Perussuomalaiset

Sirpa Abdallah

YLEn poliittinen uutisointi EU-asioista olematonta - Miksi?

On outoa, ettei YLE kykene kertomaan kansalaisille tärkeimmistäkään EU-asioista, vaikka saa ns. pakkoveroa tuotantonsa rahoittamiseksi. Sitä yle saakin oikein runsain mitoin. Budjettiin rahastoitu yleveron määrää näyttää paisuvan vuosi vuodelta, sillä ainakin talousarviossa 2019 ollut arviomäärä 519 134 000 euroa, on kasvanut tämän vuoden 2020 talousarviossa jo 532 112 000 euroon. 

Sitten itse asiaan. Ylellä on valtavaa uutisointia päivittäin USA:n presidentistä ja nyt poliisin aiheuttamasta mustan miehen väkivaltaisesta kuolemasta. Tätä on sitten tullut oikein tuutin täydeltä, mutta EU:sta, eikä siitä mihin johtaa eu-komission ehdotus 750 mrd:n elvytysrahastosta. Tämän, jos jonkun asian pitäisi olla kansalaisilta pakolla kerätyillä varoilla uutisoitavaa, eikä toisen mantereen tapahtumilla pidä olla Ylen uutisoinnin kaltaista merkitystä. Ei riitä, että yle kertoo uutisissa vain komission esityksen määrän ja että eduskunta käsittelee tämän esityksen.

Miksi Yle ei sitten uutisoi tai järjestä pidempikestoisia keskusteluja ylipäänsä siitä mihin johtaa aina vuosi vuodelta lisääntyvien jäsenmaksujen merkitys oman maamme talouteen ja sitä kautta kansalaisten elämään? Kaikki kansalaiset eivät itse ajattele asioita kauaskantoisesti. Näin ilmeisesti ajattelee myös Ylen johto, ettei kansalaisille kannata kertoa mitään siitäkään miten EU toimii ja mihin sen toiminta johtaa. 

Eikö pakkoveroa keräämällä myös eduskunnan, tuon veron päättäjänä, tule vaatia Yleä kertomaan hyvin laajasti unionin asioista ja vaikutuksista maallemme tai muuttaa ylen tuotannon maksamisen perusteita vaikkapa maksukorttiperusteiseksi?

Otetaan nyt tarkasteluun tuo komission esitys 750 mrd elvytyspaketin vaikutus omaan talouteemme ja vaikutus kansalaisille. Mikäli tuo paketti menee jomman kumman tai vain toisenkin esityksessä esitetyin perustein läpi, niin se tulee vaikuttamaan, vaikkei ihan heti, muutaman vuoden jälkeen varmasti huimasti nousevina vuosittaisina jäsenmaksuina. Miten eduskunta sitten rahoittaa korottuneen jäsenmaksun? Tottakai on leikattava muista menoista, nostettava veroja ja/tai otettava lisää lainaa. Tuskinpa kannattaa myydä valtion omaisuutta, jos sitä on tuossa vaiheessa enää myytävänä. Mistähän menoista on leikattava? Muistella voi mitkä kustannukset ovat budjetissa kaikkein suurimmat. Eiköhän ne ole sosiaalimenoja (asumistuki, muut sosiaalipalvelut). Paljonko on arvio korottuvasta vuosittaisesta jäsenmaksun määrästä? Tähänkin olisi hyvä saada jonkinlainen ennakkoarvio hallitukselta ennen päätöksen tekemistä.

Kun odotettavana on komission esityksessä, että jäsenmaksu nousee muistakin kuin elvytyspaketin syistä, kuten esim. brexitin johdosta, niin maamme budjetin tasapainottaminen kymmenen vuoden tai pidemmänkin ajan kuluessa johtaa kyllä merkittäviin menoleikkauksiin/veron korotuksiin/velan lisäykseen ja uskonpa eri sosiaalikustannusten leikkantumiseen jollain järjestelyllä (esim. uusi tukijärjestelmää). Näin tullaan siihen, että kaikkein vähävaraisempien toimeentulo kapenee ennestään ja veroja maksavien käteen jääväosuus tuloista kapenee. Ja kaikki tämä vain siitä syystä, että komission esityksen pohjautuen tullee Marinin hallitus hyväksymään elvytyspaketin jossain muodossa (unionin budjettiin otetulla velalla), joka joko osittain avustuksina tai kokonaan lainan muodossa jaettuna jäsenmaille.

