Perussuomalaiset

Sirpa Abdallah

Demaripolitiikkojen vaalipropaganda on yltiöpopulistista

Toimittaja Mika Koskinen kirjoittaa tämän päivän IL:ssävarsin osuvasti demarijohtajista Sanna Marinin sekä Antti Rinteen vaalilupauksista; ”Ehkä SDP:ssä uskotaan entisen presidentin J.K. Paasikivien toteamukseen, jonka mukaan suomalaiset ovat poliittisesti lahjatonta kansaa.”

Marin yrittää nyt vedota kansalaisten tunteisiin puhumalla kuinka nyt on toimitettava Ukrainaan aseita, taloudellista ja humanitaarista tukea ja vastaanottaa pakolaisia. Ja samaan aikaan Suomen pitää panostaa omaan puolustukseen ja omaan turvallisuuteen. Mistähän varoista maksetaan sitten omalle kansalle, kun etusijalle demarit laittavat sotatilan Suomen ulkopuolella? Toki ukrainalaisia pitää autta mahdollisuuksien rajoissa.  

Nyt ei kansalaisille enää voi syöttää samaa pajunköyttä kuin edellisissä vaaleissa, joten nyt on sitten aika kokeilla jotain uudenlaista sumuverhoa, koska kansalaisista suuri joukko ei seuraa päivän politiikkaa. Näin heihin uppoaa kaikenlainen hyvän kuuloiselta tuntuva lupaus. Onhan se vallan mukavaa, että demaripuolue ei lupaa leikata mistään eduista, muttei kuitenkaan kerro valtion jatkuvan velalla elämisen kasvattavan lasten ja tulevan sukupolven elämisen laatua heikentäen. Ilmeisesti demaripolitiikka tähtää lasten ja tulevien sukupolvien palaavan kivikauden luontaistalouteen. 

Suomalaiset näyttävät suurelta osin olevan todellakin J.K. Paasikivien toteamuksen mukaisesti poliittisesti lahjatonta kansaa. Kansalle voi näköjään syöttää vaika minkälaista ”ruokaa” ja se näyttää tekevän kylläiseksi välittämättä seurauksista. Ei näille lahjattomille merkitse mitään sairauden laatu, siis valtion ylivelkaisuus joka jossain vaiheessa pakosta johtaa myös vähävaraisten elintason laskuun. Ei ole mahdollista velkaantua loputtomasti vaan kyllä se jossain vaiheessa tulee ns. pää vetävän käteen eli velkahanat menevät kiinni. Mistähän demarit sitten rahaa nyhtävät velkavuoren maksamiseen korkoineen, puhumattakaan kansalle lupaamistaan sosiaalituista.

Vaalitulos lopulta tulee näyttämään demaripuolueen kannatuksen ja samalla sen kuinka poliittisesti lahjatonta kansakuntaa olemme. Nän mikäli sdp on edes kolmanneksi suurin. 

Osallistu keskusteluun!


96 kommenttia
Nimetön
#1

Rinteen vappulupaukset tulevat olemaan taas puhdasta populismia, suoraan sanoen täydellistä kusetusta. Mistä meitä rankaistaan, että demarit yleensäkään ovat eduskunnassa, kuten vihreät nousivat ihan pusikosta valtaan. Eduskuntaan on äänestettävät normaaleja ihmisiä, joilla on jotain oikeasti rakentavaa annettavana.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#7

Pahasti näyttää siltä, että demari Antin suuntavaisto on hukassa ratin takana (viime vaalimainos). 😀

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Entäs punaSaarikko? Pupu pöksyissä?

Annika Saarikko MTV Uutisille: Keskusta ei jatka nykyisessä hallituskokoonpanossa ensi vaalikaudella
https://yle.fi/uutiset

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Poliittinen korruptio?
Vihainen
#26

Voi jumakauta:

Haatainen ajaa Tuppuraisen poliittista valtiosihteeriä ministeriönsä korkeaan virkaan
Tuula Haatainen (sd) ajaa kovalla kiireellä ministeritoverinsa Tytti Tuppuraisen (sd) poliittista valtiosihteeriä Vesa Vuorikoskea ylijohtajaksi työ- ja elinkeinoministeriöön. Kokeneita hakijoita jätettiin rannalle.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/2a4c11ce-556d-4647-8056-47b6af13353e

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#34

Demareiden geeneihin kuuluu täysin moraaliton toiminta, valtion vihollinen numero yksi, vihreiden jälkeen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Demarismi polku kommunistitalouteen
#40

Täsmälleen näin, punaiset demarit ovat aina olleet maamme vihollisuuksien tyyssija ja vallankumous mielessä, Sosialistisen internationaalin aktiivinen solu, jonka tavoite on kaataa markkinatalous maapallon laajuisesti, ja siirtyä kommunistiseen talouteen. Suomalaisten tulee olla varovainen, kommunistit, etenkin demarikommunistit eivät ole turvallinen ratkaisu, johtaa vain puutteeseen ja kärsimykseen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#44

Ja taas A-talk tänään.
Li Andersson ja Matias Mäkynen Sirkkasen kestovieraita.

