Perussuomalaiset

Sirpa Abdallah

Vasemmistopuolueet poistamassa aktiivimallileikkurin heti

Hallituskauden talouspolitiikan keskeisenä tavoitteena on kirjattu muun muassa

”Normaalin kansainvälisen talouden tilanteessa julkinen talous on tasapainossa vuonna 2023”

Hallitusohjelmassa todetaan toimivasta hyvinvointivaltiosta näin Toimiva hyvinvointivaltio, toimiva infrastruktuuri, koulutus, tutkimus ja tiivis kiinnittyminen maailmantalouteen ovat Suomen taloudellisen menestyksen ja kasvun perusta. Nämä tekijät vahvistavat toinen toisiaan. Hallituksen talouspolitiikka tähtää tämän perustan vahvistamiseen.

Työttömyysturvaa uudistetaan ja aktiivisen työvoimapolitiikan toimenpiteitä lisätään tavoitteena työttömyysjaksojen lyhentäminen ja työttömyyden pitkittymisen torjuminen. Palkkatuen käyttöä lisätään merkittävästi.” (hallitusohjelman sivulla 15)

Lisäksi hallitusohjelman kirjauksena todetaan Hallitus ei tee työvoimapolitiikassa toimia, joilla on negatiivinen työllisyysvaikutus ilman, että se tekee samanaikaisesti työllisyyttä parantavia tehokkaampia toimia.” (hallitusohjelman sivulla 16)

https://interactive.sanoma.fi/arkku/files/25992538Neuvottelutuloshallitusohjelmasta3.6.2019.pdf

En havainnut hallitusohjelmaan kirjatun selvää lausumaa tai tavoitetta aktiivimallin leikkurin poistamisesta, joten eilisen Suomi areenan puolueiden puheenjohtajien tentissä annetut lupaukset vasemmistopuolueiden tahoilta (vasemmistoliitto, sdp ja vihreät) jäävät hyvin ontoiksi ja perustelemattomaksi neuvottelutulokseksi. Etenkin, kun huomioi millä tavalla keskustan varapuheenjohtaja Kulmuni on hallitusneuvottelujen tuloksen sisäistänyt. Kulmuni nimittäin sanoi, ettei leikkuria tule poistaa ennen kuin on selvitetty vaikutus työllisyyteen ja etttä tilalle on parempi keino tarjolla ja päätettäväksi.

Onko niin, että vasemmistopuolueiden puheenjohtajat yrittävät epäselvän ohjelmakirjauksen avuin saada tahtonsa leikkurin poistamiseksi läpi ilman keskustan hyväksymistä? Jos noin kuvittelevat, niin kyllä taitaa keskusta vetää tässä kohdin tai ainakin kannattaa pidemmän korren. Saattaa jopa puolueen kannatus lähteä nousuun puolueen kannan pitämällä. Kuka tietää. On nimittäin niin, että leikkuri poistamalla ilman, että tilalle on tuoda parempaa tai parannettua systeemiä joudutaan ns. ojasta allikkoon. On selvää, että jakamalla pelkästään porkkanaa nousevat työttömyystukikorvaukset entisestään.

Hallitusohjelman liitteiden mukaan työllisyyteen panostukset näyttävät tehtävän vasta vuoden 2023 budjettiin, joten vasemmistopuolueiden puheet leikkurin poistamisesta kokonaan johtaa kustannusten nousuun välittömästi. Mistä hallitus repii rahat tähän? No, onhan hallitusohjelmaan otettu valtion omaisuuden myyntiä aina 3 mrd euron edestä, josta 500 milj.euroa voidaan käyttää vuosikustannuksiin. Helppoa kuin heinänteko näyttää olevan tämän hallituksen päätösten tekeminen kustannuksia kasvattamalla ja rahoittamalla ne omaisuutta myymällä.

