Perussuomalaiset

Tapani Mäki

Eläkeputken poisto olisi väärin

Torstaina 3.12.2020 ministeri Anneli Saarikko (Kesk.) lausui maamme hallituksen edustajana, että on reilua kertoa eläkeputken poistamisesta.

Omana henkilökohtaisena näkemyksenä eläkeputken katkaisu ei auta ketään, eikä pelasta Suomen taloutta. Päinvastoin, se lisää vanhempien ihmisten epävarmuutta ja syventää köyhyyttä.

Miksi Suomessa ei haluta päästää ikäihmisiä ansaitulle eläkkeelle? Vaikuttaakin siltä, että kansa halutaan maksumieheksi joka käänteessä ja orjuuttaa työelämään jopa kuolemaansa saakka.

Työttömien yli 55-vuotiaiden työllistyminen on todella vaikeaa. Työpaikkoja ei välttämättä edes ole ja koronan vaikutukset tuovat asiaan riskejä, jotka kääntyvät Suomen taloutta vastaan. Joitain yksittäisiä poikkeuksia toki on, mutta valtaosan tilanne on toinen.

Puheet työllisyysvaikutuksista ja vaihtoehdoista vaikuttavat lähinnä koomisilta. Esimerkiksi valtiovarainministeri Matti Vanhasen (Kesk.) näkemys, että työnhakijoiden määrä lisäisi työllisyyttä. Samaa näkemystä on ajanut myös kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen. – Hyvin erikoisia kannanottoja.

Suomessa tulisi sen sijaan parantaa nuorten työllistymistä, eikä lisätä harmia iäkkäämpään päähän. Nuorisotyöttömyys on aikapommi, joka voi koitua kohtaloksi maamme talouteen ja myös terveydenhuoltoon. Vuonna 2028 eläkeikää nostetaan 68 vuoteen jo muutenkin. Joten kysymyksessä on täysin epäinhimillinen ja järjetön yhtälö.

Jos näin päätetään, Suomi tekee jälleen kerran pahan virheen, josta jää tahra historiaan. Sitten ihmetellään, kun työttömyys ja köyhyys lisääntyy. Myös pitkään vaikeissa työolosuhteissa toimineiden kuolleisuus lisääntyisi huomattavasti nk. ennen aikojaan. Taas suomalaista vedettäisiin kuin pässiä narussa!

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


21 kommenttia
Nimetön
Hämmentynyt
#1

Olipa kerran aika jolloin varhennetulle eläkeelle pääsi 55 vuotiaana.Silloin näin monta onnellista ihmistä jotka olivat kerinneet silti olemaan työmaailmassa 35-40 vuotta,kun pääsivät eläkkeelle.Tämä käytäntö ei ollut käytössä kovinkaan pitkään,kun varhennettu eläkeikä nostettiin 57 vuoteen.Ja siitä sitä alettiin hinaamaan pikkuhiljaa ylöspäin ja loppua ei ole näkyvissä.Ilmiselvästi nyky Hallituksen ja muiden päättäjien on tarkoitus tappaa työntekijät työmailleen?!Niin eläkerahat säästyvät.No eipä sitä muuten pystyttäisi maksamaan näitä kokoajan kasvavia EU:n maksuja,koronaelvytyspaketti ym.Eikö kansalaiset voisi vaatia,että sopeutumisraha poistetaan Eduskunnasta pudonneilta Kansanedustajilta?Se olisi jonkinlainen kompromissi valtiovallan taholta jos,ja kun tämä Eläkeputki poistetaan!Eihän tavallinen työntekijäkään mitään sopeutumisrahaa saa,jos joutuu työttömäksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Itse olin vuosia osa-aika eläkkeellä. 3 p. viikossa täysiä työpäiviä, loput vapaita. Tein yli 2 v. yli eläkeiän, koska näin jaksoi. Nettopalkka oli suhtkoht sama, koska veroprosentti putosi, taisi olla alle 10.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#13

Minä olin myös useampia vuosia osa-aikais eläkkeellä.Ja minulle kävi niin että tämä osaikaiseläke pienensi huomattavasti minun nykyistä eläkettäni!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

ELÄKEPUTKI PITÄÄ POISTAA !!!!

