Olen ollut aktiivisesti mukana politiikassa hieman yli kymmenen vuotta, liityin Perussuomalaisten jäseneksi alkuvuodesta 2011. Jäsennumeroni on 8139, kun tällä hetkellä jäsennumeroiden anto juoksee yli 30 000 lukemissa. Olen ollut Perussuomalaisten riveissä ehdokkaana kuusissa vaaleissa, kuntavaaleissa 2012, 2017 ja 2021, eduskuntavaaleissa 2015 ja 2019 sekä aluevaaleissa 2022. Olen toiminut kaupungin varavaltuutettuna Espoossa kuusi vuotta, kaupunginvaltuutettuna Vantaalla nyt hieman yli puoli vuotta ja olen juuri aloittamassa tuoreena aluevaltuutettuna sekä aluevaltuustoryhmän puheenjohtajana Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella.

Kun lähdin mukaan, olin aika kriittinen Nato-jäsenyyttä kohtaan. Kuuntelin kyllä paljon Nato-myönteisten ajatuksia sekä perusteluja, mutta kantani Natosta pysyi. Tärkein syy minulle vastustaa Natoa oli Venäjän pelko. Ajattelin, että ei saa suututtaa Venäjää. Vuonna 2015 olen vastannut mm. Helsingin Sanomien vaalikoneeseen kysymykseen Natoon liittymisestä ”jokseenkin eri mieltä”, ja perustellut asiaa näin: ”Nykyisessä tilanteessa Natoon liittyminen voisi lisätä uhkaa Suomea kohtaan. Suomen tulee pysyä sotilaallisesti liittoutumattomana ja tarkkailla tilannetta neutraaleissa asetelmissa. Suomen tulee ehdottomasti turvata oman maansa puolustuskyky välittömästi ja lisätä puolustusmäärärahoja.”

On huomattavaa, että vastatessani kysymykseen, Venäjä oli jo valloittanut Krimin ja Itä-Ukrainaa.

Vuonna 2019 olen vastannut YLE:n vaalikoneeseen edelleen liittymisestä Natoon ”jokseenkin eri mieltä”, ja perustellut seuraavasti: ”Tällä hetkellä Suomen ei kannata hakea Nato-jäsenyyttä. Nykyinen tilanne on hyvä. Suomella täytyy olla oma itsenäinen uskottava maanpuolustus. Jos turvallisuustilanne muuttuu merkittävästi, Nato-jäsenyyttä täytyy harkita uudelleen ja sille on oltava kansan vahva tuki.”

Kannassani näkyi jo asteittaista lieventymistä neljän vuoden takaiseen verrattuna. Silti kannoista näkyy hyvin se, että pelkäsin Venäjää ja sen reaktioita.

Olen maatalon tyttö Etelä-Karjalasta. Synnyinkodissani ja maatilalla, joka on ollut saman suvun hallussa vuodesta 1722, on yhä tallella evakkoarkku, jossa lukee pohjassa ”Kokemäki”. Tarina kertoo, että jos neuvostojoukot olisivat tulleet vain kymmenen kilometriä pidemmälle jatkosodan aikana, lähtö olisi tullut. Olen kasvanut koko lapsuuteni ja nuoruuteni ympäristössä, jossa Venäjää pidettiin uhkana. Isäni on hyvin maanpuolustushenkinen, ja on käynyt rauhanturvaajana Libanonissa 1982 – 1983. Meille lapsille paras leikki oli se, kun isä huusi ”Lähtö kaupunkiin, aikaa kolme minuuttia!”. Mummini ja vaarini olivat lapsia ja teini-ikäisiä, kun talvi- ja jatkosota käytiin. Vaarini vanhin sisko toimi ilmavalvontalottana Taipalsaaren lentokentän lähellä Saimaan suuria selkiä katsoen. Mummini sedät kävivät sodan rintamalla. Mummini on kertonut, miten hän on lapsena piiloutunut neuvostolentokoneilta lumiseen metsään keskellä talvea. Ei ole siis ihme, että minusta kasvoi hyvin isänmaallinen nainen näissä olosuhteissa.

Ikävä kyllä, maatilamme 300-vuotisjuhlavuotena turvallisuustilanne on muuttunut merkittävästi. Kantani Natoon on lieventynyt vuoden 2019 jälkeen enemmän. Ja kun ensimmäiset Ukrainan täysimittaisen sodan merkit näkyivät häilyvinä viime syksynä, huomasin, että aloin pohtimaan Natoa ja siihen liittymistä positiiviselta kannalta. Viime päivinä ajatukseni ovat kiertyneet muutaman ajatuksen ympärille: Venäjää johtaa arvaamaton hullu, joka on epäsuorasti myös uhannut Suomea. Haluammeko vastaanottaa mahdollisen hyökkäyksen yksin, vai Naton auttamana? Mikä on todennäköisyys sille, että Venäjä hyökkää Suomeen, kuuluimme sitten Natoon vai emme? Onko mahdollista, että hyökkäys on epätodennäköisempi, jos olemme Naton jäsen? Vaikka Suomella on todella todella vahvat puolustusvoimat, miten paljon uhreja tulisi mahdollisen hyökkäyksen tullessa, jos seisomme yksin?

Vaihtoehtoistodellisuuksiin emme valitettavasti voi kurkata, emmekä myöskään tulevaisuuteen. Voimme esittää itsellemme kysymyksiä ja erilaisia skenaarioita ja todennäköisyyksiä. Minä olen pohdinnassani tullut siihen lopputulokseen, että Suomen täytyy hakea Nato-jäsenyyttä mahdollisimman pian. Olen myös ilokseni huomannut viime päivinä, että erittäin moni minun tavoin ajatellut on tullut ajatuskuvioissaan täsmälleen samaan lopputulokseen. Olen jo vakuuttunut, että enemmistö kansasta ja myös enemmistö Perussuomalaisista tukee Nato-jäsenyyttä. Turvallisuusympäristömme on muuttunut radikaalisti. Meidän ei tule pelätä Venäjää ja sen reaktioita, sillä sitähän Venäjä haluaa – heikkoja ja pelkääviä valtioita. Meidän täytyy tehdä itsenäisesti päätöksemme sen pohjalta, mikä on meille parasta. Ja olen varma, että Nato on meille parasta.