Perussuomalaiset

Taisto Miettinen

Äänestätkö tuplat ?

Eduskunnan keskeisin tehtävä on lakien säätäminen. Budjettivallan käyttäminen on lainsäädäntövallan ohella toinen eduskunnan perustehtävistä. Mielenkiintoni kohdistuu näihin molempiin eduskunnan päätehtäviin, joista molemmista minulla on akateeminen korkeakoulutus sekä pitkäaikainen työkokemus. Lienen ainoa Uudenmaan ehdokas, jolla akateeminen tuplatutkinto, ja vieläpä eduskunnan päätehtävistä.

Jos sinulla olisi yritys tai huomattava omaisuus, niin antaisitko sen ns, maallikon hoidettavaksi, vai edellyttäisitkö henkilöltä ammattitaitoa ? Sama koskee valtiota, jossa päätetään sinua ja perhettäsi koskevista asioista, käytitte sen palveluita sitten aktiivisesti taikka passiivisesti. Päätöksenteko edellyttää erittäin useasti taloudellista, juridista sekä koulutuksellista tietämystä. 

Eduskuntaa odottaa vaikeuksien vyyhti, joka vaatii ammattitaitoa. Maan tilanne vaatii mm. 1. työllisyyden ja 2. valtion velan korjaamista sekä 3. oikeudenmukaisuuden lisäämistä. Nämä asiat ovat pääteemoinani. kokemukseni pohjalta. 

Muutama viikko sitten haastateltiin Martti Ahtisaarta. Hän kehotti kansalaisia kiinnittämään vaalilupausten sijaan huomioita siihen, kuka kykenee toteuttamaan asioita ja muutoksia. Poliittisiksi päättäjiksi on toivottu myös ihmisiä, jotka tuntevat ja tietävät pienituloisten ihmisten todellisuuden (YLE uutiset). Yhdyn edellä mainittuihin näkemyksiin, josta jälkimmäisestä asiasta olen kirjoittanut blogin: Arjesta vieraantuneet poliitikot.

Politiikka vaatii myöskin yhteistyökykyisiä henkilöitä yli puoluerajojen, jotka ovat kuitenkin samalla myös tarpeeksi sisukkaita ajamaan muutoksia läpi. Tätä sisukkuutta on tarvittu myös vaalityön aikana, josta voin nostaa esille vaalikylttiasian, jota hoidettiin kaikkien puolueiden ehdokkaiden hyväksi (17 päivää 2.4). Yhteistyötä on tehty mm. yhteisellä vaaliesitteellä ja  muulla mainonnalla sekä esitteiden jaolla yhteiseen lukuun. Tiedossani ei ole muiden ehdokkaiden yhteisiä vaaliesitteitä.

Sisukkuuden, ammattitaidon ja yhteistyökyvyn lisäksi nostan esille jaksamisen.  Rankka työ vaatii rankat huvit. Kullakin on huvinsa, minulla urheilu ja niihin liittyvät kilpailut. 

Nyt joukolla äänestämään. Muutetaan YLE vaalitentin katsojaluvat n. 6800 ääniksi. Nyt sinulla on mahdolisuus osaltasi vaikuttaa siihen, kuinka ammattitaitoisesti sinun ja perheesi asioita hoidetaan.​

Taisto Miettinen – Sisukas Suomalainen, vähäosaisen arjen tuntija

Varatuomari, Kauppatieteiden lisensiaatti, Kaupunginvaltuutettu, 10-kertainen maailmanmestari

Wife carrier – to the Parliament nr 75 video

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Grankulla IFK
Utelias
#1

Mikä on kantasi oppisopimusopiskeluun ja mitä tiedät siitä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Taisto Miettinen Kauppatieteiden lisensiaatti, Varatuomari. Kaupunginvaltuutettu
#2

Morjens. Vastailinkin jo lähettämääsi mailiin. Hyvää vaalipäivää ja -iltaa 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000