Perussuomalaiset

Tatu Tyni

Perussuomalainen kulttuuriministeri (1/3)

Kolmiosainen perustelu, miksi Suomelle on tärkeää saada Perussuomalainen kulttuuriministeri.

Suomalainen ammatillinen taide- ja urheiluelämä on katastrofaalisessa tilassa. Ammatillisen taiteen rakenteet ovat suoraan neuvostoliiton aikaiset, kuten myös henkinen ilmapiiri. Tukijärjestelmällä Suomessa on pyritty taiteen moni-ilmeisyyden turvaamiseen, mutta on käynyt täysin päinvastoin, vapaa kilpailu on tapettu.

Nykyisellä laitosteatterijärjestelmällä näyttämötaide on sementoitu yhden totuuden toitottajaksi, tämä totuus on tullut taistolaisten suusta. Suomalaisessa nykytaiteessa on vahva ideologinen painotus, eli heikentää kansallisvaltiota ja paikallista päätäntävaltaa. Ennen vastaava ohjeistus tuli Neuvostoliitosta, nyt EU:sta.

Asioiden korjaaminen tapahtuu ammatillisessa taiteessa siirtämällä toiminta yhdistyksiltä osakeyhtiöille ja lopettamalla täydellisesti vastiikkeettoman rahan jakaminen. Tähän vastiikkettomuuteen kuuluvat taiteilija-apurahat sekä toiminta-avustukset. Nämä korvautuisivat moninkertaisesti oikealla tuotolla, sijoittajien sijoituksilla sekä liiketoiminnallisin perustein myönnettävällä vastikkeellisella kehitystuella. Taiteen sisältö ei häviäisi mihinkään, vaan päinvastoin se kasvaisi, sillä kuten Shakespearestakin olemme oppineet – hyvä taide tuottaa sensuroimattomassa toimintakulttuurissa merkittävää liikevaihtoa. Kaiken ammatillisen rahoituksen takana täytyy olla toimiva liiketoimintasuunnitelma sekä toimiva konsepti.

Ei taiteen kartelleille, vaan kyllä vapaalle kilpailulle.

Vapaa kilpailu tervehdyttäisi suomalaisen ammatillisen taiteen muutamassa vuodessa. Nykyään tilanne on, että ammatillinen nykytaide on suomalaisen jalkapallon standardeja mukaillen divarien tasoa. Ei voi kuvitellakaan pärjäämistä kansainvälisessä kilpailussa – ja ei ole pärjättykään! Heti, kun on toimittu pitkäjänteisesti vapaan kilpailun osakeyhtiöiden logiikalla, syntyi Angry Birds-elokuva (tuotto 350 miljoonaa dollaria).

Taloudellisessa merkityksessä suomalainen taide ja viihde voivat olla merkittävä vientituote. Satojen miljoonien tai miljardien liiketoiminnalle on mahdollisuus, kun hylätään “neuvostoliittolainen hiippailu” ja otetaan järki käteen.

Vuonna 2017 suomalaisten taidekorkeakoulujen opetuksien sisällöt pohjautuvat pääsääntöisesti poliittisille ideologioille, toimimattomille ja vanhanaikaisille metodeille sekä tasapäistämiselle.

Kolmiosaisaisen kirjoituksen toinen osa tulee käsittelemään Perussuomalaisen kulttuuriministerin tehtävän merkitystä suomalaisen hengen näkökulmasta ja ilmestynee viikon sisällä.

Osallistu keskusteluun!


16 kommenttia
Nimetön
#1

NLssa taide ja taideopetus on korkealaatuista.

Suomessa kaikkinainen taideopetus on taistolaisten käsissä. Äsköisellä mitalitempauksellaan he sen taas todistivat.
Taiteilijoiden pitää toistaa vasemmistolaista mantraa. Muuten et saa apurahaa. Muut apurahoja eivät tule saamaan. Taideklikki palkitsee vain aatteen taiteilijoita.
Katsokaa päivälehtien taidepalstaa niin näette nykytaiteen laadun. Aatteen taiteilijat saavat ”taiteestaan” isot kirjoitukset kuvien kanssa. Muut eivät tule huomatuksi. Päivälehdet eivät kirjoita sanaakaan jos pidät näyttelyn ellet ole vasuri.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Onko esim. kuuluisa kiinalainen taiteilija Ai WeiWei poliittinen taiteilija?

Kävin katsomassa hänen näyttelynsä HAM:ssa jokin aika sitten. Hänellä oli hyvin monipuolisia teoksia. Ja monet teoksista käsittääkseni ovat syntyneet Kiinan yhteiskunnallisen tilanteen innoittamina.

Voiko taiteilija ottaa poliittisesti kantaa teoksissaan, jos haluaa olla uskottava taiteilija?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#7

eikös kaikki suurimmat taiteilijat ole aina ollut kantaa ottavia. Rembrandt on ainakin minun suosikkini. Muutaman hänen tauluistaan olen tehnyt oman versioni ja kaupaksi meni molemmat ennen kuin ennätin edes valmiiksi saada. Riippuu ihan mitä kantaa otolla tarkoitetaan. Poliittiset pilapiirtäjät on asia erikseen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Niin…. Oikeus Ministerinä paperi-kommunisti siis paperi tehtaita alas ajanu mies !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

t. ÄÄNESTÄJÄ ehkä viimmeistä kertaa

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Niin. Paras siis äänestellä vasuritaustaisia kuten sdp/vas/vihr….?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tatu Tyni Taikuri
#4

Taiteen edistämiskeskuksen sivuilta:

”Avustukset monikulttuurisuuden edistämiseen ja rasismin vastaiseen toimintaan yhteisöille”
”Apurahat monikulttuurisuuden edistämiseen
taiteilijoille ja työryhmille”

Voisi sanoa suoraan: apurahat kommunismin edistämiseen. Ammatillista taiderahoitusta jaetaan täysin poliittisin agendoin. Täyttääkö Sibeliuksen viulukonsertto tai Waltarin Sinuhe Egyptiläinen kriteerit 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tatu Tyni Taikuri
#5

Kun urheilussa päätöksiä tehdään muiden kuin asiaperusteiden pohjalta, 8 kk päästä tiputaan sarjaporrasta alemmas tai koko seura ajautuu konkurssiin. Asiasta kannattaa kysellä Espoon jääkiekolta, jalkapallolta ja koripallolta. Kun urheilulliset päätökset tehdään poliittisin perustein, kaveripohjalta, sukulaisia suosien tai hysteerisinä pelon vallassa, ollaan siinä tilanteessa missä suomalaisessa ammatillisessa taiteessa nyt ollaan – syvällä, syvällä, syvällä divareissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000