Perussuomalaiset

Sirpa Abdallah

Huiputtaako medioiden vasenlaita äärioikeistolaisuudella?

Luin netistä Keskipohjanmaa-lehdessä luettavana olevan kirjoituksen väkivaltaiseksi äityneistä Ruotsin mellakoista. Tuon kirjoituksen anti herätti itsessäni ajattelemaan (oikeammin jälleen kerran) sitä miten eri mediat ja miksei myös monet nettikeskustelijat anna ymmärtää vasemmistoaatetta edustavien ns. hörhöjen olevan äärioikeistoa edustavia yksilöitä. Asiahan ei todellisuudessa ole suinkaan noin yksinkertainen jotta aina olisi kyseessä äärioikeistolaista ideologiaa edustavasta henklöstä. Tästä on mielestäni juuri kyse, kun puhutaan äärioikeistolaisesta Ruotsin mellakoiden alkusysäyksen aiheuttajasta asianajaja Rasmus Paludanista. Paludan kun näyttää olevan tosi asiassa vasemmistolaista ideologiaa edustava henkilö. Hänen poliittisesta historiastaan ko. lehti kertoo; ”Rasmus Paludan johtaa perustamaansa äärioikeistolaista Stram Kurs -puoluetta Tanskassa. Paludan perusti puolueen vuonna 2017, kun hän ei lausuntojensa vuoksi ollut enää tervetullut Nye Borgerlige -puolueeseen, johon hän oli liittynyt samana vuonna.

Poliittisen uransa hän aloitti vuonna 2003, jolloin hän liittyi sosiaaliliberaalin Radikale Venstre -puolueen nuorisosiipeen.” 

Kuten tuossakin huomataan, niin KP-lehden toimituksessa ilman mitään sen kummempia perusteluja on väännetty Paludan olevan äärioikeistolainen, vaikka seuraavassa lauseessa sitten sanotaan eli kerrotaan Paludanin liittyneen vuonna 2003 vasemmistolaiseen sosiaaliliberaalin nuorisosiipeen Radikale Venstre-puolueeseen. Paludan on siten selvästi vasemmistoaatetta edustava henkilö. Tätä tukee mielestäni myös netissä oleva kuvaus sosiaaliliberalismista. Kuvauksen mukaan Sosiaaliliberaali politiikka on otettu laajasti käyttöön suuressa osassa maailmaa. Sosiaaliliberaaleja ideoita ja puolueita pidetään yleensä keskuskristteinä tai vasemmistolaisina. Sosiaaliliberaalin hallituksen odotetaan käsittelevän taloudellisia ja sosiaalisia kysymyksiä, kuten köyhyys, terveydenhuolto, koulutus ja ilmasto, käyttämällä hallituksen toimia ja korostaen samalla yksilön oikeuksia ja autonomiaa.https://fi.wikididi.com/960149-social-liberal-BPYNQE”

Ylipäänsä näyttää medioiden ja myöskin meillä jopa virkavallan käytössä oleva uutisointi sisältävän äärioikeiston aiheuttamaa mellakointia tai muuta suurta yhteiskunnallista häiriköintiä. Miksi ei nämä syyllistäjätahot osaa kertoa/uutisoida oikeilla termeillä.

Kyllä monet mellakoinnit ovat lähtökohtaisesti todellisuudessa juuri sosiaaliliberalismia edustavaa tahoa, eikä suinkaan oikeistoa.

Toki on sanottava, että oikeistopuolueissa käsitellään samoja asiateemoja kuin vasemmistopuolueissa, mutta ajattelu päätösten pohjana pohjautuu mielestäni enemmän taloudellisuuspoohjalta. Ei suinkaan siten, että rahaa jaetaan jokseenkin surutta ilman taloudellisuusajattelua jopa velkarahalla koko maailmaa syleillen. Näyttää hallitukset jakavan veronmaksajiltamme kertynyttä rahaa itäisen maan oligarkeillekin jaettavaksi, kun on rahoitettu ko. maan kiinteistön peruskorjaus, veden puhdistamon rakentaminen, vaikka maa olisi itse oivasti pystynyt nuo rahoittamaan (vrt oligarkkien saamat tulot). Kaiken kukkurana on mainittava keskustajohtoisen Suomi-Venäjä-seuran rahoittaminen miljoonilla. 

Mikä mahtaa olla medioiden tarkoituksena vääristeltyjen uutisten kertomisina? Haluavatko nämä tahot tasavaltaan äärivasemmistolaisen yhteiskunnan pelkästään mielipidemuokkausella, sillä jokseenkin tunnettu tosi asia on se, että kansalaisia on helppo huijata uskomaan kaikki mitä kerrotaan ilman faktaan pohjautuvaa tietoa.

Osallistu keskusteluun!


