Perussuomalaiset

Teemu Liukkonen

Kilpailukyvyn oravanpyörä

2 kommenttia

Vihervasemmiston suunnitelma ja päätös Suomen siirtymisestä hiilineutraaliin aikakauteen vuonna 2035 on saanut yritysmaailman varpailleen, koska haluttuun lopputulokseen päästäkseen valtion pitää tehdä rankkoja päätöksiä ilmasto- ja veropolitiikassaan. Yritykset ovat lopettaneet tehtaita, viimeiseksi Veitsiluodon paperi- ja sellutehdas. Yritykset ovat irtisanoneet tai siirtäneet toimintaansa sellaisiin maihin missä yrittämisen edellytykset täyttyvät. Yrityksiä on myyty myös ulkomaisille toimijoille. Miksi? Siksi että yritykset laskevat jo nyt, että lähivuosina lähdetään pyörimään oravan pyörää jonka pyöriminen ei lopu vihervasemmistolaisen politiikan takia vaan jatkaa pyörimistään niin kauan että maalle saadaan uusi hallitus ja sen myötä järkeenkäypä vero- ja ilmastopolitiikka. Suomi pitää saada nousuun!

Kun liikenteen, energian ja lämmityksen kulut nousevat, niin silloin nousevat kaikki kulutustuotteiden hinnat ja tuotantokustannukset. Palkkakustannuksien ja kuljetuskustannuksien noustessa yrityksien kannattavuus heikentyy. Palkansaajien ostovoimaa heikentää jatkuva hintojen ja verojen nousu. Palkkaa pitäisi saada lisää, mutta kenen pussista se otetaan? Tämä oravanpyörä pyörii kuin ikiliikkuja. Suomi ei voi pelastaa maailmaa kiilusilmäisellä vero- ja ilmastopolitiikalla. Verotuloilla saadaan kuntiin ja valtiolle palveluita. Pidetään tehtaanpiiput Suomessa ja kunnissa, sillä se on kansakuntamme yhteinen etu.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Nimetön
#1

Kyllä omistaja myy vaikka oman ”äitinsä” jos saa hyvän hinnan sanotaan. Ja niin myy myös irityksenomisja kun soipiva ostaja löytyy.
Ainoa joka ei myynyt suomea oli Nätti Jussi.
Kun joku kehui että minä voin ostaa vaikka koko suomen, niin siihen Nättä totesi että miten sinä voita ostaa kun minä en myy?.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Silloin kun Hunttalan Matti Suomen osti?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000