Valtiovarainministeriö kehottaa sopeuttamaan Suomen taloutta miljardeilla. Mistä Suomi karsii ja mitä jää jäljelle, jos poliitikot lähtevät sopeutustalkoisiin? Vieraina Li Andersson (vas.), Matias Mäkynen (sd.), Sari Essayah, kd.) ja Elina Valtonen (kok.). Juontajana Sakari Sirkkanen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#47

Sirkkasen sekametelisoppa ei juurikaan kiinnosta tippaakaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#50

Juuri näin, ylen purkaminen olisi alettava toimittajista, ja tekninen osa olisi myytävä yksityisille. Laitos on haisupesä DDR:n ajoilta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#54

Ylen toimitusjohtajan ja toimittajien välillä on vahva palomuuri, väittävät, ja toimittajat lobbaavat rahaa ylen toimintaan, joka johtaa siihen, että poliittisesti sekava toimittajien parvi voi nostaa korruption mille tasolle tahansa puolueiden näkyvyyden avulla. Tuo ilmenee mm. sosialistien näkyvyydellä tavalla tai toisella, etenkin vaalien alla. Yle voi toimia johdossaan eduskunnan voimasuhteiden voimin, mutta toimittajat voivat olla mitä tahansa, vaikka suoraan kommunistipuolueesta, eikä siihen ole sanomista, toimittajan vapaus.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ehdoton ei veikkauskortille
#57

Veikkaus on muuttunut myös vaaralliseksi kusetuslaitokseksi. Pian ei pääse pelaamaan edes lottoa, ilman että antaa henkilötunnuksen ja pankkitiedot omituiselle laitokselle, vailla varmuutta, että nuo tiedot ei ajaudu vääriin käsiin nykyisessä riskien maailmassa. Itse en tietenkään antanut pankkitietoja ja henkilötunnuksia moiseen myllyyn, enkä tule koskaan antamaankaan. Tietosuojasyistä ja olemattoman voittomahdollisuuden nimissä ei kannata antaa arkaluonteisia tietoja jonnin joutavaan verkostoon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#58

Joo, ei riittänyt veikkauskortin saamiseksi tunnistautuminen, vaan haluavat päästä kiinni pankkitilitietoihin. Kuulostaa jättimäiselle kusetuksella. Ei kiitos.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#59

Ilmaisesti haluavat tietää, paljonko on rahaa tilillä, niin osaavat kusettaa pelatessa tilin tyhjäksi. Ovelaa porukkaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#69

Demareiden natsipropaganda hipoo jo Goebbelsin tasoa, jossa viha kohdistuu isänmaallisiin voimiin. Natsit saivat voimansa Saksan työväenpuolueesta, johon myös kansallissosialisti Hitler liittyi, jäsennumero 555.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#51

Ylen tapa yrittää vaikuttaa vaaleihin. Kansahan näkee tämän ja näin Li ja Matias saavat ilmaista mainosaikaa.
Tämä kaksikko oli juuri saman pöydän ääressä n. viikko sitten. Ja tietenkin Valtonen.

Yle tekee sinipunahallitusta?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#55

Olipas kamalaa katsottavaa. Li ja Matias (tapansa mukaan) huusivat muiden päälle (Matias voisi ajaa mursuviiksensä, jotta puhe olisi ymmärrettävää).
Ainakin yksi asia selvisi: jos noudattaa Vasemmistoliiton teesejä, Suomessa ei ole pian työnantajia. Mistäs sitten sossutuet mamuille ja ”heikommassa asemassa oleville” jaettaisiin, kun ei ole työpaikkoja, koska ovat siirtäneet ne pienemmin verottaviin maihin.
Toivottavasti oli vika kerta, kun tämä vassarikaksikko vieraili ”keskustelemassa” Ylellä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Li on liikaa!
Vihainen
#56

