Suomen kehitysmahdollisuudet ovat maaseudulla. Väestö on muuttanut viime vuosikymmeninä kaupunkeihin ja taajamiin niin, että nyt jo 78% suomalaisista asuu kaupungissa. Ennen työtä tarjonneet kaupungit ovat nyt korkean työttömyyden alueita, koska väkeä kaupunkiin vetäneet teolliset työpaikat on siirretty ulos Suomesta ”halvemmille” työtekijöille.
Kriisit ovat usein uuden alku, joten otetaan tämä lama ja kriisiaika lähtökohdaksi ajattelun ja suunnan muuttamiseksi talous-, teollisuus- ja asutuspolitiikassa. Kaivetaan naftaliinista usean hallituksemme linjaukset koko Suomen pitämisestä asuttuna. Uusiutuvien luonnonvarojen kestävä käyttö ja ympäristöteknologian kehittäminen tuo Suomeen uutta työtä. Uudet työpaikat pitää perustaa sinne, missä luonnonvarat ovat. Tälle tielle lähtemällä ratkotaan monta jo olevaa ja tulevaa huolta. Kun tuotanto ja jatkojalostus tapahtuvat hajautetusti siellä missä luonnonvarat ovat myös kuljetuksista syntyvät CO2-päästöt vähenevät. Työpaikkojen myötä asutus säilyy pienilläkin paikkakunnilla, asutuksen myötä koko maahan levittäytyvä palveluverkosto tarjoaa työtä niin kouluja kasvatusalalla kuin terveyden- ja sosiaalihuollossa. Lähipalveluiden saatavuus vähentää liikenteen päästöjä edelleen. Maaseudulla vanhenevan väestön elämä ja huolto helpottuu, kun ihminen voi jatkaa omassa elinympäristössä voimien mukaista mielekästä työtä ja toimintaa. Asunnot säilyttävät arvonsa myös syrjäseuduilla, jolloin esim. vanhuuden tai sairauden vuoksi muuttamaan joutuvien toimeentulo on turvatumpaa. Yhä useammalla kansalaisella olisi monimuotoinen luonto elinympäristönään ja tällä on suuri kansanterveydellinen merkitys.
Kaupungeissa paineet asukasmäärien kasvusta helpottavat. Asuntojen lisärakentamisen sijaan voidaan panostaa terveellisempään ja viihtyisään kaupunkiympäristöön. Muuttopaineen vähentyessä myös työtä kaupunkimaisessa tuotanto- ja palvelukentässä löytyy useammille. Euroopan laajuisessa kriisitilanteessa myös kaupunkiväestön elintarvike- ja energiahuolto on turvattua hyvän kotimaisen tuotannon vuoksi.
Kaikkinainen toimintojen keskittäminen on ollut yhteiskunnassamme leimaavaa. Julkisen talouden velkaantumista yritetään ratkaista keskittämällä entistä mittavammin yhteiskunnan toimintoja. Suurien organisaatioiden kasvattaminen entisestään lisää hallintoa, julkisia menoja ja organisaation kankeutta, ei suinkaan julkisten palveluiden taloudellista tehokkuutta tai saatavuutta.    Sosiaali- ja terveydenhuollon lakiehdotuskin pohjaa suuriin, uusiin  hallintorakenteisiin.  Kuitenkin kuntalaisten tasavertaiset palvelut olisivat kevyemmin toteutettavissa; valtiovalta, sosiaali-ja terveysministeriö antaa  laatuvaatimukset ja kustannusraamit palveluista, jotka kuntien pitää asukkailleen tarjota.  Kunnat pystyvät kyllä tunnistamaan omat taloudelliset ja toiminnalliset realiteettinsa ja siten yhteistyössä naapurikuntien kanssa järjestämään vaaditun tasoiset palvelut asukkailleen. Näin tämänkin toimialueen palvelut ja työpaikat jakutuisivat tasaisesti ympäri maata ja olisivat säilyttämässä pienten paikkakuntien elinvoimaisuutta.
Maaseudun kehittäminen olisi uutta Suomen teollisuuspoliittista toimintaa, kuten tulevaisuudentutkija Markku Wilenius on viime aikoina usein todennut. Biotalouteen erikoistuminen olisi Suomen vahvuus Euroopan ja muun maailman talouksien joukossa.