Perussuomalaiset

Sirpa Abdallah

Keskustan innokkuus hallituspuolueena ihmetyttää

Hyvää analyysiä on pukannut ex-kansanedustaja, varatuomari, diplomiekonomi, Kimmon Sasi Verkkouutisissa ilmoille Marinin hallituksen aikaansaannoksista ja lähinnä pääministeri Marinin toiminnasta.

Sasi tuo esille niitä Marinin johtajuudesta johtuvia hallituksen toimista joihin liittyy muiden tahojen syyttelemistä unohtaen kokonaan oman vastuunsa tekemisistäja tekemättäjättämisistä hallituksen johtajana. Tätä toimintaa kuvaa hyvin Sasin toteamus ”Joka ikinen hallituksen jonkinlainen säästötoimi on päätösten jälkeenkin kohdannut kovimman vastustuksen hallituksen riveistä. Vapautuakseen vastuusta hallitus on moittinut ja muuttanut omia päätöksiä, oli sitten kysymys poliisista tai kunnista.”

Sasi on huomannut demareissa olevan nuorten henkilöiden muodostama ”kuppikunta” jolla on erilaisen politiikan tekemisen meininki kuin hieman vanhemmalla sukupolvella sekä osalla demareiden omassa eduskuntaryhmässään olevillakin mitä ilmeisimmin on. Sasi mukaan SDP:ssä on ns kututtu sisäpiiri jonka muodostavat Sanna Marin, Ilmari Nurminen, Krista Kiuru ja Matias Mäkynen. Mainitut edustavat politiikan uutta aaltoa. Tehdään sellaista, mistä heitä kehutaan. Tehdään se tietenkin valtion varoilla. Tämän sitten juhlan jälkeen joutuvat siivoamaan joku muu myöhemmin. 

Marin kehui miten kultturille ja muille yhteisöille 100-prosenttisesti myönnettävät Veikkaus-avustukset tulevat osin jostain kummallisesta, ilmeisesti budjetin ulkopuolisesta, STM:n jakamattomien voittojen rahaston purkamisesta. Mikä ihme tuollainen rahasto voi olla budjetin ulkopuolella STM:n hyppysissä? 

Miksi muuten Marin on selitellyt avustusten maksamisen olevan kohtuullista koronaepidemiasta johtuvana? Valtioneuvostohan on jo viime vuonna tehnyt päätöksen ”Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää ylimäärästä avustusta kulttuurin ja taiteen toimijoille koronaviruskriisistä selviämiseen. Rahoitusta suunnataan muun muassa kansallisille taidelaitoksille, kulttuurialojen yhteisöille ja ammattilaisille, valtionosuutta saaville museoille, orkestereille ja teattereille sekä elokuva-alan toimijoille.”

Mitään erityistä syytä ei siten pitäisi olla koronaan liittyen myöntää budjetista lisää Veikkaus-avustuksia tänä, eikä ensi vuonnakaan.

IS:n uutiskirjoituksen mukaan Veikkauksen avustusten leikkamispäätöksen kumoaminen toteutetaan; ”Rahoitus tulee kolmesta lähteestä. 47 miljoonaa euroa tulee budjettivaroista ja loput arpajaisverosta sekä STM:n jakamattomien voittojen rahaston purkamisesta.” Myös Marinin mukaankin kyseessä on sittenkin avustusten korottaminen budjetin puitteissa, kuitenkaan ei menokehysraamia ylittäen. Käytännössä siis jostain on sitten leikattava muita menoja jotta nyt kumottu aiempi avustuspäätös toukokuulta voidaan toteuttaa. Kertomatta on siten hallitukselta ja pääministeri Marinilta jäänyt tässäkin kohtaa mistä tuo nyt eri järjestötahoille maksttava ”lisä”avustus n. 80 milj.euroa leikataan.

