Perussuomalaiset

Suvi Karhu

Eduskuntaan tarvitaan talous- ja rahapoliittista tietämystä!

Surullisena olen huomannut, miten vähän taloustietämystä monilta poliitikoilta löytyy. Poliittisia päätöksiä tehdään ymmärtämättä, miten ne vaikuttavat ihmisten elämään. Polttoaineen biojakeluvelvoite on nostanut polttoaineen hintaa, mutta biojakeluvelvoite ei vähennä hiilidioksidipäästöjä ja pelasta ilmastoa. Turpeen käyttöä ajetaan alas, ymmärtämättä että sitä ensin korvattiin venäläisellä maakaasulla tai metsähakkeella, ja nyt sitten kivihiiltä tuodaan USA:sta asti Suomeen.

En pelkästään peräänkuuluta valtion- tai kansantalouden ymmärrystä, vaan ymmärrystä myös markkinataloudesta ja rahapolitiikasta. Itsenäistä rahapolitiikkaahan Suomi ei ole tehnyt 20 vuoteen, ja rahapoliittinen ymmärrys on ajan kuluessa kutistunut lähes olemattomiin, vaikka se olisi tärkeää.

Viimeisen kolmen vuoden aikana G-20 maat ovat luoneet uutta rahaa 10 000 miljardia euroa. Kyseessä on niin tolkuttoman suuri summa rahaa, ettei sitä meinaa hahmottaa. Laittaaksemme sen jonkinnäköiseen mittakaavaan, jos tuhlaisimme yhden miljoonan joka minuutti, menisi siihen 19 vuotta. Jos laittaisimme 10 000 miljardin euron arvosta 20 euron seteleitä päällekkäin, olisi pino 52 500 kilometriä korkea. Suomen valtio pyörisi tuolla rahalla 125 vuotta.

Rahan painaminen aina aiheuttaa inflaatiota, ennemmin tai myöhemmin. Tällä kertaa siihen meni hetken aikaa, mutta sitten rysähti. Inflaatio käynnistyi kahden selkeän asian kimmoittamana. Ensinnä polttoaineen ja energian hinnat nousivat, ja esimerkiksi polttoaineen hintojen nousu johtui jalostuskapasiteetin pullonkauloista. Toisekseen globaalit toimitusketjut tökkivät, ja kysyntä ylitti tarjontaa. Kysyntää oli toki enemmän myös siksi, että rahaa oli painettu niin rajusti lisää, ja USA jakoi myös suoraa rahaa kansalaisilleen: 2020 huhtikuussa 1200 dollaria, tammikuussa 2021 600 dollaria ja maaliskuussa 2021 1400 dollaria. USA:ssa pohjainflaatio hyppäsi nousuun keväällä 2021, helmikuussa inflaatio oli 1,28% ja kesäkuussa 2021 se oli jo 4,47%. Inflaatio levisi ympäri maailmaa, euroalueella inflaatio nousi rauhallisemmin ja tasaisemmin vuoden 2021 aikana, puhkaisten 4% rajapyykin lokakuussa 2021.

Inflaatio kiihtyi nopeasti, joka kuvastaa nykymaailmaa, jossa muutokset tapahtuvat nopeammalla syklillä yhä rajummin. Keskuspankit reagoivat hitaasti, vaikka nykymaailma edellyttäisi nopeampia toimia. USA:n keskuspankki FED reagoi inflaatioon vasta maaliskuussa 2022 ensimmäisellä ohjauskoron nostolla ja FED:n jälkeen Euroopan keskuspankki EKP heinäkuussa 2022. Aiemmin ohjauskorot ovat olleet jopa negatiivisia, sillä EKP:n tavoite on ollut 2% inflaatio, jota ei oltu kuitenkaan aikoihin nähty.

Nyt jälkijunaisuus näkyy siinä, että EKP nostaa yhä ohjauskorkoaan, vaikka inflaatio euroalueella on loppunut. Itse asiassa kolmena edellisenä kuukautena kuukausi-inflaatioluvut olivat jo negatiiviset, eli hinnat laskivat, meillä oli deflaatiota. Tämä johtuu erityisesti energian hintojen laskusta. EKP vaikuttaa käyttävän päätöksenteon pohjalla vuositason inflaatiota, joka reagoi hitaasti muuttuvaan maailmaan ja markkinatalouteen.