Muumi LI on muuten yksi Suomen ylimielisin poliitikko. Tulee rikkaasta perheestä ja yrittää leikkiä niin työläistä! Hyi helevetti ja omat ei haista palanutta punaista lihaa!!!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#52

Onko Perussuomalaiset tarkoituksellisesti sivuutettu ”vastuullisen median” uutisoinnista?
YLE:llä tämän ymärtää, koska Perussuomalaiset ovat avoimesti kertoneen sen saanerauksen tarpeesta.
Orpoa ja ja Marinia kohdellaan kuin HE olisivat vain mahdollisia Pääministereitä. Kasvojen kulumisen varalta, korvaajiksi Valtonen tai Mäkynen, jopa Li haalitaan ohjelmaan kuin ohjelmaan.
Ei vaikutua tasapuoliselta, alkuunkaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#60

Katsokaa osallistujia:
2 Kokoomus, 2 SDP, muut 1.

Jengityminen haittaa jo yritysten toimintaa pk-seudulla – politiikan kärkinimet kohtaavat
Tiistaina 14. maaliskuuta kello 15–17 järjestettävään paneeliin osallistuvat muun muassa Anders Adlercreutz (r.), Harry Harkimo (liik.), Mari Holopainen (vihr.), Veronika Honkasalo (vas.), Jouko Jääskeläinen (kd.), Riikka Pakarinen (kesk.), Mari Rantanen (ps.), Antti Rinne (sd.), Nasima Razmyar (sd.), ja Sari Sarkomaa (kok.) sekä Henrik Vuornos (kok.).

MetropoliAreenan vaalipaneelissa
https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/5770254

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#61

Eli väkisin sini-punaa pukkaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#62

Mari Rantaselle voimia vihervassareiden kanssa.
On afganistanilainen Nasima Razmyar ja iranilainen Shahin Doagu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#63

Rehellisyys maan talouden perii. Yle kuvittelee, että he ovat politiikan huipulla, ja näkyvyys on ostettava, sosialististen toimittajien pienten aivojen unelmahöttöä. Ylen pitäisi olla puolueeton laitos, ja ansaita olemassa olonsa. Tällä hetkellä se on kaikkea muuta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#64

Demarit ovat tehneet Suomesta talouden tuhoamisleirin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#65

Kuuluu maailmanlaajuisen talousterroristijärjestön, Sosialistinen internationaalin tavoitteisiin kaataa maapallon markkinatalousjärjestelmä, ja tuoda tilalle marxilainen kommunistinen järjestelmä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#66

Marin tekee nyt näyttäviä valtiovierailuja, jotta saa naamansa jatkuvasti iltapaskalehtien etusivuille, vaalikamppailu on alkanut. Tuo ei kuitenkaan auta, Marinin rimpuilusta sosialismissaan on väestö on saanut tarpeekseen, ja jotta tuo törky olisi täydellistä, niin ilmastoministeri keimailee mukana.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#67

Marin ja Ohisalo keimailevat jälleen kuvissa, nyt lupailevat hornettejamme Ukrainaan kameroiden loisteessa. Eikö noita naisia (vai mitä lienee) saada jonnekin lukkojen taakse, vaikka vain vaalien ajaksi?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#68

Mistä lähtien ympäristöministeri on tehnyt valtiovierailuja?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#70

Molemmilla pienet lapset. Marin voisi keskittyä lapsensa (5v.?) tulevaan koulunkäyntiin ja lopettaa kapakointi.
Meneekö lapsi S2 kouluun?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#39

Poliittiset virkanimitykset ovat pahimman luokan rakenteellista korruptiota, johon Suomessa ei kukaan puutu kuin harvoissa poikkeustapauksissa.

Demareiden valmistelema vahvasti poliittiselta tuoksahtava virkanimitys työ- ja elinkeinoministeriössä (TEM) on uutinen sinänsä.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/ff130f28-9a1c-4870-914e-5a64438bb119

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#32

Miten Keskusta on niin tyhmä puolue ettei ne ole tajunnut potkia Saarikkoa puheenjohtajan paikalta pois ennen vaaleja ?
Vaalien jälkeen kun kannatus on pudonnut -50 % niin puolue tuet on myös pudonneet saman verran ja puolue on konkurssissa !
TYHMIÄ NE ON !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Aika keskittyä maapallon todellisiin ongelmiin
#13

