Perussuomalaiset

Sirje Mänd

Yhteisesti yhdessä

Vastasin juuri yhteen facebook-kirjoitukseen seuraavalla kommentilla:

”Puolueiden on hyvä pystyä tekemään yhteistyötä, koska Lohja on yhteinen asia. Kun asioista voidaan keskustella, niitä voidaan myöskin hoitaa. Toisten näkemykset voivat avartaa omaa näkemystä, tai sitten vahvistaa sitä omaa.”

Kun valtuustossa, lautakunnissa ja jaostoissa päätetään asioista, täytyy voida tehdä yhteistyötä yli puoluerajojen. Ei ole kenenkään etu, että kyräillään, pimitetään tietoja, ei voida keskustella rakentavasti vireillä olevista asioista. Kun töitä tehdään yhteiseksi hyväksi, on yhteistyönkin sujuttava.

Valtuustoaloitteista usein huomaa, kuinka tärkeää on saada jokin aloite oman puolueen nimiin. Niitä keksitään välillä ihan väkisin aidasta aidan seipääseen. No, onhan se tietty ihan tärkeäkin juttu, saada niitä aloitteita nimiinsä, mutta mustasukkainen ei pidä olla, ja jättää siksi kannattamatta ihan hyvääkin aloitetta, vaikka olisikin sen ”pahimman vihollisen” leiristä. Kun huomaa minkä tahansa epäkohdan kunnassa, siitä voi tehdä aloitteen. Niinhän niitä asioita viedään eteenpäin.

Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista. Itse asiassa oikeastaan kaikki on politiikkaa, kaikesta päätetään poliittisissa elimissä. Siksi onkin melko hassua, kun monet sanovat, ettei politiikka kiinnosta. Kyllä se alkaa kiinnostaa, kun puhutaan vaikka siitä, mihin kunnassa verorahoja käytetään. Aika nopsaan tulee mielipiteitä, ja se onkin sitten jo sitä kamalaa politiikkaa! Se vaan tahtoo olla sellainen sana, että sillä on hieman negatiivinen kaiku. Ja poliitikko! Siinä vasta kamala ihminen on!

Poliitikko pitää huolen siitä, että kunnan virkamiehet eivät heittele kunnan rahoja ihan mihin vaan, ja miten sattuu. Poliitikko on se ihminen, joka istuu siellä valtuustossa, lautakunnassa ja jaostossa, ja kuuntelee tarkkaan, miten virkamies suunnittelee asioiden hoituvan. Poliitikko on se, joka joko hyväksyy asian, tai sitten ei. Niin niitä kuntalaisen asioita hoidetaan, poliitikkojen tarkkojen silmien alla.

Vaalien jälkeen on paljon uusia ihmisiä luottamustoimissa, uusia poliitikkoja, päättämässä kunnan asioista. Työ tekijäänsä opettaa, sanotaan, ja niin se on tässäkin. Hiljalleen kunnan systeemit ja päätöksenteko alkavat aueta, mutta paljon on sellaistakin, jotka vaativat jopa hieman lakipykälien ymmärtämistä. Yllätyksiä tulee, eikä kaikki mene aina niin kuin haluaisi, mutta sellaista se on, kuntapolitiikka. Sitä ei tarvitse pelätä, koska päätöksiä ei koskaan tehdä yksin, aina on muitakin mukana, vaikkakin joskus ainoastaan muista puolueista. Siksi se yhteistyö onkin tärkeää, sekä se, että ottaa osaa myös oman valtuustoryhmän kokouksiin. 

Kun on valmis laittamaan itsensä likoon kunnan hyväksi, pitäisi muistaa, että se on yhteispeliä, yhteiseksi hyväksi. Työtä tehdään äänestäjien nimissä, heidän ääniensä ansiosta. Yksinpeliä ei ole.

Kunta on me.

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Lasse Hietanen
Iloinen
#1

Hei. Kiitos Sirjekin. Hyvä Juttu, Kun
kirjoitit.Toivotaan Ja Rukoillaan, että Se siitä lähtee. Kiitos. SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Iloinen
#2

Politiikan tekemisessä on oleellista ymärtää keskustelukumppaneiden ideologiset taustat, jotka ovat usein niin järkähtättömiä, että ollaan valmiita sotimaan niiden edestä, mm. Ranskan ja USA:n kenraalit varoittavat sisällissodasta. Siksi pitäisi harjoitella keskustelemaan näistä taustoista ja muodostamaan ystävyyssuhteita vaikka naapurilla olisi vaikka kuinka rankkaa koulutusta sinun ajattelutapaasi vastaan. Itse muistan hyvin keskustelut eduskuntavaalien alla feministipuolueen teltalla vaikka nyt vaalikone kertoo feministipuolue vähiten vastaa mielipteitäni. Jopa raamattu kehottaa rakastamaan vihollisiaan!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000