Perussuomalaiset

Sirpa Abdallah

Somealustojen käytäntö vs mielipiteiden vapaus ja vastuu

Toimittaja Sanna Ukkolan kolumnikirjoitus IL:ssä koskee Donald Trampin bannauksia eri somepalveluista. Kirjoitus sinänsä on Trampin tekojen kohdalta hyvin ajankohtainen myös omassa maassamme tapahtuvasta somekirjoitteluista eri alustoilla, joten puhunkin nyt tässä kirjoituksessani vain maassamme tapahtuvasta kirjoittelusta. Ukkola sanoo kolumnikirjoituksessaan mm. näin;

”Donald Trumpin tapa kirjoittaa Twitteriin on vastenmielinen, järkyttävä ja iljettävä. Se lietsoo, rienaa ja vääristelee. Se ei pyri ymmärtämään eikä sovittelemaan, se pyrkii polarisoimaan, tuhoamaan ja mustamaalaamaan. Repimään rikki.

Se jakaa kansaa, se herättää vihaa ja lietsoo epäluuloja demokraattista järjestelmää kohtaan.”

Eri somealustoilla, ja miksipä sitä ei tapahtuisi käytännön elämässä muutoinkin jopa päivittäin, näkyy Ukkolankin mainitsemia vastenmielisiä, järkyttäviä ja iljettäviä sanomisia ja nimittelyjä. Noita ei kaikilta alustoilta näytetä siivottavan, esim. US Puheenvuorossa jota seuratessa olen havaintoja tehnyt. Miksi ei kirjoituksia ja kommentteja poisteta varsinkaan vihervasemmistotahoisten öyhöttäjien sanomisia, vaikka ne näyttävät olevan säännöllisiä, jopa päivittäisiä rienaavan lietsovia, syytteleviä, etenkin perussuomalaisia kohtaan. Yleistävän rienaavia ja syytteleviä vailla minkäänlaisia faktaperusteluja.  

Tällaisella toiminnalla palvelua tarjoava alusta lyö lisää ”löylyä kiukaalle” niin sanoakseni juuri kansan kahtiajakaantumiseksi. Tällainen menettely, jos mikä, lisää vihaa ja asettaa demokraattisen oikeusvaltion periaatteet hyvin kyseenalaiseksi ja mahdollisesti saattaa johtaa pahempiinkin tekoihin. Onko silloin tekoihin syyllisiä myös nuo edellä mainitut somekirjoittelijat, joiden tarkoituksena ei ole mikään muu kuin panetella vääristelemällä ja yleistämällä suurta joukkoa kansalaisia poliittisin näkökannoin, ei mihinkään muuhun perustuen. Onko kansalaisilla yhdenvertainen perustuslaillinen oikeus omiin mielipiteisiin ja vakaumukseen? Pitäisi olla, vaan ei näytä olevan yhdenmukaisuutta, vaikka kovin suurin äänenpainoin tuosta puhutaan ja korostetaan sen merkitystä maamme päättäjien taholtakin muiden EU:n jäsenmaiden kohdalla. ”Oma pesä” sen sijaan ei näytä kuuluvan hoitaa ensin kuntoon? 

Kenen tai minkä tahon kuuluisi puuttua maamme epätasa-arvoiseen kohteluun somekirjoittelujen kohdalla. Siis siten, että myös joidenkin vihervasemmistolaisten sanomiset otetaan huomion kohteeksi. Kuuluuko somealustojen olla yhdenmukaisia poliittisesta katsantokannasta riippumattomia ja käsitellä kaikkia kirjoittajia samojen perusteiden mukaisesti? Kuuluuko somealustojen käytäntöjen valvonta perustuslain mukaisesti tulkittuna yhdenvertaisena kenellekään viranomaistaholle maassamme? Hyväksyykö oikeusvaltio erilaisen kohtelun riippuen poliittisista mielipiteistä? Eikös samaa ole esitetty olevan käytössä Unkarissa ja Puolassa ja mitä eroa on Suomen kansalaisiin verrattuna? Käytännössä oman mielipiteeni mukaan, ei juuri mitään, koska meilläkin näyttää olevan eri standardit erilaisille poliittisille mielipiteille ja vakaumukselle. Joskus näyttää siltäkin, että myös oikeuslaitoksen päätökset näyttäytyvät eriarvoisuutta lisääviltä tai kaikkia ei sinne asti edes syyttäjän taholta viedä (riippuuko poliittisesta mielipiteestä?). 

Kansan kahtiajakautuminen jatkuu tasan niin kauan kuin annetaan somealustojen käytäntöjen jatkua siten, että vain tietyt mielipiteet ovat julkaisukelpoisia, ja jotka ilmenevät vain tiettyjen tahojen mielipiteiden sallivuutena, olivatpa ne kuinka törkeitä ja valheellisia tahansa.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


14 kommenttia
Nimetön
#1

Jokaisella on vastuu mitäjulkisesti kirjoittaa tai sanoo. Tämä kosee kakkia ihmisiä.
On vain selvää että kakkia mielipiteitä ei julkaista tiedotusvälineissä.
Esko Seppänen ei saanut meppinä ollessa Hesariin edes maksullista kirjoitus, kun ainoastaan kaupungin keskustaan jaettuun lehteen. Ei koko maata käsitävään jakoon. Näin hän tästä joskus kertoi.
Ei julkaise Tiedonataja eikä myöskään suomen uutiset kaikkia kirjoituksia.
Tiedotusvälineen omistata voi sen päättää mitä saa julkaista ja mitä ei.
Mitä tulee keskustelupalstoihin niin kyllä sieltä myös siivotaan kirjoituksia pois.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#2