Suomalaisten tulisi nopeasti lisätä kivihiilivoimaloita ja lihakarjan tuotantoa. Italiassa mm. muhii jättimäinen tulivuori, maanjäristytiheys kasvaa ja pinta kuumenee. Tuo Campi Flegrei, jolla on magmaattiset yhteydet myös Vesuviukseen, on noussut jo keltaiselle tasolla (n. 10 vuodessa merenpohjan nousu noussut 0,7 metriä), ja merenpohjan nousun huomioiden pohjan pullistuma on jopa voimakasta. Esim. räjähdysmäinen purkaus paitsi että se tappaa miljoonia ihmisiä, myös ravintohuolto joutuu kriisiin koko Euroopan alueella. Myös ydinvoimaloiden toiminta saattaa häiriintyä tuhkapilvien tukkiessa lauhdutusjärjestelmät. Viljapelot menee käyttökelvottomiksi ja aurinko- ja tuulivoimaloiden järjestelmät samoin. Ainoa mikä toimii, on hiilikaivokset ja hiilivoimalat. Kiina on lisännyt hiilivoimaansa 684 gigawatilla vain 18:ssa viime vuodessa, joten se on aivan sama, mitä me täällä pohjolassa ollaan mieltä. Hiilidioksidi ei lämmitä ilmastoa, joskin lämmin lisää hiilidioksidin määrää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Juuri näin, olisi aika antaa vihreille kenkää ja oikea hetki palata lähtöruutuun, sen sijaan että hakkaamme päätämme hullun lailla vihreään siirtymään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#31

Näin on, ihmiskunnan on vaikea ymmärtää, miten rajussa maailmanakaikkeudessa me todellisuudessa elämme, ja miten hyvin meillä loppujen lopuksi on täällä maan kamaralla. Jos pohditaan miten äärimmäisen olosuhteet lähiavaruudessa on, niin lämpöasteet yksi suuntaan tai toiseen on täysin yhden tekevää. Satelliitit kokevat nuo ääriolosuhteet, yön puolella miinus 160 c astetta pakkasta ja päivän puolella plus 120 C astetta. Säteilystä suurin osa on infrapunasäteilyä ja loput UV ja vähäenergistä valoa. Tuossa ei kuitenkaan ole kaikki, etenkin napaseuduille pääsee suhteellisen vapaasti aurinkotuulen suurenergistä plasmaa, maapallon magneettikentän tilasta riippuen, joka on lopulta ratkaisevaa, eikä hiilidioksidilla ole mitään tekemistä maapallon lämpötilojen kanssa. Maankuoren ohuus ja tuliperäisyys sen sijaan ratkaisee CO:n tilanteen (Tyynenmeren tulirengas), kuten kuoren ohkaisilla alueilla koko merialue voi lämmetä jopa plus 50 C asteeseen pohjakerroksissa jne.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vihreäsiirtymä lopettaa elämän maapallolla
#38

Juuri näin, mm. Meksikonlahdelta löytyy suolahappo pohjavesikerroksia, jossa ei edes kalat voi viipyä kuin hetken, eli luonto on pohjiltaan varsin tutkimatonta ja systeemit arvaamattomia. Uudessa-Seelannissa aktiivisissa tulivuorien kraattereissa on rikkihappojärviä, ja Indonesiassa jopa lapsityövoimalla kerätään tulivuorten rinteiltä rikkiä, josta tehdään mm. lannoiterikkiä ja muuhun teollisuuden tarpeisiin. Lannoiteteollisuus hyötyy eniten kivihiilen käytön vähentämisestä, jossa rikkiä leviäisi kasvikuntaan hiilenpolton yhteydessä, aivan kuin ilmaiseksi. Ilman rikkiä meitä uhkaa todellinen metsäkato, ja luontokato, sienet yleisimminkin ja linnut ja miljoonat muut rikistä riippuvainen, myös lopulta ihminenkin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ihmisen on vain sopeuduttava
#43

Näin on, aste sinne tai tänne, pilvien alla toimii terve kasvihuoneilmiö, joka tuottaa kasvavalle väestölle ravintoa. On vain eduksi, jos lämpötila on asteen tai pari korkeampi, tuo laajentaa maapallon väheneviä viljavia alueita, joka on elinehto, tai sitten leikataan kaikki väestö lisääntymättömään tilaan. Luoja on järjestänyt asian juuri täsmälleen näin, eikä siitä ole poikkeamista. Ylipopulaatioiden on säädeltävä itse syntyvyytensä kuten ravinnon saantinsa, siihen ei ulkopuoliset voi sekaantua, kuuluu maapallon kirjoittamattomaan järjestelmään. Lisärahan lappaminen vain kiihdyttää ylipopulaatiota, onhan maapallon elämän pitänyt sopeutua olosuhteiden muutoksiin miljoonia vuosia, siihen ei ole tulossa poikkeuksia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#45

