Perussuomalaiset

Sirpa Abdallah

Marinin hallitus opiskelemassa virheistään - lainmukaistako?

Moneen kertaan olemme saaneet kuulla jopa pääministeri Marinin kertovan, että virheistä joita on tehty pitää ottaa oppia vastaisuuden varalle. Näinkö meillä on poliittinen vastuu nykyisin määritelty tehdyistä virheistä? Tämän hallituksen vastuulla on ministeriöiden suunnitelmien pohjalta valtioneuvoston tekemät pätökset tai yksittäisen ministerin tekemä päätös johtamansa ministeriön esityksestä. Nostetaan nyt esille pari kolme esimerkkiä näistä toteutuksista joista on vastuussa hallituksessa ministeri;

sosiaali- ja terveysministeri Pekonen suojavarusteiden hankintoihin liittyvä sekoilu ja myös pandemian vähättely vuoden alkupuolella, vaikka kuolleisuudesta oli hyvät näkymät Kiinasta. On saatu kuulla, että tarjolla on ollut miljoonia suojavarusteita luotettavan toimijan tarjouksen pohjalta, eikä tarjousta ole laisinkaan huomioitu. Ministeri ei voi väistää vastuutaan, sillä jokainen ministeriö on valtioneuvosoton johdon alla, joten aina joku ministeri on vastuujohtaja ministeriön toiminnasta.

työministeri Haatainen on omistajaohjausministeri HVK:n toimista. Eikö HVK:n tapahtumat nyt ole luottamuksen puutetta ministeriä kohtaan kuten aiemmin on katsottu olevan ja ministeri on eronnut tehtävistään. Näin kävi aiemmin mm. omistajaohjauksesta vastuussa olleelle Paaterolle. 

elinkeinoministeri Lintilä päätti, ilmeisesti valtioneuvoston tukemana, antaa BF:lle tukun rahaa jaettavaksi koronatukena yrityksille. Oli selvää, ettei BF voi lain puitteissa jakaa tukea kaikkein eniten koronasta kärsiville yrityksille vaan tukiraha menee lain velvoittavalla tavalla elinkelpoisille ja toimintaansa suunnitelman mukaan kehittäville. Tämän BF:n tavan jakaa tukea on muuten pääministeri Marin hyväksynyt eräässä pääministerin haastattelutilaisuudessa antaman vastauksen mukaan. BF ei voi jakaa tukea poikkeusoloissa tukea niillä perusteilla joita ministeri Lintilä valtioneuvoston tavoin on ollut jakamassa ilman lain suomaa oikeutta koronatuen jakamisesta ja jakoperusteista ”laajaa pensseliä käyttäen”.

Valtioneuvoston kokonaisvastuuna on lentokentän ohjeistuksen puute, joka on pahin virhe jota nykyhallinto on tehnyt. Sataman sulkeminen kesti lentokentän jälkeen vielä pari viikkoa. 

Onko todellakin niin, ettei Marinin hallitusta (=minun hallitukseni, kuten hän aiemmin ilmaisi) koske lainkaan onko eduskunnalla luottamus hallitukseen ja ministereiden toimiin? Ei voi olla niin, että Marinin hallitus on opiskelemassa lainmukaista toimintaa ja vastuun pakoilua kuten pääministeri Marin ilmaisee twiitissä; On selvää, että emme voi välttyä virheiltä keskellä kriisiä. Kun virheitä tehdään, ne on selvitettävä avoimesti ja niistä on otettava opiksi.

Selvistä virheistä on kannettava vastuu myös poikkeustilanteissa. Ylintä päätösvaltaa käyttävä valtioneuvosto ei voi käyttää vastuunpakoilussa hyväkseen poikkeustilannetta. Ei, koska noita virheitä on tehty useampia peräjälkeen. Hallituksessa ministerit eivät voi olla opiskelemassa ministeriyden toimintavastuuta vaan vastuu on ”oppitytöllä ja -pojallakin”.  