Mitä tapahtuu, jos korot ovat korkeat ja hinnat laskevat? Korkeat korot supistavat taloudellista aktiivisuutta ja laskevat hinnat hyydyttävät taloutta entisestään. Vaarana on ei pelkästään taantuma, vaan ihan lama. Yritykset joutuvat pienentämään toimintaansa ja lomauttamaan tai irtisanomaan työntekijöitä. Jo nyt tästä on merkkejä nähtävissä Suomessa rakennussektorilla, uusien rakennustyömaiden aloittamismäärät ovat supistuneet ja esimerkiksi YIT on jo ilmoittanut muutosneuvotteluista viime viikolla. Suomalaiset eivät pelkästään joudu painimaan suurten asuntolainojen korkomenojen kanssa, vaan pelkona on myös työpaikan menetys.

On selvää, että poliitikkojen pitäisi viestiä EKP:n suuntaan, että ohjauskorkoa täytyy laskea, jotta taloudellinen aktiivisuus jälleen käynnistyisi. Muutoin käy ohraisesti. Jos näyttää siltä, että asuntolainojen korot eivät laske piakkoin, olisi tärkeää ottaa jälleen käyttöön asuntolainojen korkomenojen verovähennykset, jotka nollakorkoaikana viimeisen kymmenen vuoden aikana on lakkautettu.

Lähdeaineisto:

10 000 miljardia uutta rahaa: https://front.fi/sijoituspalvelut-blogi/keskuspankkien-rahapolitiikka-auttanut-pelastamaan-pahimmalta/
Polttoainejalostuksen pullonkaulat: https://www.reuters.com/markets/commodities/why-is-there-worldwide-oil-refining-crunch-2022-06-22/
Euroalueen inflaatio: https://tradingeconomics.com/euro-area/inflation-rate-mom
USA:n pohjainflaatio: https://www.kauppalehti.fi/uutiset/kuluttajahintojen-nousu-hidastui-yhdysvalloissa-odotuksia-vahemman/29411e6f-773f-4b4a-acda-27411641222f
FED ohjauskorko: https://tradingeconomics.com/united-states/interest-rate
EKP ohjauskorko: https://www.suomenpankki.fi/fi/Tilastot/korot/kuviot/korot_kuviot/euribor_ekpohj_kk_chrt_fi/
Korkean koron seuraukset: https://fi.wikipedia.org/wiki/Ohjauskorko#Korkea_korko
Deflaatio: https://fi.wikipedia.org/wiki/Deflaatio

Osallistu keskusteluun!


35 kommenttia
Nimetön
Iloinen
#1

Täyttä asiaa. Menestystä, sillä media tulittaa täydeltä laidalla Sannan instaa eikä ketään kiinnosta, voiko julkisen velan kasvu aiheuttaa ongelmia

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Riikka Purra saa täyslaidallisen yritysjohtajilta: ”Vastuutonta isänmaan vahingoittamista” toivottaa muiden merkittävien yritysjohtajien joukossa mm. Nokian toimitusjohtaja Lundmark. Väitän, että talousosaamista löytyy myös Suomen suurimpien yritysten johtajista. He joka tapauksessa Suomalaisia eniten työllistävät. Talousosaamista toki on muuallakin, mutta ei ainakaan ps-väessä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Cartman
Vihainen
#12

Kaikki alkoi 2014 Ecb ja miinuskorot
Eli teidän poliitikkojen täysin idiootti päätös -kiitos siitä Keynesialainen taloustiede kuopattu, luulo että rahan painaminen luo inflaation , se on seuraus ei syy
Korkojen nosto auttoi satavuotiaan sitten kun suurimmat lainaajat oli yksityissektori , nykyään suurimmat lainaajat ovat valtiot , ovatko vähentäneet lainaamista? Eivät!
Te poliitikot ja media olette Corona , eko fasismi, Venäjällä pelottelu saaneet aikaan epäluottamusta, talouteen, sijoittajiin , rahaan
Teidän täysin epäpätevät päätökset ovat kriisin takana, ja olette vain syventämässä sitä

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Cartman
Tyytyväinen
#16

Noin 36 vuotta sitten kuoli kommunismi
Nyt on sosialismin kuolinkamppailu alkanut
Tatcherin sanoin: socialism Is good until you run out of other peoples money