Juuri näin, mm. liikenteen päästöistä ollaan huolissaan, isoruokaisia autoja vihataan, niitä mitkä ovat käytössä enää aikansa. Nyt kannattaa muistaa, että isoruokaisuus ei ole itse asia, vaan se, kuinka paljon niillä autoilla ajetaan. Vaikka auto kuluttaisi 30 litraa satasella, jos auto ei liiku vuoteen metriäkään, niin se on vähäpäästöisempi kuin paraskin sähköauto, joka on liikenteessä joka päivä. Samaten vaikka Helsinki on alkanut rahastamaan autoilijoita, joiden autot pysäköity kadun reunaan, ja kuljettaja käyttää joukkoliikennettä päivittäin, tuostakin rankaistaan pysäköintimaksuilla, jotka ohjataan maahanmuuttajien auton hankintaan ym. Suurimmat säästöt saadaan sillä, että emme ota maahan pelkkiä sosiaalipummeja, eli otamme maahan vain niitä, jotka elättävät itsensä. Näin saadaan rahat riittämään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#48

Suomessa tehdään sosialistihallituksen aikana kaikki mahdolliset virheet. Seuraavana on varmaankin velkaantumisen varalle kiristettävä veroja, vaikka todellisuudessa velka johtuu liian suurista menoista. Miksi sitten ei noihin liian suuriin menoihin puututa, vaan aina lisätään verotusta, joka vähentää edelleen työllisyyttä, kulutuksen vähenemisen seurauksena? Meillä menot ovat kasvaneet monista eri syistä, tulot ovat säilyneet ennallaan tai laskeneet. Turhaa porinaa on puhua sodasta tai koronasta velka on kasvanut jo vuosikymmenissä, ei vain koronan jne. takia. Heti rahaa saadaan leikkaamalla kuluja, kuten ylen voi laihduttaa heti, Sitrasta saa irti reilut miljardi, ja kuormasta syöjistä saa työntekijöitä moneen eri tarkoitukseen jne. Kyllä meillä riittää leikkaamista ihan joutavasta valtion hallinostakin, säästöä ehkä jopa useita miljardeja, mm. eläkevirat pois listoilta jne. Nuo ovat toistaiseksi virkoja, joten niistä tulee pysyviä säästöjä. Kehitysavusta pois vähintään miljardi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

Näin on, tuo Campi Fregrei on kuin hengittävä jättiläinen, joka purkautui viimeksi vuonna 1532, ja heräilee puuskuttaen kuumaa vettä, kuin palava pelto, tihentyvien maanjäristysten kera. Helvetti voi päästä irti milloin vain, ja me puskemme ravintohuoltoamme alas, jossa kasvihuoneista on turha odottaa pelastusta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#22

Siellä on Ranskan ja Saksankin rajamailla pluumi, jonka tulevaisuus on arvoitus. Isostasia jääkauden jälkeisenä aikana vaikuttaa laajemmassa kuvassa myös noille seuduille, ja paine kasvaa. Tuo voi tietää ongelmia tulevaisyyden ydinvoimaloille, kuten Puolan alue laskeutuu samoista syistä. Tuo vaan tiedoksi Puolan suunnittelemalle ydinvoimaloiden rakentamiselle, alusta ei ole vakaa. Hiilivoima on turvallisinta, nimen omaan epävakaan nuoremman kallioperän alueilla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kivihiilen käyttö takaa elämän
#24

Kivihiilenpolton väheneminen johtaa metsien tuhoon. Tuossa ei ole pääasia vain hiilidioksidin väheneminen vaan rikin väheneminen. Rikki on elämän yksi tärkeimmistä rakenneaineista, joka on ehto maapallon puuston olemassa olosta. Tuossa vaikka Saharan metsittäminen on käytännössä mahdotonta ilman rikkiä, jossa sienirihmaston olemassa olo on mahdotonta. Rikin väheneminen maastosta johtuu vesivirtausten tulosta, ja alun perin johtuu vähentyneestä tulivuoritoiminasta. Keinolannoitus tarvitsee rikin kaivamista tulivuorten kraattereista, joka on etenkin aktiivisista tulivuorista varsin vaarallista teollisuutta. Kivihiilen sisältämä rikki on luonnollista rikkiä, vaikka ihmisen nenässä tuo ei tunnu kivalta, se on kuitenkin maapallon kasvikunnan elinehto. Kivihiilen avulla on mahdollista käynnistää muutoin elottoman tuntuisten planeettojen kasvihuoneilmiö toimintaan, johtuen kivihiilen sisältämän hapen avulla, jossa sekä vety ja happi tuottavat vettä kaasukehään, jos kivihiiltä yleensä on.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#29