Miksihän maamme monien medioiden toimttajat eivät ole olleet vaatimassa hallituksen tai yksittäisten ministerien eroa? Voisin melkein lyödä vetoa, että toisten puolueiden ministerien kyseessä ollen olisi päivittäin lehdissä ollut erovaatimuksia.

https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2003/20030175/

https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731#L5P63

Osallistu keskusteluun!


9 kommenttia
J. Jörgensen
Vihainen
#1

Liekkö siinä takana tämä ruotsin- ja tsaarinvallan aikainen ajattelu, että esivalta ei ole koskaan väärässä. Ainakaan sitä ei voi tai ei saa ikinä myöntää. Virheitä tehneet tai syylliset ovat aina jossain muualla; yleensä siis alaisissa tai hallintoalamaisissa. Siitä tulisi todella lyhyt kirja, jonka aiheena olisi ”Luettelo poliitikoista tai virkamiehistä, jotka kantoivat poliittisen vastuun oma-aloitteisesti ja vapaaehtoisesti”

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Hallituksella virheistä oppimisen pitkä oppimäärä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#7

Kyllä meillä Suomessa ollaan ihan hakoteillä!Henkilö/Henkilöt jotka valitaan Maan Hallitukseen.Heidän pitää olla täysin oppineita/asiantuntioita,eikä mitään nuoria oppimattomia,ja kokemattomia.Joita ajetaan niinsanotusti”sisään”Kansalaisten,ja heidän henkiensä kustannuksella,joutumatta siitä minkäänlaiseen vastuuseen!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#3

Hei. Kiitos Sirpakin. Suomessa on niin ateistinen laaja valtamedia ja raharikkaat; Henkis’köyhät; vauraat vallalla. Linnan juhlijat; ketkä ovat monetkin; ’rahvaan’ kansan halveksijat. Kansan tasapaino järkkyy, kun sielunvihollinen; kansanosaa; kaikenaikaa kärkkyy. Tasa-arvo ja tasapaino saavutetaan vain; Jeesuksen Kristuksen Rakkauden tullessa; meidän kaikkien sydämiin. Ateistisuus on tätä ja suurella kansanosalla; on todellinen hätä. (Ionisoivalla säteilytyksellä vahvasti säteilyttävät; nyt koko kirjoitukseni ajan.) Perkele ja hänen työmiehet ovat elossa; eivätkä elä; Jumalan; pelossa. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#4

Hei. Kiitos Sirpakin. Ateistit täällä maapallolla juhlii, ja Jumalan ruokaa ja tavaroita tuhlii; nytkin heittivät ison määrän menemään Israililaisia hedelmiä. Kyllä on kamalaa mitä tuo perkele aikaan saa. ”Herra, meitä syntisiä; jo viimenään, Armahda!” Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#5

Se, että hallitus on olemassa sitä varten, että sen jäsenet voivat opiskella yritä ja erehdy menetelmällä …

– hupsis, siinä tuhottiin 50 % taloudesta ja tapettiin 10’000 suomalaista. No. Ensi kerralla paremmin.

… on perua sellaisesta muodikkaasta suuntauksesta, että kansanedustajan on kuunneltava kansaa herkällä korvalla.

No. Tuollainen ajattelu, vaikka onkin muodikasta, ei kuitenkaan ole uutta. Se perustuu järjestelmään, jossa “kansanedustajuus” on elinikäinen ja jossa ei vaaleja tarvita. Mihin niitä vaaleja tarvitaan, jos kansanedustajat viikosta toiseen vaihtavat mielipidettä aina sen mukaan mitä kansa milloinkin ajattelee. – Iltalehdethän sen kertovat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#6

Entisessä ja nyt jo vanhentuneessa järjestelmässä kansanedustaja jääräpäisesti ajoi sitä linjaa, joka hänet oli tehtävään nostanut. Jos kansa sillä välin vaihtoi mieltään, ei sen tarvinnut kauan kärsiä seurauksista: seuraavissa vaaleissa se valitsit tilalle toisen edustajan.

– Tuossa entisessä ja vanhanaikaisessa demokratiassa kansalla oli mahdollisuus muuttaa politiikan suuntaa vaihtamalla tilalle uudet edustajat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000