaupungin päästöihin (valtavat päästöt). Norilsk tuottaa jopa prosentin maapallon rikkidioksidipäästöistä, mutta Jenisein valumien lämmöt ulottuvat Jäämerellä jopa säteellä noin 1000 km rannikolla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#32

Jenisein aiheuttama Jäämeren lämmittävä vaikutus on ympäri vuoden noin 6-7 C astetta verrattuna ympäristöön (pitkän ajan seuranta). Asiaan vaikuttaa valumien sisältämät kaivosmyrkyt, kemikaalit ja myös joen pituus, kuten asutuksen ( 9 suurempaa kaupunkia sivujoet mukaan luettuna) tuomat viemärivedet. Mm. Norilsk Nickel- voimalaitokselta pääsi jokeen vuonna 2020 noin 20 000 tonnia diesel-öljyä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kivihiilen käyttöä lisättävä, turvallisuuden vuoksi
#33

Maapallon suurimmat rikkipäästöt ovat tälläkin hetkellä Venäjän Mongolian alueella Jenisei joen varrella noin 1834 mikrogrammaa/kuutiometri. Samaan aikaan Kiinan suurin päästölähde on luokkaa 183 mikrogrammaa kuutiometrille, kun vertailun vuoksi Suomessa luku on 1,55. Kiina on pieni saastuttaja suurimpaan verrattuna, kuten myös asukalukuun nähden. Myöskään kivihiilen käyttö ei aiheuta öljyn tai ydinvoiman laajuisia riskejä, nuo kun kiteytyy usein inhimillisiin virheisiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Magneettisen napaonkalon vaikutukset näkyvät jo Siperiassa
#34

Jäämerialueesta yksi kolmas osa on tällä hetkellä jäätöntä juuri itäisen jäämeren osalta, jossa Venäjän joet sulattavat jäätiköt. Jenisein eteläiset valumat ovat etelästä Baikalin helteisiltä alueilta, kuten monet muutkin joet ulottuvat varsin etelään. Näyttää varsin selkeästi siltä, että Grönlannin jäätiköiden sulamisvesillä ei ole mitään tekemistä jäämeren jäätiköiden olemassa oloon, vaan magneettisen napaonkalon siirtyminen kohden Siperiaa aiheuttaa säteilyn lisääntymisellä jopa kuumempia jokivirtauksia, jolla taas ei ole mitään tekemistä Grönlannin jäätiköt eivät ole ilmastollisesti minkään asteisia indikaattoreita ilmaston muutoksessa, koko Grönlanti on tälläkin hetkellä keskimäärin reippaasti pakkasella. Radioaktiivinen reaktio totta kai pitää maapallon kuoren plussan puolella, jossa moni kymmen metrinen lumihanki ja jäätiköt eristävät, joten jäätikön alimmaisten osien sulamiselle ei ole mahdollista tehdä mitään, ei ainakaan millään ilmastotoimilla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Siperiassa ennätys alhaisia CO2 pitoisuuksia
#35

Siperiassa hiilidioksidi on laskenut ennätys lukemiin, 353 ppm. Kun huomioidaan 1800-luvun pitoisuudet ja mittaustarkkuus, kyseessä saattaa olla jopa niin, että ollaan menossa kohden ennen teollista aikaa hiilidioksidipitoisuuksiin, vaikka ei tehdä yhtään mitään. Ehdottomasti tärkein hiilidioksidin lisääjä on ilmaston pienen jääkauden jälkeinen luonnollinen lämpeneminen, joka lisää maapallon pinnan mikrobitoimintaa, joka on se, joka lisää hiilidioksidin määrää merkittävästi, ja joka myös kiihdyttää maapallon kasvikunnan kasvua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jälkipolvi tulee häpeämään aikamme poliitikkoja
#36

Magneettisen napaonkalon siirtyminen kohden Siperiaa on ollut tiedossa jo kauan, mutta yleisesti asia on vaikea ymmärtää, ja hiilidioksidi menee kaaliin ilman suurempia ponnisteluja. Suomi on jäämässä junasta tieteellisessä ilmaston käsittelyssä. Tuo ei tule väestölle pelkästään kalliiksi, vaan jättää jäljen jälkipolville häpeän heikosta aikamme aivotoiminasta. Suomen poliitikot ovat aikamme järjen tynkä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#43

Television meteorologit herkuttelevat nyt Välimeren helteillä, kun omat loppuivat. Eivät kuitenkaan huomaa, että Omanin lahdella, Iranin ja Irakin rajalla lämpötila on 50,1 C astetta, ja kaiken lisäksi hiilidioksidi aivan keskiarvoissa, 426 ppm. Lämpötilaa nostaa toki mannerlaattojen sauma, kuten myös Kaliforniassa, mutta ne syyt ovat toisarvoisia asioita, kun helle on saatava syötettyä kansalle, jotta lakkaisivat tuottamasta hiilidioksidia. Ja lisäksi kohta saadaan kuulla alarmisteilta uutisia, kuinka lämpeneminen saa Etelämantereella jäätiköt sulamaan. Todellisuudessa eteläisellä Atlantilla juuri tällä hetkellä käynnissä oleva merenpohjan laaja ja raju maanjäristysarja tulee hajottamaan Etelämantereen merijäätiköitä, mutta myös rannikon jäähyllyjä. No näistä alkaa pulputus vasta päivän parin päästä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#46