Juuri näin, ilman kivihiilenpolttoa ei ole kasvikuntaa eikä ihmistä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Luonnon vetysäilöt ovat turvallisesti maaperässä
#37

Näin on, itse asiassa hiilin rikastuu suurelta osin sadeveden kierron seurauksena maankuoren kemiallisessa prosessissa meriveden ja pelkistäjien avustamana maankuoren onkaloihin, jossa vesi jakautuu hapettuviin, hiili-hiili rikastumiseen ja ylimääräinen hiilivetyihin, eli maakaasuksi tai öljyksi. Niin sanotut hautautuneet muinaiset hiilimetsät ovat samojen voimien tulosta, joka sekoittaa pakkaa, uskomaan että vain juuri metsät ja kasvillisuus ovat kivihiilen lähde. Hiiltymistä voi olla vaikka paisto uunissa, mutta tuskin kukaan tuota nimittää fossiiliseksi, iästä nyt puhumattakaan. Kaikki biomateria ns. hiiltyy ilmakehän hapessa ajan kanssa, hitaammin maankuoren syvyyksissä, jossa happi on lähinnä napattu veden kierrosta jne. Edullisimmin me saadaan vety nimen omaan maankuoren rikastumista, jossa luonto on tehnyt työ, etenkin hapettuvat materiat, kuten esim. rauta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#42

Niin, vetyä on eniten maailmankaikkeudessa. Hiilivetyjä muodostuu biljoonissa prosesseissa koko ajan lisää, ja vetyä vapautuu. Maaperän hiilivetyjä sanotaan fossiilisiksi, vaikka nuo vedyt ja hiilet ovat molemmat miljardeja vuosia vanhoja, alkuaineita. Maapallon vedyistä varmasti useimmat ovat kiertäneet biomaterian kautta useampaan kertaan, ja vesi on ollut jonkun eläimen kusta, jota juomme päivittäin. Olemme kuunnelleet sanan fossiilinen jo niin moneen kertaan, että monet uskovat ja vetyatominkin olevan ihmisen tuottama fossiilinen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#46

Juuri näin, ihminen tavoittaa luonnosta ilman lisäenergiaa vain vapaita hiilivetyjä, jota on kaikissa ns. fossiilisissa. Käytännössä hiilivetyjen poltossa vapautuva hiilidioksidi on sitoutunut jo paloreaktiovaiheessa veteen liukoisuutensa verran, eli ilmakehään vapautuvaa hiilidioksidia on varsin vähän. Luonnossa tuo jakauma on varmistanut elämän maapallolla, eihän kaikki hiilidioksidi voi laskeutua vain ympäröivään maastoon, kasvun on hyödytettävä kaikkea kasvikuntaa. Hiilidioksidin vähentäminen ilmakehästä on suurin virhe ihmiskunnalta, ja jos pelätään hiilidioksidin lämmittävää vaikutusta, niin ase pari wattia neliömetrille on jaettava korkeuden mukaan, ei vain teoreettisen pinnan saaman energian mukaan. Tuossa tehon lisäys kuutiometrille vaikka 80 kilometriin antaisi tehoa kuutiometrille luokkaa 0,000025 wattia/kuutiometri, eli ei mitään. Yhtä lailla ihmisen tuottaman hiilidioksidi riittäisi valtameren levätuotantoon noin 1,5 tunniksi vuodessa, joskin mantereet jäisivät ilman.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#49

Täsmälleen näin, ihmiskunta on kaikessa viisaudessaan helvetin tyhmää porukkaa. Tapella osataan joka asiasta, kuten putinin kaltaiset siat sotkevat maailmankirjat sekaisin. Ilmastosta puhutaan vain haittana, kasvikunnalle sylkien, paitsi ei ole enää metsää ja blaa blaa, ja se monimuotoisuus. Ihmiskunnan tavoite tulisi asettaa suuri avaruuden pysyvä tutkimusasema kuuhun, päästään ilmakehän aiheuttamasta haitasta eroon. Me tarvitaan avaruustutkimusta yhä enemmän jo pelkästään galaksien törmäyksen aiheuttaman uhkan takia, jotta tulevilla sukupolvilla olisi edes joku mahdollisuus jatkaa elämää jossain muualla. Suomi voisi olla aloitteen tekijä jossain muussakin, kuin kehittää hiiletöntä elämää, joka on mahdotonta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#53