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Cartman
#20

This Keynesian Model of lowering interest rates has completely failed and it has acted counter-trend to how the capital functions in a panic – the top priority becomes credit risk. The closer the yield of fixed moves toward zero, the more negatively skewed bonds become. Bonds have simply become a tremendous risk for they are becoming not a place to hide, but a place to obtain a guaranteed loss. The risk of negative-yielding debt is that their prices will collapse 20%-60% as capital in the free market looks at credit risk and what level of return is necessary to prevent hoarding of cash.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Politikoilla loppuu Rahan ymmärrys perustuu ja rajoittuu siihen että ne jakaa Velkarahaa ympäriinsä oman edun takia voidellakseen itselle suuri palkkaisen Brysselin viran ja sitten kun Miljoonat itselle tulee niin valtion velat tuntuu saataville kun porukalla kuppia otetaan ja selkään toisia taputellaan..
Persuissa on ainakin yksiVeikko Vallin joka ymmärtää rahan päälle ja Kokoomuksessa on ollut yksi se vanha Jaguar mies en nimeä muista.
Ja onhan se Persuissa Hakkarainen jonka Sahaa ja sen taloutta kehuttiin oikein Kauppalehdessä ,harva kansan edustaja sellaiseen pystyy.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Politikot ei ymmärrä että LAMA tulee sen takia kun se houkutellaan tänne kuin siat pellossa elämisellä. Aina ennen laman tuloa julkisen talouden kulut kasvaa, Pörssit nousee liikaa, Korot nousee,inflaatio kiihtyy,kustannukset nousee (Palkat ja hinnat) aletaan puhua jopa työvoima pulasta ja tuulipuku kansakin innostuu pörssi sijoittamisesta jne..
LAMAN on pakko tulla siinä tapauksessa panemaan kuri ja järjestys maan pinnalle.
Ensin maksetaan entiset laskut ja sitten aletaan töihin ja sitten taas kohta LAMAN opit unohtuu ja taas talous nousee jo ylikierroksilla ja LAMAA houkutellaan taas tänne (noin 10 v. vuoden välein se vierailee maan päällä) laittamassa lasku suhdanteen päälle ja kurittamalla velaksi eläjiä ja kaikki muista jotka ei kunnioita HERRAAMME LAMAA ! 🙂
Parempi se on että Lama käy laittamassa kurin 10 v. välein mitä että SOTA tulee se on toinen pahempi vaihtoehto jos ei LAMAA uskota !
Sekin joskus aina vierailee maan päällä jos ei ihmisiksi osata elää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Persujen pitäs perustaa uskonlahko jossa palvotaan HERRAAAMME LAMAA jotta osataan ihmisiksi elää… Jotta LAMA ei tulisi tänne ,eikä varsinkaan vielä pahempi PERKELE SOTA EI TULE TÄNNE jos emme LAMAN KURINPAUTUSTA USKO !

Tämä ois helvetin helppo uskonlahko , Kauppalehti olisi Raamattu ja Björn Whalroos ylipappi !
Näin Nuorista vasta koulusta päässeistä Persuista tulisi Miljonäärejä ennen eläke ikää pelkästään töitä tekemällä ja sijoittamalla(ammattiyhdistys maksuista,kirkollisverosta, vuokrista kun ois oma asunto , kalliista autoista ,alkoholista ja tupakista ym. turhuuksista ) säästyneet rahat pörssiin.

Näin Persujen kannatus nousisi lähelle 50 % tasoa tässä maassa,ilman jeesustelua ja homostelua ja huumeiden käyttöä !
Suomen talous nousisi kohisten näin Viron vero mallin myötä kun Ulkomaiset investoisivat Suomeen ja sosiaali turvan leikkauksilla maleksijat laitettaisiin töihin ja valtion velat maksettaisiin pois !
Näin kun elettäisiin ,niin LAMA Palkitsisi meidät.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Vaikka LAMAei mikään Yli luonnollinen Herra olekkaan joihin en muihinkaan usko, Niin se käyttäytyy jo nyt juuri niin kuin Jeesustelijat omista Herrosita uskovat..Niillä vaan ei ole lyödä näyttöjä pöytään !

LAMAAN uskovilla on , Nallekin on aina elänyt LAMAN oppejen mukaan ja sen arvoja kunnioittaen…
Kun LAMA on tullut maan päälle kurinpalautusta antamaan ja velaksi eläjiä rankaisemaan niin Nallen se on aina palkinnun samalla reissulla !
Sellainen Herra se Lama on !
Velkaa voi ottaa omaan asunton ja tuottavaan yritystoimintaan siitä LAMA ei suutu ,Mutta siitä se ei tykkää jos eletään ylivarojen ja turhuuksiin tuhlataan velka rahata niitä se tulee kurittamaan ja ottaa Bemarit ja veneet ja asunnot ja pörssi osakkeet pois niiltä ja antaa ne Lamaa kunnioittaville halvalla,sellainen herra se LAMA on !

