Säännöllisesti putkahtaa sosiaalisessa mediassa jokin ulostulo siitä, että Suomessa naisten on paha olla, koska pahat, suomalaiset miehet.

En kiistä, etteikö naisten kokema parisuhde- tai sen ulkopuolinen väkivalta ole maassamme fakta ja etteikö kaikki sitä kartoittava ja karsiva työ ole tarpeen. Se on. Sen sijaan olen joskus miettinyt tilastoidaanko monissa Euroopan ja esim. Väli-ja Etelä-Amerikan maissa, Venäjällä, Afrikassa, Lähi- ja Kauko-Idässä naisten kokemaa kurjuutta kunnolla tai laisinkaan.

Kuinka yleistä on, että eteläeurooppalaisissa ns. länsimaisen sivistyksen mutta huomattavasti miehisemmän kulttuurin maissa kotien seinien sisällä tapahtuvat perhehelvetit jäävät paljastumatta ja tilastoimatta. Kuinka paljon Suomen tasa-arvoisempi kulttuuri ja avoimempi ilmapiiri vaikuttavat siihen, että keikumme naisiin kohdistuvan väkivaltatilaston kärkipaikoilla. Meillä on turvakoteja ja ammattilaisia auttamassa, meillä on julkinen debatti ja järjestötoimintaa. Mitä sisilialaisen pikkukylän miehensä säännöllisesti pieksemällä Giovannalla on? Ave Maria.

Ennen kuin punavihreää fantasiaa elävä suomalainen feministi ryöpyttää suomalaista miestä, kannattaa miettiä vielä sitäkin, haukkuuko hän samalla oman isänsä, isoisänsä, veljet, enot, sedät, serkut ja mikä hurjinta, omat poikansakin.

Naista ei lyödä. Ylilyönnit aiheesta eivät kuitenkaan palvele naisten turvallisuutta vaan repivät sukupuolia erilleen omiin bunkkereihinsa.