Perussuomalaiset

Tapio Lämsä

Homekouludilemma – ratkaisuja tiskiin

Kuusamossa on viime ajat käyty välillä kohtuullisen kiivastakin keskustelua homekouluongelmasta ja muutenkin koulujen sisäilmaongelmista. On ollut keskustelua ison hirsikoulun rakentamisesta ja siitä, että onko vanhojen homeella ja muilla sisäilmaongelmilla höystettyjen rakennusten jatkuvassa korjailuissa mitään mieltä. Kuusamossa me perussuomalaiset olemme ottaneet puhuttuun hirsikouluun kohtuullisen positiivisen kannan ja siihen olemme myös antaneet tuossa talvella pitkän kannanoton. Sen kummemmin en nyt siihen kannanottoon palaa, se on luettavissa Kuusamon perussuomalaisten nettisaitilta.

Sen sijaan tuossa helluntaina paikallinen valtapuolue keskusta antoi lausunnon, että Nilonkankaan alakoulu pitäisi uusia jatkuvien sisäilmaongelmien takia. Ihan hyvä keskustelunavaus sinänsä. Ei siinä mitään. Keskustalla vaan taisi olla tilanne se, että sisäisesti asiasta lienee ollut melko kiivasta keskustelua kabineteissa ja nyt piti sitten jollain ehdotuksella osallistua keskusteluun. No hyvä vaan, jos julkinen paine ajoi tähän. Asiaan saa myös valtapuolue laittaa kortensa kekoon.

Minä en tässä kirjoituksessa ala sen kummemmin ketään vetelemään kölin alta niin kuin joskus teen aina välillä. Mutta kysympä vaan seuraavaa. Kun jo Nilonkankaan koulun hintalappu on sen 15 miljoonaa ja kyse on pelkästä alakoulusta, niin miksi jatkuvasti remontissa oleva Nilon yläaste on keskustalla paketista unohtunut? Aivan samat sisäilmaongelmat vaivaavat myös yläasteen puolta. Sisäilmaongelmia esiintyy siellä ihan remppauksenkin jälkeen. Ja jatkuva korjaus yläasteella maksaa sekin maltaita. Miksi keskusta ei lähtenyt siihen, että koko Nilon koulukompleksi uusittaisiin?

Jos nyt ajattelee asiaa kokonaisuutena, niin kaikkein paras ratkaisu olisi koko Nilon koulukompleksin laittaminen läjään. Siellä täällä rääppiminen ja joku yli puoli vuosisataa vanhan jo vaurioituneen rakennuksen paikkailu ei asiaa ratkaise. Perussuomalaiset ovat edelleen sen takana, että Nilon tapauksessa molemmat kompleksit uusitaan. Ja uusitaan järkevällä konseptilla – mallia on hyvä ottaa juurikin Pudasjärven hirsikampuksen rahoitusmallista. Tällöin velkaisen kaupungin ei tarvitseisi ottaa suoraan kymmeniä miljoonia velkaa.

Joten keskustalaiset – eiköhän tuo olisi oikeasti parempi hoitaa kerralla koko asia kuntoon ilman siellä täällä rääppimistä. Kuitenkin kyse on koulun oppilaiden ja henkilökunnan terveydestä. Vastausta odotelessa – näillä mennään!!

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
Hämmentynyt
#1

AJATUKSIA TYHJÄSTÄ PÄÄSTÄ

Energia kriisin aikaan alkaneet säästötalkoon on enemmän tuhonneet rakennuksia kuin on saatu rahallista säästöä.

Lyhyt näköisesti ja täysin typerillä toimilla on saatettu monta hyvää rakennusta purkukuntoon.

ENNAKOIVAT huolto toimenpiteet täysin unohdettu.

EU direktiivien orjallinen noudattaminen ei todellakaan toimi tällä pallonpuoliskolla.

Dikitalisaation johdosta kun sitä ei voi hiirellä hoitaa niin sit ei hoideta.¨

Julkisella puolella suurin ongelma on VALVONNAN puute, joka johtaa kilpailutettujen huoltoliikkeiden sovituista työstä laistamiseen.

Rakennuksien uusiminen on todellakin usein ainoa oikea vaihtoehto.

Suunnittelu, Toteutus ja VALVONTA VALVONTA VALVONTA pitää todellakin hoitaa ammattitaidolla.

Sen tekeen mistä tahansa materiaalista ja usein ammattitaidottonien suunnitelmin ENNAKOIVAT huoltotoimet pitää tehdä.

Tekniset ratkaisut pitää ohittaa arkkitehdin visiot.

PerusPutkari Vantaalta

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000