Näin on, lisäksi maapallon neitseellisiä akkumateriaalialkuaineita pitäisi varauksella säästää avaruustutkimusmatkailun tarpeisiin linkkitukiasemiin, joita tullaan tarvitsemaan ehkä jopa miljoonia, jotta tieto kulkee avaruuskulkijoiden edetessä jopa toisiin aurinkokuntiin etäisyyden kasvaessa jopa miljardeihin kilometreihin. Sähköautoihin ei juurikaan kannata tuhlata, niin kaunan kun meillä on vielä kehityskelpoisi polttomoottoriautoja, tai ei ainakaan täyssähköautoja, joissa alkuaineita saattaa kulua jopa tonnin verran, tai jopa enemmän autoa kohden.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hornetmarin
Vihainen
#14

Entäs Marinin vappusataset Ukrainalle?
Vanhat Hornetitko sinne?
Kuinka pääministeri voi edes ottaa puheeksi asian ja vielä kautensa lopussa? On kyllä kilahtanut yläpäähän?

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/puolustusministeri-kaikkonen-marinin-hornet-lausunnoista-mtv-lle-lahivuodet-tarvitsemme-horneteja-ihan-oman-maamme-turvana/8651768

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#23

Eihän Lintilä ollut mukana Kiovassa lonkerotölkkeineen? Vai oliko nautittu jotain vettä väkevämpää?
Mitä sanoo Sauli Niinistö Marinin aivopierusta?
Huomenna uutinen maailmalla, että Suomi (ei edes Naton jäsen) keskustelee hävittäjiensä antamisesta Ukrainalle?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#28

Tässä kiteytyy sosiaalidemokraatien koko totuus.
Lahjoitat tavaraa, joka ei ole sinun, toiselle, joka luulee, että olet hyväntekijä. Suomen kansa ei kuulu saamispuolelle, vaan koko muu maailma.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#36

No, ehkä heillä oli omat jauhopussit tai ruohosalaatit mukana?
Marin huijasi ukrainalaisia, jotka nyt luulevat, että saavat hävittäjiä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#25

Kas kun ei luvannut 200:taa Leopardia Ukrainalaisille.Kun kerran tarvitsemme itse noita Hornetteja vuoteen 2026.Niin eihän niitä voi kenellekkään luvata.Ja onko Ukrainassa enää 2026 sotaa?Toivottavasti ei.Ja mitä helvettiä se Ohisalo siellä teki mukana?Seisoi tuppisuuna Marinin vieressä,kun Marin puhui Horneteista.Ja”Ohari” nyökytteli päätään kuin Suokurppa myöntymisen merkiksi.Minkä takia meidän veronmaksajien rahoilla pitää lennellä ympäri maailmaa?Ukraina ei varmasti sotaa käyvänä maana maksanut”Samarinin”/”Oharin”lentoja?!Perkele että pistää vihaksi!Menis Ohisalo Putinin puheille,ja sanois että nyt lopetatte sen maailman/ilmaston paskomisen.Ja vois viedä”Eloapinat”mennessään Kremlin eteen istuskeleen,siellä niillä tekemistä riittäs!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#30

Taloutemme on tuhoon tuomittu, jos tuo pari pääsee seuraavan hallitukseen hallitsemaan, kaikki perustuisi kiristykseen hallituksen kaatumisella, jos ei Orpo tekisi pilkulleen kommunistien toiveiden mukaan. Toivotaan kuitenkin, että väestö ymmärtää, mihin sosialistihallitus johtaisi; leivättömään pöytään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#33

Juuri näin ja saat myös Suomen veronmaksajien hyväksynnän!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#2

Kuka uskoo, että Antti Rinteen vetoaminen kansalaisten saamiseksi terveystarkastuksiin määräajoittain sataisi lopulta valtion kirstussa rahan lisääntymiseen jopa 10,5 mrd eurolla? Noin vaikka julkisessa terveydenhoidossa on valtava henkilöstövajaus, niin mitenkä on mahdollista saada jokainen yli 18 v. täyttänyt säännöllisen terveystarkastuksen piiriin ja tietenkin demaripolitiikan mukaan ilmaisena terveystarkastuksena.