Eikä tässä vielä kaikki vaan kyllä kansalaisten on syytä varautua myös verotuksen kiristyksiin, sillä niitäkin on hallitusojelmaan kirjattuna useissa veromuodoissa. Nämä kaksi keinoa (verotus ja omaisuuden myynti) ovat olleet ikiajat käytössä, kun vasemmistopuolueet ovat päässeet huseeraamaan tahtonsa mukaan valtion menoja lisätessään. Ei voi kuin panna toivonsa keskustan suuntaan jotta valtion taloutta hoidetaan talouspoliittisesti terveellä tavalla ja järjellä. Jaetaan sen verran kuin siihen on varaa ilman ennestään korkean veroasteen korottamista ja velkaantumista, vaikkakin hallitusohjelmassa näyttää sovitun julkisen talouden olevan tasapainossa vuonna 2023. Tosin hallitusohjelman kirjaus ”normaalin kansainvälisen talouden tilanteessa” antaa kuminauhaa ihan riittävällä tavalla.

Uskoo ken haluaa tasapainon saavuttamisen hallitusohjelman puitteissa!

******************************

Hallitusohjelman liitteistä poimittua sanomaa;

Palkkatuen käyttöä lisätään (STM säilyy, TEM uusi) 18 milj.euroa vuodelle 2023. Samoin lisätään kehittämisraha työllisyyden edistämiseksi ja palveluiden kehittämiseksi (esim. urapalvelut) (TEM) 2020, 2021 & Osatyökyvyttömyyseläke (lineaarinen malli) (STM) 2022, 2023 8 milj.euroa.

(Hallitusohjelman liite sivu 7)

https://interactive.sanoma.fi/arkku/files/25992580Neuvottelutuloshallitusohjelmasta3.6.2019-liitteen1taulukot.pdf

Omaisuuden myynneille ei aseteta mekaanisia vuotuisia tavoitteita. Ne toteutetaan tarkoituksenmukaisella tavalla ja aikataululla. (liite 6)

https://interactive.sanoma.fi/arkku/files/25992557Neuvottelutuloshallitusohjelmasta3.6.2019-erillisetliitteet.pdf

Osallistu keskusteluun!


7 kommenttia
Työtön voisi etsiä itse työnsä
#1

On sitä osattu työtöntä rangaista Sdp hallituksien aikana ennenkin. Ja kovalla kädellä.
Ilmoittautua työkkäritädeille piti ja työtön-työtön- klappua täytellä.
Täti saattoi/saattaa saada päähänsä osoittaa ”työmaan” jonne sanktion uhalla pitää mennä puoleksi vuodeksi.
On vieläkin malli ”työpaikasta”, jossa saa palkkioksi muutaman euron korvaukseksi työpäivästään.
Näissä hän ei työllisty, vaan siirtyy puolen vuoden kuluttua täyttämään työtön-työtön listaa seuraavan orjan astuessa kehään.

Kauhukokemukseni työkkäristä:
Sdp johtoaikana 1980- luvulla 3n lapsen huoltajana sain 3 kk sanktion kieltäytymisestä menemästä osoitettuun työpaikkaan.
Rahantulo loppui tykkänään.
”Myy puhelinosake, auto sekä asunto ja palaa sitten” kuului sossuluukulta.

Olin 2n viikon kuluttua työssä jonka etsin ihan itse. Työkkärin kautta ei OIKEAA työtä löydy.

Nimimerkki ”kokemus pompottamisesta 4kk työttömyyden aikana 1980- luvulla”.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Suomea koetetaan sopeuttaa työttömyyden hoitoon kaikkia tyydyttävään suuntaan, kun pitäisi keskittää sama energia työllisyyden hoitoon. Hyvä työllisyys kuittaa vaikka aktiivimallin ongelmat, vaikkakin se kuittaa myös muutkin mallit. Energia kuluu siis mallien kehittämiseen, itse ongelman, työttömyydestä piittaamatta. Oma valuutta on ainoa, joka enää pysyy pelastamaan Suomen talouden.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Suomen kokoisen maan talouden kehittäminen ja sitä myöten työllisyyden kasvattaminen asettaa esteitä jo itsessään. Ei korkean verotuksen Suomeen ole halukkaita yrittäjiä tulemaan, eikä investointiyrityksiä muista maista.