Nähtävästi myöhemmin ensi vuoden keväällä viimeistään tulee uusi joukko huutokuorolaisia ja uudet leikkauspäätösten kumoamiset sekä uutta hallituskäsittelyä. Jo alkaa hiljalleen naurattaa tämä hallituspuolueiden sekoilu ja joutuu pakostakin kyselemään eri toten keskustan roolia hallituspuolueena. Onko keskustassakin joku sisäpiiriläisten kerho, joka hyväksyy tällaisen politiikan tekemisen ihan silmiä räpäyttämättä sekä ottaa vastaan pääministerin syyttelemisen pelkillä olan kohautteluilla. Ehkä lisänä muutama kansanedustajan kriittinen mielipidepurkaus somessa, eikä sitten muuta.

Osallistu keskusteluun!


16 kommenttia
Lasse Hietanen
Iloinen
#1

HEI. KIITOS 😕 SIRPAKIN. SUOMEN VALTIOLLA ON ❤️ KONNAKUORO, ILMAN TAIVAALLISIA LAULUJA. LAULUT MENEVÄT KIINAN KÄÄRMEIDEN PIIKKIIN JA INTIAN PYHILLE LEHMILLE. KIITOS 😕 . SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#2

Ensi vuonna on edessä vuosisadan rahanjako ja saadaan elää uudelleen iloista 20 lukua. Rahanjakoahan ei pysäytä kukaan muu kuin luottoluokittaja, jota tuskin tapahtunee, koska velan lisääntyminen ei kuitenkaan kokonaisuudessaan ylitä vielä ensi vuonna hallitsematonta tasoa. Nyt kannattaa alkaa juhlimaan on mieletön vuosi edessä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Sirpa kirjoittaa , että alkaa pikkuhiljaa naurattamaan hallituksen ,meininki . Minua enemmänkin huolestuttaa hallituksen touhut !? Kun ajattelee lapsia ja lapsenapsia jne , jne ?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

esko himmanen
#3

SDP on hallituksen kerhotoiminnan mestari. On musiikkikerhoa, sisäpiirikerhoa, ja varmaan vielä piilokerhoja, jotka julkaistaan myöhemmin sopivana ajankohtana. Julkaisu tehdään vasta sitten, kun taas tarvitaan johonkin asiaan yhteiskunnan yhteisiä varoja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#6

Sanna Marin kokkaa:
kasvissyöjänä mainostaa fetajuustopiirakkaansa, johon tulee muna, maitoa, juustoa ja juustoraastetta.
Onko tämäkin kusetusta?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Kasvissyöjä on eri asia kuin vegaani.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#9

Kasvissyöjä saa siis syödä eläinperäistä ruokaa? Meikäkin on siis kasvissyöjä

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Keskusta roikkuu hallituksessa maakuntavaaleihin asti. Sehän on Kepun päätavoite saada maaseudun hillotolpat täytettyä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#5

HEI. KIITOS 😕 SIRPAKIN. BELSEBUULAISET OVAT HÖYNÄYTTÄNEET KESKUSTAPUOLUELAISIA OIKEIN PAHEMMAN KERRAN. ENTINEN VIISAS MAASEUTUVÄEN, JEESUKSEEN KRISTUKSEEN USKOVIEN IHMISTEN PUOLUEVÄKI. NYT TAVALLAAN VALTIOLTA VARASTAVA JOUKKIO, SEKÄ SUOMINEIDON KAUNEUDEN PILAAVA PORUKKA SAISIVAT HÄVETÄ, KUN VAIN OSAISIVAT JA SAISIVAT PYYTÄÄ TAIVAANISÄLTÄKIN ANTEEKSI TUONKALTAISTA, KOKO SUOMEN RAISKAUSTA, ETELÄSTÄ POHJOISEEN. OLETTE HUONOA MAINOSTA MAALAISJÄRJELLE, KUN LANKESITTE PERKELEEN HOUKUTUKSEEN, VARKAUTEEN. JEESUS SIUNAA MEITÄ.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000