Tässä maassa ei tarvita vapaa matkustajia !! ei kotimaisia eikä varsinkaan ulkomaalaisia elättejä !
SOSIAALI PUMMIT JOUTTAA TIENAAMAAN JOKAPÄIVÄISEN LEIPÄNSÄ TYÖLLÄÄN !!!

t. JÄRKIPERSU

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Edullisempaa on pitää eläkeläiset työttömänä, kuin terve aktiiviväestö. Eläkeikään saapuneiden keinotekoinen työllistäminen estää nuorempien työllistämistä, jo töitä yleensäkään on tarjolla. Tuo kaikki ajatuksella, että eläkeputki ei ole ikärasismia. Jos terveyttä ja töitä riittää, kokemus on etu iäkkäämme väestölle, mutta jos ei töitä ole, turhaa on putken poistokin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Juuri näin, maassa on paljon muitakin ongelmia, kuin putken poisto juuri nyt, koronakriisin keskellä. Hallituksella on tarve siirtää ajatukset pois maan talouden romahtamisesta, eläkeputken poistolla kun ei uusia työpaikkoja varmastikaan synny. Kepu jakaa tukiaisia kuntiin miljardeja, varmaankin ovat saaneet miljardit siksi, että kepu pysyy hallituksessa, tosin kepulle nuo miljardit ovat suoraan vaalitukea tuleviin kunnallisvaaleihin. Kepu viskelee nyt miljardeja kuntiin, korona syilläpä tietenkin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Niin, eläkeyhtiöt varmasi kiittelevät ruusujen kera, kun hallitus ei lisää eläkemenoja. Parempi köyhä tukien varassa elävä ikäihminen, kuin rikas eläkeläinen, miettii sosialistien johtamat eläkeyhtiöt.

Valtion menoja eläkeputkesta ”pelastettu” työläinen ei vähennä, tukien varassa eläviä riittää, myös ulkomaalaisten maahanmuuttajien lisäksi, jossa tasa-arvo maahanmuuttajien ja oman väestön kesken tasoittuu, ei kuitenkaan maahanmuuttajien tasolle, joilla menee hyvin.

Eläkeputkesta pelastettu siis lisää verotuksen noston tarvetta tukitarpeiden muodossa, ja näin eläkeyhtiöiden rahat säästyy.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hämmentynyt
#3

Asiaa. Ei mitään järkeä muuttaa eläkeputkea. Kyllä ihmisten pitää päästä pois oravanpyörästä, jos heille ei aidosti löydy töitä. Konsultit tulee piirtää palloja ja nuolia ja sit YT:t päälle, kun firma ei tuota enää pääomalle kuin 25%. Onko kapitalismi tullut tiensä päähän? Mikään ei tunnu riittävän rahan ahneille optio johtajille. Ihmiset ovat kustannuserä, joiden selkänahasta revitään voitto.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Eläkeikä pitää nostaa 70-vuoteen!
Tämä vastaa pidentynyttä elinaikaa. Ei eläkkeelle ennen 70-vuotis päiviä!
Silloin eläkeputki voisi alkaa 65-vuoden iässä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Suomessa miesten ja naisten keski-ikäodote oli vuonna 2016 81 vuotta, kun 1940 luvulla miesten keski-ikä oli 55 vuotta. Ihmisen keski-ikä ei ole noussut aivan tyhjästä, lääketieteen ansiosta. Voiko eläkeiän määritellä keski-iän mukaan, jos viimeiset vuodet mennään lääketieteen elossa pitävällä voimalla, ei kuitenkaan työkunnon tai henkisen kunnon avulla. Ihmistä voidaan pitää hengissä keinotekoisesti vaikka sata vuotiaaksi ja halutessa ylikin, mutta työkyky on mennyt mahdollisesti jo luokkaa 40-50 vuotta aikaisemmin. Näin ei ole mitään järkeä pitää työssäkäynti kuntona lääketieteen avulla pidettyä keski-iän nousua, ihminen vanhenee joka tapauksessa, vaikka kykenisi lääketieteen avulla liikkumaan omin avuin satavuotiaaksi. Hyvinvoinnilla on hintansa, ja mm. maahanmuuttajien elättäminen ylimääräisenä kuluna on nykyisessä maailman menossa ja tiukentuvassa taloudessa mahdotonta, tai vanhuksien hoito jää todellakin haaveeksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Juuri näin, lääketieteen avulla ja keski-iän nousulla vanheneva väestö pidetään pidempään omatoimisena mahdollisimman pitkään, eikä tarvita ympäri vuorokautista hoivaa. Työikä on täysin eri asia. Maan talouden kannalta nykyiset valtion tulot eivät riitä varsinkaan maahanmuuttajien tai ylimääräisten kulujen lisäämiseen, tai hyvinvointipalveluista on tingittävä rajusti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