SE ON MELKO HERRA SE !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Totta on , että nyt jos koskaan Suomen hallitukseen , tarvitaan tervettä arkijärkeä !! Tulis muistaa viimeistään ääestys kopissa , ketkä on tätä velkaorjuutta innokkaasti ” kehittäneet ” ?!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#11

Niin kyllä niitä miljarttija on vaikea , hahmottaa , kun ajattelee että se yksikin , miljartti = tuhat 1000 miljoonaa !!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Kokoomuksen edustajille tärkeintä on alentaa palkkaveroja, kulutusveroja nostamalla. Kokkareen mietteitä on vaikea ymmärtää, mitä siitä palkkaverojen alentamisesta hyötyy, kun hinnat nousee vastaavasti. Yleensäkin palkkojen nousu vastaavasti nostaa sekä hintoja että kokonaisverotusta kulutuksen puolella, jossa maksajina toimii myös pienituloiset, joilla käteen jäävä tai kädessä käyvä raha menettää jatkuvasti arvoaan. Tietenkin kokoomuksen yksi tärkeimmistä vaaliteenoista on juurikin palkkaverojen alentaminen, jossa korkea verotus on seurausta yhteistyöstä demareiden kanssa, jossa rahaa riittää, vaikka miljardeja Afrikkaan. Pääpaino verotuksessa on tällä hetkellä välillisten verojen puolella, joka tarkoittaa menojen, ei tulojen verotusta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Ainoa oikea keino olisi laskea kaikkea Työnteon ,yrittämisen elämisen asumisen ja liikkumisen kustannuksia !!!
JOTTA SAADAAN KILPAILU KYKY KUNTOON !
Kun näitä lasketaan niin palkkojakin voidaan laskea ja sosiaali turvaa pitäs laskea vielä rajummin että ajettaisiin makaajat töihin !
Tämä on ainoa keino kansalaisten ostovoiman kasvuun ja Suomeen investointejen houkuttelemiseen.
Siis VIRON MALLI !

Viron jossa on ollut yli 30 v. kestänyt nousukausi ja joka on käytänössä velaton maa !!! Jossa on halpaa elää ja jossa pakolaisia ei houkutella maleksimaan korkealla sosiaali turvalla vaan sinne houkutellaan yrityksia halvalla verotuksella ja pienillä kuluilla ja työntekiöijä pienillä kuluilla..Sinne on muuttanut paljon Suomalaisiakin ja kohta ryntäys alkaa jos Velkaantuminen vielä jatkuu kun tulee stoppi tälle hommalle ja nälkä pakottaa etsimään töitä kun IMF/ KIINA suurimpana luotottajana tulee tänne sanomaan miten täällä pitää elää…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tärkeintä on elinkustannuksien aleneminen
#14

Juuri näin, tärkeintä on laskea elämisen kustannuksia, kaikki keinot käytettävä. Nykyinen vihervasemmistohallitus pyrkii koko ajan lisäämään kustannuksia, joka johtaa palkkavaatimuksien lisääntymiseen, ja lopulta helvetin kalliisiin lakkoihin. Löysä elinkustannuksien nosto kiihdyttää inflaatiota ja johtaa vähitellen kilpailukyvyn heikentymiseen, ja sillä on pitkäkantoiset seuraukset, eikä tuossa pienintä ole velkaantuminen muistaen korkokulut.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Näin on, ihminen ostaa hyvinvointipalvelunsa, asumisensa ruokansa ja muun nettotuloillaan, ja jos menot kasvavat yli tulojen, vaatimukset palkankorotuksiin kasvaa. Jokainen työssäkäyvä pitää etuoikeutenaan sen, että palkallaan pitää tulla toimeen, ja jotain on varallekin jäätävä. Nyt on kuitenkin niin, että ylipursuavat menot, jotka sosialistit aiheuttavat erilaisina menoveroina, nyt jopa haitallisiksi muuttuneet liikkuminen, mm. korkean verotuksen autoilla, tekee kaiken varalle säästämisen mahdottomaksi, hyvä jos nettotulot riittää juokseviin menoihin, muistaen vaikka asuntolainat ja muu. Vihreät kommunistit läväyttivät märän rätin kasvoille hiilineuraalisuuksineen, kuin ohjus olisi iskenyt talouteen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

