”Se on niin väärin, että pitää pelätä”

Näin tuumaa nuori tyttö Oulussa. Häntä ja kavereita pelottaa liikkua kauppojen sulkemisajan jälkeen ulkona.

Kouluissa Oulun kamalia tapahtumia ei ole erästä lukiota lukuun ottamatta otettu esille lainkaan. Oulun valtuuston tapa vaieta seuraa näköjään kouluihin. Toivotaan, että valtuuston on taivuttava Sebastian Tynkkysen laatiman adressin ja siihen kerääntyneiden kansalaisten nimien myötä pitämään istunto avoimena. Kansalaisten ja varsinkin Oulun kaupungin äänestäjien kuuluu tietää minkä kannan kukin valtuutettu ottaa istunnossa, jossa näitä raiskauksia käsitellään. Saattaapa jokunen valtuutettu joutua puun ja kuoren väliin. Lunastaako lupauksensa kaupunkilaisille vai menettääkö äänensä.

Kansalaiset ovat vihaisia ja syystäkin. Oulun poliisi vetoaa, etteivät kansalaiset ottaisi oikeutta omiin käsiinsä.

Muistelisin kuulleeni keväällä erässä tapahtumassa iranilaisen luento-osuudessa, että raiskaukset ovat sodassa ja vallankaappauksessa yksi keino heikentää ihmisiä ja tätä sotilaille opetetaan. Näin taitaa olla käymässä Suomessakin. Mitä nuo tapahtumat saavat aikaan? Toki vihaa, kiukkua, suuttumusta, mutta myös epätoivoa, huolta, turvattomuutta, pelkoa.
Eikö taistelussa ole tarkoituskin pelotella vastapuoli. Eikö tällöin olla voiton puolella jo itse. Psykologisen sodankäynnin yksi keino on pelottelu.

Meille uskotellaan, että perheiden yhdistämisen pitää tapahtua nopeasti, näille nuorille miehille tulee keksiä tekemistä (etteivät pura raiskauksin turhautumistaan) ja yksi aiemmin kiinni jäänyt selitteli, ettei tiennyt raiskaamisen olevan kiellettyä Suomessa.

Itseäni ihmetyttää suunnattomasti miksi ei esimerkiksi lastensuojelu, miksi ei lapsiasianvaltuutettu Kurttila ole ottanut tapahtumia puheeksi millään lailla? Kurttilalla liene kiireempi jutella taksikuskien kanssa.

Entäpä naisjärjestöt. Raiskauksia tapahtuu jatkuvasti ja kaikki järjestöt ovat hiljaa. Yhteen ääneen kiljutaan pienemmästäkin, mutta raiskauksista vaietaan, logiikka tässä?

Raiskaus kestää hetken, rasismi loppu elämän – näin lauseen somemaailmassa ja järkytyin.
Raiskauksen uhrin elämä saattaa loppua lyhyeenkin – miettiikö kukaan sitä. Miettiikö se nainen, joka twiittasi jokin aika sitten Twitteriin, että lapsihan saattoi itse haluta sitä??

Raiskatun perheen elämä kärsii, saatikka mitä tämä tekee kasvavan lapsen sielulle, naisen mielenterveydelle.

Me emme halua lukea enää näitä uutisia! Me haluamme elää omassa maassamme rauhassa.
Oli aika, kun aristelin hieman Tallinnassa liikkumista, tosin jo pidempi aika. Nyt tuo kaupunki tuntuu huomattavasti turvallisemmalta kuin oma kotimaani.

Meihin on iskostettu jo pelko. Sitähän he juuri haluavatkin.