Tieteen määrärahoja vähennetään kiihtyvällä vauhdilla Suomessa, ja vaikka transujen kuntoutukseen lisätään. Totuus maapallon suurimmissa muutoksissa, myös lämpötilat, johtuvat kolmesta suuresta, maapallon ytimen asennon muutoksesta, prekessiosta ja viimeisenä perihelikiertymästä. Myös mannerlaattojen liikkeet johtuvat prekessiosta ytimen asennon muutoksissa. Merkittävin ja ajankohtainen muutos tapahtuu jättimäisten maanjäristysten muodossa, josta eteläisen Atlantin, Haitin tämän hetkinen, kuten myös Aleuttien alueella. Ytimen asennon muutos näkyy myös etenkin pohjoisen magneettisen navan nopean liikkeen muodossa, jossa napaonkalo siirtyy kilometrin viikossa kohden Siperiaa, ja aiheuttaa merkittäviä korkeapaine alueita säteilyn ja hiukkaiskujen seurauksena. Napaonkalon soikion muotoinen keskisäde on noin 1500 kolometriä, ja alue edustaa maapallon heikointa magneettikenttää, jossa säteily on erittäin voimakasta keskikesän aikoina ja kuivuus on olisi ilman vesistöjä erittäin raju.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#48

Televisio on hiljaa myös Brasilian maastopaloista, jossa mm. soijan viljelyalaa laajennetaan rajusti. Satelliittiseurannasta voimme todeta, että tällä hetkellä sademetsää palaa noin 600 000 neliökilometrin alueella, eli palo leviää kohden pohjoista jokialueilla. Samaa tapahtuu myös päiväntasaajan Afrikassa, jossa palaa ”jotakin” ja rajusti noin 500 000 neliökilometrin alueella (keskihiilidioksidipäästöt noin 454 ppm). Brasiliassa hiilidioksidipäästöt ovat noin 453 ppm, rikkipäästöt luokkaa 1 mikrogramma/kuutiometri, kun Afrikassa rikki 2,64 mikrogrammaa/kuutiometri. Amazon jokivarrella häkäpäästöt ovat suurimmillaan tällä hetkellä peräti 10 403 ppbv, varmaankin maailmanennätys.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ilmastoalarmistit eivät ole vain tyhmiä, vaan myös yksinkertaisia
#40

Energiantuotannossa kivihiili on ylivoimainen, ja ihmiskunnalle hyödyllisin. Hiilidioksidi ei ole ongelma, muille kuin niille, jotka eivät ymmärrä sen ominaisuuksia koko laajuudessaan. Hiilidioksidi on erittäin hyvin vesiliukoista ja sen peseminen savukaasuista on monin verroin helpompaa, kuin ydinjätteiden käsittely ja varastointi, eli kyse on vain sellaisen energian vastaisuudesta, jota maapallolla riittää sadoiksi vuosiksi eteenpäin, ja se on turvallisin puunkäytön jälkeen. Suomella voisi olla mahdollisuus myös edistää kauppaansa keskittymällä erilaisiin puhdistustekniikoihin, kuten hiilidioksidin pesureihin, aivan oikeasti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#41

Juuri näin, ja hiilidioksidia voidaan jalostaa eri käyttöihin, kuten palosammuttimiin ja erilaisiin teollisuuskäyttöihin. Harvalle tulee edes mieleen, maapallon virvoitus- ym. juomateollisuuden käyttämä hiilidioksidikaan ei tipu avaruudesta, kuten kasvihuoneviljely ei ole kannattavaa ilman lisähiilidioksidia, joka tarvitaan tehdä joka tapauksessa maapallon pinnalla. Hiilidioksidikeräimet ottavat virvoitusjuomateollisuudelle ilmakehästä hiilidioksidia, mutta se on pois mm. viljelyksiltä ja metsän tarvitsemasta hiilidioksidista. Sateet tuovan maapallon pinnalle ilmakehästä noin hieman yli 400 miljardia tonnia hiilidioksidia ja silti valtaosa kasvillisuudesta ottaa hiilen suoraan ilmakehästä. Vähäistä on ihmisen tuottama lisähiili, josta jo nykyään puolet kuluu ihmiskunnan ravinnon tuottamiseen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#42

