Perussuomalaiset

Taisto Miettinen

Viinit maitokauppoihin vai holhouksen lisääminen

Keskusta on ajanut eiliseen saakka keskioluen siirtämistä Alkoon. Kansan syvien rivien reagoinnin vuoksi gallupjohtaja on kääntänyt yhdessä yössä takkinsa kuosin. Vaaliohjelman ja kannanoton muutosta selitellään erilaisilla virheillä, vaikka varmaa on, ettei vaaliohjelmaa tehdä hutaisten. Vaaliohjelmaa ja kannanottoa keskiolutasiaan oli tehnyt usean hengen ryhmä.

Myös SDP:n riveissä on esitetty vastaavia kannanottoja.

Varmaa on, että puolueet, jotka ajavat tai ovat ajaneet oluen siirtämistä Alkoon, tulevat vastustamaan viinien vapauttamista maitokauppoihin.

Ainakin Perussuomalaiset ajavat valtion holhouksen vähentämistä mm. viinien vapauttamista maitokauppoihin, alkoholi- ja autoverotuksen alentamista sekä kauppojen aukioloaikojen vapauttamista. Henkilökohtaisesti en ymmärrä, miksi viinejä voi myydä vain kaupassa nimeltä Alko. Miksei liikkeen nimi voi olla Valintalo tms. Ei tupakkaakaan myydä vain erikoisliikkeissä. En myöskään ymmärrä valtion holhoamista aukioloaikojen osalta. Ilmeisesti täällä ajatellaan, ettei yrittäjä ymmärrä sitä, kannattaako liikettä pitää auki myöhempänä ajankohtana tai pyhäisin. Tällä olisi myös positiivinen vaikutus työllisyyteen. Itse käyttäisin edellä mainitut holhousvarat vaikka esim. apua tarvitsevien vanhuksien holhoamiseen.

Yleisesti ottaen pidän huolestuttavana, että poliitikkojen ja puolueen kanta / vaaliohjelma voi muuttua yhdessä yössä täysin päinvastaiseksi jonkin asian osalta. Mitä saattaakaan tapahtua vaalien jälkeen yhdessä yössä. Vaihtuuko takin kuosin väri jälleen? Se jää nähtäväksi.

http://www.suomenuutiset.fi/ps-viini-ja-vahvat-oluet-ruokakauppoihin/

http://yle.fi/uutiset/perussuomalaiset_haluavat_autoveron_pois__mita_mielta_olet_esityksesta/7687518

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/60876-sylissa-miljardihaitat-ministeri-islle-keskiolut-takaisin-alkoon

http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/keskusta_alko_keskikalja-31759

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
Nimetön
#1

Alkoholin saatavuuden helpottaminen ja hinnan alentaminen johtavat kulutuksen kasvuun ja alkoholihaittojen lisääntymiseen.
Kaikki puolueet näyttävät olevan pölhöpopulistilinjalla, vastuuttomasti kosiskelevat äänestäjiä, olettaen äänestäjät aivottomiksi viinanhimoisiksi eläimiksi, joilta siis saa äänet tarjoamalla lisää viinaa. Juopolle lisää viinaa, kyllä juoppo siitä tykkää. Toisaalta tätä taas perustellaan sillä, että kansa ei olisi aivottomia viinanhimoisia eläimiä.

”Useiden hyvin kontrolloitujen tutkimusten mukaan alkoholijuomien hinnan korottaminen ja saatavuuden ja markkinoinnin rajoittaminen on tehokas keino, jolla kulutusta ja haittoja voidaan vähentää.”

”Alkoholi, Alkoholipolitiikka

Alkoholipolitiikan tehtävä on pitää alkoholinkäytön aiheuttamat haitat mahdollisimman ­vähäisinä. Keskustelussa eniten sijaa saavan näkemyksen mukaan alkoholinkäytön aiheuttamat terveyshaitat ovat vain suurkuluttajien ongelma ja kohtuullinen alkoholinkäyttö edistää terveyttä.

Sekä terveydenhuollon että alkoholiteollisuuden ja kaupan edustajat neuvovat, miten alkoholin aiheuttamia haittoja tulisi vähentää. Kaksi jälkimmäistä tähdentävät, että pitää pyrkiä kohtuulliseen käyttöön ja kunkin on itse kannettava vastuu alkoholinkäytöstään. Haitat nähdään mieluiten vain suurkuluttajien ongelmana.

Ei tarvitse olla kovinkaan vainoharhainen, jos alkaa epäillä, että kohtuukäytön pitämisellä terveyttä edistävänä tapana on tietty tarkoitus: kokonaiskulutuksen lisääminen tai sen pitäminen vähintään entisellä tasolla. Alkoholituotteiden valmistajat ja myyjät ovat samantapainen vahva ja painostuskykyinen eturyhmä kuin tupakka­teollisuus oli aikanaan, ja nämä toimijat tekevät kaikkensa, jotta alkoholin kokonaiskulutus ei laskisi.

Suo siellä vetelä täällä

Alkoholinkäyttöön on tavalla tai toisella yhteydessä yli 200 eri sairautta. On laskettu, että 3,8 % kaikista kuolemista ja 4,6 % kaikista menetetyistä elinpäivistä johtuu alkoholista.