32 kommenttia
Nimetön
#1

Kansallissosialistit, eli kommunistit tai natsit, ihan miten vaan, ovat samaa puuta. Hitler on Saksan työväenpuolueen jäsen, jäsennumero 555, vaikka tuo olikin salanumero. Ideansa jalostaa työväenpuolueesta ns. menestyspuolue työväen keskuudessa, Hitler sai Leninin ajattelusta, ideologiasta. Nykyään esim. Suomen sosialistit ovat täysin yhtä Leninin ja Hitlerin ideologian kanssa, vaikka muuta väittävät. Jos väki ymmärtäisi, mikä on esim. demareiden tavoite, he välttelisivät visusti tuota puoluetta, sen kantava ajatus kun on kaataa yhteiskunnan talous ja siirtää valta sosialisteille, jossa rakennettaisiin jotain Stalinin aikaista yhteiskuntaa kolhooseineen ja sovhooseineen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Juuri näin, mikä yhdistää Hitleriä, Stalinia, Leniniä ja demareita, on vaikea äkkiseltään ymmärtää, mutta asia on varsin yksinkertainen; sosialismi yhdistää, ja kaiken lisäksi huomaamattoman vaaralliseksi kehittynyt sosialismin verkko, jota voi rinnastaa myrkkyhämähäkin ansaksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#2

IS:ssa näyttää toimittaja Kaisa Ylhäinen, STT kirjoittavan mm.;
”Paludan, 40, on tunnettu muun muassa Koraanien polttamisesta julkisilla paikoilla. Hänet on tuomittu kunnianloukkauksesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan rasististen lausuntojensa takia. Paludan on istunut osan tuomiostaan vankilassa.”

Jotain rajaa luulisi löytyvän ammattitoimittajalta, kun koraanin polttaminen olisi äärioikeistolainen teko. Miksihän tuohon samaan ei kykene vasemmistolaista ääriajattelua omaava henkilö? Kysyn vaan. Kyseessähän on uskonnon vapauden nimissä tehty teko tai suunnittelu josta nyt on kyse, sillä eihän Paludan edes saapunut Ruotsiin kokkoa sytyttämään. Miksi sosialismiliberaaliseen ajatteluun ei voi liittyä uskonnon vapaus vaan siitä tuleekin äärioikeistolaisuutta?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#3

Onko vasemmisto-oikeisto ajattelu tapana myös ulkomailla vai onko se vain käytössä Suomessa? Meillähän se tarkoittaa vain istumapaikkaa eduskunnassa. Suomen sisällissodassa sanottiin ” punaiset ja valkoiset” Miksi nazeja sanotaan äärioikeistolaisiksi vaikka olivat työväenpuolue?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Defund YLE
Iloinen
#4

Wahlroos totesi, että 80 % on idiootteja. Onkohan luku liian pieni? Taponen tekee jumalanpilkka rikosilmoituksia ja samat haluavat inkvisitiossa ristiinnaulita Räsäsen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Wahlroos taisi puhua persuista joten luku on oikeasti lähellä sataa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#9

Et sitten muuta keksinyt kuin soitella suutasi. Noilla eväillä kannattaa pysytellä poissa keskusteluareenoilta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#12

Sirpa muista, että tuollaisten idioottien kanssa on turha taittaa peistä, koska he itse kirjoittavat itsensä ulos vakavasti otettavien kirjoista 😉

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#15

Niin, ei yleensä, mutta tässä tapauksessa katsoin oikeaksi huomauttaa ko. kommentoijaa minkälaisilla ”eväillä” kannattaa nettiin kirjoitella.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

90% SU:n kommentoinnista on suunsoittoa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#18

Ja sä vastaat 89% siitä!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hohhoijaa
#10

Sinun kohdalla luku on 200%

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Huhhuijaa
Iloinen
#13

Ja sama luku sinun aatemaailmasi kanssa !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hohhoijaa
#16

Palataan asiaan kun olemme osa Venäjää, katsotaan ketä sitten vingut apuun?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kjullapa hohjotuttaa
Iloinen
#17

NATOonhan tässä ollaan menossa eikä mihinkään vinkuvenäjälle. Putosit ilmeisesti panssarivaunulta jo pari kommenttia sitten?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#5

Medioissa toimittajat eivät ole joko uskaltaneet tai muusta syystä ottaneet kantaa keitä olivat sitten nuo mellakoitsijat, jos kerran syyn mellakointiin antanut olisi äärioikeistolainen. Eihän samaa ideologiaa edustavat suinkaan mellakoi vaan vastustajat. Sitä paitsi ”äärioikeistolaiseksi” mainittu henkilö ei ole osallistunut ollenkaan koraanin polttamiseen. Ei siis saapunut yhdellekään paikkakunnalle. Mitähän suuntausta toimittajien mielestä koraania kunnioittavat edustavat? Ainakin ovat käsittääkseni islaminuskoisia, joista suurin enemmistö poliittiselta aatemaailmaltaan taitaa olla vasemmistolaisia.

Miksi mediat eivät kerro mellakoitsijoiden poliittista suuntaa, mutta vetävät surutta tuon tanskalaisen miehen olevan äärioikeistolainen. Kansalaisten tulee suhtautua kaikkeen uutisointiin tiheällä seulalla, sillä kyllä niissä yritetään vaikuttaa hyvin usein toimittajan omilla mielipiteillä, eikä suinkaan puolueettomasti aatellen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kaikki paha tulee vasemmalta!
Hämmentynyt
#8

Pahasti näytti partalapsilta ne ensimmäisten kivien heittelijät! Toivottavasti vahingonkorvaukset haetaan tai viivataan pois minareettirahastoista!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#11

Ja näyttä punaselta!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000