Wikipedia journalismista: ”Journalismi on toimintaa, jonka tehtävänä on kerätä, varmentaa ja eritellä tietoa ja esittää se joukkoviestimien avulla esimerkiksi uutisten muodossa. Sen kohteena ovat erityisesti yhteiskunnallisesti tärkeät, ajankohtaiset ja kiinnostavat asiat ja ihmiset.”

Toteutuuko tämä nyky-Suomessa? Otan tähän suorat lainaukset Valtioneuvoston selvityksestä Govorit Moskva – Moskova puhuu : Venäjän strategisen viestinnän erityispiirteet, lainaukset sivulta 173 lähtien:

”Median kehityksen osalta elämme historian kolmatta suurta murrosta. Kirjoitustaidon ja painokoneen jälkeen digitaalinen teknologia on vienyt päähuomion median kehityksessä ja sen ansaintamallissa. Kulttuurit juoksevat kilpaa teknologian radalla, josta ne tietävät vielä liian vähän. Sisällöt tulevat tekniikan perässä. Pienen Suomen on uskottava omaan osaamiseensa ainakin sen verran, että hallitsemme tiedon ja niiden tulkinnat etenkin niiltä osin, mikä koskee naapureitamme. Suuritöisin on suurin naapurimme. Kukaan ei tee tätä työtä Suomen puolesta eikä Suomen hyväksi, ja jos tekevät, niin omiin tarkoituksiinsa ja omaksi edukseen. Suomi ei ole ainoa maa, jossa Venäjää käytetään toisinaan poliittisena lyömäaseena. Venäjävastaisuus ja -myönteisyys ilmenevät eri syistä eri tavoin esimerkiksi Suomessa, Ruotsissa, Virossa tai Britanniassa.”

Tähän on helppo yhtyä.

”Venäjänkieliseen uutisaineistoon tutustuminen ja sen tulkinta olisi toteutettava laajemmin eikä pääosin mielipidevaikuttamisen vastatoimiin liittyen. Suomalaisella medialla tulisi olla resursseja tukeutua myös muihin kuin johtaviin länsimaisiin uutistaloihin ja tietotoimistoihin. Avoin asennoituminen alkuperäiskielellä tehtyyn uutisointiin mahdollistaa tapahtumien monipuolisen tulkinnan ja voi edesauttaa kokonaisvaltaista ymmärtämistä. Venäjän informaationympäristön parempi tunteminen auttaisi toimittajia arvioimaan paremmin myös venäläislähteitä.”

Parhaillaan elämme lähes täydellisessä eristyksessä mitä tulee venäläislähteisiin. Nyky-Suomessa tietämättömyys on voimaa.

”Eurooppalainen ja suomalainen media on yhä enemmän muutaman kansainvälisen uutistoimiston tuotannon varassa. Ne ovat amerikkalainen Associated Press, ranskalainen Agence France-Presse ja brittiläinen uutistoimisto Thomson Reuters. Journalismin yksi voimatekijä on paikallinen silminnäkijä ja raportointi, missä kielitaidon, kulttuurin ja paikallistuntemuksen lisäksi on oltava verkostoitunut.”

Nyt se oleellinen johtopäätös.

”Suomalainen oma tulkinta on avainkysymys. Suomalaisen median ulkomaisen uutisseurannan ja tulkintakyvyn vahvistaminen on suuri tehtävä, johon sisältyy paljon intohimoja ja kilpailua. Ulkomaisen median seuraamiseen kannustava toiminta on kansallinen ja poliittinen kysymys.”

Selvitys pitää sisällään myös kehitysehdotuksia.

”Yleisradion toimintaa on kehitettävä siten, että ulkomaisen uutisoinnin ja tulkintojen voimavaroja vahvistetaan. Ulkomaisen uutisseurannan ja raportoinnin kehittäminen on kilpailukysymys, jossa suomalainen ymmärrys on kovassa paineessa. Yleisradion kehittäminen nykyistä monipuolisemmaksi ja kilpailukykyisemmäksi maailman ja lähiympäristömme seurannan kansalaisvälineeksi on ajankohtainen tehtävä. Tukholman, Brysselin, Lontoon, Berliinin, Moskovan ja Pietarin seurantaa on vahvistettava. On myös etsittävä keinoja, joilla suomalaisen sanomalehdistön resursseja ja kilpailukykyä maailman tapahtumien uutisoijana, selittäjänä ja tulkitsijana kehitetään. Vuoropuheluun uskaltaa se, joka luottaa oman asiansa voimaan. Viestiä on vaikea ymmärtää, jos ei sitä kuulla tai kuunnella tai se välittyy kolmannen osapuolen kautta valmiiksi tulkittuna.”

Elämme skitsofreenisessa nyky-Suomessa, jossa journalismi on keskittynyt muutamien kansainvälisten toimijoiden käsiin ja muuttunut ideologiseksi julistukseksi tai vähintään hyvin värittyneeksi tiettyjä tarkoitusperiä vahvistavaksi tulkinnaksi. Samaan aikaan valtion johdossa on edelleen voimia, jotka toivovat toimituksilta itsenäistä ajattelua ja journalismia. Valitettavasti nämä jälkimmäiset voimat EU-Suomessa ovat vähemmistössä.

Miten tämä ilmenee? Esimerkiksi Ukrainan tilanteesta annetaan yksipuolista ja värittynyttä tietoa ja samalla rummutetaan Nato-jäsenyyttä. Samalla puoluejohtajat yhtenä suuna esittävät, että ensin oli kansan tuki ja sitten tulivat vasta puolueet mukaan. Ikävä tosiasia kuitenkin on, että kansan tuki oli pari tuhannen ihmisen galluppia ja että tulkittavasti eduskunnassa tiedettiin jo kaksi kuukautta ennen Nato-hakemuksen jättämistä, että se tullaan jättämään.

On oleellista, että Suomessa on itsenäistä journalismia. Ehkä tämä auttaa Suomea nousemaan velkasuosta kohti uutta itsenäisyyttä.