75-vuotiaat voivat olla tänä päivänä tosi vetreitä ja hyväkuntoisia.
Jo pitkään on ajateltu vanhuuden alkavat aikaisintaan 75-vuotiaana. Ei siis 65-vuotiaana, joka toistaiseksi on vanhuuseläkeikä.
Yksilölliset erot ovat suuria. Osa ihmisistä tuntee olevansa vanhuksia vasta jostain 80-vuotiaasta alkaen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#11

Eivät kaikki ihmiset elä edes 70 vuotiaaksi.Oletko sitä mieltä että kaikilla ei ole oikeutta eläkkeeseen?Ei kaikkien fysiikka/terveydentila ole samanlainen.Jotenka ei sitä voi yleistää,että kaikki eläisivät yhtä pitkään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Täsmälleen tästä on kysymys, jokaisella on oma elämänpituutensa, ja kuka yrittää luoda mielikuvaa tasapäisestä elämänpituudesta, on reippaasti ulkona elämän perusasioista. Jos keski-ikä onkin saatu keinolla millä hyvänsä nousemaan, monet eivät koskaan saavuta tuota keski-ikää. Raskaimmat työt tehneet ovat ylivoimaisesti suurin häviäjäryhmä tässä maailmassa, kun työ on kuluttanut loppuun.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Kommunistidemarit vihaavat niitä kaikkensa antaneita, ja teurastavat eloon jääneet vanhukset nälkään ja kurjuuteen, ja suojelevat eläkeyhtiöiden rahoja henkeen ja vereen. Ihmisoikeudet on myös niillä suomalaisilla vanhuksilla, jotka ovat rakentaneet maan hyvinvointia elämänsä ajan. Jos nyt ei rahat riitä, silloin on virhe on tehty maan talouden hoidossa, persaukisella ei pitäisi olla varaa myöskään velaksi elämiseen, jonkun on maksettava demareiden ja viherkommunistien toilaukset.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Ihminenhän voi kuolla vaikka vauvana, tai kouluikäisenä, tai jossain onnettomuudessa minkä ikäisenä tahansa, tai johonkin kulkutautiin milloin tahansa.
Ja ai jai, mikä vääryys, kun nämä ihmiset eivät ehtineet saada eläkettä!!!
Pitäisköhän eläkettä alkaa maksaa jo vauvoille, jotta kaikki varmasti sais eläkkeen?
Jos ei ehdi edes eläkeputki-ikään niin onhan se ihan hirveetä!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Ei kaikki elä edes nelikymppisiks.Eläkeikää pitää nostaa. Sosiaalietuuksia laskea että alkais työnteko kiinnostaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Toisaalta ei ole mitään järkeä nostaa eläkeikää, koska eläkeputkeen pääsee paljon aikaisemmin. Yritykset käyttävät hyväkseen eläkeputkea tarpeettoman irtisanomisen välineenä nuorentaakseen henkilökuntaa. Ruotsissa viimeksi taloon tulleet irtisanotaan ensin eikä eläkeputkea ole. Nuorten on paljon helpompi saada uusi työpaikka. Ruotsin malli olisi hyvä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Eläkejärjestelmä perustuu keskimääräisyyksiin, paljon on väkeä, joilla on tuskaa terveyden kannalta pyristellä edes nykyisiin alempiin eläkeikiin töissä. Yrityksissä, joissa on vain muutama työntekijä, on vaikea toimia, jos väki on sairaslomalla pääosan työajastaan. Eläkeiät eivät ole politiikkaa, vaan oikea elämä vasta kertoo, kykeneekö ihminen tekemään terveytensä vuoksi töitä ja mihin ikään saakka. Ihmiset ovat erilaisia, joka ainoa, kuten työhistoria ja koulutus on aina henkilökohtainen. Vain kommunistit koettavat lokeroida ihmiset yhteen ja samaan muottiin, ja harmaaseen haalariin. Eläkeiät eivät ole politiikkaa, ja on jokaisen ihmisen oma kohtalo siirtyä eläkkeelle silloin, kun se siltä tuntuu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Kommunistien tavoitteena on pakkotyö, terveyttä ja ikää halveksien. Maamme eläkejärjestelmä ei tietenkään kestä massatyöttömyyttä, ja siksipä meidän on toimittava siten, että maa pysyy kilpailukykyisenä, eikä siihen mahdu millään teorialla vapaamatkustajia Afrikan maista, kuten ei muualtakaan. Sosialidemokraattinen talous on utopiaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Entäs Norjan tai Papua-Uusiguinean malli?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000