On suorastaan päättäjien tyhmyyttä kasvattaa päätöksillään erilaisten tukimaksujen viidakkoa ja korottaa maksuja, vaikka talous ei ole kasvamassa. Miten pitkällä tähtäimellä kustannusten korotukset maksetaan, kun talous ei kasva, mutta maahan haalitaan lisää tukien varassa eläviä? Tämä johtaa automaattisesti lisää sekä työttömyyttä, että tukien leikkauksia valtion talouden tasapainon säilyttämiseksi. Kyllä kikyjä ja leikkureita tulee jatkossa aina vain enemmän nykyisellä maahanmuuttopolitiikalla ja muulakin talouspolitiikalla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Hyvin pitkälle näin. Se mitä se ei ymmärretä, tarvitsemme devalvaatioita sisäsyntyisen kilpailukyvyttömyytemme vuoksi, jossa yleiskulut ovat valtavia. Nykyisin myös rahallisesti kallis maahanmuuttajien haaliminen nostaa kuluja jatkuvasti, ja joka heijastuu väistämättä vientihintojen kasvuun, tai vaikka investointeihin Suomessa. Nykyinen kulutaso tarvitsisi runsaasti maailmalla yleistä automaation jatkuvaa kehittymistä, joka olisi ketterä tapa vastata maailma kysyntään. Ilman automaation kehittämistä emme pysty toimittamaan maailmalle kilpailukykyisiä komponentteja. Devalvaatiot ovat yksi äärimmäisen tärkeä työkalu erilaisissa maailmanmarkkinatilanteissa, ja onnistuu vain omassa valuutassa. Nykyinen tie on kohden talouden täydellistä romahdusta Suomessa. Demarit eivät pitäneet devalvaatioista, mutta emme voi elää pelkästään demareiden ehdoilla, myös töitä tarvitaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Demareille kuten myös euroa ihannoiville puolueille ei oikein näytä maistuva Lipposen jo ennen euroa ”kehuma” sisäisen devalvaation keinot eli palkkakutannusten alentaminen. Miksi näin on pässyt käymään? Siinäpä sitä miettimistä ko. puolueille ja miettimistä mitä olisi viisainta tehdä kun euro ei oikein istu talouteemme.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Markalle pitäisi perustaa muistopatsas, ajoilta, jolloin maa tuli toimeen omalla työllään. Euroa kannattaa vain ne, jotka hyötyvät markan hautakiven kovasta valuutasta. Suomi ei hyödy eurosta, vain ne, joilla on säästöjä tai tekevät alihankinta töitä saman valuutan maissa, ovat lähinnä eurooppalaisen ”tasavaltalaisten” palveluväkeä. EU on hovi, siis tasavaltasekasikiö, jossa suomalaiset kilpailevat lähinnä hovimestarin paikasta, korkein virka suomalaisille, ja suomalainen työväki korkeintaan keittiöduunareita ja tallineuvoksia ym.. Miten näillä lähinnä minimipalkkaisien tuloilla elätetään esim. maahan imuroitua afrikkalaisväkeä, ihmetyttää. Vihervasemmisto kuitenkin tarvitsee äänestäjiä, joita on helppo lahjoa katteettomilla lupauksilla, näytetään vappusatasia lautasella, johon on liitetty ohut naru, jolla satanen nykäistään pois huijatun ulottuvilta. Vappulupaukset perutaan vaalien jälkeen, ja luotetaan äänestäjien huonoon muistiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Suomalaisten toive:
#3

Suomelle vapautuisi heti 2-3 miljardia haitta*amujen poistamisella maasta. Näiksi luen tänne soputumattomat, työttömät ja kouluttamattomat rikollisista ja laittomasti täällä notkuvista puhumattakaan.
Seuraavina vuosina tuo 2 – 3 miljardia olisi käytettävissä muille osioille valtion budjetissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000