Kulutuksen lisääntyessä sairastavuus ja kuolevuus alkoholimaksakirroosiin lisääntyvät. Vahva näyttö tästä saatiin Suomessa, kun alkoholiveroa alennettiin vuonna 2004. Naisten kuolleisuus ­alkoholiperäisiin sairauksiin lisääntyi peräti 31 % ja miestenkin 16 %. Valtaosa lisääntyneestä kuolleisuudesta johtui maksakirroosista. Alkoholimaksakirroosiin voi sairastua, vaikka ei milloinkaan ole ollut voimakkaasti humaltunut. Jos nauttii alkoholia jatkuvasti pieniä määriä kerrallaan, ei tule humalaan, mutta alkoholin keskeytyksetön käyttö johtaa maksakirroosiin.

”Suo siellä vetelä täällä” on sananlasku joka hyvin sopii alkoholinkäytön aiheuttamiin haittoihin. Humalaan juominen johtaa herkästi ­tapaturmiin, mutta toisaalta humalaa välttävä, mutta jatkuva alkoholin nauttiminen aiheuttaa maksakirroosin. Kaiken kukkuraksi etanoli, siitä muodostuva aineenvaihduntatuote ja juomissa olevat muut aineet aiheuttavat syöpää. Alkoholin nauttiminen edistää erityisesti ruoansulatuskanavan syöpäkasvainten kehittymistä, mutta se lisää myös vaaraa sairastua rintasyöpään. Näiden vaarojen rinnalla sepelvaltimotautia ­ehkäisevä vaikutus menettää merkitystään. Mikään juomatapa ei siis edistä terveyttä.

Hinta, saatavuus ja markkinointi

Alkoholipolitiikasta päättävät kansanedustajat. Vuodesta 1960 lähtien alkoholin kulutus on kasvanut lähes jatkuvasti. Tehdyt hinnan korotukset eivät ole vähentäneet kulutusta ja vuonna 2004 toteutettu alkoholiveron alennus johti jyrkkään kulutuksen kasvuun.

Britanniassa alkoholin saatavuus verrattuna käytettävissä olevaan varallisuuteen on lisään­tynyt. Siellä alkoholipolitiikkaa ohjailee Portman Group, jonka mielestä koko väestöön kohdistuvat toimenpiteet eivät ole tarpeen. Kaikkiin kohdistuvat toimenpiteet, esim. hinnan korotukset ja saatavuuden ja anniskelun rajoittamiset, rankaisevat kohtuukäyttäjiä liiallisesti. Valistus ja yksilön vastuun korostaminen ovat ainoat hyväksyttävät keinot alkoholinkäyttöön liitty­vien haittojen ehkäisyssä. Kuitenkin valistus on osoittautunut tehottomaksi kulutuksen ja siitä aiheutuvien haittojen vähentämisessä.

Myös Suomessa terveydenhuollon toimijoiden yritykset vaikuttaa alkoholipolitiikasta päättäviin tahoihin ovat jääneet tuloksettomiksi. Huolimatta alkoholin nimellisen hinnan kasvusta todellinen hinta ei ole muuttunut. Saatavuutta on lisätty perustamalla uusia alkoholiliikkeitä ja lisäämällä sekä anniskelupaikkoja että oikeuksia myydä alkoholia. Kun juomia on saanut halvemmalla supermarketista kuin ravintolasta, on juominen siirtynyt ravintolasta kotiin.

Mitä siis tulisi tehdä, jotta alkoholin kulutus ja käytön aiheuttamat haitat vähenisivät? Useiden hyvin kontrolloitujen tutkimusten mukaan alkoholijuomien hinnan korottaminen ja saatavuuden ja markkinoinnin rajoittaminen on tehokas keino, jolla kulutusta ja haittoja voidaan vähentää. Olisiko alkoholia tuottavien, anniskelevien ja myyvien tahojen osallistuminen alkoholipoliittiseen päätöksentekoon tämän lisäksi kiellettävä lailla?

Alkoholijuomien myynti ruokakaupoissa ja kioskeissa olisi lopetettava. Jakelupisteitä olisi vähennettävä ja anniskeluoikeuksia olisi rajoitettava. Itse asiassa olisi peruttava kaikki ne alkoholin kulutusta lisänneet toimenpiteet, joita 1960-luvun lopulta lähtien alkoholipolitiikassa on tehty.

Matti Hillbom
professori, emeritus
Oulun yliopisto

lähde: Julkaistu Lääkärilehdessä 15/2014.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Puhutaan nyt vaan alkoholista, että euro ja maahanmuutto jäävät varjoon. Näin viedään perusuomalaisilta media-aikaa ja vähennetään Keskustan kannatusta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Taisto Miettinen Kauppatieteiden lisensiaatti, Varatuomari. Kaupunginvaltuutettu
#3

Minun mielestäni on hyvä keskustella asiasta kuin asiasta rakentavassa hengessä. Maahanmuttokin on yksi asia, josta on hyvä keskustella. Tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaiset haluaisivat säästää maahanmuutossa eniten eli 42% kansasta. Tuon mukaan on erittäin peruteltua keskustella asiasta. Kansahan ei voi olla väärässä?

Alkoholin haitoista voidaan olla yhtä mieltä. En kyllä ymmärrä sitä ajatusmaailmaa, että kansamme olennaisesti poikkeaisi muiden maiden kansalaisista. En jaksa uskoa, että juomatottumuksia muuttaa se, haetaanko juotava maitokaupasta vai viereiseltä Alkon luukulta.

Myös tupakalla on kansanterveydellisiä haittoja. Ihmiset käyttävät tupakkaa päivittäin, jopa askeittain. Pitäisikö meidän siirtää tupakat Alkoa vastaviin erikoisliikkeisiin ja nostaa niiden hintaa, jotta nuokin kansanterveydelliset haitat vähenisivät?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000