https://www.is.fi/politiikka/art-2000009442861.html

Sdp:n mukaan mallin avulla julkista taloutta olisi mahdollista vahvistaa 1,9 miljardilla eurolla seuraavan kahden vaalikauden aikana. Miten ihmeessä demarit kuvittelevat talouskasvun hoitavan yli 10 mrd vuosittaisen budjettivajeen? Demarit elävät ilmeisesti päät pensaassa tai ovat täysin sokeita talousasioissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Rinteen paikka on alarinteessä!
Hämmentynyt
#8

Haukkumalla PerSun päivässä saat sossuhyväksyntää, mutta äänestäjiä se ei tuo lisää!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#19

Rinteen paikka on rotkossa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Ehkä ne hoitajat? Sossuthan ovat heidän asialla vai unohtuiko:

Ministeri Lindén vei hoitajien lakko-oikeuden

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#11

Kokoomuksen lääkäri Kansanedustaja laski, että 1000 uutta hoitajaa, sekä 700 uutta lääkäriä.
Jos hoitsulle maksetaan kolme tonnia/kk niin se maksaa 4500€/kk, vuodessa n.50000€. Eli tekenee puoli miljardia? Legurit ovat kalliimpia, joten vähintään sama summa, tuskin riittääkään. Siteen avustajat ja labratutukimukset päälle. Olisiko jotakuinkin 1,5 miljardin luokkaa/vuosi.
Asia on hyvä, mutta Antti jätti kertomatta, mistä rahat? ” ”Hyväosaisilta”, tietenkin! Tällä menolla KAIKKI, jotka veroja yleensä maksavat ovat niitä.
Taas syötetän rahvaalle vappusatasta ja melkoinen osa kansasta uskoo!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#3

Niitä ukrainalaisia on autettava , mutta siinäkin on käytettävä , tervettä arki- järkeä !? Heitäkin on noin 40 miljoonaa miten siellä avustaminen tapahtuu ?? Entä muu maailma / EeUuu ?!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#6

Aivan. Terveen järjen käyttö on aina tarpeen ja sallittua. Tosin näyttää sitä puuttuvan paljolti ainakin mitä tulee vallassa olevan Marinin hallituksen tekemisiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Ois kannattanut miettiä 9 v. sitten kun Eu ja Nato lähti sinne riitaa haastamaan,että onko järkee vai ei ?
Tiesihän tuon jo etukäteen mten siinä tulee käymään kun Venäjän kallista Elätti-Huora maata yritetään siltä viedä !
Nyt on paskat ja kuset housuissa koko läntisellä maailmalla.
Eu-Trollit huutaa rivissä vaan että aseita ja ruumiita lissää..ei tunnu missään….

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mummon murhaajat alas!
Hämmentynyt
#16

Mariniinikin huutaa

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Mutta mitä tekee Sanna Marin tänään TAAS Kiovassa? Vaalikamppanjaa suomalaisille vassareille?
Vai hakeeko Naton pääjohtajan paikkaa?
Maksaako Suomi vierailun?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#18

Ja Ohisalo mukana. Mitä tekee ympäristäministeri Ukrainassa?
Ja kuka maksaa matkan?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#27

Jos Ukraina kutsui, maksaako myös matkakustannukset?
Hävytön vaalitemppu Marinilta ja Ohisalolta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kommunistit todella röyhkeitä
#35

Nämä kommunistit matkaavat nyt veromaksajien rahoilla, näkyvyyttä hakevat vaalien alla. Totta kai tämä on äärimmäisen röyhkeää toimintaa jopa kommunisteiltakin, vaikkakin heillä ei ole rajaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#41

Ja Yle komppaa. Ihan on toimittelija (Antti Kuronen) lähetetty raportoimaan Kiovasta.
Yle puskee väkisin sossuhallitusta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Wanha Totuus!
Hämmentynyt
#4

Vasemmistolla, sossuilla ja kepulla on vaalikarjaa, joilla silmä ja korvalaput. Muilla puolueilla on äänestäjät!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Uusi Totuus!
Tyytyväinen
#5

Kyllä se vaan niin on, ettei punaista väriä voi hyväksyä kuin laivan kyljessä tai paloautossa!!! Valitettavasti paloautot ovat soten saatossa uhan alaisia muuttumaan purppuran tai aniliinin punaisiksi!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000