Länsirannikon akkuteollisuuteen ym. sähköautoistumiseen satsataan nyt kiimaisesti tukirahaa, joka kokemuksen mukaan valuu taas bulvaanien kautta idän omistukseen. Tuosta esimerkkinä vaan mm. Harjavallan ja Outokummun nikkelit meni USA:n OMG:n kautta Venäjän Nornickelille, jonka pääkonttori on Moskovassa. Akkumateriaalikaivoteollisuus Itämerelle valuma-alueella tuhoaa loput Itämeren kalakannasta, ja myrkyt käy kalliiksi yhteiskunnan terveyshuollolle. Nyt pitäisi jäätiköiden sijaan tutkia Jäämeren hylkeiden tilaa, jos ollaan huolissaan jääkarhupopulaation tilasta, koska Norilskin ja alueen myrkyt varmasti pilaa koko laajemminkin jäämeren alueet Jenisein valuma-alueella, miljoonien neliökilometrien alueella.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pena
#44

Tuo aloitus ” On totta, että ilmastonmuutos on osaksi ihmisen vauhdittamaa ja sen eteen pitää tehdä paljon” on tyypillinen poliitikon avaus. Kun ICCP:n ohjeissa vaan pyritään todistamaan hiilidioksidin vaikutusta ja oleellinen auringon syklit unohdetaan, oikea aloitus olisi Imastonmuutoksesta levitetty tieto on suurimmaksi osaksi valhetta.
Auringon tutkijat varoittelevat lähestyvästä minijääkaudesta ja auringon magneettisten myrskyjen vaikutuksesta ilmakehän muutosilmiöihin CO2:n vaikutuksen olessa näiden rinnalla minimaalinen

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ydinjätekatastrofi todellista jääkaudella
#45

No onhan se selvä, että jo maapallon metsät parturoidaan kokonaan, että sillä on merkitystä ilmastoon, mutta sen olematta hiilidioksidin syytä. Maapallolla metsää on parturoitu vuosien varrella miljoonia neliökilometrejä pelloiksi ja asumisen tarpeisiin. Kaupungit aiheuttavat jättimäisiä lämpösaarekkeita, kaikella on omat merkityksensä luontoon. Selvää, että hiilidioksidin vaihteleva pitoisuus, joka on ankkuroitu johonkin kylmään aikaan, on itsensä narraamista, lämpötila kun vaikuttaa ratkaisevasti mikrobien tuottaman hiilidioksidin lisäykseen mm. pienen jääkauden jälkeisenä aikana. Hiilidioksidin hiiliatomi on siis puskurina saapuville hiukkasille, joka tälläkin hetkellä polttelee ihoa lähellä napaseutua pohjoisella pallonpuoliskolla napaonkalon seudulla kesäaikana, kun etelänapa lepäilee varjossa. Kesäaika pohjolassakin tulee lyhenemään noin 1/4 osaan nykyisestä säteilyn osalta, ja sekin tulee varsin loivassa kulmassa, se on sitä jääkautta, säteilysumma vuoden aikana.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#49

Korjaan, häkäpitoisuus on tällä hetkellä Amazonin jokialueella 13 027 ppbv. Vertailun vuoksi eteläisessä Suomessa vastaava luku on 108 ppbv. Kiinassa häkä on luokkaa keskimäärin 838 ppbv ja pohjoisella Venäjällä suurimmat päästöt ovat 8678 ppbv.

Kun katsotaan koko Aasian rikkipäästöjä, Suomen päästöt ovat noin 1/32 000 osa, vain Aasian päästöistä. Samaa rataa ovat myös muut päästöt, suomalaisten tekemisillä ei ole tässä päästöhelvetissä oikeastaan osaa eikä arpaa, tehdään täällä miten iso lasku tahansa veromaksajille. Luvut puhuvat puolestaan. Näin myös vihreiden juttuihin kannattaa suhtautua äärimmäisen varovaisesti ovat sitä ilmastokiimailua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#50

Suomessa kun täällä ei enää välitetä tieteellisistä ilmastomuutoksiin liittyvistä seikoista, niin on pakko hieman valaista asiaa. Maapallon hyrräliike on todellista, akselin kallistuma on luokkaa 23,5 astetta, ja syklistä prkessioliikettä 26 tuhatta vuotta. Lisäksi on pienempää syklistä (nutaatio 18,6 vuotta), kuten on mahdollisesti myös laajempi jaksoista hyrräliikettä (mahdollisesti satoja tuhansia vuosia), kaikki on mahdollista laajassa avaruudessa. Prekessioliike tulee ymmärtää siten, että päiväntasaaja (nykykartalla) siirtyy myös tuon 23,5 astetta, jolloin kaikki maapallolla siirtyvät auringonvalon suhteen, myös Grönlanti ja Alaska, kuten Suomi käväisee Espanjan aurinkorannikon lämmöissä (noin 2972 vuoden kuluttua), ja pohjoisimmillaan reilusti Huippuvuorten leveyksillä vain parin kymmenen tuhannen vuoden kuluttua. Prekessioliikkeen argumentti on aste/72 vuotta. Näin ei pidä ihmetellä monia asioita, kuten puunkannot Alaskan jäätiköiden alla, tai metsien jäänteet Saharassa jne.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000