Sirpa eikös , JSN neuvoston tulisi puuttua , tämäntyylisiin uutisointeihin ?!? Myös, vihervasemiston ym, kaikkien !?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#6

Itse en kovinkaan panostaisi JSN:n tekemiin päätöksiin, enkä siten odottaisi tuon tahon toimia enemmälti vaan kyllä itse somealustoille tulee eduskunnan laatia selvät ”sävelet” millä perusteilla tulee toimia ja jos ei toimi, niin ”lappuluukulle” eli Trumpin tapaiset bannaukset voimaan myös meillä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#7

Nimettömälle vastaukseksi ei. JSN:stä olennaista virhettä ei ole tapahtunut ja asiaa ei tarvitse korjata jos yle uutisoi kansanedustajan kannattavan kuntaliitoksia kun hän vastustaa niitä. Olen useammassa blogikirjoituksessani käsitellyt JSN:n toimintaa. Lue niin asia tulee selväksi miten JSN ei toimi.
Twitterin poliittisesti värittyneestä toiminnasta artikkeli eilen NYP:ssä. Kunhan olet ajatolla, vasemmistolainen poliitikko, BLM kannattaja tai trumpvihaaja saat vapaasti julkaista väkivaltaan yllyttäviä twiittejä. https://nypost.com/2021/01/12/the-threats-and-violence-twitter-wont-police/

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Ja kun on tarpeeksi näitä ”neuvostoja”, niin ollaan neuvosto-liitossa. Kaikkiin valtion ns. virastoihin ja vastaaviin, ei tarpeellisiin laitoksiin, kuten ilmatieteenlaitos, yle, sitra jne. jne., voidaan iskeä neuvosto perään. EU on neuvosto-liitto, valtioiden välinen IPCC on neuvosto-liitto jne. Joka paikassa haisee tänä päivänä neuvosto-liitto, ja joku kirosana perään, saa itse valita.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Pitäisikö suvakkien mielestä myös Valko-Venäjän oppositio johto sensuroida twitteristä, koska ovat kehottaneet kannattajiaan olemaan hyväksymättä vilpillisiä presidentin vaaleja.
Venäjän oppositiojohtaja Navalnyi: Trumpin Twitter-panna on vääryys
Aleksei Navalnyin mielestä Twitter rankaisi Donald Trumpia henkilökohtaisten poliittisten mieltymysten perusteella. – Sananvapauden viholliset tulevat käyttämään tätä esimerkkiä ympäri maailman. Myös Venäjällä. Aina kun heidän pitää vaientaa joku, he sanovat: ”Tämä on yleinen käytäntö, jopa Trump estettiin Twitterissä”.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Suomen kommunistiset voimat, jota johtaa mm. yle propagandan maailmamestarina, ei juuri piittaa, jos Putin valloittaa valtioita ympäriltä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Samahan se on, kun yle kutsuu aina jonkun kommunistiakan tai ukon haastatteluun, ja jatkaa Trump asialla, varmaan koko vuoden. Alkaa todella kyllästyttämään sekä maikkari että yle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Ylen liki kaikki haastateltavat, ovat naisia tai homoja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Aliina
#5

Sanna Ukkolako on todella kirjoittanut Trumpin twitter-kirjoittelusta noin. En ole avannut Iltalehteä pitkään aikaan, IS:ään olen jopa yrittänyt joskus kirjoittaa kommentin, mutta yleensä en saa julkaistuksi. Ymmärrän, että lehdellä on oikeus moderointiin, mutta toivoisin, että asiallinen opposition kirjoituskin pääsisi läpi. Väsynyt lukemaan samaa mustamaalaustarinaa Trumpista, mutta kun kommentienkin tulee selvästi olla samalla tuomitsevalla linjalla, alkaa tuntua, että missä neuvosto-ohjailussa me elämme. Media on ohjaillut kansaa ajattelussa ja asenteissa, faktantarkistus on pelkkää teatteria ja suositun woke-ajattelun edistämistä ylimalkaisilla totuusmittareilla. Uuden Suomen blogeissa on ärsyttäviä itseään jatkuvasti kommentoivia persuvihaajia, ja yhä vähenevä kiinnostavien kirjoittajien määrä, joten sekin menettää suosiotaan. Minusta ongelmallisinta on valtamedian syrjivä, yksipuolinen toiminta, mitä se ei ehkä itse edes huomaa, koska on niin sokea ideologiassaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#9

Olisko valtamedian kohdalla kyse pelkästä huomaamattomuudesta? Ettei vain olisi kyse tarkoituksellisuudesta poikotoida oppositiossa olevaa suurinta puoluetta kannattajineen päästämään julkaisemaan omia mielipiteitään, jotka osin poikkeavat median omista kannoista asiassa kuin asiassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Sirpa Abdallah
#10

Alina kerrot ”Sanna Ukkolako on todella kirjoittanut Trumpin twitter-kirjoittelusta noin. En ole avannut Iltalehteä pitkään aikaan, IS:ään olen jopa yrittänyt joskus kirjoittaa kommentin, mutta yleensä en saa julkaistuksi. ”

Ihan samaan törmäsin yhden kerran, sen ainoan jona yritin kommentoida jotakin kirjoitusta IS:ssa. En siis onnistunut saamaan kommenttiani läpi, vaikka mielipiteeni oli asiallinen kaikinpuolin, mutta kaiketi se tiedettiin tulevan perussuomalaiselta. IL:een en ole edes yrittänyt kommentoida. Ylipäänsä käytän somealustoja keskusteluun hyvin vähän, joskus US Puheenvuorossa. Tosi harvoin nykyisin ja johtunee juuri syystä jonka tuot esiin. Harvoin hyviä nlogeja joita voisi edes lukea, saati kommentoida.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000