Jälleen on noussut pramille uutisoinnissa vanhusten palvelujen asianmukaisen hoidon tuottaminen eri palvelutuottajayksikköjen toimesta. Valvira on kiinnittänyt edelleen huomiota huonoon ja puutteelliseen hoitoon monissa yksityisissä hoitolaitoksissa. 

Mitä tarkoittaa priorisointi? Terveydenhoidossa kuten muidenkin poliittisten päätösten kohdalla pitäisi pohtia enemmän sitä miten saavutetaan parhaat tulokset vähimmällä rahallisella panostuksella perustuslaissa määritetyin perustein kansalaisille tasa-arvoisella tavalla. Kustannukset nousevat jatkuvasti, joten on erittäin tärkeää valtion ja kuntien talouden tasapainon kannalta toimia eli tehdä päätökset kestävällä tavalla ilman lisävelkaantumisella. Vanheneva väestö, kallistuva lääketieteellinen teknologia ja lääkkeet sekä ihmisten lisääntyvät vaatimukset johtavat kestämättömään terveydenhuollon kustannuskehitykseen. Tämä on siis tiedossa oleva suuntaus, mutta kysyä voikin miksi sitten on panostettu eduskunnan päätöksillä vähemmän tärkeisiin kohteisiin paljon tarmokkaamin kuin heidän eteen joiden elämän pituinen työmäärä on koitunut maamme hyvinvoinnin eteen tehtynä työnä. Valtiovalta on käsitykseni mukaan panostanut paljon voimakkaammin mm. turvapaikkapolitiikkaan runsaan mitoin monilla osa-alueilla rahoituksen suhteen. Aina kun enemmistöhallituksemme on budjetoinut rahaa turvapaikkapolitiikan eteen, on jätetty taka-alalle vanhusten hoitoon tarvittavien palvelujen ja hoidon tarpeiden lisääminen edes kohtuulliselle tasolle. Onko oikein ja kohtuullista esimerkiksi se, että oikeusasteisiin voi tehdä aina uusia hakemuksia oleskeluluvan saamiseksi ja täten aiheuttaa kustannuksia veronmaksajille? Saako ja onko kansalaisille suotu sama oikeus samasta asiasta ilman maksuvelvollisuutta tehdä aina uutta valitusta? Tämä oikeuskäytäntö on vain yksi esimerkki priorisoinnin puutteesta.

Priorisointi on tärkeä poliittinen ajattelutapa, joka näyttää olevan nykyisellekin Marinin hallitukselle toissijainen juttu. Hallitus ennemmin perustaa uusia avustajavirkoja kuin panostaa enemmän tärkeiden kohteiden rahoituspäätöksiin. Mieluummin jaetaan rahaa, sitä jakoperää jota ei oikeastaan olekaan, kolmansille maille esimerkiksi lisättynä kehitysapuna. Aivan kuin tuolla avustamisella on saavutettu vuosikymmenten saatossa mitään hyvää tai merkitystä. Paljon on mennyt tuosta jaosta kuin harakoille tai tyhjään kaivoon. Kullakin on oma käsitys ja halu ymmärtää toki eri tavalla tällainen rahanjakaminen. Itse laittaisin enemmän panoksia kotimaisten yritysten kehitysapuun eli työpanosten ja tavaroiden vientiin. Ei laisinkaan rahallista avustamista.

Kaiken poliittisen päätöksen tekemisen tulee perustua priorisoimiseen. Siis ensisijaisesti omalle maalle kaikkein tärkeimpään. Tuon jälkeen jos rahaa jää ylimääräiseksi, niin sitä voidaan sitten vaikka pudottaa tyhjään kaivoon. Tuskin pudotettavaksi jää mitään, jos priorisointi tehdään taloudellisesti ja maatamme hyödyttävällä tavalla kansalaisten parhaaksi.