Vasemmiston tavoite on nostaa palkkoja, josta valtiolle kertyy enemmän verotuloja, jotka siirtyvät sosialistien hallintaan, ja samalla nostaa kulutusveroja, jossa välittömien ja välillisten verojen tulot kasvavat, eli suomeksi veroinflaatiota. Kokoomus on jotenkin ymmärtänyt, että palkkaveroja alentamalla käteen jäisi enemmän, mutta tuo on vain harhaa. Sosialistit ulosmittaa kaikki veroalet välillisten verojen kautta, kun silmä välttää. Tuo näkyy selvimmin mm. polttoaineiden verojen korotuksena, mutta myös muun, asumisen energialaskujen muodossa, ruuan muodossa jne. jne. Kukaan ei tee sellaisella rahalla mitään, millä ei saa kaupassa edes ruokaa tai tankkaus maksaa viikon palkan. Jos ennen sai kuudella markalla kymmenen litraa bensaa, niin nyt sillä ei saisi kuin puoli litraa bensaa, ja kohta litra maksaisi kaksikymppiä markkoina. USA:ssa litra bensaa maksaa noin 0,90 euroissa, kun halvin hinta maailmalla on noin 3 senttiä litralle. Öljyä joudutaan tislaamaan joka tapauksessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

Demari SAK hyväksyy kaikki verokorotukset, kuten holtittoman kehitysmaa avustukset, jotka ovat luokkaa puolitoista miljardia vuosittain. Näin ollen on ihan sama, vaikka ovat lakossa lopun ikäänsä, tulevaisuutemme on tuhoon tuomittu näiden kammareiden takia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#22

Juuri näin, me tarvitaan nyt ei-kommunistinen hallitus, joka ymmärtää maamme ongelmat ja osaa toimia sen mukaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Äänestäjä
#4

Koulukeskustelu kiihtyy ja vie ajatuksia moneen suuntaan. Iltalehden Ukkolan kolumni kertoo, ketkä ne varsinaiset rasistit ovat, vaikkeivät sitä itse ymmärrä, ovat rasisteja moneen suuntaan, joukon jatkona uusi lapsiasiainvaltuutettu, samaa virttä laulaa, kun muut.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Äänestäjä
#5

Koulujen tulokset kautta linjan laskevat, rahaa on kaadettu ja kaadetaan jatkossa opetusministerin ja muiden oikeinajattelevien ongelmina pitäville. Johtuuko kautta linjan tulosten huonontuminen siitä, että vaikka rahoitusta on lisätty, on lisäys koskenut vain maahanmuuttajia, onko rahoitus vähentynyt suomenkieltä äidinkieltään puhuvilta, niin että opetuksen mahdollisuudet ovat vähentyneet.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#9

”Koulutuksen kunnianpalautus” huutavat vihreä ja Li:kin. Lääkkeenä lisää rahaa. Onko vihervasemmiston ”kunnianpalautus” on sitä, että ”kunnia” nousee, mitä enemmän siihen hakataan rahaa? Eikö se ole itsensä ja äänestäjien pettämistä?
Eikö tuloksien pitäsi ”kunniaa palauttaa”? Nythän meillä menee päinvastoin, tulokset putoavat ja ongelmat muutoinkin kasaantuvat.
Mistä se johtuu? Piilotellaanko meillä ainakin yhtä kouluamme jäytävää ongelmaa, MAAHANMUUTTOA? Ei rohjeta myöntää, että on aivan liian vähän on käytössä rahaa, sen aiheuttamien ongelmien hoitoon?
Ongelmien, jotka johtuvat tulijoiden kielitaidosta. MUTTA myös heidän perheidensä kulttuurisesta taustasta. Asennehan on monesti, esim. tyttöjen kohdalla se, että ei heidän kannata opiskella, koska tavoitteena on mahdollisimman nuorena avioituminen ja lasten teko.
Tulijoiden muodostama suhteeton kustannuserä romahduttaa koko koulutusjärjestelmämme?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Äänestäjä
#15

Joskus jostain saivat päähänsä, että Suomi on kokoaan isompi. Ryhtyivät kertomaan tarinaa rasistisista vähemmistöjä sortavasta kansasta, jolla on kolonialistinen historia.
Itseään isompi koko yritetään ostaa rahalla. Rasismi aikaansaadaan rasisminvastaisella toiminnalla, positiiviseksi mainostetulla syrjinnällä, maahanmuuttajien paapomisella ja ministeriöiden nk. yhdenvertaisuus, monikulttuurisuus ym. mantralla. Maa täynnä vihervasemmistolaisia virkahenkilöitä.
Historian vääristelyn huippu on tutkijoiden kehittelemä kolonialistinen menneisyys.
Vähemmistöllä, jota sorramme on monopoli sorron määrittelyyn, suurin osa maan varallisuudesta ja meille ulkoistettu rahoitus mm. Ylen tyyliin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000