Mikä merkitys tässä kohdin on maamme perustuslailla siinä mielessä, että kansalaisille aikanaan annettiin ymmärtää unioniin liittymisen jälkeenkin Suomen olevan itsenäinen valtio, joka päättää omista asioistaan ja nyt sillä ei enää olisikaan merkitystä, kun rikotaan Unionin perussopimustakin, jossa on ehdoton Unionin velan ottamisen kielto sekä kielto osallistua muiden jäsenmaiden velkoihin. Tuollaiseen velat kieltävään sopimukseen ovat päättäjämme sitoutuneet ja siitä on ehdottomasti pidettävä kiinni, muutoin päättäjät rikkovat perustuslakiamme. Päättäjien vastuu kansalaisille perustuslain rikkomisesta?

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


10 kommenttia
#1

EU on yhteisönä aidosti parantumattomasti sairas. Ei sitä voi auttaa tekohengittämällä jäsenmaiden verovaroista. Jos yhteisö ei voi toimia kunkin jäsenmaan omilla talouden elvyttämistoimilla kriisien jälkeen, niin kauppapoliittisestikin katsottuna ei ainakaan muiden jäsenmaiden kannata elvyttää toista jäsenmaata. Jäsenmaathan käyvät kauppaa unionin ulkopuolisten maiden kanssa ja varmasti suuretkin jäsenmaat käyvät kauppaa unionin ulkopuolisiin maihin enemmän kuin Suomen kanssa. Miksi siis Suomen veronmaksajien tulisi elvyttää esim. Italian kauppapolitiikkaa? Järjetön ajatus. Sairasta taloudenhoitoa, jota näyttää myös Vanhanen uutena valtionvarainministerinä olla kannattamassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#2

Käyköhän tässä niin , YLE , että Eee Uuu hajoaa , kuin korttitalo ?!? Lyhyesti kerrottuna !! Kun niitä ylipitkiäkin selvityksiä saa lukea , päivittäin !? Tiivistelmät menisi paremin jakeluun !!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#3

Tuo kohkaus tuosta, sinänsä raa’asta teosta ja ilmeisesti myös ”rakenteellisista vinoutumista” on saanut käsittämättömän julkisuuden, myös meillä.
En todella osaa, enkä halua puolustella kyseistä tekoa, mutta kysyn vain, että onko toiselle puolelle syntynyt jokin aihe provosoitua?
Nythän on syntynyt käsitys, että kyseinen Poliisi, nappasi syyttömän ohikulkijan, tuosta vaan kadulta, pisti rautoihin, kaatoi maahan ja vielä otteellaan kuristi hänet.
Kai tuon tapahtuman alkusyytkin olisi syytä kertoa?
YLE ei niitä takuulla tee. Kuvaa täysin sen yksipuolista toimintaa, jota joudumme ”pakkaverolla” ylläpitämään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#6

Itse sitä mitkä tapahtumat aiheuttivat poliisin tulon ja kiinniottoon johtaneet syyt, ovat mennyt ainakin multa ylen uutisoinnissa sivu suun. On jauhettu vain tapahtuman yhtä kohtaa. Tuntuu kuin tuo uhri olisi ollut aivan viaton pyhäkoulun opettaja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Yrittäjä
#4

EU on Ylelle pyhä. Vaikka kuinka komissaarit sekoilevat ja rikkovat omia sääntöjään YLE ei kritisoi!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Aliina
#5

YLE:llä on tärkeämpiä aiheita kuin suomalaisten kansallinen etu: kamala valehteleva Trump; ihana selkeä Marin; syytön musta George Floyd; edellisen hautajaiset; monikulttuurisuuden edistäminen; siitä seuraava kiintiömamujen esiintuonti; komissaari Urpilainen ja Afrikkaan lisää rahaa; röyhkeät britit, kun eivät maksa osaansa; ja ilkeä Trump kun vetää joukkoja, eikä puolusta eurooppalaisia. Kolumnistien on kuuluttava vihervasemmistolaiseen Yhtä köyttä yhdistykseen, samoin Jälkiviisaiden, mieluummin mukana aina yksi huivipää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000